Oikeasti minä tunnen olevani aivan hävyttämän onnekas ja etuoikeutettu, kun asun täällä Melukylässä. (Kylän lapsetkaan eivät tänä kesänä ole olleet lainkaan yhtä meluisia kuin viime kesäna!) Olen nyt yöpynyt ja viettänyt lähes kaikki päivätkin omalla kotirannalla Helmutin kanssa. Sieltä pääsee muutamassa minuutissa kävelemään kotiin vessaan tai hakemaan ruoka-ja vesitäydennystä. Olisi tuskaa nukkua kotona nyt, kun se on lämmennyt niin paljon, ettei öisinkään viilene. Jos Helmutia ei olisi, nukkuisin varmasti pihalla teltassa. Vähän vain on ikävä hirsitaloa, joka pysyy aina viileänä.
Mutta kuten todettu, minä olen nyt etuoikeutettu, sillä olen saanut siirtää koko elämäni järven rannalle. Ei tarvitse kokkailla hellalla kuumassa keittiössä, ei tarvitse raahautua töihin asfalttiviidakkoon, kestää sulavia aivoja tai muita ihmisiä. Järvelle pääsen suppilaudalla ihan milloin tahansa, kun rannallakin tulee liian kuuma.
En minä omalla lähirannalla oikeasti viihtyisi, ellei minulla olisi siellä jotain kunnollista tekemistä. Nyt olen maalaillut tienviittoja eräälle tutulle, joka haluaa mökkinsä pihaan sellaisen iloisen pylvään, josta näkee hänelle tärkeitä paikkoja ja etäisyyksiä niihin. Homma on juuri täydellistä rantapuuhaa. Olen kuin mikäkin unelmaelämää elävä someinfluensseri helvetin häshtäk vänlaifferi, kun teen luovaa työtä rannalla veden rajassa, asuen pakettiautossa surffilauta katolla. Puuttuu vain aamuinen jooga ja täydelliset pakarat.
Ajatelkaa, että minä, joka muutuin aina superihmiseksi tällaisessa pätsikelissä, joudun nykyisin väistämään aurinkoa helteellä. Vaihdevuodet tai yleisesti vain vanheneminen on syynä siihen, että minusta todellakin tuntuu, että aivoni sulavat. Ensimmäisenä hellepäivänä, kun lämpötila oli noussut yhdessä vuorokaudessa 15 asteesta 28 asteeseen, sain jotain ihmeen tuskaraivareita pelkästään siksi, että minun oli niin kauhea olla kuumuuden takia. Heilakin ihan säikähti, kun ei koskaan ole nähnyt minua sellaisena.
Siitäpä sitten järkiinnyin ja olenkin juonut sokeri-suolavettä, pysytellyt varjoissa ja valunut järveen likoamaan heti, kun keho on alkanut tuntua sisältä kuumalta.
Onneksi keho on tässä viiden päivän aikana jo alkanut sopeutua lämpöön! Eilen suppailimme Saimaalla huimat viisi tuntia ja Heila sai kokea jotain Raivopää-Sussun lisäksi muutakin ennenkokematonta, nimittäin saimaapöhnän. Ehkä kaikki veneilijät sen ainakin tietävät. Kun on koko päivät seilannut auringossa helteisellä järvellä, iskee illalla maihin päästyä totaalinen väsymys ja raukeus.
Meillä on tosi kivoja supittelupaikkoja tässä ihan nenän edessä, ja jostain syystä Imatran lähisaaret eivät edes ole mökkejä täynnä. Otamme paljon eväitä mukaan, käymme geokätköillä ja maistelemme eväitä aina jollain uudella saarella.
Tänään hengailen kotona ainakin siihen asti, että aurinko kääntyy porottamaan minun pihanurkkaani. Helmutin sänkyä on ihan pakko madaltaa, sillä olen nyt lyönyt pääni tarpeeksi monta kertaa kattoon. Naapurissa kyläilevä teneriffalaistyttö haluaa opetella työkalujen käyttöä, joten opastan häntä siinä sivussa nikkaroimaan minihuussia, josta tulee joskus geokätkö. Tyttö on aivan liekeissä. On se hassua, ettei Espanjassa opeteta kouluissa minkäänlaisia kädentaitoja. Meille suomalaisille on niin itsestäänselvää, että kaikki osaavat vasaroida, sahata, neuloa ja virkata edes jonkun verran.
2 kommenttia:
Ihana juttu ja mahtavat kuvat! Nyt vain täytyy heti alkuunsa kritisoida tätä uudelle sivulle avautuvaa kommenttiruutua, sillä en pääse silmäilemään juttuasi kommenttia kirjoittaessani. Tai toki saan, jos avaan uuden välilehden ja sinne blogisi, mutta se vaatii vaivautumista :-D
Mutta enköhän muista ilmankin. Siis NIIN upeat kuvat. Ja maalaamasi kyltit! Ja koko rantaelämä. Meidän kesä on tavattoman ohikiitävä, mutta mietitään silti hetki, kuinka moni Etelä-Euroopan elävä ei voi edes uskoa tai kuvitella, että jotain noin paratiisimaista voi edes kesällä tehdä ihan kotinurkilla. No jokaisella ei ole sinun kadehdittavia kotinurkkiasi, mutta kumminkin. Kuka kaipaa täydellisiä pakaroita.
Jotain muutakin piti vielä... ainakin se, että onpa teillä kiinnostavia veneenraatoja siellä. Onhan nuo surullisiakin – unhodetut – mutta ah, niin kuvauksellisia.
Kiinnostavat uudet termit myös, helleraivo ja saimaapöhnä. Kuumuus hidastaa ja laiskistaa, se on ymmärtääkseni tieteellisesti todistettu tosiasia.
Loppuun vielä se, että tämän kommentin jätettyäni on harmillisen hidasta päästä takaisin blogiisi ja katsomaan, oletko vastannut edelliseen kommenttiini. Sinne täytyy matkustaa useamman klikkauksen takaa (kun esim. postauksen alle tulevan ruudun alta pääsee suoraan klikkaamalla edelliseen postaukseen). Mutta voi olla, että tämä on selainongelma tms. Tämä vain on ainakin minulla (safari) hankalin kommentointimalli.
Eipä päätetä kommenttia purnaamiseen, sillä pieniä ovat nämä olemattomat ongelmat. Niin upeaa, että tuli kesä, ja pääsisinpä sinne suppailemaan! Suppikuvasi on kuin suoraan paratiisista.
Ihanaa! Luen aina sun blogitekstit innolla, mutta en ole jaksanut viime aikoina kommentoida, vaikka mieli on tehnytkin. 😊 Nyt on pakko sanoa, että olen riemuissani sun puolesta! 💜 Ihana Saimaa, Helmut, rantaelämä! Kauniit kuvat!
Minäkin kärsin kuumuudesta, mutta tänään jo ajattelin, että jollain tapaa kroppa ehkä jo tottuu. Mutta en haluaisi kyllä yli 25 asteen lämpöjä elellä ollenkaan.
Kauniit kyltit olet tehnyt! 😍 Ja kiva kun opetat lomalaisellekin kädentaitoja. 😊
Lähetä kommentti