Olen harrastanut geokätköilyä enemmän ja vähemmän jo monta vuotta, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi tehdä kätköä itse. Nyt oli sen aika, kun kotosalla oli keksittävä tekemistä! Halusin rakentaa kätkön Barbie-mittakaavan huussin muotoon, mutta koska olin juuri keväällä nikkaroinut Kenin pihalle vessan, toisen samanlaisen rakentaminen tuntui tosi tylsältä.
Naapurillapa sattui olemaan parin viikon ajan kylässä teneriffalainen siskonsa tyttärensä kanssa. 18-vuotias neitokainen halusi oppia rakentamaan, sillä Espanjassahan ei kouluissa opeteta lainkaan kädentaitoja. Hän ei ollut koskaan kokeillut edes vasaraa tai sahaa. Niinpä minä keksin, että voin nakittaa tytölle kätkön rakennushomman. Minä neuvon, hän toteuttaa, kaikki voittaa!
Huussia valmistettiin helteellä pukkuhiljaa aamupäivisin, kun minun pihani on varjossa. Ja siitä tuli lopulta varsin hieno! Tyttö oli innoissaan ja ylpeä aikaansaannoksestaan ja vielä kaiken lisäksi sai geokätköilystä uuden harrastuksen!
Minä pipertelin sisäpuolelle pöntön ja muut tärkeät yksityiskohdat ja sitten yhdessä kuskasimme rakennelman paikalleen. Sitä minä en nyt tässä kerron, minne huussi päätyi ja missä siellä lokivihko piileskelee.
Oli jännittävää odottaa, hyväksyykö tarkastaja kätkön sijainnin. Muutaman päivän malttamattoman odottelun jälkeen kätkö jo julkaistiinkin. Ehkä tämä ei jää minun ainoaksi omaksi kätkökseni, tai ehkä jää. Sen näkee joskus. Nyt jännitän sitten sitä, kuinka pian kätkö "jästitään". Inhoan tuota termiä, mutta se tarkoittaa sitä, että joku geokätköilyä harrastamaton vandaali käy rikkomassa kätkön.
Näiden teneriffalaisvieraiden visiitti meidän kylällä oli minulle muutenkin ihana kokemus. Sattuneista syistä minä sain kunnian tarjoilla heille imatralaista arkea ja näyttää meidän seutumme kivoja kohteita. He olivat jotenkin samaa maata kanssani, yhtä lailla innostuksesta kiljahtelevia, iloisia ja uteliaita näkemään ja kokemaan. Vein heidät Parikkalan Patsaspuistoon ja Jäppilänniemen Taidetielle. Kokkasimme ruokaa Helmutissa (häshtäk välaif on sekä äidin että tyttären unelma), söimme nurmikolla ja pysähdyimme uimaan pieneen järveen, jonka vesi oli heillekin tarpeeksi lämmintä. Jopa pehmis aiheutti suurta ihastusta. Tuntui tosi mukavalta saada tarjota heille sellaisia asioita, joista itse täällä tykkään, kun he niin silminnähden nauttivat kaikesta!
Tyttö ihastui myös suppailemiseen ja Saimaaseen. Teneriffan ympärillä toki on vettä kaikkialla ja surffaaminen suosittua, mutta meri on kuulemma nykyisin niin saastunut hotellien jätteiden takia, että uimarantojakin joudutaan sulkemaan. Eikä siellä ole saaria, joiden välissä meloskella ja joihin rantautua tutkailemaan.
Myös saksalaiset karavaanariystäväni ovat viettäneet tämän kesän Suomessa. Näiden kahden porukan silmien kautta minä olen nähnyt, miten ihana paikka kesäinen Suomi oikein onkaan. Tai olenhan minä sen aina tiennyt, mutta sain nyt vahvistusta ajatuksilleni. Meidän metsämme, joissa on vapaus liikkua! Meidän järvemme, joissa on vapaus uida, suppailla ja onkia! Meidän hiljaisuutemme! Meidän ITE-taiteemme! Meidän jäätelöaltaamme kaupoissa! Meidän mämmimme!
Kun Heila kysyi saksalaisilta, mikä heidän mielestään on heidän kotimaassaan kaikkein parasta, he vastasivat, että toimiva terveydenhuolto. Me katsoimme toisiamme hämmentyneinä. Eivät linnat? Eivät Alpit? Ei sijainti keskellä kaikkea? Ei ultimaattinen siisteys ja järjestys?
Mutta kun sitten saimme kuulla esimerkiksi sikäläisistä traumaklinikoista, ymmärsimme arvostuksen. Siinä, missä meillä Suomessa kirjoitetaan reseptiä reseptin perään ja lähetetään kotiin "avohoitoon", siellä otetaan sairaalaan vaikka kuukausiksi. Sairaalavuorokausi maksaa noin kympin ja potilasta laskutetaan maksimissaan vain 28 päivältä, vaikka viipyisi kuinka pitkään. Trauman syvin olemus kaivetaan esiin ja se kukistetaan. Olin vaikuttunut, kun sain kuulla metodeista ja tuloksista.
Saksahan on hienosti kohdannut karmean historiansa, eikä yritäkään siitä vaieta. Ehkäpä se karmeus on tuottanut niin paljon traumoja, että niiden hoitoon on haluttu panostaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! Jos pystyt, kirjaudu tai anna nimimerkkisi. Anonyymiys on ok, kunhan käyttäydyt nätisti.