Terho

Muistatteko vielä poikamme Kertun? Sulolla on nyt uusi hamsteri. Tämä uusi lapsonen on samaa lajia kuin Kerttu, mutta tyttö. Kuten Kertunkin kanssa tapahtui, myös tämän Terho-tyttösen oli Sulo nimennyt jo etukäteen ennen eläimen ostamista. Mutta ei nimi pahenna sen enempää naaras- kuin uroshamsteriakaan. Suloisia ovat silti.

Kerttuhan asui vanhassa viilupintaisessa televisiossa, koska minä en suostunut ottamaan kotiimme mitään rumaa muovikuuppaa. Terhollekin Sulo on nyt rakentanut vitriinikaapista oman nätin asumuksen. Linnan mallinen pesä jäi Kertulta talteen ja Terho onneksi otti sen omakseen.

Oli todella hassua tajuta, että tuollaisilla pikkuisilla saaliseläimilläkin on luonteet! Terho onkin aivan erilainen kuin Kerttu oli. Ne tykkäävät ihan erilaisista ruoista, niillä on erilaiset päivärytmit ja eri harrastukset. Kerttu tuli meille eläinkaupasta ja se piti pikkuhiljaa kesyttää. Mutta Terho saapuikin kasvattajalta valmiiksi käsikesynä.

Aluksi minua jännitti ottaa Terho hoitoon, mutta jo vuorokaudessa olin saanut siihen rakennettua kiintymyssuhteen. Minusta tuntui hyvin mukavalta tulla kotiin asioilta tai lenkiltä, kun täällä olikin elävä olento odottamassa. Tuntui hyvältä sylitellä sen kanssa ja viettää pieniä sosiaalisia hetkiä illansuussa sen seurassa. Minun olikin lopulta yllättävän vaikeaa palauttaa Terho kotiinsa. Sen jäljiltä jäi tyhjä ja yksinäinen olo. Mielestäni kotini tulvi rakkautta Terhon vierailun ajan.

Tämä kaikki sai minut taas pohtimaan oman lemmikin hankkimista. Hamstereiden hyvä puoli on se, että ne ovat erakoita eli viihtyvät mainiosti itsekseen ja se, että ne vaativat todella vähän hoitoa. Ne ovat helppoja eläimiä ja sopivat siksi hyvin tällaiselle kuin minä, jolla on koko ajan jotain touhua menossa. Ja joka tykkää rakentaa minimaailmoja! Huono puoli taas on se, että ne elävät niin lyhyen elämän. Hamsterin kuolemaan pitää oikeastaan alkaa valmistautua jo silloin, kun sen ostaa. Huono puoli on sekin, ettei hamsteria mitenkään voi ottaa mukaan koko kesän mittaiselle roadtripille!

Oikeastaan vain koiran voisi viedä mukaan autoreissuille, mutta koiraa minä en tahdo. Koirat vaativat niin valtavasti huomiota ja kouluttamista. Ne ovat paitsi kalliita hankkia myös kalliita ylläpitää. Minun mielestäni näin köyhä ihminen ei saisi ottaa lemmikkiä. Laskeskelin, että jopa marsujen hoito saattaisi olla minulle liian tyyristä. Siltikin, jos minulla ei olisi reissunaisen sydäntä, niin marsun minä haluaisin kaikkein mieluiten. Niille olisi hamstereiden tapaan helppoa luoda lajille ominainen elämä, mutta ne ovat kuitenkin koiramaiseen tapaan sylittelyolentoja ja elävät keskimäärin 6 vuotta. Harmillista mielestäni on se, että niitä on aina otettava vähintään kaksi ja mielummin enemmänkin. Tiedän, etten osaisi tykätä jokaisesta tasapuolisesti, vaan minulle muodostuisi lemppari.

Minä tiedän, mikä lemmikeissä on parasta. Niitä on niin helppo rakastaa. Toisin kuin ihmisiä.