Muistatteko vielä poikamme Kertun? Sulolla on nyt uusi hamsteri. Tämä uusi lapsonen on samaa lajia kuin Kerttu, mutta tyttö. Kuten Kertunkin kanssa tapahtui, myös tämän Terho-tyttösen oli Sulo nimennyt jo etukäteen ennen eläimen ostamista. Mutta ei nimi pahenna sen enempää naaras- kuin uroshamsteriakaan. Suloisia ovat silti.
Kerttuhan asui vanhassa viilupintaisessa televisiossa, koska minä en suostunut ottamaan kotiimme mitään rumaa muovikuuppaa. Terhollekin Sulo on nyt rakentanut vitriinikaapista oman nätin asumuksen. Linnan mallinen pesä jäi Kertulta talteen ja Terho onneksi otti sen omakseen.
Oli todella hassua tajuta, että tuollaisilla pikkuisilla saaliseläimilläkin on luonteet! Terho onkin aivan erilainen kuin Kerttu oli. Ne tykkäävät ihan erilaisista ruoista, niillä on erilaiset päivärytmit ja eri harrastukset. Kerttu tuli meille eläinkaupasta ja se piti pikkuhiljaa kesyttää. Mutta Terho saapuikin kasvattajalta valmiiksi käsikesynä.
Aluksi minua jännitti ottaa Terho hoitoon, mutta jo vuorokaudessa olin saanut siihen rakennettua kiintymyssuhteen. Minusta tuntui hyvin mukavalta tulla kotiin asioilta tai lenkiltä, kun täällä olikin elävä olento odottamassa. Tuntui hyvältä sylitellä sen kanssa ja viettää pieniä sosiaalisia hetkiä illansuussa sen seurassa. Minun olikin lopulta yllättävän vaikeaa palauttaa Terho kotiinsa. Sen jäljiltä jäi tyhjä ja yksinäinen olo. Mielestäni kotini tulvi rakkautta Terhon vierailun ajan.
Tämä kaikki sai minut taas pohtimaan oman lemmikin hankkimista. Hamstereiden hyvä puoli on se, että ne ovat erakoita eli viihtyvät mainiosti itsekseen ja se, että ne vaativat todella vähän hoitoa. Ne ovat helppoja eläimiä ja sopivat siksi hyvin tällaiselle kuin minä, jolla on koko ajan jotain touhua menossa. Ja joka tykkää rakentaa minimaailmoja! Huono puoli taas on se, että ne elävät niin lyhyen elämän. Hamsterin kuolemaan pitää oikeastaan alkaa valmistautua jo silloin, kun sen ostaa. Huono puoli on sekin, ettei hamsteria mitenkään voi ottaa mukaan koko kesän mittaiselle roadtripille!
Oikeastaan vain koiran voisi viedä mukaan autoreissuille, mutta koiraa minä en tahdo. Koirat vaativat niin valtavasti huomiota ja kouluttamista. Ne ovat paitsi kalliita hankkia myös kalliita ylläpitää. Minun mielestäni näin köyhä ihminen ei saisi ottaa lemmikkiä. Laskeskelin, että jopa marsujen hoito saattaisi olla minulle liian tyyristä. Siltikin, jos minulla ei olisi reissunaisen sydäntä, niin marsun minä haluaisin kaikkein mieluiten. Niille olisi hamstereiden tapaan helppoa luoda lajille ominainen elämä, mutta ne ovat kuitenkin koiramaiseen tapaan sylittelyolentoja ja elävät keskimäärin 6 vuotta. Harmillista mielestäni on se, että niitä on aina otettava vähintään kaksi ja mielummin enemmänkin. Tiedän, etten osaisi tykätä jokaisesta tasapuolisesti, vaan minulle muodostuisi lemppari.
Minä tiedän, mikä lemmikeissä on parasta. Niitä on niin helppo rakastaa. Toisin kuin ihmisiä.
10 kommenttia:
Samaa mieltä eläimistä vs. ihmiset :-)
Ihana Terho! Hyvin muistan Kertun. Sekin oli ihana ja tavattoman söpö.
Muistan, kun lapsena serkullamme oli undulaatti. Hankimme niitä sitten meillekin (parin gerbiilin ja hamsterin jälkeen), ja lopulta meillä oli niitä neljän parvi, parvilintuja kun ovat ja viihtyvät paremmin niin kuin yksin. Meillekin oli siskoni kanssa iso yllätys, kuinka jokaisella niistä oli oma luonteensa, tapa käyttäytyä muiden kanssa jne. Sitä niin helposti kuvittelee, että pienet eläimet ovat jotenkin kaikki samanlaista laumaa. No eivät todellakaan ole.
Ihanaa, että sait hoitaa Terhoa. Kotiin on niin kiva tulla, kun siellä on pikkuinen tyyppi.
Terhon hankintaa piti kyllä kauan harkita. Ajattelin että hamsteri on pikkulasten juttu, mutta mikäpä estää aikuista ottamasta pientä lemmikkiä? No ei mikään! On se moninverroin enemmän kuin koko sen 56 grammaa painava olemus. Oikaisen sen verran, että ymmärtääkseni hamstereista vain Terhon ja Kertun kaltaiset venäjän kääpiöhamsterit, eli talvikot ovat yksin viihtyvää lajia. Muut hamsut kaipaavat lajitoveriensa seuraa. Kertokaa, jos tämä on väärä tieto.
Mietin hiljattain sitä, että mulle hyvin tärkeitä on lapsesta saakka olleet esineet ja rakennukset. Omien rakkaiden ihmisten jälkeen se järjettömän vahva side tiettyihin esineisiin ja rakennuksiin on paljon enemmän kuin suhde ihmisiin. Mutta niinä muutamina kertoina, kun minulla on ollut lemmikki, se on ollut melkein kaikkein tärkein.
Minäkin muistan Kertun. Minun eläin on kissa, juuri sopivan itsenäinen ja riippumaton, koira on liian ihmisrakas. Kissaa ei tarvitse erikseen ulkoiluttaa ja se sietää vuorokaudenkin yksinoloa. Rahaa ne syövät, oikeastaan ainut mikä mietitytti kolmannessa kissassa, oli rahanmenon lisääntyminen.
No vaikka juuri olen itse todennut, että pikku hiirulaisillakin on eri luonteet, niin silti minusta tuntuu yllättävältä kuulla, että linnuillakin on! Seuraavaksi varmaan joku tulee kertomaan, miten erilaisia eri kultakalat voivat olla! :D
Onko noin? Sittenhän Hector kiduttaa kultahamsteriaan yhtä pahasti kuin muinaista marsuaan. Pakko guuglata!
No sama... minua joskus vähän hirvittää se, miten tärkeitä nuket tai huonekalut tai talo voi minulle olla - paljon rakkaampia kuin ihmiset.
Kissa ja taajama-asuminen on mahdoton yhdistelmä. Minusta sisäkissan pitäminen on julmaa, mutta toisaalta myös sen vapaa ulkoilu toisten pihoilla on väärin ja liikenteen seassa kissalle vaarallista. Maalla onkin helpompaa.
Televisiottomana ihmisenä katsoin juuri eilen MTV3:n Katsomosta elokuvan Hamsterit. Kannattava katselukokemus! Siinä Hamsterilla on lemmikkinä Minni-hiiri, joka asustaa jossain hyvin erikoisessa viritelmässä.
Se oli ihan mainio leffa! Kävin sen elokuvateatterissa katsomassa silloin, kun se tuli.
Lähetä kommentti