tiistai 12. maaliskuuta 2024

Työttömänä Imatralla

Kun tämä kirjoittelu on taas maistunut, niin innostuin myös vastaamaan paikallislehden kyselyyn siitä, millaista on olla työtön Imatralla. Siitä sitten päädyin lehteen asti. Se juttu on luettavissa vain tilaajille, ja kuten yksi kaveri vitsailikin, olen liian köyhä jopa lukemaan itsestäni. Sain kuitenkin kuvakaappaukset jutusta, ja koska toimittaja ei ole muuttanut kai mitään minun sähköpostistani, julkaisen tuon sähköpostini tähän. Viime päivistä viisastuneena yritän välttää näkemästä artikkelin kommentteja. Otsikko jo oli sillä lailla muotoiltu, että se puistatti minua. Työttömien lynkkaus netissä on ollut karmeaa viime aikoina, jopa Ylen uutisjuttujen kommenttikentissä.

- - - - - - - - - - 

Heippa!

Olen 49-vuotias yksineläjä. Olen ollut aikuisikäni aikana työtön pitkiä aikoja. Työelämään sopeutuminen on ollut minulle aina todella vaikeaa, ja palan loppuun erittäin helposti yleisellä mittapuulla. Tämä selittynee sillä, että minulla on diagnosoitu ADHD. Pidän itseäni osatyökykyisenä, vaikkei siitä mitään virallista todistusta voikaan saada.

Olen koko aikuiselämäni ajan yrittänyt löytää itselleni sopivaa tapaa elää. Olen ollut kokoaikatyössä sekä koulutustani vastaavalla alalla että ”hanttihommissa”. Olen ollut yrittäjä, olen opiskellut ja tehnyt osa-aikatyötä. Olen käynyt kuntouttavassa työtoiminnassa ja ollut täysin työttömänä. Näistä kaikista vaihtoehdoista henkisesti helpointa minulle on ollut olla kokonaan työtön. Vaikeinta on ollut kokopäivätyössä ja yrittäjänä, vaikka noina aikoina tulin tietenkin parhaiten toimeen taloudellisesti.

Tällä hetkellä olen osa-aikainen yrittäjä, mutta varsin pienten yritystulojeni takia olen oikeutettu täyteen työttömyyskorvaukseen ja asumistukeen. Jos tällä lailla olisi mahdollista jatkaa, valitsisin juuri tämän yhdistelmän. Olen rahallisesti todella ahtaalla, mutta mielenterveyteni pysyisi tällä kombinaatiolla parhaiten kunnossa. Minun ei ole tarvinnut turvautua toimeentulotukeen kuin poikkeustilanteissa. Olen esimerkiksi saanut Kelan kustantamat monitehosilmälasit.



Kokemusta työttömän elämästä minulla on Imatran lisäksi Pirkanmaalta ja Varsinaissuomesta. Muilla paikkakunnilla kohtelu on ollut jopa nöyryyttävää, mutta Imatralla olen tavannut kaikkein upeimmat työntekijät, kun olen asioinut meitä syrjäytyneitä hoitavissa palveluissa. Imatran Aikuisten keskuksessa minulle on tullut tutuksi jokainen kerros. TYP:n eli ”työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun” asiakkuus on ollut minulle todella positiivinen kokemus. Siellä oikeasti otetaan ihminen vastaan kokonaisuutena, jota kuunnellaan ja jonka haasteisiin oikeasti paneudutaan.

Mielestäni myös mielenterveyspalveluihin on täällä helppo päästä ja niistä saa hyvin apua. Olen todella kiitollinen siitä, että mielenterveyden hoito on ilmaista palvelua toisin kuin fyysisten sairauksien hoito, joihin minulla ei aina ole edes varaa. Joudun miettimään tarkasti, voinko mennä hammaslääkäriin, fysioterapeutille tai lääkäriin. Jos vain on mahdollista selviytyä ilman terveyskeskusreissua, jätän menemättä, koska käyntimaksut ovat aivan liian korkeat. Joudun myös punnitsemaan, mitä lääkkeitäni pystyn milloinkin ostamaan eli kuinka siedettävää on kärsimykseni taso ilman mitäkin lääkettä. Esimerkiksi ADHD-lääkkeisiin minulla ei aina ole varaa, mutta vaihdevuosien hormonikorvaushoitoon revin rahat vaikka ruokakassasta.



Joudun karsimaan oikeastaan kaikesta. En käytä lainkaan alkoholia enkä tupakoi, ja silti rahani eivät riitä siihen, mikä jossain määriteltiin ”ihmisarvoiseksi elämäksi”. En kuluta rahaa juuri muuhun kuin ruokaan ja välttämättömyyksiin. En osta eineksiä, vaan teen edullista kotiruokaa. Söisin mielelläni terveellisemmin ja monipuolisemmin kuin mihin minulla nyt on varaa. Inhoan kaupassa käyntiä, koska kaikkien ihanien ruokien ja tavaroiden näkeminen aiheuttaa haluja ja tarpeita. Tykkään käydä Lidlissä, jossa pienen valikoiman ansiosta on helppoa tehdä vakituiset ostokset ilman ylimääräisiä houkutuksia. Joskus olen käynyt ruokakassijakelussa, kun on ollut todella tiukka tilanne. 

Vaatteeni teen itse kierrätyskankaista ja käytän ne loppuun asti. Ostan ainoastaan sukkahousuja ja alusvaatteita siinä vaiheessa, kun ne alkavat olla reikiä täynnä. Kengät ovat suurin ongelma, koska niitä en pysty itse valmistamaan. Leikkaan ja värjään itse tukkani, ja kauneudenhoitotuotteita en käytä lainkaan. Kun elämä mahtuu kotinurkkiin, ei onneksi tarvitse näyttää edustavalta tai tuoksua kukkasilta. Huonekaluja, rakennus- ja askartelutarvikkeita ja kodin käyttöesineitä löydän käytettyinä Torista tai ilmaiseksi Facebookin roskalava-ryhmästä.



Harrastukseni ovat kotikeskeisiä. Piirrän, luen, katselen leffoja, askartelen ja teen käsitöitä. Mutta Imatra tarjoaa myös ihanasti mahdollisuuksia harrastaa ilmaiseksi liikuntaa ja kulttuuria! Pitkäaikaistyöttömänä saan sarjalipun uimahalliin. Kaiku-kortilla saan käydä katsomassa näytelmiä teatterissa. Virta-opisto tarjoaa tällä lukukaudella työttömille osallistumisen yhdelle kurssille. Tietääkseni työttömille on tarjolla myös yhteisiä liikuntaryhmiä. Ja sitten on vielä sekä kirjasto kaikkine palveluineen että taidemuseo, joihin toki pääsevät ilmaiseksi kaikki muutkin kuin työttömät. Kaikki tämä on minulle onnelliseksi tekevää luksusta!

Olen köyhästä perheestä, joten rahan pihtaileminen on minulle tuttua. Nykyisin se on kuitenkin käynyt aiempaa raskaammaksi, kun kaikki on kallistunut – erityisesti asumiskustannukset ja kulkeminen. Maakaasun hinnan vuoksi yhtiövastikkeeni on tolkuton. Eniten suren sitä, etten pysty matkailemaan. Pitkä, pimeä talvikausi on minulle todella vaikea ja muutenkin rakastaisin reissaamista. Kun minulla on rahaa, ostan sarjalippuja BioVuokseen. Näin varmistan sen, että huonoinakin kuukausina pääsen aina leffaan todellisuuspakoilemaan arkea.



Tiedän olevani pitkäaikaistyöttömien hyväosaisinta ”kastia”. Onnekseni minulla ei ole huollettavia, eikä vakavia fyysisiä sairauksia. Minulla ei ole velkoja. Asun omistusasunnossa, jossa on oma pihapläntti. Asuinalueeni on mielestäni Imatran viihtyisin ja Saimaan rannat ja kivat metsäpolut ovat aivan vieressä. Itselleni asuinympäristöllä on valtava merkitys henkiseen hyvinvointiin. Olen vielä toistaiseksi pystynyt pitämään autonikin, jonka ansiosta pääsen retkeilemään kesäisin omia nurkkia kauemmas.

Olen kauhuissani huhtikuussa voimaantulevista sosiaalitukien leikkauksista. Pelko niiden epäselvistä vaikutuksista elämääni on painanut jo niin pitkään, että jatkuva stressitila on verottanut nukkumistani ja jaksamistani.  Työttömyyskorvauksestani tulee tipahtamaan iso siivu ja samoin asumistuestani. Jälkimmäisen tulen menettämään kokonaan vuodenvaihteessa. Olen todennäköisesti viimeistään silloin pakotettu lopettamaan yritykseni ja hakeutumaan toimeentulotuen asiakkaaksi selviytyäkseni edes välttämättömistä laskuistani. En ymmärrä, miten tämä voi olla maan etu.

- - - - - - - - - - 



Kirjoitin tuon sähköpostini sillä lailla huolettomasti, etten punninnut sanomisiani. Niinpä siitä jäikin kauhu, miten ilmaiset teatterissakäynnit ja uimahalliin pääsyt mahtavat aiheuttaa kateutta työssäkäyvissä, jotka tämän kaiken lystinpidon kustantavat. Toisaalta minusta on kiva antaa julkisesti kaupungille kiitosta asiasta, koska jokainen pienikin virkistysmahdollisuus auttaa köyhien jaksamisessa.

Näytän tuossa varmaan helposti tuilla kikkailijalta, koska artikkelin aiheena oli, millaista on olla työtön Imatralla, eikä kertoa niistä syistä, miksi olen työtön. Erillisen artikkelin voisikin hyvin kirjoittaa vaikkapa siitä, miten ADHD-tyypeillä usein on elämänmittaisia vaikeuksia sopeutua työelämään ja sen vaatimuksiin ja miten kalliiksi meidän burnoutimme, masennuksemme ja sairaslomamme yhteiskunnalle tulevat, kun meiltä odotetaan sellaista, mihin emme pysty.

Kun toimittaja tuli ottamaan minusta kuvia, minulla oli jalassani rikkinäiset sukkahousut, jotka hauskasti näkyvät pääkuvassa. En halunnut pukea sinä päivänä ainoita ehjiäni, koska ne piti säästää puhtaina Helsingin-reissua varten. Tosin matkalla Helsinkiin viime lauantaina totesin, etteivät ne ehjät sukkikset sittenkään olleet ehjät. Kävin siis hienoakin hienommassa Aleksanterin Teatterissa puhkikulunein polvin. Sinne ei Imatran kaupunki sentään lippuja työttömille järjestä, vaan sain kutsuvierasliput tuttavalta, joka oli mukana Frendit-musikaalissa.

Olisin voinut kertoa lehdelle kaikista hauskoista tavoistani säästää. Meillähän on maakaasulämmityksen takia ihan törkeän kalliin vastikkeen lisäksi myös erinomaisen kallis kuuma vesi. Olen kääntänyt lavuaarien kuumavesipuolen kokonaan sulki, jotten vahingossa käyttäisi kuumaa vettä. Tiskaan sinkkutiskausta tai kuskaan tiskini Heilan tiskikoneeseen. Omassa suihkussa minun ei tarvitse käydä, koska minulla on se uimahallikortti, ja taloyhtiön saunaan pääsen halutessani kertamaksulla. Kesäisin minulla on rännin alla vesisaavi, josta kannan sisään vettä vessan huuhtelua varten. Säästö se on pienikin säästö! Enkä ole edes ainoa, joka tässä taloyhtiössä säästää vettä neuroottisesti.


Viime talvena, kun maakaasun hinta huiteli taivaissa, me pienensimme lämmityksen tosi alas. Tänä talvena olemme pitäneet huonelämmön 21 asteessa, kun kaasun hinta on ollut kohtuullisempi, vaikkakin yhä korkea. Vastikkeeni on lähes tuplaantunut siitä, mitä se oli kolme vuotta sitten. Silloin taloyhtiölle jäi rahaa remontteihin ja yllättäviin menoihin, mutta nyt me elämme sillä lailla reunalla, että mihinkään yllätyksiin ei ole varaa.

Kyllä minä olen kauhuissani sosiaalitukien leikkauksista, mutta yritän vain mennä päivä kerrallaan. Nytkin se huojentaa, että minulla on töitä kesken, jotka saan kevään kuluessa laskuttaa ja pärjään ainakin kesän. Eniten pelkään sitä, että joutuisin luopumaan Helmutista. Sen käyttö- ja rakkausarvo on huomattavasti suurempi kuin sen myyntiarvo. Kodistani minua ei varmaankaan pakoteta muuttamaan.

Yritystoiminnan vaikutuksia esimerkiksi toimeentulotukeen en vielä tiedä, joten toivottavasti en joudu sitä lopettamaan. Vaikka tienaan toistaiseksi sillä aika vähän, haluaisin pystyä tienaamaan enemmän ja sitä puolta yritänkin tässä jotenkin ottaa haltuun. Yrittäminen kun on myös identiteettikysymys. 

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tämän hallituksen toimet ihmetyttävät. Hyvinvointivaltiota ollaan ajamassa alas. No, ei se sillen ihmetytä, kun katsoo, mitkä puolueet hallituksessa ovat. Sääli ja kauhu se kumminkin on.
Tsemppiä ja voimia <3 Toivottavasti asiat lutviutuvat lopulta kumminkin jotenkin hyvin päin.
Imatra kuulostaa ihanalta paikalta asua, olet hehkuttanut sitä monta kertaa ennenkin, mutta eri asioista.

Thilda kirjoitti...

Kateus on sellainen asia, joka on jurppinut mua jo vuosikymmeniä! Olen itsekin ollut paljon työttömänä ja voi että ne kaikki vanhemmat vakityöläiset oli nuivana siitä miten ”elän yhteiskunnan tuilla.” 😏 Mulla tosin oli selkeä visio omasta alastani, tein ilmaista työtä (työmarkkinatukiharjoittelua) ja keräsin kokemusta. Lopuksi olin haluttu tekijä, joka soitettiin aina tekemään uutta ja uutta pestiä, kun tuli joku projekti. Kun noin 20 vuoden pätkätyöläisyys ei johtanut mihinkään, vaan aloin palaa loppuun, vaihdoin lopulta alaa ihan totaalisesti. Nyt on niin paljon töitä kuin haluan tehdä! Mutta tosi tuttua on tuo kateellisuus milloin mistäkin asiasta. Epäoikeudenmukainen kateus!

Katja kirjoitti...

Voi miten toivon ettei hallitus löydä tätä kaikkea vielä edestään mutta pahaa pelkään, että löytää. Valtiolle tulee yleensä halvemmaksi tukea omistusasumista asumistuella kuin vuokra-asumista.

Susanna kirjoitti...

Hitsi kuinka hankala tämä kommenttihomma nykyisin on täällä.

Saila:
Kiitos. Koitan olla sillälailla pöljän toiveikas että jotenkin tälläkin kertaa mun elämässä asiat järjestyvät. Minkään pysyvyyteen en enää luota. Suomen suhteen en ole niin toiveikasi, kuin itseni. Tämä yhteiskunta on jo niin pahassa jamassa, etten näe valoa missään suunnassa.

Thilda:
Sä olet hienosto sitten edennyt oman visiosi mukaan! Kateus on outo juttu, eikä itsellenikään vieras laji. Mutta työttömien kadehtiminen on kyllä aivan hanurista. Voisivat its ekokeilla, millaista on elää toimeentulotuella vuosikausia ja sanoa sitten, onko se kivaa ja helppoa.

Katja:
Löytää löytää. Mutta kiemurtelevat silti eteenpäin. Köyhiltä on helppo viedä, kun meillä ei ole keinoja panna vastaan. Työläiset voivat sentään edes yrittää lakkoilla hulluja uudistuksia vastaan. Vihdoinkin myös minä sanon jees lakkoilulle. On mennyt niin kohtuuttomaksi tämä touhu.

Eila kirjoitti...

Eläkeikäinen mieheni on sitä mieltä, että hallitus on varsin oikeassa. Tämä ehkä johtuu siitä, että hänen poliittinen suosikkinsa on Perussuomalaisten puolue. Edes Timo Soinin takavuotiset tuhertelut eivät isosti horjuttaneet mieheni uskoa Persuihin. Juuri alkuviikosta kävimme kohtuukiivasta keskustelua, jossa totesin, että mieskin päätyy vielä Purran saksien teriin, kunhan hänellä loppuu perhehoitajuushomma erääseen teiniin. Nythän hän saa perhehoitajan palkkion, joka ei ole mitenkään mitätön. Eläkkeensä olisi sellaista taviskokoa, jotain 1500 kuukaudessa. Eläkkeen pienuutta hän nurkui, eikä hänen mielestään ollut mitenkään heikosti meikäläisen asema, kun tulen saamaan työeläkettä alle köyhyysrajan.
Asumistukien, toimeentulotukien ja ansiosidonnaisten seassa pelmuava hallitus on ihan pihalla tavallisten ihmisten selviytymisestä vähillä rahoilla. Haluaisin päästä sanomaan mielipiteeni aivan suoraan Orpolle ja kumppaneille. Mutta ehkä heillä on pääkoppa jokaisella umpiluuta, eikä sinne ääni pääse kulkeutumaan.

Susanna kirjoitti...

Vau, kiinnostava avioliitto! Minusta ei olisi rakastamaan ihmistä, jonka arvot ovat noin erilaiset kuin omani. Tykkään kuplista.

Pihalla se hallitus tosiaan on. On vaikeaa tajuta, miten ne ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä maitolitran hinnasta tai halkomotin arvosta tai siitä, millaisista syistä ihmiset ovat köyhiä, ovat niitä, joilla on valta.