sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Maailman liukkain kuisti



Hieno uusi kuistimme ei sitten käytännössä olekaan niin hieno. Kun lattia kastuu, vesi jää kellumaan siihen. Kun vesi jäätyy, lattia muuttuu tappavan liukkaaksi. Kun jään päälle sataa lunta, tappavaa liukkautta ei enää edes huomaa ja se on entistäkin tappavampaa.


Minä halusin, että uusi kuisti tehdään ihan samoin kuin vanhakin. En suostunut kestopuuhun enkä rakoihin lautojen välissä. Niinpä kuisti rakennettiin täsmälleen saman näköiseksi, ponttilautalattia tehtiin kuten alkuperäinenkin ja se maalattiin samalla värillä. 

Ikävöin sitä vanhaa, kaunista lattiaa.
Se entinen, vanha, kaunis, kulunut puulattia imi itseensä kosteuden, eikä lattialle koskaan jäänyt lammikoita. Mutta miten silloin 30-luvulla on selvitty, kun lattiassa vielä oli joka puolella maalipinta? Onko nykyajan pellavaöljymaali jotenkin kiiltävämpää ja vettähylkivämpää kuin muinainen? Vai mihin ihmeeseen se vesi silloin on lattialta kadonnut?

Sulo haluaisi laittaa kuistin ympärille muovit talveksi, kuten hänen äitinsä kodissa aina tehdään. Se on törkeän näköistä. Kun teilasin idean, hän ehdotti pleksejä. Myös törkeän näköistä. Mutta ei minulla ole antaa parempaakaan ideaa. Auttakaa!


37 kommenttia:

Louhi-Nalle, Päivikki Otronen p.otronen@telemail.fi kirjoitti...

Laita kulkupaikalle vanha räsymatto!!! Se jämähtää kiinni ja pysyy siinä talven liukkaiden ajan. Ainakin hätäratkaisu. Parempi, kuin katkenneet luut! Valoisaa talven jatkoa!

Kati kirjoitti...

Mun sisko laittaa liukkalle terassilleen vanhan räsymaton tähän jääsadeaikaan. Auttaisiko teilläkin? Se on toki pian maton tuho, mutta kannattaa valita jo aika resuinen versio (ja ottaa se sulaan aikaan pois pidättämästä kosteutta).

Susanna kirjoitti...

Räsymattoja kyllä löytyy! Pelkään kaikkia muovimattoja ihan hulluna, joten nuo kauppojen rappumatot ovat ihan ehdoton ei.

Nonna kirjoitti...

Mullakin tuli räsymatto ekana mieleen. Nuo muovit kuulostavat aika tylyltä...

Unknown kirjoitti...

Nakkele karkeita suoloja,näin täällä tehhään liukkaille portaille.

adelheid kirjoitti...

Räsymatto ehdottomasti! Äiti käy uimassa avannossa ja siellä on seuran laituri peitetty räsymatoilla juuri liukkautta hillitsemään. Tuon kikan jälkeen vanhemmillakin vaihtui portaiden muovimatto räsymattoon, joka aina välillä heitetään narulle tampattavaksi lumista ja kuivumaan sateen jälkeen.

Papu kirjoitti...

Entäpä kuusenhavuja? Mummulan oven edessä oli talvisin kuusen havuja. Nuihin pystyi pyyhkimään mm. lumet kengänpohjista.

Valoblogin Taru kirjoitti...

Ensinnä täytyy sanoa että jösses! Siellä on jo noin paljon lunta! Ihan epätodellista. Meillä ei ole näkynyt vielä yhtään.

Komppaan räsymattoideaa, se on tosi hyvä! Ja kauniskin vielä :)

Heli kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen, että laita siihen räsymatto!

Maija kirjoitti...

Poraa lattia täyteen pieniä reikiä, vesi valuu pois. Ei maar, räsymatto on tosiaan se perinteisin ja kaunein ratkaisu. Ehkä joku käsin tehty sisalmattokin kävis?

Susanna kirjoitti...

Minulla oli entisessä kodissa joku kaislamatto kiviportaalla. Vitsit, kun se homehtui pahasti.

Yritän ehdottaa Sulolle tätä räsymattoideaa. Se kuulostaa hyvältä ajatukselta. Senhän saa harjattuakin aika helposti lumesta. Havut ovat siinä suhteessa hankalat.

Susanna kirjoitti...

Sulamaan päin, onneksi. Tai en minä tiedä, onko se onneksi. Lumi olisi ihan okei, jos se ei olisi tuota märkää, ankeaa ja painavaa.

Katja kirjoitti...

Meilä on se maailman toiseksi liukkain kuisti, ja portaat, ja tietysti on juuri se josta työni kulkevat taloon ja pois. Meillä on siinä pieni ruohomatto, mutta räsymatto kuulostaa vielä paremmalta idealta. Meilläkin on aina niitä mattoja joista miettii, että heittäiskö jo pois kun ovat niin kuluneita. Semmonen nyt kuistille, portaat jää vielä ongelmaksi.

Susanna kirjoitti...

"Työsi". :D

Minun pitää levittää se matto niin, että jatkuu portaidenkin yli. Ne portaat kun ovat nyt samaa liukasta maalipintaa kuin lattiakin.

PikkuBertta kirjoitti...

Mulle tuli ensiksi mieleen, että käsittelet lattian jollain karhennus aineella...ainakin maalin sekaan soi laittaa sopivan rakeista hiekkaa...mut eipä taida enää voida maalata...tuo räsymattoidis on parempi....oikein mukavanraidallinen pitkä matto, joka yltää myös portaille...saat kiinnitettyä sen portaisiin vaikka nauloilla tai sellaisella metallitangolla, joka on kiinnitetty askelman perälle koukuilla....helppo vetästä koukuista pois puhdidtuksen ajaksi...

Reija kirjoitti...

me viritellään ne kammottavat muovit :-( ja sit meillä on räsymatto myös.... rakennusluvan tarttis jos lasittaisi, eikö se halpaakaan ole... toisaalta saa puuvarastotsa tuotua puita terassille ja siitä sitten vähä kerralla sisällä. myös kolmen lapsen pulkat ja sukset pusyy lumettomina/kuivina... mutta kamaln näköistä on juu 5 kk vuodesta...

Susanna kirjoitti...

Umpikuisti olisi kyllä niin ihana asia, eikö?

Mutta vaatisi rakennusluvan. Me ei saataisi sellaista lupaa, joten haaveet voi heti sysätä romukoppaan.

Susanna kirjoitti...

Juu, totta, mattohan pitää tosiaan kiinnittää niihin portaisiin... muutenhan sekin voi käydä hengenvaaralliseksi.

Jokke kirjoitti...

Augh, lunta! Noin paljon jo tullut...

Susanna kirjoitti...

Havut kävisi portaalle, mutta ei kuistin lattialle. Ovi kun ei sitten mahtuisi aukeamaan. :D

Susanna kirjoitti...

Yhdessä yössä tulivat tietenkin. Tuntuu, että talvi alkaa nykyisin aina samalla tavalla. Yhtenä aamuna sitä vaan herää ja maailma on kadonnut valkeaan umpihankeen.

Ilmi kirjoitti...

Meillä on kierrätetty vanhat ikkunat...

Unknown kirjoitti...

Liukkaus ei ole kiva, mutta ompahan kaunis talo teillä.

Katja kirjoitti...

Työni :D jotenkin sanan asiakkaat kuulostaa yhtä hassulta. Ja taas jos sanoo hoitolapset, ei sekään ole hyvä :D

Rouva Vattu kirjoitti...

Hmm. Mitä jos rakentaa vanhoista ikkunoista "talvisermit". Ei tee kiinteästi umpikuistia, vaan tekee jonkun rungon ja siihen vanhat ikkunat ja sitten saranoilla kiinni rakenteisiin. Ilmeisesti kuistin sivuilla on jotkut kaiteet? Niin saisi ainakin sivuilta umpeen talveksi. Hankala selittää, mun pitäisi piirtää sulle :D

Onko muuten varma, että tarvitsee rakennusluvan, jos lisäisi kuistiin vaan kaiteet, jotka paneloisi talon paneelilla ja lisäisi vanhat ikkunat ja jättäisi oviaukon kuitenkin avonaiseksi. Kuistista ei tulisi umpikuistia. Ei eristystä, ei lämmitystä. Jos laittaa ikkunat saranoilla runkoon kiinni, ne saa kesäksi pois ja kuistista tulee taas kokonaan avoin. Käsittääkseni lupia ei tarvitse, jos ei tee eristettyä tilaa, jossa on vielä lisäksi lämmitys. Ellei ole kysymys suojellusta julkisivusta tai kaava-alueesta, jossa on tiukat säännöt kaikelle.

Helpoin vaihtoehto on räsymatto.

Unknown kirjoitti...

Räsymatto. Ehottomasti. Mieki taijan laittaa sellasen portaille - vaikka ei liukas olekaan. Mutta matto on nätti :) Tosin, vaikka meillä patio onkin kyllästetystä tehty, rakoineen ja kaikkineen niin persetti, että osaa olla liukas! Siitä on kiva luistella joka kerta puukori käsissä...siis kun en jaksa kiertääkään sitä, siinä kun menis vissii kaks sekuntia pidempää...

Ehotan talveksi myös vanhojen ikkunoiden asentamista kuistille muovien sijaan - tiiä vaikka ois mite hieno!

Susanna kirjoitti...

Sitä ikkunasysteemiä ollaan suunniteltu tässä jo monta talvea. Liian vaikeaa. Meillä olisi isoja ikkunoitakin, mutta ne eivät osu just mitenkään tuohon.

Susanna kirjoitti...

Meille sanottiin, että kaikkiin ulkoasumuutoksiin tarvii luvan. Ja jotenkin kun nyt kyse on paikallishistoriallisesti merkittävästä kohteesta, vaikkei suojelurakennus olekaan, niin pienetkin muutokset tuntuisi tosi vääiltä. Kuistissa on aina ollut vain kaiteet.

Mattohomma on varmaan paras ratkaisu. :)

Susanna kirjoitti...

On muuten haassua, sillä olen monet vuodet aina pyöritellyt silmiäni sisustuslehdille, joiden talvikuvissa on räsymatto portailla. Ja nyt vasta saan tietää, että sille on ihan oikea syykin, eikä vaan ole kyse jostain stailaamisesta kuvauksia varten. :D

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Aina ei oo kannattavaa ajatella, että "ennen oli paremmin", ainakaan turvallisuuden kohdalla :) Räsymatto on toki erittäin jees, mutta meidän kuistin rappuset ovat säästyneet enimmiltä lumilta sivuseinien johdosta, joita suosittelen lämpimästi vielä harkitsemaan. En jaksa uskoa, etteikö menisi läpi myös rakennustarkastajalle, kun perustelee turvallisuusaspektein. Tässä linkki, missä näkyy meidän kuistin malli www.tassatalossa.blogspot.fi/2012/03/sointulan-uudet-vaatteet.html Meillä on nykyään myös sellainen "irtoikkuna" kuistin yläosaa suojaamassa, mutta se on lähinnä kosmeettinen komistus. Todellisuudessa kuistin alasivuseinät estävät lumen satamisen kuistille. Toki suojausaste riippuu tietysti myös vähän kuistin katon mitasta sekä leveys- että pituussuunnassa. Oohan varovainen ettet liukastele siellä! Minähän oon itsepäisesti jättänyt laittamatta liukuestesuojat meidän yläkerran rappuihin koska "ei oo ennenkään ollu ja rumatkin ne on", mutta kun kärvistelin viikkotolkulla kipeän ranteen kanssa (luisteltuani portaat alas), niin nytpä on liukuestetarrat hommattuna. Vielä ku joku laittais ne paikoilleen :D

Anonyymi kirjoitti...

Köynnössäleiköt ruuveilla kiinni kuistin rakenteisiin ja sitten pujottelet säleikön ruutuihin havuja. Havut pitävät lumet ja tuulet kohtuullisesti kurissa.

Stella kirjoitti...

Huh, minulla oli tuo sama idea maalatusta lattiasta. En varmaan sitten kertaakaan tulisi alas seisten kahden koiran lennokkaan lähdön kanssa. Ehkä alan miettimään muita lattian käsittelytapoja. Olisikohan joku öljy.... Ärsyttää myös, kun käytän talvella 90% ajasta piikkikenkiä ja nehän on niin helliä puulattialle. Mattoja vaan ostamaan.

TainaT kirjoitti...

Mein kuisti lattia on tehty lehtikuusest ja ei ole lainkaa niin liukas kun lämpökäsitelty terassi olisi.
Mä pidän siinä räsymattoja ja joskus sisalmattoja. Heitän keväällä pois. Poikani kuistille laitetaan talveksi (lumen tulo puolelle) kaislaverhot koukuilla kiinni. Kevääll nekin irroitetaan.

Susanna kirjoitti...

Apua. Onneksi ei käynyt pahemmin!

Katsellaan, miten räsymaton kanssa selvitään ja aletaan sen jälkeen miettiä niitä seiniä. Paitsi en minä ole vielä saanut Sulon aamenta sille matolle! :P

Susanna kirjoitti...

Hauska idea!

Susanna kirjoitti...

Ehkä tosiaan joku öljy olisi ollut parempi. Saahan niitäkin värillisnä.

Susanna kirjoitti...

Kaislaverhot voisivat kyllä olla helpppo ratkaisu ja hyvä lisä sen maton kaveriksi.