sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kokemuksia



Minulla oli joku ihmeen maaninen vaihe selvästi taas menossa, kun mitään ajattelematta päätin, että tottakai lähden osoittamaan tukeni tasa-arvoiselle avioliittolaille Helsinkiin, jossa järjestettiin mielenrakkaudenosoitus asian vuoksi. Tilasin junaliput vain itselleni, koska Sulo ei halunnut matkustaa kanssani. ("Asia on tärkeä, mutta mitä tuo auttaa? Enkö mie ole koko kesän paasannut siulle, miten väärä keino mielenosoitukset ovat? Et sitten mene keskelle sitä joukkoa - sinne ne pommit heitetään.")

Koska en saanut Suloa seurakseni, otin tietysti mukaan Kenin. Kun kaiken pahimman työkiireen keskellä sitten löysin itseni tuhlaamasta kokonaisen päivän Helsingin-reissuun, ihmettelin kyllä, miksi minulla ei ole lainkaan järkeä päässäni.


No, rakkaudenosoitukseen tuli hienosti väkeä, ja törmäsin pariin tuttuunkin. Minä halusin kuitenkin mielummin päästä eduskuntaan seuraamaan äänestystä, kuin seisoskella tyhjänpanttina ihmismassan keskellä. Onneksi mahduin lehtereille. Vierailu eduskunnassa oli mielenkiintoinen. Jännitin, annetaanko minun viedä Ken mukanani turvatarkastuksen läpi vai ovatko minikokoiset mielenosoittajat kiellettyjen tavaroiden listalla.

Portaiden kiipeäminen ylös yleisölehterille oli jo haasteellista, mutta vaikeinta oli osata olla hiirenhiljaa, kun äänestystulos ilmestyi taululle. Eivätkä kaikki osanneetkaan, sillä huojentunut kohahdus kiersi lehtereillä ja kansanedustajat mölisivät ja halasivat toisiaan. Se oli hyvin jännittävää, kyyneliä sai pyyhkiä.

Nyt sitten vaan toivotaan lisää ihmeitä, eli että myös seuraava eduskunta on samalla linjalla ja aloite todella etenee vielä laiksi asti.

Olin kotona vähän ennen puolta yötä ja lauantaiaamuna minun piti jo lähteä Imatrankoskelle Riepukioskia pystyttämään. Suloinen Sulo joutui myös hommiin ja hän jatkoi matkaansa ABC:n joulumyyjäisiin.


Ensimmäiset kolme tuntia kävelykadulla olivat ihan karmeat. Myin sinä aikana viisi rättiä ja ruoskin itseäni henkisesti siitä, että saatoin itseni jälleen tällaiseen tilanteeseen. Eipä käynyt kauppa niillä muillakaan muutamilla myyjillä, jotka paikalle olivat erehtyneet.

Puolenpäivän aikoihin sitten tapahtui käänne parempaan ja katu vilkastui. Muutama ihana asiakas tuli varta vasten Riepukiskalle ja jotkut ostivat niin monta rättiä kerralla, että minun päiväni oli pelastettu. Kiitän lämpimästi jokaista, joka kävi ostoksilla! Ei siis kuitenkaan ollut hukkareissu! Mutta yhtä nopeasti kuin myynti alkoi, se myös loppui. Kun kahden maissa paikalla ei ollut enää muita kuin myyjät, päätin tehdä sen, mitä niin paljon inhoan: purkaa telttani etuajassa.

Sulo oli myynyt kaksi riepua koko päivän aikana. Toisen oli ostanut viereinen myyjä ja toisen joku, joka halusi ommella siitä pannulapun. Palkitsin Sulon pizzalla ja hirmuisella määrällä herkkuja.

Minä opin tästä sen, että pienillä halvoilla markkinoilla käyminen todellakin tulee kannattavammaksi kuin isoilla messuilla, mutta ne tapahtumat pitää sitten tosiaan valita oikein. Opin myös sen, että ikinä mihinkään myyntitapahtumaan en saa enää lähteä ilman Keniä! Oli ihan kamalan kurjaa tuottaa pettymys sille nuorelle naiselle, joka varta vasten tuli Keniä tapaamaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * *

Sitten minulla on vielä muutama ilmoitusasia.


Käsityökorttelilla on ETUpäivät joka kuukauden kolme viimeistä päivää. Tällä kertaa ETUpäivillä tarjotaan ilmaisia toimistuskuluja. Mukana olevat yritykset löydät täältä: Käsityökorttelin ETUpäivät.
Myös Susannan Työhuone. Postikulut poistuvat koodilla ETU ja koodi toimii vielä tänään.


Ilmaisia toimituskuluja tarjoilen myös ensi viikonloppuna, sillä silloin on vuorossa Käsityökorttelin Joulu. Se on Facebookissa tapahtuva tempaus täynnä tarjouksia, uutuuksia, uniikkituotteita, alennuskorien löytöjä, askartelu- ja leivontaohjeita ja muuta mukavaa, mitä kuutisenkymmentä Käsityökortteliyritystä on keksinyt.


Ja sitten vielä lopuksi muistan mainita, että Kenin joulukalenteri alkaa huomenna Instagramissa ja Facebookissa.

Mainoskatsaus päättyy tähän.

8 kommenttia:

Wanhan Wallankumous kirjoitti...

Mahtavaa, että kävit osoittamassa mieltäsi, aina ei vain voi ajatella järjellä vaan sydämellä jos tuntuu, että joku asia pitäisi tehdä :)

Maija kirjoitti...

Varmasti hiano kokemus Helsinkisä, historiallinen hetki. Oi jospa oisin ollut muuukaaanaaa.
Noista sun räteistähän sais tosiaan helposti patalappujakin. Olisko bisnesideaa?

Milla / Millainen Elämä kirjoitti...

Upeaa, Susanna & Ken!!! <3
Erityis-wau Kenin rakkaudenosoitus-outfitistä :)

Susanna kirjoitti...

Juu, ei se minua kaduta. Päivän olisi voinut tuhlata paljon pöljempäänkin. :)

Susanna kirjoitti...

Olisi bisnesideaa. Sellaiselle, joka jaksaa ommella. :D

Susanna kirjoitti...

Juu, Kenille piti varta vasten ommella uusi pusero tilaisuutta varten. :D

Kati kirjoitti...

Mä olisin ollut niin mieluusti mukana tuolla torilla, mutta tyydyin heiluttamaan kuvaannollista sateenkaarilippua vällyjen välistä. Mut eipä harmittanut sairastmainen enää niin paljon, kun tulos selvisi. Ja kyllä se laki läpi mene, kiukutelkoon vastustajat nyt niin paljon kuin sielu sietää ja nielköön sitten häviönsä niinkuin muutkin demokraattisissa päätöksenteoissa hävinneet. ;) Ihana Ken. :).

Marika kirjoitti...

Tuolla on kyllä ollut paljon ihmisiä!
Kuvia olen katsellut, että vau :)

Nyt täytyy sitten vain muistaa ihan ehdottomasti antaa äänensä kevään eduskuntavaaleissa, että asia menisi jatkossakin hyvin.