torstai 18. syyskuuta 2014

Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön


Rynttyliisan blogista bongasin jossain vaiheessa haasteen syödyistä sanoista. Niitä kun alkaa listata, voi saada tosi hauskan postauksen, tai todella surullisen. Viime aikoina olen joutunut syömään sanojani niin paljon, että se on jo surullista ja aiheuttaa valtavan huonon omantunnon. Mutta jos kaikkeen ei vain pystykään, mihin on voimansa päivinä mennyt lupautumaan, niin sanoja on joskus pakko syödä, vaikka se olisikin raskaasti omien periaatteiden vastaista.

Koska en halua tehdä tästä mitään ankeuslistaa, kerron niitä syötyjä sanoja, jotka naurattavat minua.


1. Ikinä en voisi seurustella itseäni lyhyemmän miehen kanssa.
Sulo on minua kai 10 senttiä lyhyempi ja menin silti naimisiin hänen kanssaan.


2. Ikinä en seurustelisi itseäni nuoremman miehen kanssa.
Joskus oli aika, jolloin sillä iällä oli kai jotain väliä. Sulo on minua pari vuotta nuorempi. Olen siis varsinainen puuma.


3. Ikinä enää en huoli suihkua kotiini. Sauna patoineen on just oikeanlainen tapa peseytyä.
Meillä on suihku ja suihkukaappi. Ihan itse rempatussa kylpyhuoneessa. Ihan tarkoituksella.


4. Ikinä en laita lämminvesivaraajaa päälle. Juokseva lämmin vesi on täysin tarpeetonta.
Kyllä vaan on kuulkaa kivaa suihkutella iltapesut lämpöisellä vedellä. Eikä se tiskivesien keittäminenkään niin hirmuisen näppärää oikeasti kskaan ollut.

5. Ikinä en suostu ottamaan kotiini mikrouunia tai kahvinkeitintä. Niin turhia vehkeitä!
Meillä on molemmat. Kumpikin lähes päivittäisessä käytössä. Mikro on niin tylsän näköinen, että haluaisin uuden. Sellaisen nätin ja punaisen.





6. Ikinä en rupea yrittäjäksi ja käsityöllä ei voi elää.
No, te tiedättekin, miten siinä kävi.


7. Ikinä en muuta Itä-Suomeen.
Ikinä en enää muuta pois Itä-Suomesta!


34 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Puuma :D

Ihanan harmittomat vastaukset :)

Laurakaisa kirjoitti...

Mahtavaa :) Kyllä vanhuus ja viisastuminen näkyy minusta nimenomaan sellaisen tiettyihin asioihin liittyvän ehdottomuuden ja mustavalkoisuuden karsiutumisena. Joidenkin "en ikinä" -sanojen syömisen osalta voi siis olla vain tyytyväinen :) Sitten on kyllä minullakin edelleen niitä, jotka harmittavat ja ärsyttävät, yleensä ne ovat jotain "jatkossa hoidan tämän asian aina kunnolla ja ajallaan" -tyyppisiä. Ehkä eläkeiässä niihinkin osaa jo suhtautua lempeydellä...

Heli kirjoitti...

Never say never! =D Musta tuntuu, että ne asiat mistä nimenomaan joskus tulee sanottua, että "ei ikinä" tai "en koskaan" tai mitä näitä paatoksella päästeltyjä nyt onkaan, niin nimenomaan ne tulee tasan varmasti toteutumaan... =D

Kiva että olet kuitenkin just nuo kaikki mainitsemasi asiat kumonnut!

Anonyymi kirjoitti...

Eihän nuo ole sanojen syömisiä! Naisella nyt vaan on oikeus muuttaa mielipiteitään :)

Katja kirjoitti...

Ihania <3

Itselleni tulee heti mieleen, se, että ainakaan en ikinä ala perhepäivähoitajaksi. Hups, mitäs sitä nyt juuri tehdään :D

Kati kirjoitti...

:D Sellaista elämä tuppaa tekemään. Kuvitukset ovat ihan parasta taas. <3

Unknown kirjoitti...

Ikinä en muuta Itä-Suomeen, hiih hiih hihhii :D Mie Lontoossa joskus nuorena tyttönä asuessani vannoin, etten hitto soikoon koskaan muuta A: Suomeen ja jos muutan ni en B: ainakaan mihinkään tuppukylään. Ja täälä mie oon,Suomessa tuppukylässä, jossa ei oo mitään, mutta silti on kaikki <3

katahyva kirjoitti...

Hihii, mulla oli 3 periaatetta: en koskaan hyppää lentokoneesta, en koskaan purjehdi avomerellä, en koskaan muuta pois Suomesta. Lentsikkakeikkaa ja valtameriylitystä odotellessa...

Susanna kirjoitti...

Puuma ja vieläpä amatsoni. :P

Susanna kirjoitti...

Minulla näihin moniin sanansyömisiin liittyy se, ettei minulla ole enää aikaa keitää niitä tiskivesiä tai lämmittää saunaa. Muistin juuri yhden lisää: minä en ainakaan kaupan leipää osta. Silloin sitä kerkesi leipoa leivätkin itse. :D

Susanna kirjoitti...

Minustakin se on kivaa. Näistä sanansyönneistä voi olla ihan tyytyväinen. :)

Susanna kirjoitti...

Ihmisen oikeus olla tuuliviiri. ^_^

Susanna kirjoitti...

Ups. Kuinkas sattuikaan! :D

Susanna kirjoitti...

Luulen, että nämä haastejutut ovat kivoja tehdä osaltaan juuri siksi, että saan syyn leikkiä leluilla. ;P

Susanna kirjoitti...

Tuppukylät ovat niin parhaita.

Susanna kirjoitti...

Hih, eivätköhän nekin vielä joskus hoidu.

Maija kirjoitti...

Hahaa! Määki taisin joskus sannoo, etten huali mäiästä jolla on lyhempi tukka ko mulla. Eipä tulis miäleenkään vaihtaa tota ukkoo, vaikka lyhyt tukka onki. Niin se miäli muuttuu itte kullaki. :-D

Maija kirjoitti...

Niin ja mahtavat kuvat taas! <3

Soja kirjoitti...

Haahhahhhaaa :D Mitäs me puumat :P

tarutikki kirjoitti...

Ihana postaus:)
Minä olen erinäisiä vuosia sitten sanonut, etten koskaan tuu tarvitsemaan niin älytöntä laitetta kuin matkapuhelin, enkä varsinkaan tarvitse tai tule opettelemaan tietokoneen käyttöä. Kuinkas sitten kävikään:)

Enne kirjoitti...

Tää oli hauska, kihertelin yksinäni lukiessa :) Itsellä sanojen syönti liittyy usein tilanteisiin, joissa en ole osannut sanoa EI. Toisinaan huomaan liian helposti lupaavani jotain, mitä en kuitenkaan pysty pitämään, koska en halua ns. pahoittaa vastapuolen mieltä tai en siinä tilanteessa ehdi miettimään asiaa sen pidemmälle. Jälkeenpäin harmittaa sitten sitäkin enemmän. Tiedän, omista rajoistaan olisi hyvä pitää vähän jämptimmin kiinni, treenin paikka...

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Voi, minä olisin niiiin onnellinen, jos voisin laittaa lämminvesivaraajan päälle, jos voisin ottaa kuuman suihkun, jos voisin ottaa suihkun ylipäätään....tiskivesien lämmittäminen on jokapäiväistä puuhaa ja täytyy olla onnellinen, että meillä yleensä on edes tiskivettä.

No, sitten niihin syötyihin sanoihin:
-Minä en koskaan alkaisi seurustella itseäni vanhemman miehen kanssa. Kaksi ekaa poikakaveria olivat vuoden vanhempia ja nyt tämä aviomieheni todella monta vuotta vanhempi.
-Mikroaaltouunia ei tule keittiööni ja se tuli, enkä enää tahtoisi olla ilman. se toimii silloinkin kun kaasu loppuu.
-Koskaan en asu talossa, jossa on vain yksinkertaiset ikkunat...yhdeksäs vuosi menossa
-Koskaan en hanki lapsia...hän täytti juuri kaksi vuotta
-Koskaan en seurustele ulkomaalaisen kanssa...olen sellaisen kanssa naimisissa
-Koskaan en tarvitse elämässäni englantia...puhun sitä joka päivä

Näitä kyllä riittäisi, mutta tässäpä oli muutama :)

Unknown kirjoitti...

Looks great! The top one!
You're so right! Very interesting!


You can buy cheapest Cheap ESO Gold at http://www.esosale.com/

Susanna kirjoitti...

Pitkätukkahippejä himoitsit. :D

Susanna kirjoitti...

Rrrrrrrrrrrr.....

Susanna kirjoitti...

Heh. Tosi outoja periaatteita sitä voikin olla. :D

Susanna kirjoitti...

Mä normaalisti en koskaan syö sanojani edes niissä tilanteissa. Mitä luvataan, se pidetään. Jos ei osaa sanoa ei, niin sitten vaan kärsitään seuraukset. No, tässä taas yksi syöty sana, sillä kesän ja syksyn aikana olen pettänyt niin monta lupausta, etten pysty edes ajattelemaan.

Susanna kirjoitti...

Uskon, että nuo lämipimät vedet olisivat sinulle ihana asia. Minä vaan olin niin itseäni parempi silloin joskus - tosi ylpeä siitä, että elin omasta valinnasta ilman nykyajan mukavuuksia.

Susanna kirjoitti...

Hassua muuten. Vaikka Dominic on jo iso poika, minä yhä jokaisen D-postaukseksi kohdalla muistan sen, ettei sinun koskaan pitänyt tehdä lasta. :)

Susanna kirjoitti...

Onpa kivaa että roskapostittajat ovat tajunneet rekisteröidä itsensä. Kohta saman hoksaavat varmaan ilkeät anonyymitkin ja bloggaus muuttuu taas ikäväksi.

Enne kirjoitti...

Kyllä mäkin pyrin aina pitämään lupaukseni, vaikka sitten hampaat irvessä ja havujaperkele-hengellä, toisinaan vaan käy mielessä kuinka paljon helpommalla sitä itse pääsisi, jos osaisi miettiä ne omat rajansa jo etukäteen :)

Karkkis kirjoitti...

Hahaa, hauska postaus! Vaikka tosiaan, joskus sanoja joutuu syömään ikävämmissäkin tilanteissa. Yritän välttää ehdottomuuksia sanomisissani, sillä never say never. Viimeksi tosin taisin sanoa, etten varmasi muuta maalle ja perusta kanafarmia. Sitten aloin pelätä, että kun sanoin näin, niin se ainakin tapahtuu ja lisäsin perään, ettei sitä koskaan tiedä.

Susanna kirjoitti...

No todellakin pääsisi. Opetellaan sitä. :)

Susanna kirjoitti...

:D Niinpä! Kannattaa varoa sanojaan.