tiistai 20. toukokuuta 2014

Työlomamatkailua


Myyntitapahtumareissut ovat hassu juttu; ne ovat yhtä aikaa sekä raskasta työtä että virkistävää lomailua. Päivät tietysti teen tiukasti töitä, mutta kun illalla pääsen hotelliin, tuleekin lomaolo. On niin mukavaa käydä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin, saada se runsas aamupala valmiiksi laitettuna ja ehkä saunakin illalla. Sellainen ylellisyys tekee reissusta lomaa.

Minulla oli aikomus olla Tampereella yöt siskoni luona, mutta tulin viime tipassa toisiin aatoksiin ja ryhdyinkin varaamaan hotellia. Jyväskylän myynnin ilahduttamana arvelin, että minulla olisi varaa sittenkin yöpyä hotellissa omassa rauhassani. Vaan eipä meinannut etsivälle löytyäkään sijaa majatalossa, sillä kaupunki oli tupaten täynnä erilaisten tapahtumien vuoksi.


Jouduin joka yöksi eri hotelliin. Ensimmäisen yön vietin hulppeissa puitteissa. Hotelli Tammerin sinkkutarjous oli huomattavan edullinen ja niinpä ehkä ainoan kerran elämässäni pääsin hotelliin, jossa vessapaperikin oli sievästi tarralla sinetöity. En millään kyennyt rikkomaan söpöä esitystä, vaan käytin syrjästä löytynyttä vararullaa.

Aamupala oli supermonipuolinen ja teekin tuotiin tarjoiltuna pöytään asti. Ruokasali oli kuin kuninkaanlinnasta ja huoneen sängyssä kolme eripehmoista tyynyä. Ihaninta oli, että upeaa taloa ei oltu pilattu modernisoimalla, vaan siellä oli vanhat ovet ja ikkunatkin. Vessakalusteetkin olivat antiikkityyliä, vaikka uudet olivatkin.


Kun seuraavaksi yöksi sain Sulon seurakseni ja siirryimme Pälkäneelle saakka tienvarsihotelliin, jonka ovella seisoskeli rekkamies kahden kirkkaan viinapullon kanssa, kaikkosivat luksustunnelmat hetkessä. Huoltsikka-aamupala ja metelöivät naapurit kuuluivat hintaan. Ja kaikki tämä ankeus siis maksoi saman verran kuin se Tammerin hämmentävä loisto.


Kotimatkalla kävimme Mobilia-automuseossa katsomassa asuntovaununäyttelyn. Voi miten siellä olikaan toinen toistaan suloisempia vanhoja vaunuja. Ei kauhean hyvä paikka asuntovaunukuumetta kroonisesti potevalle ihmisparalle! Minusta olisi ihan mainiota voida käydä näillä myyntireissuilla oman perässävedettävän pikkukodin kanssa. Vaikka hotelliyöpyminen on ihanaa, uppoavat kaikki ansaitut roposet huonehintoihin hyvin äkkiä.


Mutta tehtiin siellä Tampereella siis töitäkin, eikä vain herkuteltu kuninkaallisissa pöydissä. Odotukseni Jyväskylän Käsityökorttelin megamenestyksen jälkeen olivat todella korkealla. Kuvittelin, että kun Tampere vieläpä on isompi kaupunki, torin sijainti keskeisempi ja kelikin mitä upein, niin minähän tulen sieltä kassa kilisten kotiin.

Tröööt, väärin arvattu. Tampere tuottikin pettymyksen, josta tosin olen nyt jo päässyt yli. En tiedä, mikä oli pääsyynä heikohkoon myyntiin, mutta syitä on todennäköisesti lukuisia. Toisilla meni paremmin, toisilla ihan pohjamutahuonosti. Mutta näkyvin syy oli se, että asiakkaita olikin huomattavasti vähemmän kuin mitä odotimme. Varsinkin sunnuntai kului enimmäkseen seisoskellessa ja myyjäkolegoiden kanssa pilpattaessa.


Minä myin riepujani pääasiassa teille blogin lukijoille ja vanhoille asiakkaille. Siksipä sanonkin erityisen suuret kiitokset teille, jotka kävitte ostoksilla! Oli hauskaa tavata blogimaailmasta ja fb-sivulta tuttuja ihmisiä ihan kasvotusten - siis siitä huolimatta, että minun kasvoni olivat kauheassa jamassa hillittömäksi äityneen allergian takia. Kauniissa ilmassa on hankaluutensakin, vaikka lämmön ja valon ystävä olenkin.

Nyt minä tietysti pelkään sitä ensi viikonlopun Helsinkiä ihan hirmuisesti. Jos Tampere oli kaikkien odotusten vastainen, samoin voi hyvin käydä Helsingissäkin. Samanlaista hellettä on luvassa ja kaupungissa tuhat muuta tapahtumaa samaan aikaan. On Siivouspäivää, Maailmaa kylässä ja Naisten kymppiä. Kaiken kukkuraksi puolet Narinkkatorista on vuokrattu jollekin muulle häppeningille, ja ilmeisesti siellä on ainakin uskonnollista julistustyötä ihan meidän vieressämme.

Mainioiden korttelinaapureideni Punaisen Ruukun ja Keramiikka Matamin taidokasta keramiikkaa.

Hyvä puoli tässä on se, että rättivarastoni tuli Tampereelta takaisin kotiin melkein yhtä suurena kuin lähtiessä, eli en joudu tällä viikolla surruttamaan saumuria tauotta hiki päässä. Saankin nauttia kesästä ja kauniista, punaisesta Kielostani. Paremmat allergialääkkeetkin on tilattu!




27 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Harmillista, että Tampere suurena kaupunkina jäi pettymykseksi, mutta toivottavasti Helsingissä kauppa käy senkin edestä :). Itse kävin siellä Tampereella ja oli kiva tavata sut ja kerryttää riepukokoelmaani.. :D Junat olivat mennen tullen täpö täynnä, niin että kyllä porukkaa oli viikonlopun aikana paljon liikkeellä - kuka mihinkin matkalla.
Ihana tuo sun vihreä maatuska-hameesi!

Tiina-Mari kirjoitti...

Minäkin tamperelaisena harmistuin, kun kuulin, että kävijöitä ei juuri ollut ollut. Ainakin yksi syy oli nuo vaalimökit. jotka seistä tönöttivät Hämeenkadun puolella tiiviissä rivissä estäen näkyvyyden Käsityökortteliin. Mutta mistä noita syitä tietää... Minusta ainakin oli kiva tavata sinut ihan livenä ja mukavinta oli se, että olit juuri sellainen kuin millaisen kuvan olen sinusta blogistaniassa saanut :) Yksi räteistäsi on juuri matkalla Uuteen Seelantiin - minä ainakin rummutan työsi puolesta. Toivottavasti Helsinki korjaa Mansen tappion ja uskallatte kaikesta huolimatta tulla toistekin tänne.

Maija kirjoitti...

Parempaa onnee sit sinne Helsinkiin. Mun tekis nyt mieli mennä tonne Tammeriin yöksi, sulla oli niille hyvä mainos.
Toivottavasti nährään viälä joskus, oot ihana! :-)

Susanna kirjoitti...

Minusta tuntuu, että monella alkaa olla jo riepuvarastot pullollaan. Te olette kyllä mainioita. :D

Kiitos, kun kävit, kiitos kovasti!

Susanna kirjoitti...

Mutta sinä voit tamperelaisena olla ylpeä siitä, että tulit paikalle! Kiitoskiitoskiitos! :)

Vaalimökit kyllä varmasti verottivat satunnaisia eksyneitä aika tehokkaasti, sillä yllättävän hyvin ne blokkasivat näkyvyyden. Toinen syy oli tietysti helle: kyllä minäkin mielummin lohnottaisin kotona pihalla kuin hikoilisin ostoksilla kaupungissa. Ja loput syyt meidän kai pitää löytää itsestämme. Uskoisin, että emme luovuta Tampereen suhteen. Nyt tehdään pioneerityötä ja tässä vaiheessa on kai aika luonnollistakin, että takkiin tulee. Kaksi ekaa korttelia menivätkin vähän liian hyvin ollakseen edes totta.

Jännittää ihan kamalasti se Helsinki. Olosuhteet ovat nyt niin samanlaiset kuin Tampereellakin. Ehkä se elokuinen menestys Helsingissä oli osaksi myös vuodenajan ansiota, kun ihmiset jo tekivät joululahjaostoksia. Voi apua, miten pelottaa.

Susanna kirjoitti...

Mene! Palkitse itsesi! 70 euroa sinkkuviikonloppuyö yhden hengen huoneessa. Naisten saunavuoro klo 17-19. Hotellin sivuilta pitää tehdä varaus.

Tämä ei ole blogiyhteistyötä!!!! :D

(Ja sä olet ihanampi.)

Susanna kirjoitti...

Vespa on muuten ihan selvästi muotoiltu kellohelmoja varten. Tuuli ei ollenkaan käynyt nostelemaan helmoja. Kiinamopon kanssa piti aina tunkea kellohelma omien kannikoiden alle, ettei hame noussut ajaessa korviin. Mutta Kielolla ajaessa helmat vaan hulmahtelivat viehkosti ja pysyivät täysin paikoillaan. Ihmeellistä!

Aila Jeskanen kirjoitti...

Osasyynä on varmaankin se, että me tamperelaiset olemme nihkeitä ostajia keväällä ja kesällä. Syksyllä kauppa käy jo huomattavasti paremmin. Sinänsä aika outoa, mutta useasti todettu tosiasia. Helle kyllä verotti myös kun kävin rannoilla niin ne olivat täynnä, siis sunnuntaina. Toivottavasti Helsinki näyttää paremman puolensa!

Päivi kirjoitti...

Kiitos itsellesi :)! Riepusi on h y v ä tuote ja ovat vielä kivan näköisiäkin ihanine kuoseineen..Heh, siivooja on aina siivooja; osaa arvostaa hyvää työvälinettä niin töissä kuin vapaa-ajallakin :D.
Lahjaideanakin mainio!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

IHANA MEKKO!

Laurakaisa kirjoitti...

Haha, minullekin tuli huonoa myyntimenestystä ajatellessani mieleen se, että ihmiset ovat jääneet kotiin hellesäällä - ja verbi, jolla kotiin jäämistä ajattelin, oli nimenomaan tuo lohnotus :D Parempaa onnea pääkaupunkiin!

Susanna kirjoitti...

Tuota vähän pelkäänkin, että kevät on huono aika, ja siis missä tahansa. Olisi varmaan ollut viksumpaa ajoittaa kiertue alkusyksyyn.

Susanna kirjoitti...

Kiitos! :) Väri ei ole minulle omin mahdollinen, mutta tykkään silti itsekin kovasti. Se on jotain outoa pellavaa, se ei nimittäin rypisty normaalin pellavan tapaan ollenkaan.

Susanna kirjoitti...

Lohnotus on niin paikallaan kesän ekoina hellepäivinä! :D

Susanna kirjoitti...

Voi miten mukavaa kuulla. Heikommin menneiden myyntitapahtumien jälkeen niin helposti alkaa tuntua siltä, että rättini ovat kelvottomia ja minun pitää lopettaa koko Susannan Tuöhuone!

kauraa kirjoitti...

Tuli mieleen, kun luin tämän päivän Hesaria ja siinä oli juttua risteilijöistä (siis näistä jenkkiristeilijöistä yms). Teidän pitäisi saada sinne päin menemään mainosta, jos viikonloppuna saapuu risteiljöitä Helsinkiin, niin turistit voisivat tulla ostamaan teiltä aitoja suomalaisia käsitöitä!

SJ | myttyrällä kirjoitti...

Katselinkin eka kuvaa ja pohdin, että onpa aseman tunnelma vähän muuttunut :D

Liisa kirjoitti...

Hehei! Vähäisesti täälä aina huutelen vaikka tiiviisti seuraanki, mutta että olen konkkoilemassa Helsinkiin ens viikonloppuna ja lupaan tulla riepuostoksille! :)

Tiina kirjoitti...

Hihittelen tuolle vessapaperirullalle ja sille, että jätit sen käyttämättä. Huonesiivoajille ihmeteltävää, että miten moisesta oikein on suoriuduttu ilman paperiä. :D

Laurakaisa kirjoitti...

Risteilijävinkki on kyllä mainio! Kukahan niitä ohjelmia järjestää, ehkä Helsingin kaupungin matkailutoimisto tietää.

Susanna kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Katsotaas, mitä helsinginjaosto kerkiäisi vielä tehdä.

Susanna kirjoitti...

Vähän paremman sortin sisutusratkaisuja. :P

Susanna kirjoitti...

Jei, tervetuloa!

Susanna kirjoitti...

Sitä vähän ajattelinkin, että se siivooja pitää mua varmasti aika kuvottavana, kun en edes peppuani pyyhi. :D

Susanna kirjoitti...

Mä olen niin pihalla. Ja Imatralla vielä kaiken lisäksi. Yritän huudella paikkakuntalaisia meidän ryhmässä apuun.

Omppis kirjoitti...

Manselaisena peesailen Tiina-Maria. Satuinpa kuulemaan kun torin laidalla joku mummeli sanoi papparaiselle 'ettei tiennyt, että täällä on tällaista krääsää'. Melkein aloin kirkumaan harmistuksesta!! Älkää tosiaan luovuttako Tampereen suhteen, uusiksi syksyllä / ensi vuonna vaan!
Toivotan oikein hyviä myyntejä Helsinkiin!

Susanna kirjoitti...

Voi itku. Onneksi minä en sattunut tuollaisia kommentteja kuulemaan. :( Olisi voinut tulla aika paha mieli.

Tuossa eräs yrittäjä totesi, että hänestä Tampere on aina ollut hyvin haasteellinen paikka myydä, lukuunottamatta kädentaitomessuja.

Mutta sinnehän tuleekin bussilasteittain asiakkaita kaikkialta Suomesta. ;)