Minulla oli eilisen päivän tavoitteena leikata ja ommella sata tiskirättiä. En saanut yhtäkään tehtyä. Tavoite siis siirtyi tälle päivälle ja meinasinkin ryhtyä heti hommiin. Mutta sitten sain kivan haasteen Casa-X:stä ja tässä sitä taas kökötetään yöpaidassa bloggaamassa. Kirottua!
1. Lempivärini sisustuksessa.
Hahaa, kaikki! No ei kuitenkaan. Tykkään kaikista voimakkaista, puhtaista ja kirkkaista väreistä. Sen sijaan murretut, maanläheiset ja vaaleat sävyt saavat pysyä toisten ihmisten kodeissa.
2. Designesine tai -huonekalu, joka ei ikinä tule meille.
Kuvat varastettu: www.finnishdesignshop.fi |
3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä.
Dr. Spencer Reid, mmm aaah! Hän lumoaa Criminal Mindsissa. Michael Kelso, joka on tuttu 70´s showsta. Naispuolisista ykköseksi kipuaa Sinkkuelämään Samantha Jones. Kaikki vähän friikkejä, mutta eri tavoilla. (Voisin sanoa myös Antsku, mutta en kehtaa myöntää katsovani Putousta.)
Kaikki kuvat varastettu jostain. Anteeksi. Pahasti tehty. |
4. Suosikkini leivonnassa.
En ole leiponut vuosikausiin, paitsi viime kesänä vähän monta hääkakkua. Ja jos aion pitäytyä sokerittomassa elämässä, en leivo jatkossakaan. Mutta pavlova on kyllä sellaista herkkua, että pois alta. Onnistuu jopa minulta.
En löytänyt kuvaa pavlovastani. Tässä yksi hääkakuista sen sijaan. |
5. Viisi blogisuosikkia.
Ilmeisesti nämä viisi sitten joutuvat haastetuiksi saman tien.
Satunnaisessa järjestyksessä Riuttala, Vehkosuo, Talo, Rynttyliisa ja Pilvitehtaamo. Tätäkin listaa olisi ollut helppo jatkaa paljon pidemmälle, mutta viittä pyydettiin. Loput suosikkini löytyvät tuosta vasemmalta. Jos joku sieltä itsensä löytävistä haluaa napata haasteen, saa ilomielin ottaa!
Ja nyt rättitehtaalle.
28 kommenttia:
Ah! Jaan ihnosi tuohon virtahepoon!! Yöks. Toinen on se kauhea koira. Rumat väritkin! (Okei koko "desing-tuote" tekee jo väreistäkin rumat) . Nii ja mikä mua ärsyttää kaike ohella, on sellanen mitö tuntuu olevan kaikilla "sistusaja-blogeilla". Mustaa valkosta, graafista, pari värikästä pinnatuolia. Ja tadaa taas koossa peroonaton sisutus. ( okei aika karua ja mustavalkoista mielipidettä, mutta tykkään että on erilaisia ihmisiä ja sais olla erilaisia sisustuksia ( onhan onneks niitäkin (sinä:D))).
Lokki-valaisintakaan ei tule (miksi helv.se muuten on lokkk? Mitä lokkia siinä on ? Täh?)
Ikean kaaameista kaameimmat "design"- lasten huonekalut. Ne kummallisen maalliset ja muovisen näköiöiset. Hyihyihyi. (Värit kyllä ihan jees niissä. Eihä nuo nyt mitään designiä oo, mutta sellasta tavaraa joka nykyään löytyy lähes jokatoiselta, joten ei kiinnosta jo senkään vuoksi)
No tulipas nyt liirunlaarumia. Ja onhan niitä huonekaluja ja esineitä mitä en meille ostais ikinä tai ees ottais vaikka maksettais ( okei, voisin sitten kyllä ottaa ja myydä pois).
Ykkösenä tulee vaan mieleen toi virtahepo ja ne kaameenväriset ja näköset koirat ja sitte se lokki. (Onneksi mihen kanssa jaetaan samat sisustus agressiot; D)
Ooi, ihana Susanna! Kiitos kunniasta! Määki oon joskus ollu ihan rakastunu Kelsoon. Ja toi poni näyttää mun miälestä enemmän sammakolta, karmee. :-)
No tulipas nyt niitä kirjotusvirheitä. Onpas huono älykäspuhelin. Taidanpa ostaa älyttömän tietokoneen, jotta voin kommentoidan pitkiä liirunlaarum-kommentteja, ilman kauheita kirjotusmokia..
Katson putousta. Tekisi mieli käyttää niitä hokemia aina siellä ja täällä.
Top viidessä <3
(no nii oot sääki)
Netti kiinni ja hommiin, mars mars! ;) <3
-epe-
Minäkin meinasin tulla kommentoimaan, että tuon ihan hirveen virtahevon lisäksi en tajua niitä lokki-valaisimia! Ja lisää Eero Aarniota, ne tuplakupla-valaisimet on maailman rumimpia. Anteeksi vaan. Onko tuo virtahepo joku jakkara vai..? :)
Mun kaveri sanoi kerran että se tuplakupla valaisin näyttää räkäklöntiltä :D
:D Ihanaa tunteen paloa täällä.
Virtahepo on minun käsittääkseni tuoli. En ymmärrä, miten siinä istutaan.
Minä olen yhä rakastunut Kelsoon. :D
Olen katsonut 70´s shown aina, kun se on tullut kokonaisuudessaan telkkarista, eli monta kertaa. Ja ihan hirveäähän se oli, kun Ashton Kutcher poistui sarjasta siinä loppupuolella.
Mie romahan.
Puolivälissä urakkaa ollaan! Uujee. Menee iltahommiksi, mutta en kyllä anna periksi tällä kertaa.
Niin se näyttääkin. :P
Unohdin jo mitä piti kommentoimani, kun jäin lukemaan näitä muita kommentteja. Taidankin niiden kunniaksi laittaa valot päälle sekä Lokkiin että TuplaKuplaan :D Heh, onneksi makuja on niin monia. Sen lisäksi että henk.koht tykkään kovasti Tupliksen muodosta, se muuten valaisee ihan sairaan hyvin ;)
:D
Nappaa sinäkin haaste tästä, niin saadaan vähän toista näkökulmaa designiin.
Moi! Sä kirjoitat niin hassunhauskasti että naurattaa ja tulee hyvälle tuulelle heti alkuunsa! Kiitos! Ja mä en edes järkyttynyt, vaikka oon ihan hulluna tohon "virtahepoon", ottaisin ton sinapinkeltaisen meille heti :D Sitten vasta luin että se oli sun inhokkis, mutta kuten tääl sanottiinkin, makuja on niin monenlaisia, ja sä kirjoitit niin taiten etten mää ainakaan suuttunu :D Sehän ON nimenomaan makuasia (ja on meillä pieni tuplakuplakin ja valaisee muuten niin hyvin ettei oo tosikaan, oon tehynyt vielä niin radikaalin ratkaisun että se on 1800-luvulta olevan kaapin päällä :D). Mä en tykännyt yhtään Lokki-valaisimesta ennen kuin näin sen tuttavani katossa roikkumassa, sopi sinne kuin nenä päähän.
Miten mä nyt johkaannuin jaaritteleen jotain... siis pitiks mun sanoa jotain? Ai niin, se Reid on ihan lumonnut mun, mun tulee siitä mieleen yks mun viidestä pojastani ja on aivan hellyyttävä, sellainen hämillinen älykkö! (poika siis tullut tietty isäänsä, ehh hehh). Hyvää viikonjatkoa! Sulla on ihana blogi!
Tarkoitushan ei ollut loukata ketään, jolla on erilainen maku. :D
Itse asiassa omillakin tuttavillani on katossaan lokki, ja se sopii heille oikein kauniisti. Kysymyshän olikin siitä, mitä emme omaan kotiimme huolisi.
Reid on lumoava. Criminal Mind on erittäin hieno sarja muutenkin, mutta reid on sille kaunis kruunu. Matthew Gray Gubler vaikuttaa myös ihan omana itsenään varsin hulvattomalta persoonalta, fanitan häntä facebookissa. Ja on myös ohjaajana aika velho - ne jaksot, jotka hän on ohjannut, ovat aina erityisen hyytäviä ja kiehtovia.
Terveiset Reid-pojallesi. :)
Sain urakan valmiiksi, vaikka kävin välillä vesijumppaamassa ja tein graafisia töitäkin. Aika hyvä mieli tänä aamuna.
Kiitos haasteesta, yritän muistaa tehdä joskus! Yhdyn vastauksistasi ainakin tuohon poni-virtahepoon ja Samanthaan. Ja olipas jotenkin niin yllättävä tämä viimeinen, kun jotenkin oon ajatellut, ettet katso Sinkkuelämän tyyppisiä hömppäsarjoja :) Mut enhän mä sua oikeesti tunnekaan ;)
Oh, minähän katson pelkkää hömppää.
Joo! Pony on kauhea. Puppy on myös hirveä, mutta kyllä tuo virtahepo vie voiton.
Siinä Puppyssä on sentään muodot jotenkin keskenään sopusoinnussa. Tuo Pony sen sijaan on kuin epäonnistunut pulla. Painajaisten ainesta. :D
Juu etkä siis todellakaan loukannutkaan, hyvin kirjoitettu :D Mä en tiennytkään että Reid on ohjannutkin niitä jaksoja?! Uu la laa <3 Kiitos terkuista, hän sanoi aivan ihmeissään "kiitos samoin vaikka en kyllä ymmärtänytkään" :D :D
Hih, poikaparka. :D
Kyllä. Pony ja Puppy (joka löytyy lapsen huoneesta) ovat ruminta muotoilua ikinä.
Kolmanneksi menee varmaankin Eero Aarnion valaisin joka on valkoinen muovipullo jossa suuri koho teksi EERO AANIO. Näyttää siltä että Aarnio vetää tuotantoon pahnanpohjimmaisia ideoitaan.
Anni
Tuplakupla on ihan kopeksien näkönen, sen takia sitä ei meidän torppaan tule. Niiden pitää roikkua miesten jalkojen välissä, eikä olohuoneen nurkassa...
No jos ei muuta enää, niin oma nimihän on designia parhaimmillaan... :)
Uh, kaikenlaisia mielikuvia siitä voikin tulla.
Tolix-tuoleja ei tule ikinä minun kotiini. Eikä tuplakuplaa.
Lähetä kommentti