Yksi kiertävistä blogihaasteista on ollut sellainen, että olen toivonut, ettei minua haastettaisi. Mutta haastettiinpa silti. Jaana Ihanasta talosta maalla pyysi minua nimeämään kotini lempipaikan.
Lempipaikan... sehän on sama kuin kysyisi viiden lapsen äidiltä, että kuka lapsista on suosikkisi!
Lempipaikan voi käsittää niin monella tavalla. Suurimman osan ajasta minä istun tässä tietokoneella, mutta tämä ei ole lempipaikkani. Lempikohtani pystyn sanomaan. Se on toimiston lippuluukku, joka näkyi täällä blogissakin muutama päivä sitten, kliks. Se on kaunis ja kertoo paljon tämän talon historiasta. Lisäksi rakastan violettia seinää, jonka ansiosta lippuluukku erottuu erityisen hyvin. Tänään lempikohtani on piilossa. Nyt nimittäin näyttää tältä:
Ryönävuori on matkalla työhuoneesta vinttiin. Pelkään kamojen jämähtävän tähän vielä pitkäksi aikaa. Painavien laatikoiden ja hankalan hyllykön roudaaminen kapeita portaita pitkin on vihoviimeinen nakki.
Mutta se lempipaikka... kun oikein asiaa pohdin, päädyin siihen, että minulla on kaksi. Molempiin liittyy makuuasento. Mitä se kertoo minusta?
Olohuoneen nurkassa sohvalla minä olen usein hyvin tyytyväinen. Iloiset värit ympärilläni, lämmin peitto ja pehmeät tyynyt. Telkkarin katselu on tullut pitkän tauon jälkeen taas elämääni, sillä yhtäkkiä tulee niin monta ohjelmaa, jotka pitää katsoa: Criminal Minds, Under the Dome, Siskonpeti, Kimmo, Jutan superdieetit, Valokuvan voimaa, Maajussille morsian. Jos Sulo on kotona, hänen päänsä lepää sylissäni. Jos olen yksin, sylissäni on kudin. Paitsi Criminal Mindsin aikana, sillä se vaatii 200-prosenttisen keskittymisen.
Toinen hyvänmielenpaikka löytyy sängystä. Rakastan rautasänkyjämme. Olemme nukkuneet niissä jo melkein vuoden, ja yhä joka ilta petiin kömpiessäni huomaan onnentulvahduksen. Viileä, kova futon, tukeva sänky ja hiostamaton puuvillatäytteinen peitto ovat yhdistelmä, jossa kaikki on kohdallaan. Olen niin kiitollinen sille ihmiselle, joka myi meille nämä sängyt. Pus, jos yhä olet lukijoiden joukossa. Hyvä sänky on tärkeä asia.
7 kommenttia:
Nyt kun sen noin muotoilit tuon lapsivertauksen kera niin olihan tämä kieltämättä vähän epäreilu haaste :) Mutta kiinnostavia lempipaikkoja teiltä löytyi ja pötköttely on munkin suosikkipuuhaa.
Hauska sattuma, meillä on täällä menossa samainen tuskaprojekti. Nuo rappuset on niin hankalat, että juuri ja juuri saa itsensä ylös saakka baanaanilaatikko sylissä :D
Edelleen elää haave, että yläkerta saataisiin asumiskuntoiseksi lähivuosina. Ja tehtyä isot hyvät metallirappuset tuosta lipputoimiston huoneesta yläkertaan. Helpottaisi elämää (ja pahentaisi hamsterointia?) ihan valtavasti :D
Meillä on tuolta verstaasta (kylmä makasiini) joku joskus ottanut tosi ison palan katosta pois. Siihen olisi ihanaa saada oikein näyttävät rappuset vintille. Juujuu, haaveilla aina saa. :)
Ehkä suhtaudun vähän liiallisella rakkaudella tähän taloon... kun jokaisen huoneen on yrittänyt saada ihanaksi ja nätiksi, on tosi hankalaa ruveta valitsemana niistä parasta.
Sänkyjen myyjä on yhä lukijasi :) Olen niin iloinen että ne saivat hyvän kodin. Futonpatjat on muuten ihan parhaat. Olemme nyt nukkuneet sellaisilla yli 7 vuotta enkä vaihtaisi (tai siis kohta ne pitää vaihtaa - uusiin futoneihin.)
❤ !
Minulla on futon, Sulo nukkuu sellaisella muotoutuvalla vaahtomuovilla. Minun sänkyyni piti panna korotuspala, jotta littufutonini kanssa yltäisin samalle tasalle kuin Sulo. :D
Oletko kuullut tällaisista kätevistä, suomalaisista vetskaripäiväpeitoista? Helpottaa petaamista. ;)
http://tuumat.blogspot.fi/2014/06/haastattelussa-beditin-lotta.html
Lähetä kommentti