Tänä talvena minua on vaivannut levottomuus, josta en ole kauhean ilahtunut. Työnteko ei ole maistunut hyvältä. Olen kerta toisensa jälkeen menettänyt luottamukseni tiskirätteihini ja siihen, että tämä homma kantaa, vaikka myynti on ollut kasvussa. Graafisia töitäkin on ollut mukavasti, mutta minulla on ollut haluttomuutta niiden tekemiseen. Enkä ole vielä edes tehnyt veroilmoitusta, vaikka aiempina vuosina olen ihan intopiukkana käynyt sen kimppuun!
Yrittämisen viehätys tuntuu olevan minulta nyt hukassa, ja elämä tuntuu hitusen liian tasapaksulta. Yrittäminen tuntuu vaivalloiselta, vaikkei se sitä todellisuudessa olekaan. Se tuntuu raskaalta, vaikka se ei ole raskasta. Se tuntuu pelottavan epävarmalta, vaikka ei se ole oikeastaan edes sitä.
Kaipaan aikaa, jolloin käytin suurimman osan elämästäni kodin remonttiin. Nyt en ole tehnyt remonttihommia miesmuistiin, vaikka haluaisin. Mutta tiedän, että jos ryhdyn, työnteko halvaantuu täysin ja iskee rahattomuus. Kaipaan sitä huolettomuutta, että voin tehdä mitä lystään ilman, että itse mielessäni soimaan itseäni siitä, että pitäisi olla tiskirättitehtaalla.
Kuulin, että nykyisin työttömyyskorvaukseen ei enää vaikuta puolison tulotaso. Sitten kuulin, että nykyisin työttömät saavat ansaita 300 euroa kuussa ilman, että tuki laskee. Olen todella iloinen näistä muutoksista, sillä menneisyyteni työttömänä on vielä hyvässä muistissa. Tiedän, että nämä kaksi parannusta vaikuttavat monen ihmisen elämänlaatuun todella paljon. Kiitos Suomen päättäjät, että huomasitte korjata pari vääryyttä.
Mutta auts, miten houkuttavalta yhtäkkiä tuntuukaan ajatus yrityksen lopettamisesta ja heittäytymisestä yhteiskunnan elätettäväksi. Viikon lomareissun piti tuoda minuun virkeyttä ja energiaa, mutta kävi päinvastoin. Se vain kasvatti sitä kaipuuta olla tekemättä mitään. Olla ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Huolettomuus, mikä ihana tunne.
Erehdyin puhumaan Sulolle ääneen nämä ajatukseni. Tienaan nyt käsittääkseni saman verran kuin mitä työttömyyskorvauksella voisin "tienata". Miksi en vaan lopettaisi yrittämistä, ja keskittyisi kodin kunnostamiseen? Voisin myös ryhtyä kunnon kotirouvaksi ja alkaa siivota ja tiskata ja laittaa ruokaa. Tehdä kotona kaikki hommat siitä ilosta, ettei minulla olisi rahan ansaitsemisvelvoitetta niskassani. Odottaa Suloa kotiin pöytä katettuna, ruoantuoksun tulviessa ovelle häntä vastaan. Mikä mahtava ajatus!
Sulo tylytti minut takaisin ruotuun. Hän muistutti, millainen ihminen olin työttömänä. Itkeskelin vain ja ryvin omassa kelvottomuudessani. Itkin työvoimatoimiston pakkokoulutuksia ja harjoitteluja, olin ihan masentunut. Sulo myös mainitsi, että olen saanut yrittämisellä kasvatettua itselleni itsetunnon ja vaikka aina väitänkin, että Sulohan se teki minut onnelliseksi, niin todellisuudessa teinkin sen ihan itse ryhtymällä yrittäjäksi.
Hän myös torppasi hienot kotirouvasuunnitelmani ärsyttävällä totuudella: "Ei siusta ole siihen!" Sulo on oikeassa: en minä osaa tehdä ruokaa, enkä siivota, eikä minusta ikinä olisi kodinhengettäreksi. Jos en joutuisi tekemään töitä, minä istuisin tietokoneella ja vaihtelisin huonekalujen paikkaa, maalaisin seiniä uusilla maalikerroksilla ja repisin lattioita auki ennenkuin tulisin miettineeksi, millä rahalla ne pannaan takaisin kiinni. Sulo ei kaipaa niitä aikoja, kun hänen kotiin tullessaan joku seinä oli kadonnut, makuuhuone oli muuttunut olohuoneeksi tai vaatekaappi liinavaatekaapiksi.
Niin että tässä sitä nyt vaan ollaan jatkossakin. Yrittäjänaisena, jolla on itsetunto. Tasaisen tylsässä elämässä, mutta ilman itsesäälissä rypemistä. Tiskirättitehtailijana, jonka koti on kaaoksen vallassa ja päivällisenä pikaista salaattia.
Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu aikanaan. Elämässä kuuluu olla niitä aallonpohjiakin.
PS. Sopivien kuvien puutteessa varastin nämä kuvaherkut ❤ bluntcard.comista. ❤
91 kommenttia:
Ennenkuin pääsin lukemisessani noihin Sulon kommentteihin asti, kirjoitin jo mielessäni hiukan äkäistäkin vastausta sun kirjoitukseesi.
Mä olin yrittäjä, tappiota tappion perään. Aina luulin, että kyllä tää tästä kun oikein raataa (ja mulla oli siinä vaiheessa myös kaksi lasta). Sitten sairastuin vakavasti. Loppui yrittäminen, mutta ei tullut rahaa (puolison "tulot"). Kymmenen vuotta olen roikkunut löysässä hirressä. Työttömyyttä, vuoden mittaisia s-lomia, rahattomuutta, itsetunnottomuutta, pari lyhyttä työpätkää. Nyt kun olen paremmassa kunnossa ja haluaisin myös henkisesti tehdä töitä joita osaan, mä olen kuulemma liian vanha ja mun olis syytä jäädä "eläkkeelle" (joka siis olisi muutaman kympin kuussa).
Niin, että ... no en osaa tähän mitään sopivaa kirjoittaa, mutta sulla on asiat hyvin.
Kuukausittainen matalapaine *jos tiedät mitä tarkoitan* tekee juuri tuollaisen fiiliksen. Koitin itse eilen parantaa olotilaa katsomalla taas kerran Oopperan kummitus -musikaalin. Siinä lopussa itken joka kerta ja se auttaa. Laatukamaa + hyvää musiikkia.
Onneksi luit loppuun, ennenkuin aloit antaa kiukkuista palautetta. Tiedän, että minulla asiat ovat hyvin. Paremmin kuin ikinä. Ja onneksi on Sulo, joka estää minua tekemästä idioottimaisia virheliikkeitä.
Jos sinulla nyt olisi HALU ja kyky tehdä töitä, niin miksi ihmeessä jäisit eläkkeelle? Eläkkeelläkin voi tehdä töitä, sehän ei ole kiellettyä. :) Kaikkea hyvää toivon sinulle!
Kuukausittaisen matalapaineen ei soisi kestävän kolmea kuukautta. Syytän tätä valotonta talvea. Kevät tulee.
En ole ikinä katsonut Oopperan kummitusta. Musikaaleihin on niin vaikeaa suhtautua, kun ihmiset yhtäkkiä puhkeavat laulamaan kesken kaiken. :D
Ai kauhee, kun tämä oli ihan kuin minun näppäimistöltä tämä teksti. Paitsi, että en ole yrittäjä, vaan akateeminen pätkätyöläinen ja jatko-opiskelija ja kaikista eniten haluaisin vain olla, enkä rämpiä näitä opintoja eteenpäin. Ja samaan aikaan inhoan itseäni, kun olen niin saamaton ja aloitekyvytön. Tein diagnoosin keittiöpsykologin pätevyydellä ja tulin siihen tulokseen, että tämä olotila johtuu säästä. Ikuista marraskuuta on nyt jatkunut aivan liian pitkään ja se ei sovi minulle (voiko sopia kenellekään?!?). Mielenlaatuni selvästi tarvitsee neljää selkeää vuodenaikaa ja niiden vaihtelua.
Ja sitten vielä bisnesasiaa...onko valikoimiin tulossa vielä niitä himpun verran isompia ruskeita rättejä? Semmoisen puute olisi nyt hirmuinen.
Tollasta se olis varmaan mullakin, jos olisin yrittäjä. Mun mies on vaan semmonen tuppisuu, joka ei varmasti ossais puhua mua ympäri. Eiköhän se viälä iloks muutu. :-)
No nimenomaan! Justiinsa kirjoitin samaan aikaan Tille, että syytän säätä. Ei voi tehdä hyvää tällainen ilmasto. Olemme selvästi käyneet samat keittiöpsykologian opinnot!
Voisin minä tehdä niitä isompia taas erän jossain vaiheessa. Mitä luulette, kannattaisiko minun laittaa sitä kangastakin myyntiin, jos joku haluaisi ommella itse riepuja ilman kuvaa?
Sulo ei ole enää ollenkaan tossun alla. Siitä on tullut vähän turhan kipakka sanomaan totuuksia. ;)
Mulla on kyllä helpottanut se, että enää ei ole jo neljältä pimeää.
No se just on musikaaleissa omituista, mutta tähän se sopii ja melkein ärsyttää, kun ne puhuu. Suosittelen lämpimästi.
Sitä musiikkia pitäisi olla tosi paljon. Jos sitä on liian vähän, puheaikoina kerkiää unohtaa katsovansa musikaalia ja sitten tulee se nolo hämmennys, kun se laulu yllättäen taas alkaa. :D
Sulo on sankari! Ja kyllä, itse olet sen tehnyt, itsetuntosi ja menestyksesi, mutta Sulosta ei totisesti ole tainnut olla siinä hommassa haittaa :) Sie olet aina puhunut siitä, että haluat tehdä töitä vain sen verran, että tulette toimeen. Siullahan on siis edelleen se vapaus, kunhan huolehdit tasapainosta. Ja kiitos terapiavertaistuesta, miun alhoon se auttoi ;)
:D
Etsi se käsiisi ja katso.
Kuulostaa NIIN tutulta tämä teksti. Olen saanut itseni kiinni useamman kerran tämän talven aikana ajattelemasta "entä jos jäisinkin vielä kerran äitiyslomalle" -ajatuksia, ihan vaan sen takia että sitten ei tarvitsisi olla töissä vaan voisi hengailla kotona. Jokin sitten aina kuitenkin muistuttaa siitä, että KOLMEN pienen lapsen kanssa kotona oleminen tuskin muistuttaisi yhtään sen enempää hengailua kuin kahdenkaan kanssa... uh oh.
Mutta tunnistan niin hyvin kaipuun siihen, että voisi vain omalla vapaalla aikataululla remontoida kotia. Sitä kaipaan ihan kamalasti. Kaikkea muuta kohtaan on yleinen plääh-olotila. Vaan tuossa ikkunan takana talitintti karjuu siihen malliin että kohta on kevät, valoisat aamut ja pitkät illat ja enemmän energiaa kaikkeen. Siihen on pakko uskoa ja luottaa.
Ps. En ole ehtinyt kommentoimaan matkapostauksia mutta olin jotenkin varma että tykkäät yksin matkustamisesta ja oli hauska huomata, että tykkäsitkin.
Pus.
Sulosta ei todellakaan ole haittaa. Voisin vuokrata Suloa muille huonoitsetuntoisille aallonpohjauimareille tarvittaessa.
Onneksi sinulla on Sulo .... vetämässä sinut takaisin maankamaralle♥
Mutta eläkkeet, eläkkeet... Jos niitä vielä maksetaan siinä vaiheessa, kun jäämme eläkkeelle. Jos siinä vaiheessa vielä jäädään eläkkeelle, kun voisimme jäädä.
Tsemppaavat Sulot ovat parhautta.
Ymmärrän hyvin! Miten ihanaa se olikaan, kun saattoi vaan päivä toisensa jälkeen riehua remontin kanssa! Ja miksi saatoin? Koska silloin tuli strattirahaa. Sulo on jälkeenpäin sanonut, että hän vihasi sitä aikaa.
Mutta tosiaan, kolme pientä lasta - et tekisi yhtään mitään muuta kuin ruokkisit ja vaihtaisit vaippoja ja pesisit pyykkiä ja ruokkisit ja nukuttaisit ja ruokkisit ja lohduttaisit...
Jep. Minä kyllä lentelisin ties missä ilman Suloa.
Sitä kaiholla odotan. Jos nyt ikinä tavoitammekaan sitä ikää. Sekin rajapyykki kun tuntuu siirtyvän yhä kauemmas koko ajan. Kunpa vaan saisi olla terve ja hyvässä kunnossa siinä vaiheessa.
Ehkä tämä liittyy siihen, josta jostakin kuulin, että nykyihmisen mielestä aina pitäisi olla kivaa. Jos ei ole, niin aletaan olla tyytymättömiä, vaikka asiat onkin hyvin.
Minusta on tosi virkistävää tehdä sellaisia putkia, että käy välillä töissä ihan toisella alalla. Kun itse nyherrän varsinaista työtäni tietokoneella vanhoissa verkkareissa, on niin kiva joskus meikata ja pukeutua ja tavata ihmisiä, olla jossakin palveluammatissa. Oikeasti, vaihtelu virkistää. Ja saa siitä onnistumisen tunteitakin, ne vasta tärkeitä ovat.
Isoja riepuja odotellessa siis. Minä oon niin saamaton nyt, että jäisi pelkkä kangas ostamatta, kun en saisi niitä rättejä aikaiseksi ommella, mutta valmiita rättejä ostan riemumielin. :) Mutta ehkä kankaallekin olisi kysyntää. Esim. kestovaippailijat voisi olla kiinnostuneita.
Hei! Käy huviksesi hakemassa kirjastosta se Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Se käänsi mun kelkan ja muistutti miten elämänilo löytyy silloin kun kaikki tuntuu vaan puurtamiselta. Toki saman aihepiirin kirjoja on pilvin pimein enkä osaa taata että juuri tämä kolahtaa siulle mutta itselleni ja miehelleni myös tämä kirja oli oikea pelastus. (Tunnistan niin paljon siun jutuista itseäni, että ehkä siksi uskallan tätä vinkata.)
Kaikilla ihmisillä on välillä aallonpohjia, mutta yrittäjillä ne ehkä korostuu, kun ei voi vaan nostaa liksaa lusmuilemalla. No ei ehkä muissakaan töissä voi, mutta kärjistettynä. On täysi vapaus lopettaa homma, ja toisaalta jatkaminen vaatii aina ponnisteluja. Mutta kyllä se ohi menee, mulla ainakin on tollaisia kausia aina välillä ja ohi ne on aina menneet :) Hieno kirjoitus muuten, että avauduit näinkin henkilökohtaisesta asiasta.
Olen just kohta lähdlössä kirjastoon! Mutta ei näytä olevan tuossa lähikirjastossa sitä tarjolla. Pääkirjastossa vaan, joten yritän muistaa asian sitten, kun on sinne asti kulkua.
Varmasti olet oikeassa.
Onneksi en saanut lapiokaupalla taas lukijoilta kiukkua niskaani... näihin avautumisiin aina kun liittyy se puoli. :)
Hih, minäkin olen saamaton nyt. Siksi heti ensimmäisenä tuli mieleen, että jospas itse ompelette. :P Kauhistus. Lupaan, että isoja riepuja tulee lähitulevaisuudessa. Nyt minulla on vihreällä painetut menossa, joten teen ne ensin alta pois.
Mä toimin yrittäjänä huimat 5kk ja sitten luovutin. Pari kk olin onnellinen kun sain juuri vaan sisustella ja maalailla ja suunnitella. Sitten iski ikävä yrittäjyyteen ja pykäsin kaupan uudelleen pystyyn:D Se on se mun juttu vaikka alussa vasta onkin. Hyvä kirjoitus tosiaan ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Toivottavasti aallonpohja väistyy ja saat taas intosi yrittämiseen palautumaan!
Rehellisyys maan perii. Avautumiset just on näitten blogien suola. Myönnän, että mulla ekaks kiehahti, mutta sulla on onneksesi tasapainottaja-Sulo. Sulon liisaaminen vois olla mielenkiintoinen tytäryhtiöyritysmuoto. Ollapa suomalaisilla naisilla yleensäkin enemmänkin tuollaisia Suloja. Hänkään tuskin on täydellinen, mutta varsin mainiolta vastaparilta itsellesi hän vaikuttaa.
Kyllä Sulo oikeastaan on täydellinen.
Luulen, että se on minunkin juttuni. Normityöelämä ei ole, siitä olen varma. Se on joko yrittäjyys tai ei mitään. Eli yrittäjyys. Tällä mennään. :)
Juuri niinkuin ensimmäisen kommentin kirjoittaja, minäkin ärsyynnyin. Olin juuri keskustellut tyttäreni kanssa - vastavalmistunut tradenomi - joka ei nyt saa itseänsä liikkeelle! Hakemuksien tekeminenkin on vaivalloista. Olisi niin kiva vaan olla! Kyllä Suloa on nyt hehkutettu, mutta minäkin vielä kiitän häntä viisaudestaan. Kun elämä nyt vaan on sellaista, että yritettävä on, eikä aina ole hauskaa. Kokemusta on siitäkin.
Vastavalmistunut tyttäresi ehkä ansaitsee hetken vaan olla opiskelujen vastapainoksi. Ehkä häntä pelottaa työelämään siirtyminen. Elämä ei aina voi olla kivaa, mutta sen ei ole pakko olla koko ajan kurjaakaan. :)
Niinpä! Ja tässä on sentään se hyvä puoli, että ne olemassa olevat lapset jo kasvavat kohisten ja parin vuoden päästä varmaan ON aika, jolloin ne viilettävät pitkin kyliä kavereidensa kanssa eikä niitä voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä täällä puuhailen...
Mutta jotenkin tuntuu, että kevään koittaessa ihan varmasti saa remonttirintamallakin enemmän aikaiseksi. Huusholli laajenee pihalle (ai niin ne pihatyöt), voi vain grillata äkkiä halloumia ja makkaraa ja siinä on päivällinen, ja aikaa on enemmän kun on valoisaa. Näin ON pakko käydä.
En tiedä osuuko kohdalleen, mutta ehdotan kuitenkin: ehkä olet vain työlääntynyt tekemään yhtä ja samaa ja tarvitset uutta strategiaa, uutta suuntaa yrityksellesi. Vaikka työ ei heti muuttuisi, se voisi pikku hiljaa monipuolistua. Tai ehkäpä tarvitset järjestellä päivärutiinit uudelleen ja jättää aikaa uuden kehittämiselle. Luova työ tarvitsee myös ns. laiskottelua, jolloin ajatukset muhivat. Suosittelen sellaisen henkilön seuraamista kuin Tara Gentile. Hän pitää workshoppeja mm. Creative Livellä ja ne tulevat väliin ilmaiseksi sieltä. Nyt on helmikuussa tulossa uusi workshop. Tai ehkä löydät maailmalta jonkin toisen henkilön, jolta saat ideoita tehdä arkipäivästä enemmän juhlaa.
Varmaankin niitä aallonpohjia ja huippuja pitääkin olla. Jos kaikki olisi tasapaksua, ei mikään tuntuisi miltään. Ja kiva kolumni yllätys Taito lehteä selatessa :)
Törmäsin tänne mutkan kautta ekaa kertaa. Kiitos tästä avautumisesta. Oli monella tasolla kosketuspintaa ja ajatuksen herättäjää. Kaikki on kivaa, mahtavaa, lää-lää-läätä en ainakaan itse jaksa kovin kauaa lukea. "Rättisi" ovat hienoja, noista en kehtaisi käyttää edes poliittisesti korrektia ilmaisua siivousliina. Varmaan eksyn tänne uudestaankin.
Ymmärrän tunteesi täysin. Aina kun oman mieleni valtaavat tällaiset ahdistavat ajatukset huomaan, että olen liikaa ajatellut asioita. Liian pitkälle ei kannata omaa elämää ajatella ja ynnäilä plussia ja miinuksia.
Vaikka nyt tiskirätit eivät antaisi sinulle huippupalkkaa voi niiden teolla olla jokin merkitys, joka johtaa sinua eteenpäin polullasi. Sinulla on kuitenkin varmasti sydän mukana jutuissasi ja uskon , että sellainen kannattelee elämässä eteenpäin. Ihmehän se olisi jos ei tulisi mustia hetkiä elämässä varsinkin kun tekee yksinäistä yrittäjän hommaa jolloin on kaikesta yleensä yksin vastuussa.Tärkeintä on se pääsetkö niistä mustista hetkistä yli ;)
Tsemppiä! Kaikilla varmasti on niitä aallonpohjia. Olen jotenkin ihan varma, että jokin pyörre sinut sieltä aallonpohjasta heittää yläkierteeseen, ehkä samalla heittäen jonkin uuden idean päähän.
Onhan se totta, kuten tuolla kommenteissa tuli esiin, että elämä ei aina voi olla kivaa. Mutta mielestäni näistä aallonpohjistakin pitää kertoa, niitä kun on kaikilla. Liian moni peittelee niitä vain liian pitkään, itseltäänkin. Vaikka kaikki noin niinkuin olisikin hyvin, voi olla syviäkin aallonpohjia. Ja joskus kun on antanut itsestään paljon, voi tuntua vaikealta tarttua mihinkään. Joskus on hyvä purkaa ajatuksia.
En tiedä kehtaanko edes sanoa, mutta olen onnellinen elämäntapatyötön - luuseri siis. Oon just sen ikäinen (yli 50vee) etten ole työnantajille mikään varsinainen saalis. Olisinkohan elämässäni ollut 15 vuotta yhteensä töissä.
Tosin en ole muista vastuussakaan ja kaikkea on, en kuluta paljoa (vaikka oliskin rahaa). Yli kaksi vuotta hoidin ekaa lapsenlastani ihan päivittäin ja se oli iso apu nuorelle parille siinä vaiheessa. Nyt lapsenlapsia on jo kolme ja olen aina käytettävissä, kun tarvitaan. On kyllä tarvittukin ja tykkään :)
Niinpä elelen tyytyväisenä näin :)
Matalapainetta näköjään mutta kevät tulee ja uudet tuulet viedät sen pois.
Sinusta oli kiva juttu tänään Taito-lehdessä.
Tyysää, tyysää, tyysäää, manasin minäkin tänään pajallani…en saa mitään aikaan…pyörin siellä vain ympyrää ja mietin mistä aloittaa…yritän suunnitella uusia kesäisiä tuotteita ja siirtelen kangaspalojani, mutta mikään ei oikein nappaa …pitäisi neuloa lapasia, mutta en jaksa kiskoa tuota neulekonetta, ehkä odotan niitä uusia virkistävän värisiä lankoja.
Lopetin työpäivänkin hyvällä tekosyyllä…leikkasin kangaspakasta palan ja tulin pyykkäämään sen tänne kotio…hih, tuolla se kone sitä pyörittää ja mie vaan istun koneella ja luen sun blogia.
Tekstisi on niin tuttua… Kesää kaipaillen ja sitä uutta perspiraatiota…innostusta…kyllä se aurinko sen tullessaan tuo…mutta tulisipa se aurinko jo !
Psssst, teehän Sulolle hyvä salaatti :)
Tseppiä vaan eteenpäin, mutta kyllä tämä harmaa talvi vetää kaikki energiat, niin yrittäjältä kuin palkkatyöläiseltäkin. Tällaisina päivinä selailen työpaikkailmoituksia paremman toivossa vaikka olen kai ihan tyytyväinen nykyiseen. Vähän suurempi palkka ja vähän enemmän vapaa-aikaa saisi kyllä olla. Taitaa olla samaa tautia kun sinulla...
Niin on, PAKKO! Tosin tiedän ihan hyvin, että heti kun kevät alkaa, meillä alkaa myös ikkunaremontti (taas) ja kuistin maalaaminen. :P
Uh, en muistanut että se ilmestyy tänään. Vähän hiki tuli. En ole itse lehteä vielä saanut käsiini.
Tervetuloa, toistekin tai jos et eksy näille kulmille enää, niin kiva kuitenkin, että nyt poikkesit.
Minun rättini eivät nimestä pilaannu, niitä saa kutsua ihan miksi vain. :)
Yritin tätä tunnetta kuvailla äskettäin kaverille puhelimessa. Kaikki on todella hyvin. Paremmin kuin koskaan. Mutta se paha tunne on sellainen outo möykky tuossa niskan takana hengittämässä, siellä se koko ajan muistuttaa, että eteenpäin, eteenpäin, pitää pärjätä, pitää jaksaa, pitää hoitaa kaikki, tehdä kaikki, vastata kaikesta. Sellainen vähän epämääräinen olo, josta en saa kunnolla kiinni. Luulen, että sen nimi on yrittäjyys ja että se pitää oppia kutistamaan sellaiseksi pieneksi keveäksi hahtuvaksi.
Aivan! Ja vaikka minulla on OIKEASTI kaikki hyvin, minulla on ihan kelpo oikeus tuntea tyytymättömyyttä tai epätoivoa, pelkoa tai huolta. Se, että jossain jollain muulla on asiat huonommin, ei tarkoita sitä, ettemmekö me muutkin voisi märehtiä omia murheitamme, olkoon kuinka pieniä tahansa.
Moissan,
kiitos tooosi mukavasta blogista. Virkistät tietämättäsi toisia.
Minä olen kesätyöläinen, teen töitä vain kesäisin. Ja siksi talvet ovat todella
laiskistuttavia. Olen luova ihminen, mutta en viitsi tehdä talvisin juuri mitään.
Osaisin, mutta ei huvita.
Ja sekös hiukka pännii. Jostain täytyisi kaivaa tekemisen palo, intohimo ja
onnistumisen ilo.
Toivossa on hyvä elää, sano lapamato.
Tiina
Tottakai kehtaat sanoa! Minusta siinä ei ole mitään hävettävää. Asia vaan on niin, että kaikille ei sovi tämä nykymaailman tapa elää (= työtä, työtä, työtä, pikkuinen loma, työtä työtätyötä...). Minä olin työtön monta vuotta yhteen kyytiin ja olin varsin pitkäänkin äärimmäisen onnellinen niin. Sitten tuli kaikenlaisia takaiskuja, jotka pilasivat onnellisen elämäntapatyöttömyyteni ja asiat lopulta kääntyivät siihen, missä nyt menen.
Nauti vaan siitä, että osaat elää tyytyväisenä vähällä rahalla. :)
Tulee olemaan joka lehdessä tämän vuoden ajan. Toivottavasti keksin jutunjuurta. Pelottava uusi työjuttu tuo kirjoittaminen. Minä kun en ole mikään kirjoittamisen ammttilainen, niin kolumnistiksi loikkaaminen oli aika iso ja kauhistuttava juttu.
On hyvä kuulla, että en ole ainoa. Toivotaan nyt kovasti, että se kevät toisi valon mieliimme ja sitä myötä taas energiaa arkeen.
Ihan selvästi sama tauti. Pikaista paranemista! ;)
Pitää kurkistaa sinne. Tosin minusta tuntuu, että aika iso syy melnakoliaan löytyy tästä tietokoneella istuskelusta. :)
Kiitos. On kivaa, jos virkistytte täällä. :)
Ei talvella minuaklan huvittaisi mikään. Kesällä sitten taas ei aika riitä kaikkeen, mitä huvittaisi. Pitäisi asua ainaisessa kesässä, niin asia voisi olla toisin. Itse asiassa mietin juuri Teneriffalla, että kortin postittaminen sieltä Suomeen maksoi saman verran kuin kakkosluokan kirje täällä Suomessa, Suomeen. Samoilla postimaksuilla pystyisin hoitamaan verkkokauppaani sieltä käsin. Aika hullua.
Kiitos.
Tuo sana varmaankin kertoo siitä, että tutunlaisia tunteita myös täällä. Ja pakko myöntää, mitä monikaan ei oikeasti ymmärrä, en sovi tavalliseen työelämään jossa tehdään töitä toimistossa klo 8 - 16 tai kolmivuorotyössä hoitajana (kokeiltu molempia). Olin tuolloin molemmissa onneton.
Nyt kun saan tehdä töitä vaikka aamulla kahdeksasta iltakahdeksaan, yöllä, päivällä, rannalla, kahvilassa, eikä kukaan ole päällepäsmäröimässä, en voisi olla onnellisempi. Myös oman kädentaidon myynti ja siinä onnistuminen on kasvattanut minusta pikku hiljaa ehkä jonkinsortin tasapainoisen ihmisen, joka ei kaadu ensimmäisestä vastoinkäymisestä ja uskaltaa kohdata pelkoja. Kuten viikonloppua mennä puhumaan tuikituntemattomille ihmisille ja kiittämään heitä, jopa espanjan kielellä. En voisi olla ylpeämpi itsestäni ja on ihana, että on tällaista (julkista!!!) vertaistukea saatavilla.
Kiitos!
Niin tuttua, niin tuttua...Minä en tehtaile tiskirättejä enkä mitään muutakaan,vaan kasvatan ja opetan lapsia ja haaveilen juuri tuosta onnellisesta huolettomuudesta. Haaveilen hitaista aamuista, hiljaisuudesta ja rauhasta, vapaaehtoisesta yksinäisyydestä (olen siis 8 tuntia vuorokaudessa sosiaalinen "viran puolesta"). Elämässä voisi olla niin paljon enemmän. kun vain uskaltaisi astua askeleen sivulle tästä tutusta ja tavanomaisesta...
No rauhotuhan nyt! Äläkä tee hätiköityjä päätöksiä. En ihan heti usko että kannattaa jäähä työttömyyskorvaukselle (vaimikä -markkinatuki senyt on). Minä olen vanhempi töistä syrjäytetty(-tynyt), menisin kyllä töihin jos joku ottas ;) Tässä kun tullaan toimeen (tai sitten ei) n.26 € päivärahalla,(la- su ei saa mitään).Vähän pelottaa, tää "ura" on vasta alussa.
Koetahan olla tekemättä mitään työ-asioita vaikka viikon ja ole ihan jouten. Luovuus alkaa lisääntyä vasta joutilaisuudesta :)
nimim. ent.yrittäjän vaimo
Kiitos Susanna<3 Niin samat fiilikset. Ehkäpä elämä vaan yrittää tuuppia eteenpäin, mutta kun eihän sitä isoja ratkaisuja ihan tuosta vaan tehdä;)..
Tsemppiä sinulle, tuotteesi ovat ihania ja kolumnistiksikin sovit taatusti mainiosti:)
Raija
Tunnistan itseni niin hyvin tunteistasi. Itselläni on ollut myös kahden vuoden yrittäjä-kriisi, jonka olen nähnyt myös parilla muulla yrittäjällä. Työn teko ei maistu, työstä ei tienaa mitään ja mitään ei osaa kunnolla, ei edes olla hyvä kotirouva, vaikka kotona tekisi mieli vaan puuhailla. Nyt kun kolmas vuosi lähestyy, niin taas näkyy valoa tunnelin päässä. Aina ei jaksa, eikä tarvitsekaan. Silloin vähän höllätään ja odotellaan itseluottamuksen nousukautta. Ehkä nämä on juuri näitä käsityöammattilaisten ja luovien ihmisten ongelmia. Mutta juuri niinkuin sanoit, ei sitä kuitenkaan halua olla muuta kuin yrittäjä tai ei mitään. Joten olkaamme yrittäjiä, niin nousu- kuin laskukausinamme <3 Tsemppiä ja jaksamisia! Ja kiitos ihanan rehellisistä kirjoituksista!
Pakko hieman kommentoida työttömyysasiaan. Tuo paljon puhuttu "lupa" tienata 300e ei ainakaan minun kohdalla sujunut yhtään niin hienosti kuin lupailtiin ja todellisuudessa sekin alentaa ansiosidonnaista. Tammikuussa erehdyin menemään muutamiksi päiviksi töihin, ja nyt raha-asiat ovat iloisesti sekaisen. Ketuttaa valtavasti tämä tilanne, kun laskujen eräpäivät lähenee, eikä mitään tietoa koska se varsinainen työttömyyskorvaus tulee! Onneksi pääsin nyt taas kokoaikatöihin, mutta palkka tulee tietysti vasta kuun lopussa... Toivottavasti tämä saa miettimään oman tilanteen valoisia puolia. Tsemppiä! :)
Täältä ainakin voi katsella ihan ilimatteeksi, suom. teksteillä:
http://www.hdfin.com/item.php?item_id=10661
Minäkään en yleensä tykkää musikaaleista, mutta tämä on hieno.
Mimu
Sulosi on kyllä aika ihana mies, selvästikin. :)
Minä juuri tipahdin kaikkien tukien ulkopuolelle. Toki voisin ilmoittautua työttömäksi, mutta se vasta ahdistaakin... Yritän keksiä tekemistä, mitä voisin tehdä kotona tuon pikkuneidin kanssa (koska olen niin höperö, että haluaisin hoitaa hänet itse kouluikään asti ilman virikkeitä tarjoavan laadukkaan päivähoitojärjestelmän tukeä). Jospa pihistäisin sinun liiketoimintasi. ;) No ei, mutta joku oma juttu olisi hyvä keksiä. Itseni tuntien potisin taatusti noita matalapaineita vähintään kerran kuukaudessa, mutta toisaalta varmasti olisi tosi hienoa kyetä keräämään edes joitain korsia perheen toimeentulon kekoon. Jotta mietinmietinjamietin (taas) ja yritän löytää jostain sen itsetunnon alkaa yrittäjäksi.
Hei Susanna,
löysin blogiisi jokin aika sitten. Kiitos ihanasta ja iloisen värisestä blogista! Oli nyt pakko kommentoida, että paljon jaksamista yrittämiseen ja toivottavasti löydät siihen taas energiaa! Itsestäni ei olisi yrittäjäksi, joten ihailen rohkeuttasi.Plus olen jo hetken aikaa odotellut uutta maatuskakangasta saapuvaksi, eli toivottavasti et senkään takia väsy yrittämiseen. :)
Iloa sulle ja Sulollesi tulevaan kevääseen! :)
Pyyheliina kauniilla painatuksella ois toiveissa kanssa..
Ymmärrän sua niin täysin. Mä voisin mainiosti kuvitella itseni kokopäiväisesti kotona. Lasten kanssa vierähtikin tovi. Nyt vaan kun lapset on jo itsenäisempiä, voisin kuvitella, että päivät menis sohvalla tai netissä. Jos niistä luopuis kokonaan, kotielämä voisi olla tuottavaa ja hyödyllistä.
Mä olen "hienossa" työssä. Matkustelen ulkomailla ja vietinpä jopa 8 kk komennuksella lähellä päiväntasaajaa. Teen pitkiä päiviä enemmän tai vähemmän säännöllisesti. En ikinä ehdi tekemään töitäni loppuun ja uusia on vino pino odottamassa. Suurinosa vapaa ajasta menee siihen että takaraivossa kutkuttaa joku tekemätön työ tai unohtunut juttu tms.
Olin jouluna lomalla 2 viikkoa. En tehnyt kertaakaan töitä lomalla tai lukenut yhtään viestiä. Sen jälkeen on ollut turkasen vaikeeta hypätä taas oravan pyörään. Mä rakastin sitä lomaa ja sitä että sain vain nyysätä nurkkia tai tehdä mitä tykkään. Osaan siivota, laittaa ruokaa ja olla kodinhengetär, mutta en osaa ommella. Se on yksi syy miksi luen blogiasi. On hienoa katsoa kun osaat tehdä käsilläsi, käytät hienosti värejä ja olet jotenkin rento.
Itse uskon että oma kriisini johtuu sekä auringon puutteesta mutta myös jostain 40-kriisistä. Tätäkö elämäni on koko loppuiän? Toisaalta myös hassusti pelkään ettei se ole sitä koko loppuikää.
Mä olen kuule sitä mieltä, että nää tälläiset haihattelut tekee meistä normaaleja eläviä ihmisiä, joilla on vielä jotain tuolla sisällä eikä olla täysin paatuneita.
Tässä vaiheessa sanon samaa kuin muutkin. Kuutele sitä ihanaa Suloasi! Saat kyllä jostain muusta kohta uutta tarvittavaa buustia hommiisi tai jotain muuta ideaa joka kantaa. Luota siihen.
Ja kiitos kun jaksat kirjoitella meille kaikille. Minulle siitä on ollut ainakin suuresti iloa!
Tsemppitoivotuksia myös täältä..
Yrittäjyyteen kuuluu omat vapautensa mutta myös omat paineensa/pelkonsa, mitkä voivat nousta pintaan. Itse lähellä burn outia käyneenä sanoisin että kuuntele itseäsi.. ja anna itsellesi aikaa - esim. uupumuksesta (lievästäkään..) toipuminen ei tapahdu hetkessä. Loma oli varmasti hyvä alku.. ja siitä eteenpäin pikkuhiljaa..
Luulen, että kolmivuorotyö olisi pahinta, mihin itse voisin joutua. Ihan hirveä ajatuskin.
Ihana juttu, että meidän ole pakko. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Hmh.. ETTEI.
Lähetän sinulle lastin virtuaalista uskallusta, jospa se kasvaisi joskus kyllin vahvaksi voimaksi ja saisit elämääsi tuon kaiken, mistä haaveilet!
En minäkään usko, että kannattaa. Pitkällä tähtäimellä.
Olin juuri viikon lomalla tekemättä ja ajattelematta töitä. Sillä ei ollut toivottavaa vaikutusta. Luulen, että minun päinvastoin pitäisi nyt vaan tehdä niitä töitä ihan KUNNOLLA, jotta se flow asettuisi kohdalleen.
Kyllä sillä markkinatuella pärjää. Itse pärjäsin kai kahdeksan vuotta. Kyse on menojen minimoinnista. Tsemppiä vaan! ♥
Kiitos itsellesi. Olette ihania ymmärtäväisyydessänne.
Kiitos sinulle näistä sanoista! Tulee hiukan uskoa siihen, että tämä kuuluu asiaan ja on ohimenevää. :)
No voi helvetti sitten. :( Minä jo iloitsin kaikkien työttömien puolesta niin kovasti.
Älä pihistä minun liiketoimintaani. Pihistä vasta sitten, jos minä joskus luovutan. :)
Minusta olet ihana, kun haluat hoitaa lapsesi itse.
Ja hei, jos olet jo kaikkien tukien ulkopuolella, niin et ainakaan menetä mitään ryhtymällä yrittäjäksi. Hyvässä lykyssä saat starttirahaa, jonka turvin eläminen sujuu mainiosti ensi alkuun ja kerkiät nähdä, miten yrittäminen sujuu.
Moi Sra, tervetuloa ja kiitos sanoistasi! Minä odotan itsekin niitä maatuskakankaita jo ihan kärsimättömänä. En enää edes muista mitä väriyhdistelmiä tilasin... on sitten itsellekin ylläriä, kun ne joskus lopulta saapuvat.
Ihan omasta kokemuksesta voin sanoa, että ilman nettiä kotielämä on tosi hyödyllistä ja tuotteliasta. Silloin, kun minulla ei ollut nettiä, ja olin työtön, tein vaikka mitä järkevää. Leivoin ihan kaikki leivät itse, laitoin ruokaa, kävelin joka päivä kirjastoon lukemaan sähköpostit (8 km yhteensä), tein käsitöitä, luin paljon. Kaikki noista hommista on kuolleet netin saamisen myötä.
Apua. Neljänkympin kriisi. Minä täytän 40 ensi kesänä! Sitäkö tämä onkin? Tietysti on! Ja tuo, mitä sanoit, että yhtä aikaa pelkää, että tässäkö tämä nyt on ja että entä jos ei olekaan, niin sehän se on justiinsa se tunne.
Hui. Toivottavasti Sulo jaksaa neljänkympinkriisiä rypeävän akan. Aika paljon hän on jo minulta jaksanut.
Niinpä. Olen aina sanonut, että pitää vaan ostaa tuntea rajansa, tehdä töitä niissä rajoissa, että työ on vielä kivaa eikä sitä loppuunpalamista voi tapahtua. Nyt olen alkanut uumoilla, että niiden rajojen tunteminen ei olekaan niin helppoa kuin olen luullut.
Liikunta auttaa aina. Vaikeus on siihen ryhtyminen.
Toisaalta juuri nyt olen hirmuisen tyytyväinen tähän yrittämisen muotoon, kun on vain yksi tuote. Minulle jää jopa palkkaa, pystyn organisoimaan valmistamisen fiksusti ja soljuvasti, pystyn ostamaan tuhansilla euroilla kangasta puolen vuoden välein. Nyt kun olen jättänyt pois kaiken muun, tämä toimii oikeasti.
Pidän silti mieleni avoimena: jos joku kuningasidea joskus tulee, niin otan sen vastaan, mutta väkisin en ala uutta keksimään. Kokeillut ja huonoksi todennut sen tavan. :)
Minä ajattelen ihan samalla tavalla. Muistan kun isäni kuoli 16 vuotta sitten ja yritin parikymppisenä opiskelijana sitten päästä sen kolauksen jälkeen elämänsyrjään kiinni ja katselin ja kuuntelin silmät aika ymmyrkäisinä kolhiintumattomien ikä- ja elämäntilannetovereiden omasta vinkkelistä perin marginaalisiltä tuntuvia murheita. Luin silloin joko ihanan Outi Heiskasen tai hänen tyttärensä Metti Nordinin sanoman viisauden siitä, että jokainen ihminen elää juuri tällä hetkellä just sen ihmisen elämän syvintä ja raastavinta draamaa. Ei siinä auta mikään keinotekoinen yhteismitallistaminen tyyliin Afrikan nälkäiset lapset ja kodittomat koirat - lähinnä sellaisesta "suu suppuun ja oles nyt siinä kun sulla on kaikki hyvin" -täräytyksellä lisää sitä toisen kurjuutta entisestään kun sen peruskurjan olon lisäksi pitäisi vielä muka tuntea syyllisyyttä siitä kurjasta olostaan kun jollain muulla on asiat vielä huonommin. Pah.
Osasit sanoa niin paljon kypsemmin ja paremmin sen, mitä minä yritin epätoivoisesti sanoa "Siul on oikeus siun omiin tunteisiin."
Se, että, joku elämänkolhima mitätöi toisen tunteet, on oikeasti aika julmaa ja todella loukkaavaa.
En ole kerinnyt vielä tutustua vinkkeihin, mitä olet saanut, mutta aion sen tehdä.
"En ole kerennyt".... ah noloutta... on ollut niin kiire tutustua Pinterestiin.
Mä oon niin just miettiny tätä samaa. Oon mennyjoulun jälkeen ihme matalapaineella koko ajan, milläänei tunnu pääsevän mihinkåän työn syrjään kiinni. Just putosin pous ansiosidonnaiselta, yök! Hitto pitäis mennä työkkäriin, argh! mä niiin inhoan siellä käyntejä. Remontti ei etene. Mies nalkuttaa. Oon miettiny ihan just näitä samoja juttuja. Ehkä mun täytyy tehä tästä aivan oma postaus, että saisin ulos kaikki ajatukset.
Elä ees harkitse työttömyyttä ja sitä paitsi, kun oot yrittäjänä, työttömäksi ryhtyminen ei ole ees enää niin yksinkertaisen helppoa. Mä tahtoisin just tuohon tilanteeseen mikä sulla on eli sen verran töitä, omaa yritystä, että sillä pärjää.
Kaikki johtuu niistä lapikkaista! Mitäs menit myymään sielusi :D.
Mä opiskelen unelma-alaani, mutta muutaman harharetken takia putoan minäkin tukien ulkopuolelle. Opinnot vie vielä pari vuotta, yleistä asumistukea ei tipu puolison tulojen takia ja mikään työtön tms. en ole. Pitää vaan haalia sit lisää opetustunteja työn oheen, etenkin sellaisille päiville, joille ei osu vappu, itsenäisyyspäivä, pääsiäinen tai loma. Niiden takia kun jää aina tunnit välista ja palkka saamatta. Onneksi on puoliso takaamassa, etten kuole nälkään ja jakamassa pääkaupungin asuinkustannuksia. Tämä opettaa toki myös tulemaan aika pienellä toimeen.
Tunnistan itsessäni joutilaisuuden kaipuun. Olisi mahtavaa vaan uppoutua toimimaan niissä yhdistyksissä, joihin kuuluu (ilman että työ haittaa harrastuksia). Tykkäisin myös liikkua, leipoa ja neuloa enemmän.
Kääk! Olet oikeassa! Turha etsiä syytä iästä tai säästä, kun jäljet johtavat sylttytehtaalle! :D
Niin, tämä on oikeasti tosi hyvä tilanne. Ei tämän paremmin elämää voisi järjestää ilman lottovoittoa.
Toivottavasti et joudu nyt johonkin ihan turhaan pakkotyöharjoitteluun, kun joudut pois ansiosidonnaiselta.
Lähetä kommentti