Kävin viime viikolla katsomassa vanhojen päivän tanssit täällä Imatralla, vaikkei siellä tuttuja ollutkaan ja todella hämmästyin, miten paljon maailma on 20 vuodessa muuttunut. Tuntui siltä, kuin olisin katsonut jotain amerikkalaista teinileffaa. Ne puvut olivat aivan muuta kuin minun nuoruudessani. Vielä kun pimut todellakin lähtivät tansseista valkoisella limusiinilla ja prinsessamekot olivat vaihtuneet minimittaisiin hopeakimalluksiin, tuli hyvin epätodellinen olo.
Meillä oli vuonna -92 aikalailla eri tyyli. Limusiini kuljettajineen ei odotellut koulun pihalla, vaan vaapuimme jalkaisin syömään kylän ainoaan ravintolaan. Ehkä meillä oli jotkut mökkibileet illalla, sitä en muista. Pukumme olivat sellaisia satukirjojen prinsessoilta tuttuja mekkoja, jotka olimme suurimmaksi osaksi itse ommelleet kansalaisopiston kurssilla. Pari tytöistä oli vuokrannut pukunsa teatterilta, ja ne olivatkin päivän kauneimmat puvut. Varmasti jos nyt saisin ommella itselleni vanhojenpuvun, se olisi hyvin erilainen kuin se kiiltävä violetti polyesterkolttu, jonka silloin suunnittelin. Nyt varmaan hakisin mallin jostain keskiajan suunnalta ja pysyisin kaukana kiiltävistä tekokuiduista.
Tänä päivänä kaikilla tytöillä näytti olevan ylhäältä avoinaiset, nykyaikaiset iltapuvut. En usko, että kenellekään meidän luokallamme olisi tullut edes mieleen lähteä julkisesti liikkeelle niin paljastavissa vaatteissa. Siihen aikaan se olisi ollut törkeää. Rinnat pidettiin piilossa. Pelkästään rintaliivien olkaimenkin vilahtaminen oli siihen aikaan törkeää.
Siihen aikaan? Miten voi olla, että 22 vuotta on sujahtanut näin vauhdilla? Miten voi olla, että minä edes voin puhua lauseita, jotka sisältävät määritelmän "minun aikanani"?
Onkohan nykyisin vielä vaikeampaa olla teinityttö kuin silloin? Luulen, että ulkonäköpaineet ovat kasvaneet hurjasti. Olen iloinen, ettei minun tarvitse olla nyt 17-vuotias ja näyttää Barbielta. Tanssien katsominen aiheutti minussa nyt sen, että aloin tuntea valtavaa myötätuntoa nykypäivän teinityttöjä kohtaan.
Millaisessa puvussa sinä liihotit vanhojen tanssisi? Oliko se sinulle tärkeä tapahtuma? Ja mitä aikaa se oli?
122 kommenttia:
Luin myös Koti Asemalla -blogista eilen vähän vanhojen tanssien nykymenosta. Omani olen tanssinut 95 ja aika samat fiilikset tuli pintaan, kuin sinulla. Silloin muistan miten päivittelin sitä kun jonkun puku maksoi 500 markkaa se oli paljon! Mulle puvun ompeli tuttu ompelija ja kampaajalla kävin laittamassa hiukset, siinä kaikki. Luulen että monella jää tanssit väliin, kun taloudellinen panostus on samaa luokkaa, kuin joillakin laittautuminen esim. häihin, eikä ole sellaista summaa satsata Tuo ulkonäköpaine-asia on kyllä aika surullinen juttu, jos pitäisi olla kuin mainosten photaroidut muovinuket. Ysärinuoruuden eläneenä taisin päästä aika helpolla ainakin tässä asiassa.
Oi, minun pukuni silloin reilu 10 vuotta sitten oli iiiihana empiremekko. Se oli siro ja kapea mutta pyöriessä helma levisi vaaaaaltavaksi kelloksi. Ja se oli vaaleanpunaista pitsiä koko mekko jonka alla oli sitten vaaleanpunainen joku krhm "silkki". Teatterilta lainassa oli se, ja äidin turkki päällä. <3
Katselin juuri valokuvia tuttavani pojan vanhojen tansseista ja ihmettelin missä ne kaikki tavalliset tytöt olivat, joka ikinen näytti mallilta tai barbienukelta. Pojat kyllä näyttivät samalta kuin ennenkin, teini-ikäisiltä. Voi poikaparat.
Kyllä on pelottavaa kasvattaa tyttöä tälläiseen maailmaan, mutta pelottavaa se on varmasti ollut aina kaikkina aikoina. Pelon aiheet vaan muuttuvat...
Vanhojen tansseistani on 21 vuotta. Paitsi etten tanssinut tuolloin, boikotoin myös liikuntatuntien tanssiopetusta. Hurja minä!
Sinä sankaritar! Itse olisin myös halunnut jättää tanssit väliin. Se oli kaiken kaikkiaan aika epämiellyttävä kokemus. Mutta meillä oli vaan pakko olla mukana. Ainoastaan yksi tyttö sai vapautuksen uskonnon perusteella, lestadiolaisilta kun tanssiminen oli kielletty.
Empiremekot ovat kyllä tosi kauniita.
Minäkin ihmettelin tavallisten tyttöjen puuttumista noissa tansseissa, mutta ehkä ne tavallisetkin oli vaan isolla rahalla ja panostuksella pyntätty barbeiksi. Ja tosiaan, pojat olivat ihan niinkuin ennenkin.
70-luvun lopussa tanssittiin oikeasti vanhoissa koltuissa. Minunkin oli teatterista lainassa ja hyvin säädyllinen:). Odotan vähän kauhulla ensi vuotta, jolloin tyttäreni on tanssiaisvaiheessa..ja kyllä, olet oikeassa. Tämän päivän tytöillä on paljon suuremmat ulkonäköpaineet.
Luin itsekin sen postauksen ja siitä sain kipinän tämän oman kokemukseni kertomiseen. Jotenkin en ihmettele, että Helsingissä on niitä hillittömän kalliita panostuksia ja limusiineja, mutta en olisi ikimaailmassa uskonut, että täällä Imatralla on täsmälleen sama meininki. Minusta se on jopa jotenkin vähän pelottavaa.
Itseni ikäiset ystäväni kertoivat, että niissä oikeasti vanhoissa koltuissa tanssittiin Imatralla vielä silloin ysärilläkin. Mummojen vinteiltä olivat niitä kaivelleet.
Meillä oli yläasteella yksi sellainen päivä... potkiaisetko ne olivat? Silloin minulla oli ihana todella vanha kotelomekko.
Näin se maailma muuttuu. Minustakin on koomista selittää tyttärelleni, kuinka ennen asioita tehtiin. Ikäeroahan meillä on vain 18 vuotta :)
Oma pukuni oli 1700-luvun tyylinen rokokoopuku. Puvun ompelin osittain itse ja osittain äiti. Se oli kaunis ja onnistunut. Pidän siitä vieläkin. Se oli kankaalta ja malliltaan erilainen kuin muilla tytöillä.
Olen järkyttynyt vanhojentanssien nykymenosta. Nuo olkaimettomat puvut, joissa ollaan ryntäät pystyssä ovat hirveitä! Nykynuorilla on hirveät ulkonäköpaineet, kun kaikkien pitää näyttää samalta. Harva uskaltaa poiketa kaavasta. Tuntuu helpottavalta, kun on elänyt nuoruutensa toisessa ajassa.
Minustakin se tuntuu helpottavalta. Vaikka koin silloinkin, että olin hirvittävän ruma ja surkea rääpäle, en usko, että se oli mitään verrattuna tämän päivän "vaatimuksiin".
Maailma muuttuu hämmentävää vauhtia. Olen onnellinen siitä, ettei minulla ole sitä 17-vuotiasta tytärtä, joka pitäisi onnistua kasvattamaan itsenäiseksi oman tiensä kulkijaksi, ja jonka maailmassa ei ulkonäkö ja tissien kohottelu ole tärkeää.
Olen itsekin huomannut saman ilmiön - valitettavasti. Olen siis 21-vuotias, eli omista tansseistani on öööhmm 3 vuotta. Mutta lukion yleisellä ilmapiirillä on suuri merkitys siihen, miltä tyttöjen vanhojenpuvut näyttää. Itse kävin Taidelukion, jossa joillain oli kyllä kallis ostopuku, mutta ilahduttavan moni lainasi joltain, ommellutti sukulaisella tai teki itse. Ja no ehkä meillä myös semmonen stereotypinen taidelukiolaisen tyyli ja maailmankuva saattoi vaikuttaa siihen, että ne ostopuvutkin olivat minun mielestäni suurin osa oikein tyylikkäitä. Ja jos jotakin sattuu kiinnostamaan, miltä tämä nykyajan nuori on näyttänyt muutama vuosi sitten siskon ompelemassa mekossa, niin tässä jonkinlainen kuva
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/t1/181561_1699204637351_907878_n.jpg
Lukioystävilläni suurin osa asui tuolloin jo omillaan, joten ylimääräiselle rahalle oli paljon muutakin käyttöä kuin vain vanhojen tanssipäivän kampaukset, meikit, mekot, limusiinit, jatkomekot... jne. En ihan tosissaan ymmärrä, miten joillaki lukiolaisilla (tai heidän vanhemmillaan) oikeesti löytyy rahaa tuhlata yhteen päivään, joka ei edes ole ihan kamalan merkittävä loppuelämän kannalta.
Vai onko luottamus avioliittoon ja ihanaan hääpäivään todellakin näin vähäistä, että pakko viettää se prinsessapäivä joskus muulloin? :DDD No vitsi hei...
En oikein pidä tästä Amerikan prom-perinteen matkinnasta, mutta esikuvat tulee niin helposti kaiken maailman sweet sixteen -ohjelmista tms. Saahan toki nuoret tehdä ihan niinkuin itse haluavat, mutta sitä kummastelen, ettei joukossa oikein näy poikkeuksia? Eikö kukaan halua pukeutua eri lailla? Ovatko "erilaiset nuoret" vaan jättäytyneet pois joukosta?
Itse en tanssinut omissa vanhoissani, meidän lukiossa oli hyvin vähän poikia, eikä oikein pynttäytyminen kiinnostanut. Olin kyllä mukana jatkoilla, ja oli ihan kivaa. Tanssin kuitenkin kolme vuotta nuoremman poikaystäväni kanssa, vuosi oli 2004... Pukuna vuosia aikaisemmin ostettu pitkä hame, vähän korsettimainen toppi jonka alla oli korkeakauluksinen pitkähihainen pitsipaita. Lainakengät ja lainakorut. Yhteensä puku maksoi alle 50 euroa, hiukset ja meikit laitoin itse pojan siskon avustuksella. Kauhean hauskaa meillä oli, tanssiminen oli kivaa. Ja se kuulemma näkyi ulospäinkin.
Oi, olit ihastuttava mekossasi. Tyylikäs, etkä ollenkaan muovinen.
Minäkään en tajua, että ihmisillä voi olla sellaisia rahoja käytettäväksi näin ohikiitävään ja merkityksettömään päivään. Samaa ällistelen, kun näen uusimmat iPhonet ala-astelaisilla tai mopoautoja teineillä. Monesti joudun muistuttamaan itselleni, että kun elää toimeentulon alarajoilla, niin käsitys keskivertoihmisen toimeentulosta voi olla virheellinen. :)
Ja kyllä minä ihmettelen sitäkin, miksi hääpäivään tuhlataan omaisuuksia. Ilmeisesti aika yleistä on ottaa jopa lainaa, että saa ne amerikkailaiset megahäät aikaiseksi. Huhhuijaa, kun en pysy mukana maailman menossa. :)
Mulla oli vuonna 1986 äidin kaapista löytynyt Amerikasta tuotu 1920-luvun Charleston-puku, vihreä, helmikirjailtu ja pituutta juuri polvien alapuolelle...
Vanhoja vaaatteita muillakin, ei varmaan kellään iltapukua :)
Meillä oli vielä tyttöluokka, eli tyttöpareissa tanssittiin.
Minä tanssin vuonna 1996. En tykännyt hommasta alkuunkaan mutta ryhmäpaineen takia osallistuin, vaikka olisin voinut aivan mainiosti jäädä poiskin. Inhosin sitä, että tanssiparin valinta jäi tyttöjen vastuulle ja minultakin tivattiin, joko olen kysynyt sitä ja tätä poikaa parikseni. Nolotti! Puvun sain onneksi lainaan äitini työkaverin kautta ja vieläpä ilmaiseksi - olisi meillä ollut varaa vuokrata tai teettääkin puku, mutta pidin sellaista tuhlausta yhden päivän takia ihan järjettömänä. Pukuni oli tuollainen vihreä ja pitkähihainen, mitä postauksesi ekassa kuvassakin on useampi. Kengät taisivat olla äitini vähän siistimmät nahkakengät. Talvitakin muistelen olleen vähän ongelmallinen, kun meillä ei ollut yhtään pitkää ja tyylikästä talvipalttoota, jota olisin voinut lainata. Kävin kampaajalla ja meikkasin itse aikalailla arkisen meikin. Inhosin kaikkea sitä erikoissäätämistä ja ylipäänsä kaikkea tavallisesta opiskelupäivästä poikkeavaa, mitä vanhojenpäivään liittyi. Itse asiassa kaikki kouluaikojen erikoispäivät luokkaretket mukaanlukien olivat minulle myrkkyä! :D
Nykyminäni viittaisi reilusti kintaalla tanssiaisille ja jos minulla olisi lapsia, toteaisin heille takuulla, että eivät menetä mitään vaikkeivat tanssikaan - ennemminkin säästäisivät vaivaa ja rahaa.
Vastapainoksi omalle epäinnostuneelle osallistumiselleni oli ihan jänskää seurata parin vuoden päästä siskoni vanhojenpäivävalmistautumista, kun hän suhtautui siihen aivan toisella tapaa ja piti sitä ihanana päivänä, jolloin sai laittautua kauniiksi :) Hänellä oli yllättävän hyvin aikaa kestänyt pukukin, edelleen olemassa siis - tuskin se nykynaisille enää kelpaisi, kun ei ole olkaimeton ja kiiltävä, mutta aidosti kaunis ja tyylikäs se on vieläkin.
Olkaimettomissa juhlapuvuissa minua on muuten mietityttänyt kanssa tuo ylävartalon paljaus. Eikö tanssijoilla ja morsiamilla ole alaston olo, kun iso osa yläkroppaa on vaatteetta? Minulla olisi.
JohannaH
Meilläkin oli liian vähän poikia. Meillä oli sitten tyttöpare, sillä poisjääminen ei vaan ollut sallittua. Minä itse kuuluin siihen tyttötanssittajaporukkaan. Jouduin tanssimaan poikien askeleet, koska olin tanssipariani pidempi.
Tuota tarkkailimme näissä viime viikon tansseissa kaverini kanssa, että joidenkin tyttöjen koko olemus viestitti sitä, miten upea olo heillä oli: Selvästi pynttäytyminen, tanssiminen ja prisessana oleminen olivat heille ihania asioita ja se todella näkyi. Ja sitten oli niin kovin paljon heitä, jotka konemaisesti vetivät suorituksensa loppuun, nykien ylöspäin niitä pukujaan, jotka itsepäisesti meinasivat valahtaa alas.
Olen myös 70-luvun lopulla lukioni päättänyt ja meillä todellakin oli oikeasti vanhat puvut. Vanhempani eivät ymmärtäneet ollenkaan moisia hömsötyksiä ja itse hommasin jostain tosi typerät vermeet, joita häpesin silloin ja vieläkin nolottaa. Niinpä sitten tyttärelleni 30 vuotta myöhemmin ompelin puvun prikulleen niinkuin neiti tahtoi. Sitä muuten purettiin ja ommeltiin ja purettiin ja ommeltiin. Aika kovat paineet nykynuorilla.
On kyllä ihana mekko, Hennesolmu! Pitäisin itse vaikkapa tuon tyylisestä hääpuvusta tai muusta erikoistilanteen juhlapuvusta, mikäli olisin sellaista hankkimassa :)
JohannaH
Vow, kuulostaa ihanalta puvulta!
Hih, minustakin kaikki poikkeuksellinen oli vastenmielistä. Myöhemmin työelämässä sama juttu. Voi, miten vihasin pikkujouluja tai ravintolassa työporukalla syömistä.
Meillä vanhojen tansseissa pois ei saanut jäädä, ja pojat valitsivat parit. Se oli helvetillinen tilanne. Istua siinä liikuntahallin tuolilla ja katsoa, miten pojat ryntäsivät suosittujen tyttöjen kimppuun. Ja jäädä lopulta ilman paria. Nyt tanssisin ihan mielelläni tytön kanssa, enkä pitäisi sitä suurena epäonnistumisena. :)
Ajatella, miten se häpeä voikin kestää vuosikymmenet, noinkin pienessä asiassa. Mutta ilman sitä kokemusta et ehkä olisi osannut panostaa oman tyttösi pukuun tuolla lailla. Toivottavasti tanssipäivästä jäi hänelle paremmat muistot kuin meille. :)
Repesin ihan täysin kun näin tuon kuvasi - se olisi voinut olla meidän luokka Imatralla vuonna 1994! Ihan samanlaiset puvut, samaa pitsiä, samoja kiiltäviä kankaita. Ou jee.
Minusta oli ihan mukava tanssia vanhojen tansseja, koska minulla ei ollut mitään tanssiparipaniikkia - tanssin rakkaimman ja vanhimman lapsuudenystäväni kanssa ja se oli jotenkin molemmille ihan itsestäänselvä juttu. Tyttöpareissa tanssiminen oli ankeaa monille pitkille ystävilleni, sen muistan, joten poikapari jotenkin nosti sen tilanteen sellaiselle rennolle tasolle. Puku oli kummitädin tekemä ja minusta ihana, kankaat palakaupan alelaarista. Se on kaapissa vieläkin ja joskus pari vuotta sitten vielä mahduinkin siihen...
Olen paljon miettinyt noita nykynuoret vs. me entiset nuoret -asioita. Meidän naapuri, joka on nuorisotyöntekijä ja joka päivä tekemisissä nykynuorison kanssa, on kaikista mahdollisista paineista ja medioista ja muuttuvasta maailmasta huolimatta optimistinen. Hänen mukaansa nykyiset nuoret ovat keskimäärin paljon fiksumpia ja varmempia kuin me aikanamme. "Ne on jotenkin ihan eri tavalla yhteydessä tunne-elämäänsä", hän sanoo. Toivottavasti se on totta. Paineita ja ankeutta ja epävarmuutta kai kasvaminen ihan aina, kaikilla aikakausilla, on sisältänyt riittämiin.
Toivottavasti se on totta. :)
En tiedä, katselitko Putousta viime vuonna, kun siinä oli Sanna-Raipe, joka oli minusta aivan loistohahmo. Ei ehkä uponnut tämän päivän nuorisoon, mutta niitä tyyppejä oli pilvin pimein silloin, kun itse olin teini. Ilmeisesti olin itse aikalailla samanlainen. Ei oltu yhteydessä tunne-elämäämme, varmuus ei kuulunut repertuaariimme.
Minä tanssin vuonna 87. Silloin vanhojen päivän ideana oli suru abien poistumisesta ja vastuu koulun vanhimpien oppilaiden asemasta. Tyyli oli siis juhlavat hautajaiset. Minulla äiti ompeli charleston-tyylisen, mustan villamekon ja asusteet lainasin naapurilta (huvi aitoa pitsiä, kivihiilihelmet ja harsohattu). Suurin osa oli käynyt äidin vaatekaapilla. Muistan, että yhdellä tytöllä oli vuosisadan (sen edellisen) vaihteen tyylinen pitkä puku ja kampaus. Ja koska poikia ei ollut riittävästi oli itsestään selvää tanssia tyttöparina eikä se haitannut yhtään. Arhaan kaverin kanssa on oikein mukava tanssahdella. Mutta pakko sanoa, että kun pikkuveli tanssi muutama vuosi sitten, meininki oli aika lailla muuttunut. Ei enää tosiaankaan vietetä abien hautajaisia. ;)
Ai niin. Minulla olisi ollut mahdollisuus saada myös siltä naapurin tädiltä lainaksi aito 50-luvun silkkimekko, jossa hänet esiteltiin Ruotsin hovissa, mutta tulin siihen tulokseen, että jäätyisin ihanuudessa pystyyn. Olisi se kyllä ollut aika hieno puku jo ihan taustansa takia. :)
Mä jätin tanssit väliin 2007. En lukiossa oikein sopinut porukkaan (olin pikkukylän pienessä lukiossa) ja kärvähdin joskus elokuun lopulla tai syyskuun alussa tanssihössötykseen ja päätin jäädä pois. Skippasin myös penkkarini, koska ahdisti mennä sinne riehumaan. Olin kai ylimielinen, osittain varmaan koska olin yläasteella kiusattu ja opettelin siellä tekemään oman pääni mukaan ja yksin asiat.
Olen kuitenkin tehnyt molemmille siskoilleni puvut tansseihin. Toisella oli varsin pelkistetty turkoosi prinsessamekko, joka toi mieleen Disneyn Tuhkimon, toisella kirjailtu olkaimellinen vanhan roosan sävyinen puku, jonka selkämyksessä oli ihanat kangasnapit :)
Hihi. Mä tanssin vuonna -98 äidin ompelemassa iiihanassa puvussa, joka edelleen roikkuu vaatehuoneessani. Tissit se kyllä toi esille, mutta niimpä taisi tehdä empire-tyyli muutenkin- hyvällä maulla. Puku oli tummanvihreää samettia ja pitsiä. Levenevät hihat ja pepun kohdalta asianmukaisesti kohotettu. :D Päällä mulla oli mummon siskon ikivanha turkki, se oli ihana! Hiukset laitettiin kampaajaopiskelija-kaverin toimesta, kuten meikkikin. Kävellen mentiin kuppilaan syömään, meidän pikkukylällä P-SUomessa ei kyllä limusiineja tunnettu. ;)
Mä toivoisin, että nämä Vanhojen Tanssit säilyttäisi perinteen siitä mikä oikeasti on näiden tanssien taustalla ja myös puvut olisi "vanhaa" tyyliä, eikä tätä Amerikka menoa.. Mutta minkäs teet.
Maailma muuttuu eskoseni... mitä lie onkaan 17 vuoden päästä, kun oma tytär mahdollisesti tanssii...! -:o
Minä olen 70-luvun alun "vanha" ja silloin pukeuduimme vanhoihin lähinnä mustiin asuihin ja silkkisiin mummon "kirkkohuiveihin" Opettelimme muutaman vanhan tanssin mm. kikapon, jonka osaan vieläkin. Istuimme aivan tavallisesti tunneilla, mutta yhden tunnin sentään tanssimme liikuntasalissa näitä opettelemiamme tansseja.
Vanhojen päivä oli tärkeä etappi silloinkin vaikka puitteet olivat vaatimattomat. Osittain homma on pukeutumisessa mennyt överiksi, mutta silti iloitsen tästä perinteestä, jota meidän koulussa vierailleet saksalaiset muun muassa suuresti ihailivat. He ovat töissä uudehkossa valtion koulussa eikä mitään tällaisia perinteitä ole.
Vanhojen päivän puvut eivät välttämättä mene aivan hukkaan, sillä monissa korkeakouluissa on osakunta- itsenäisyyspäivä- ja muita tanssiaisia. Omalle tyttärelleni teetätin juuri sellaisen puvun mistä hän haaveili ja itse asiassa pukua on käytetty monia monia kertoja. Hän on yhdistellyt ylä- ja alaosaa muihin asuihin. Se raha mikä pukuun upposi on saanut aika paljon vastinetta.
Vakkari
Teini oli tanssimassa perjantaina ja kävin katsomassa pikkulikan kanssa "piiessoja". Kaikilla oli olkaimeton puku. Massaa sanon minä. Onneksi on poika, joka jo kesällä hommasi itse kirppikseltä mustan puvun. Asusteet löytyivät alennuksesta, paitsi solmio. Taskuliinan tein itse. Jos olisi ollut tyttö, olisi melkoinen pukuoperaatio ollut jo syksystä asti ja melkoinen rahanmeno. Huh.
Itselläni ei ole vanhojenpäiviämuistoja muuten kuin useiden pukujen ompelijana, mallit olivat aluksi maltillisia, mutta tuossa vuosituhannen vaihteessa alkoi olkaimettomien pukujen suosio nousta ja niitä ei saanut juuri mistään, joten tein niitä vanhojenpäiviksi useita. Nykyäänhän niitä on joka paikassa myynnissä, enemmän ja vähemmän istuvina. Enää en viitsisi alkaa tekemään.
Hih, abien hautajaisista ei meilläkään puhuttu. Ehkä päinvastoin iloittiin siitä, että niistä päästiin. :P
Minua kiinnostaa, mitä te, jotka saitte jäädä pois tansseista, teitte ne kaikki ajat, kun tansseja harjoiteltiin? Meillä niille uhrattiin liikuntatuntien lisäksi myös muita oppitunteja.
Penkkarit... toinen vastenmielinen päivä, jonka olisi voinut jättää väliin. :D
Kirjoitin tuon ihan selvästi maanantaisävyllä, joten tähän vielä kevennykseksi hymiö: :)
Menen kaivamaan suklaajemmoja -->
Minäkin toivoin perinteiden säilyvän perinteinä. Eihän koko nimitys "vanhojen päivä" enää sovi tähän nykyiseen tapaan.
Voipi olla kiinnostavaa kurkata tansseja sitten 20 vuoden päästä.
Erittäin hieno juttu, että tyttäresi on saanut puvusta käyttövaatteen muihinkin tilaisuuksiin. Noiden meidän 90-lukupukujen huono puoli oli se, ettei niitä tosiaankaan käytetty sen jälkeen muualla kuin naamiaisissa.
Minusta menettää paljonkin jos ei tanssi. Elämästä tekee hauskan juuri arjen ja juhlan vuorottelu. Juhla kohoaa erilaisena arjen yläpuolelle. Käytettävän rahan määrää kannattaa tietysti miettiä. meikin ja kampauksen pystyy jokainen tekemään itsekin. Ei tarvita geelikynsiä ja ripsenpidennyksiä.
Ihmiset ovat tietysti erilaisia. Itse nautin suunnattomasti juuri arjen ja juhlan vaihtelusta. Se on elämän suola.
Vakkarilukija
Maanantaisävy! :D En havainnut mitään sellaista kommentissasi. Olen ehkä itsekin maanantaisävyissä...
Ja yöpuvussa. Hitto, että onnistun hukkaamaan päivät tässä koneella.
Pojat tosiaan saattavat selvitä vähemmällä rahanmenolla. Toisaalta kun Sulo tarvitsi puvun muutama vuosi sitten, minulla meinasi pää seota miesten pukujen hinnoista.
Mutta hei, onneksi on pikkulikka.... montakos vuotta vielä pitää odottaa hänen vuoroaan?
Ihmisit ovat erilaisia. Minä taas vihaan juhlia. Vihaan sitä, että naisen oletetaan meikkaavan ja käyvän kampaajalla. Mielummin jätän juhlat väliin kuin yritän olla normienmukainen ja kärsiä epämukavasta olosta vieraissa nahoissa. :)
Minä tanssahtelin milleniumin kynnyksellä -99 vanhojen tanssini. Tädiltä lainasin pitkän valkoisen iltapuvun jossa oli vain yksi olkain. Oli kuulemma ameriikan isotädin debytantti-puku 50-luvulta. Kimaltavat kirjailut ja pitsi saivat puvun näyttämään hääpuvulta, mutta minä siitä viis veisasin. Olinpa ainakin erilainen kun muut. Ja tissitkin sai hyvin piiloon olkaimen vinon leikkauksen taakse :D Ja harmittaa että jouduin palauttamaan puvun tädille, joka myi sen eteenpäin, minulta mitään kyselemättä...
En ole itse käynyt lukiota, mutta jotenkin nuoren naisen äitinä ajattelisin, että jokaisella vuosikymmenellä on kauhisteltu sen ajan nuorison elämää. Kun oma ikäluokkani kirjoitti 80-90-lukujen taitteessa, muistan kun silloin arvosteltiin juuri Susannan kuvan kaltaisia pukuja. Puvun olisi pitänyt olla mummon vintiltä haettu musta kirkkopuku, kauheaa mitä satiinihömpötyksiä silloin tytöt ja äidit ompelivat. Ja muistan miten tunsin jopa pientä kateutta lukiossa olevien ystävien prinsessapäivästä.
Ja nyt kauhistellaan olkaimettomuutta, rintoja ja toinen toistaan samanlaisempia pukuja. Mutta samanlaisia ne on olleet aina omana aikakautenaan. Luulen että 20 vuoden päästä kauhistellaan ihan muuta. Mutta se on totta, että ulkonäköpaineet on tänä aikana ehkä kovemmat. Toisaalta on ilahduttavan paljon nuoria jotka ei alistu paineiden alle.
Ihanaa, miten ihmisiltä löytyy tuolalisia vanhoja pukuja, joilla on tarina.
Ja miten kurjaa, että puku lähti matkoihinsa.
:D Tämän päivän vanhat sitten päivittelevät 20 vuoden kuluttua, miten kauheissa puvuissa heidän lapsensa tanssivat.
Minusta nuokmeidän puvut olivat aika kamalia, näin jälkikäteen katseltuna. Soisin todellakin, että se mummojen vinttien kaivelu olisi jäänyt pysyväksi tavaksi vaalia tätä perinnettä.
Haluaisin nyt vielä sanoa, että en kauhistele näitä nykyisiä pukuja. Minusta nuo tytöt olivat valtavan kauniita muovisissa puvuissaan, kuin nukkeja. Minusta ei myöskään ole mitään pahaa siinä, että nykyään voi mennä kouluun hihattomissa topeissa. Minä vaan ihmettelen sitä, miten maailma muuttuu nopeasti, ja aivan huomaamatta. Ja tykkään perinteisistä perinteistä enemmän kuin perinteistä, jotka muovataan amerikan mallisiksi.
Mää oon aina yöpuvussa. -_-
Teinin rippipuku maksoi myös aika ruhtinaallisesti ja jäi tietenkin heti pieneksi. Onneksi valveutunut nuori kuluttaja löysi oman pukunsa edullisesti ja todennäköisesti tämä puku mahtuu pitkään, kun toivottavasti ei kasva enää tuosta pituutta.
Pikkulikka. Niin. Odotettavissa pukudraamaa noin 14 vuoden kuluttua. Elän toivossa, että silloin oltaisiin taas palattu niihin oikeasti vanhoihin pukuihin. :D
Minä en reilu kymmenen vuotta sitten osallistunut vanhojen tansseihin, koska en tykkää tanssimisesta tai juhlista ja pynttäytyminen olisi tuntunut ennemmin kummalliselta kuin hauskalta. Kaipaan arkeeni vaihtelua, mutta minulle juhla arjen vastakohtana merkitsee jotain ihan muuta kuin prinsessaleikkejä - esimerkiksi matkaa eksoottiseen maahan, jossa saan rypeä viidakossa.
Minusta on tosi huolestuttavaa, että tasa-arvoisuuden lisääntymisen keskellä tyttöjen ja poikien eriyttäminen prinsessoiksi ja prinsseiksi näyttää nostavan päätään niin vahvasti. Käyn joskus lastenvaate- ja lelukaupoissa ystäväni kanssa ja tulen aina todella vihaiseksi, kun näen niiden yksipuolisen tarjonnan.
Näissä uudemmissa tapauksissa onnistuu ihan luokattoman lukion ansiosta - eli vanhojen tansseja varten löytyy omat kurssit, ja ne joko valitaan lukujärjestykseen tai jätetään valitsematta. Itsekään en tanssinut (koska en tajunnut että poikia olisi pitänyt pyytää pariksi vähintään vuotta aikaisemmin enkä halunnut tanssia tytön kanssa). Tosin kauhean hyvin niitä tanssit väliin jättäviä ei siinä lukujärjestyksen suunnittelussa huomioida, vaihtoehtoisia tokan vuosikurssin opiskelijoille sopivia kursseja ei meiltä ainakaan löytynyt. Hyppytunnit siis niille kohtia.
Olin Laurakaisan kanssa samassa lukiossa samaan aikaan ja pitipä minunkin kuvaa katsoa pariin kertaan, että onko tuo meidän vanhojenpäivän kuva, kun tutun näköisiä pukuja on omassakin kuvassani.Tyttövaltaisessa lukiossa pojatkin jaettiin tansseissa, yhdellä pojalla oli kaksi tyttöparia.
Tämä minun kuvani on Savitaipaleelta. :)
Itse tanssin vanhojentanssit enoni vaimon pitkässä vanhassa hameessa ja siskoni tekemässä pitsipaidassa. Nutturan ja meikin tein itse aamulla. Poikia ei riittänyt kaikille, joten tanssin tyttökaverini kanssa, eikä haitannut menoa ollenkaan. Ei missään valokuvauksessa käyty myöskään, enkä yhtään muista, jos juhlimassakaan myöhemmin... Ja vuosi oli -85.
Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi. Minullekin se kaivattu vaihtelu arkeen on jotain ihan muuta kuin pynttäyttymistä. Jo pelkästään teatteriin meneminen aiheuttaa paineita, vaikka luojan kiitos sinne ei enää nykyisin tarvitse iltapuvuissa lähteä... minun puolestani ihanaa, että siinäkin asiassa maailma on muuttunut.
Minä tulen myös vihaiseksi lastenvaate- ja leluosastoilla. En tajua, miksi siellä ylipäänsä pitää jakaa tavarat sukupuolien mukaan ja miksi se sukupuoli tarkoittaa jakoa siniseen ja vaaleanpunaiseen. Paljon parempi olisi, että puserot olisivat puseroiden kesken, housut housujen kesken, kaikki värit iloisesti sekaisin. Nuket nukkejen kesken, olivat ne sitten action figuureita tai mollamaijoja.
Siinähän vaaditaan lapseltakin hurjaa itseluottamusta, jos haluaakin valita jotain sinistä ja joutuu menemään poikien puolelta etsimään.
Minäpä pukeuduin! Hah!
Pidän peukkuja, että 14 vuoden kuluttua pukudraamailuissa on joku tolkku mukana. Tällä menolla ei psyty edes kuvittelemaan, mihin suuntaan touhu muotoutuu. :)
Ooh, nyt tuntuisikin helpommalta olla tällä hetkellä 17, eikä silloin 90-luvulla meidän koulussa. :D
Vitsi. Olevinaan.
Mielestäni se rahasumma mikä nykypäivänä uppoaa tytöillä yhden päivän vuoksi on aivan pöyristyttävää... Hampaiden valkasut, kosmetologikäynnit, ripsipidennykset, upeat iltapuvut, suihkurusketukset, limusiinit ym ym ym. Huh! Miulla ei olisi noita vaikka menisin naimisiin :) Itse tanssin vanhat v.2002 ja 2003 ja pukuni ompeli isäni vaimo. Tosin se on todella kaunis, edelleenkin :)
Kampaus ja meikki tuli ilmaiseksi, sillä opiskelin tuolloin parturikampaaja-linjalla ja kävin samalla lukiota... Saatan olla kaavoihin kangistunut, mutta kyseessä on lukion kurssi ja se mielestäni kuuluu vain lukiolaisille!! Tänä vuonna osallistujia oli amiksestakin :(
Jospa kaikilla olisi housupuvut.
Minäpä se kuulkaa pistän paremmaksi :) Tosin taidan olla vanhimmasta päästä kommentoijia, mutta -81 meillä Hämeenlinna yhteiskoulun vanhoilla oli päällään kansallispuvut. Joillakuilla saattoi olla oma puku, mutta suurin osa vuokrasi kimpassa Lahdesta Vuorelmalta. Mitat lähetettiin ja sitten sieltä tuli puku, joka sattui juuri sinulle mahtumaan. En tiedä, kauanko perinne jatkui, mutta tuolloin kadehdin muiden koulujen vanhoja, nyt tuntuu ihan hienolta idealta. Aamulla vain tukka palmikolle, vähän puuteria nenälle ja vot!
Mie tanssin omat vanhojentanssini jo reilut 20 vuotta aikaisemmin kuin sie Susanna. Ylläni oli äidin vaatekaapista lainattu, pitkä mekko. Pitkät hihat ja pitkät helmat Ei käyty kampaajalla eikä meikattavana. Kavaljeerillani kuten joillakin tytöilläkin oli teatterin puvustamosta vuokrattuja asuja.
Paljon myöhemmin leikkasin tanssiaispuvun poppanakuteiksi ja kudoin samettilangan kanssa tyynynpäälliseksi. Annoin päällisen äidilleni lahjaksi. Siinä hänellä oli yksi juhlavaatteistaan kierrätettynä. Otin kyseisen päällisen ja toin omaan nojatuoliini äidin kuoltua.Siinä se vanhojentassien pukuni on kaverina ihan joka ilta kun istahdan telkkaria katsomaan. :)
Oda K
Mä tanssin 94. Puvun kaava löytyi Suuri Käsityö -lehdestä. Kotona oli mustaa sametintapaista jossa oli painettuna mustia ruusuja, siitä tiukka yläosa. Sitten Anttilasta tilasin 5 metriä viinipunaista silkintapaista verhokangasta, makso 99 markkaa. Siitä ompelin lyhyet puffihihat, ja pitkän leveän helman. Helman päällä oli lyhyempi helma, jonka kuroin ylös yhdestä kohtaa ja siihen kohtaan ompelin kiinni mustan kangasruusun. Mustat pitkät hanskat ostin Stokkalta, 69 markkaa. Hiukset keräsin ylös poninhännälle, ja se häntä sit korkkiruuveille. Ruusu oli koristeena siel ponnarin juurella. Syömään tultiin Tampereelle 100 km päästä ja teatteriin.Mukavat muistot jäi :) Siskoni on 5 vuotta vanhempi ja sen tansseissa oli kaikilla valkoiset vanhanaikaiset pitseillä koristellut paitapuserot ja mustat hameet, oikeasti semmoista vanhan näköistä. On hieman muuttunut ajan saatossa nämä tanssit kyllä :) Teija
Niin se maailma muuttuu - tätä päivittelin kun kävin katsomassa kummityttöni tansseja. Itse tanssin Jyväskylän Norssissa v -87 ja se mekko oli kyllä ihan mummon tarpeista kasaan raavittu. Kuten kaikilla muillakin! Ei ollut pukukateutta eikä rahanmenoa. Kampausta ei tarvinnut tehdä, kun minulla oli hattu, jossa koristeena kaksi harakan sulkaa!!! KYLLÄ! Meikkejä en edes omistanut. Oma tytär tanssi vanhansa pari vuotta sitten ja kyllä sai lompakkoa pitää levällään... Ei hän edes kuunnellut kun esitin että tässä ois TODELLA vanha puku tarjolla. Ja äiti ompelukoneellaan kyllä auttaa tarvittaessa. Nuoremman tytön tanssiaiset on ensi keväänä. Uskallanko edes esittää että isosiskon mekko on vielä tuon yhden käyttökerran jälkeen vielä ihan ehjä...? Näitä tanssseja katsoessani tuli meileen,että olisipa jossain poika, joka hurahtaisi 1800-luvun barokkiin tai rokokoohon...(kumpi nyt olikaan ensin). Sanoisin että WAU! Minulla on vielä kaksi pientä poikaa joille taidan aloittaa tämän hienoisen aivopesun - ja sitten olen ylpeä nuoresta miehestä, joka puvullaan komeilee paikallislehden etusivulla :) Mutta suon kaikille nuorille neideille tämän prinsessapäivän. Ja jaan kaikkien vanhempien kanssa sen tuskan siitä rahan menosta
Mää en oo ollu lukiossa. Ja vaikka olisin ollukkin, en taatusti olis tanssinu, mulle tanssimisen yrittäminen on kidutusta. Siskon tanssit kyl muistan, sillä oli lainassa mun kaverin isosiskon vanha puku, punasta samettia jossa oli kangasruusuja pääntiessä. Siihen tehtiin lisäks alushame joka pidensi hametta näkymällä alta, sisko kun on aika pitkä. Halvalla pääsi sillon. Jos nykyajan tyyli jatkuu, mää joudun teettämään meijän likoille puvut timantteineen jollain hoviompelijalla ja vuokraamaan pariks ammattitanssijan. En suostu. Sää oot näyttäny söpöltä violetisa hammeesas. :-)
Minä olen tanssinut 1970- luvulla sisareni 1950-luvulta peräisin olevassa mustassa kuoropuvussa. Itse väännettiin kiharat tukkaan. Todella hauskana päivä jäi mieleen.
Tyttäreni tanssi tässä muutama vuosi sitten. Syksyn alennusmyynnistä ostettiin kaunis ja tyylikäs iltapuku (johon pukuun kuuluvasta huivista ommeltiin kapeat olkaimet, kun sitä kammottavaa pukujen ylös nykimistä ei tytärkään kestänyt katsottuaan neljät vanhaintanssit yläkoululaisena ja ensimmäisen vuoden lukiolaisena). Noin 150 € puku maksoi. Kampaajalla tytär kävi ja jokunen kymppi piti maksaa juhlalounaasta. Joten noin 250€ päivä tuli maksamaan. Onhan se kallis hinta yhdestä päivästä, jos perhe esim. elää peruspäivärahalla, mutta kun normipalkalla elellään, niin kyllä sen siitä ilosta mielellään maksoi. Kovasti heillä oli hauskaa ja kävivät myös vanhainkodeissa tanssimassa. Ja kyllä siinä tanssitaitokin karttui!
Meidän koulussamme vietettiin abiturientteina penkkarit kansallispuvuissa. Samana päivänä lukion kakkosluokkalaiset olivat pukeutuneet vauvoiksi. Abit vaihtoivat kansallispuvut lämpimämpiin ja arkisempiin vaatteisiin, kun siirtyivät kuorma-autojen lavoille abiajelulle, mutta kakkosluokkalaisena muistan keekoilleeni vauva-asussa nukke kädessä torin laidassa ajelijoita katsomassa. Sitten kun abit olivat häipyneet (me menimme muuten abiristeilylle jo 1970-luvulla heti penkkaripäivänä), kakkosluokkalaiset pukeutuivat vanhoiksi (ja tietysi aidon vanhoihin pukuihin).
Olen kahtena vuonna (-11 ja nyt) ollut katsomassa nykyajan meininkiä ja "ahdasmielisyyttäni" mielessäni päivitellyt tätä krumeluuria! Joillakin tuntuu menevän ihan överiksi, huhhuh! - Minä tanssin 80-luvun puolivälissä pukeutuneena johonkin suvun vanhaan kolttuun; ei silloin panostettu muihin kuin yo-vuoteen. Nykyään halutaan kaikista juhlista mammuttimaisia ja rahaa palaa vanhemmilta jo alakouluikäisten juhliin. En tykkää.
Minä tanssin vanhana vuonna -90 Lahdessa. Meillä oli paria tyttöä lukuunottamatta sellaiset vaatimattomat vanhanaikaiset mekot. Parilla turhamaisemmalla oli tuollaiset teidän kuvan tyyliset.;)) Oman mekkoni lainasin tädiltäni. Muistelen, että meillä oli hartiahuivit ja hatut myös. Päivällä pidimme oppitunteja koulun nuoremmille oppilaille ennen tansseja. Yhdessä mentiin syömään, ja se taisikin olla ainoa kuluerä hauskoista juhlista.
Rakastan tanssimista ja juhlia. Olisi ollut ihan kauheaa, jos juhliin osallistuminen ei olisi jostain syystä onnistunut.:)
Lakkiaispäivä on ollut kuitenkin yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Vain omat häät ja lasten syntymät menevät sen päivän ohi. Minusta me tarvitsemme riittejä ja juhlia, joita tällä leveysasteella/tässä uskontokunnassa ei ole kovin montaa, ja sävykin on mielummin harras kuin iloinen.
Minä tanssin vanhojentanssit keväällä -81. Siihen maailmanaikaan pukeuduttiin vanhoiksi: monella oli mummojen kaapista etsityt hameet ja mekot, tummaa ja arvokasta ja pitähihaista. Minulla oli musta pitkä vyötäröhame ja itse ommeltu pusero, jossa oli pussihihat ja iso rypytetty röyhelökaulus, kangasruusulla koristettu lainahattu - ja näytin ruustinnalta. Nämä nykyajan tanssiaisunelmat ovat jostain ihan toisesta maailmasta, joskin sellaisen kyllä tyttärelleni ompelin joku vuosi sitten.
Minustakaan ei taida olla muita valokuvia kuin tuo yhteiskuva. En kyllä olisi välittänytkään. :)
Suihkurusketukset?! Hampaiden valkaisut!? Ihan oikeasti???? O_o
Apua.
Oi, kansallispuvut, sehän on hienoa! Ei ehkä 17-vuotiaasta, mutta nyt kyllä näkisin tosi mielelläni kansallispukuja noiden tekokuitupilvien sijaan. :)
Vauva-pukeutuminennkin onkin ihan uusi juttu minulle. Onpa näitä muisteluita kiva lukea.
❤ Tämä tarina ihan liikutti minua!
Minä muistan sen kaavan, jos se oli mallissa tummanvihreästä kankaasta tehty!
Mistä lie oma kaavani oli peräisin, varmaan sitä muokattiin jostain opettajan kaavoista piirustukseni mukaiseksi.
Ja vielä puuteroidut peruukit kaikille päähän. Sepä vasta olisi jotakin! :D
Minunkin meikkaamiseni tarkoitti hätäpäissä autossa sudittua äidin ripsiväriä. Tukan laittaminenkin jäi kesken, kun aamulla tuli kiire. Kuten kuvasta näkyy.
Joudut varmaan myös kustantamaan yön loistohotellissa. Limusiinit lienevät siinä vaiheessa sooou lääst siison ja mimmit tarvitsevat helikopterit.
Minulalkin tanssiminen oli kidutusta. Pitkässä hameessa oli se hyvä puoli, ettei kukaan nähnyt, miten väärin askeleeni menivät.
Onpa kiva idea, että kävivät vanhainkodissa esiintymässä. Meillä taisi olla kaksi esitystä päivän aikana, molemmat liikuntahallissa. Me muuten tanssimme sukkasillamme, sillä uuden liikuntahallin uusi lattia piti säilyä tiptop siistinä. Pientä liioittelua, ehkä. :D
Juu, lasten synttäritkään eivät taida olla nykyisin sitä kuin meidän lapsuudessa. Meille riitti, että tuli kavereita ja tarjolla oli kakkua ja limua. Nyt pitää olla HopLopeissa tai uimahalleissa juhlat, tai jos kotona tyydytään järjestämään, niin ainakin joku jännä teema on oltava. Hassua. :)
Sinä olet tainnut osua juuri siihen saumaan, jolloin ne oikeastivanhat mekot ovat alkaneet vaihtua noiksi meikäläistyyppisiksi kammotuksiksi. :D
Ruustinna. :D
Juu, eivät ole ruustinnaa nähneetkään nämä tämän päivän keveät keijukaisprinsessat. :)
Minä olen tanssinut omat tanssini vuonna -90 ja hyvin samantyylisiä oli puvut kuin kuvissasi.
Oma pukuni oli naapurin naisen ompelema. Siinä oli vaaleanruskeasta resorista (!!) tehty yläosa, jonkin sortin satiininen kerrostettu vaalea kullanhohtoinen alaosa ja samaa satiinia ne olkaimet. Siis todella yksinkertainen malli. Puvun ohje oli jostain ompelulehdestä, samaa pukua oli parilla muullakin. Pukuun kuului myös jakku, joka olisi oikeasti pitänyt tehdä sametista tai vastaavasta, mulla se tehtiin (halvalla) siitä samanlaisesta kankaasta kuin hameen helmakin, ja jestas että se oli hiostava.... muistan vieläkin, miten karmealta se tuntui, kun olin yltä päältä hikinen sen kanssa ja sitten mentiin pakkaseen jäätymään... Muistaakseni pukuun kuului vielä sellanen pillerirasia-mallinen hattu, jossa oli harsosa reunassa. Mulla ainakin oli sellainen, ja se taidettiin kiinnittää päähän niinkin tyylikkäästi kuin ohuella kuminauhalla leuan alle... =D
Useimmat oli myös laitattaneet hiuksensa. Minä olin kaverini kanssa jonkin sortin kapinallinen, ja menin tanssimaan tukka levällään ja varmaan myös ilman meikkiä... En ollut silloin, enkä ole vieläkään ollenkaan mitään prinsessa- tai juhlijatyyppiä.
Kaksi vuotta myöhemmin tanssinut siskoni oli aivan eri maata kuin minä, hän kävi kampaajalla aamukuudelta laitattamassa tukan ja hänen pukunsa oli aivan eri luokkaa kuin mulla (paljon upeampi).
Mun mekko jatkoi elämäänsä myöhemmin niin, että otin siitä sen alemman helman pois ja lyhensin hiukan olkaimia, ja annoin tyttärille leikkiin prinsessamekoksi. Mekko on tällä hetkellä jo lapsenlapsen leikkikäytössä (tai ainakin sinne annettu...). Niin, ja oli se kerran mullakin yksissä naamiaisissa päällä - mahtuikin jopa, kiitos resorisen yläosan, jossa oli venymisvaraa... =D
Oma tytär muuten ei halunnut tanssia vanhoja vuosi sitten - en ollenkaan pistänyt pahakseni!! Ihan hirvitti nimittäin ajatuskin niistä pukujen sun muiden hommaamisista. Mitä niitä tanssijoiden kuvia näin, niin olihan ne todella kauniita mutta kyllä oli varmasti rahaakin palanut kaikkiin niihin pukuihin, hiuksiin ja oheiskamaan.
Mutta se pitää vielä sanoa, että tässä kun olen lasteni kautta tätä nykynuorisoa seuraillut, niin minusta taas on jopa aika rohkeita nuo nuoret naiset olemaan omia itsejään. Oli minkä mallinen tyttö hyvänsä, niin pienenpienet piukat vaatteet on päällä. Silloin meidän aikaan oli kyllä niin, että kaikin konstein ja jättimäisin vaattein pyrittiin ittensä peittämään... Uskoisin, että kun tytöillä on kiva kaveripiiri, siellä saa todella olla se mitä on, eikä tarvii yrittää tunkea itteään barbin vaatteisiin. Nää mun tytön kaverit on ainakin aivan ihania, halaavat toisiaan ja ovat toisilleen tosi tärkeitä ja facessa aina kehuvat "oot kaunis". Minusta sitä on ihana seurailla! Ja pojatkin ihastelee näitä tyttöjään ihan julkisesti facessa. Minusta on ihana katella niitä "oot kaunein, kulta"-päivityksiä joita on siis laittaneet tuollaset 17-19-vuotiaat POJAT!! ♥
Sinä olet niin ihana näiden romaaniesi kanssa! :)
Tuo, mitä sanot siitä, että nykyisin nuoriso kehuu toisiaan, on kyllä hieno asia. Toivottavatsi kehuvat ja kannustavat myös muuten kuin ulkonäköasioissa. :)
Enpä osaa kuvitellakaan, että joku meistä olisi kaveria kauniiksi kehunut. Itse asiassa muistan oikein hyvin sen, miten vanhojen päivänä eräs poika asteli erään työn eteen ja sanoi: "Sä olet kaunis." Tyttö pyöräytti silmiään, tuhahti kuuluvasti ja marssi pois. Ja me muut pidättelimme kikatusta. Kamalaa.
Mä tanssin -97 itse tehdyssä empire-tyylisessä puvussa, joka silloin oli olevinaan niin erilainen kun ei ollutkaan suuria helmoja vannealushameineen :D Mutta koko juttuhan oli nimenomaan pukeutua historialliseen pukuun. Pari vuotta myöhemmin jopa mun pikkuveljellä oli ”historiallinen” puku: isin vanha vihkipuku 70-luvun alusta ja ne leveät lahkeet hymyilyttää edelleenkin :)
Tuo touhu näyttää menneen ihan kokonaan jenkkityyliseksi. Ennustan, että muutaman vuoden päästä unohtuu nuo itse tanssit upeine pukuineen ja nuoret siirtyvät suoraan niihin pikkuruisiin hepeneisiin, limusiiniajeluihin ja kaupungilla juhlimiseen. – Omat jatkot oli muuten keskellä metsää urheiluseuralta vuokratussa mökissä, ilman juhlakolttua, mutta se puettiin uudelleen seuraavana aamuna kouluun ja tanssittiin vielä uudestaan koulun opettajille ja oppilaille.
Tuntuu, että aika nopeasti tämä muutos on tapahtunut. Omista pippaloista lienee kymmenisen vuotta aikaa ja kyllä meillä oli vielä ihan vanhanajan puvut, toisilla tietty hienommat kuin toisilla, mutta innoitus oli historiasta. Ompelin oman pukuni itse ja se oli nuoren tytön tekemäksi tosi hieno Moulin Rouge henkinen punainen ilmestys. Riikinkukonsulkia päässä, helmikirjailua, paljetteja, nyöritys selässä ja paljon tekojalokivikoruja. Reiden sai vilahtamaan kivasti, mutta kyllä se tanssiessa pysyi visusti piilossa.
Mahtava postaus jälleen. Melkein tekisi mieli mennä kaivelemaan vanhat valokuva-albumit esiin ja etsiä kuva siitä omasta sähkönsinisestä mustalla pitsillä höystetystä polyesterikoltusta. Minä tanssin tyttöparina (myös) vuonna -93 ja lookki oli prikulleen kuvasi kaltainen. Iltariennot jäivät tylysti väliin, kun lähdin Helsinkiin katsomaan Iggy Poppia ;D
Minä kieltäydyin vanhojen tansseista ja liikuntaope antoi minulle kostoksi seiskan kurssitodistukseen. Osasin kyllä tanssia ja osallistuin harjoituksiin kuten muutkin, joten minusta se oli epäreilua. Ehkä nykyään on helpompi olla osallistumatta kuin silloin. Nykyisellä kotipaikkakunnalla on lukio, jossa tansseihin saa osallistua vain parin kanssa ja tytöillä on hirveä tuska löytää joku partneri vaikka yläasteelta, että pääsee tanssimaan. Ei minulla ole mitään tansseja vastaan, mutta sympatiat ovat myös niiden tyttöjen puolella, jotka miettivät, että miksi kukaan ei halua tanssia mun kanssa...
Omiin vanhojen tansseihin lainasin kaverilta kansallispuvun, fereesin ja siitä on aikaa nyt 24 vuotta. Kyllä silloinkin yleensä pukeuduttiin prinsessamekkoluomuksiin. En tarkalleen muista millaisiin. Kävin erikoislukion taidepainotteisena eikä minua voinut tuolloin vähempää kiinnostaa krumeluurit, ei kyllä vieläkään. T. Reija
Sanoit ääneen sen mitä itsekin olen hämmästellyt. Melkoinen marssiva lihatiski oli tarjolla pikkusiskoni vanhojen tansseissa viime vuonna. Sisko itse tosin jäi yleisön puolelle, koska koki ettei sovi siihen muottiin mihin olisi pitänyt. Enkä voi häntä moittia. Koin itse samat paineet jo 10 vuotta sitten, ja päädyin samanlaiseen ratkaisuun. Suoraan sanoen en edes oikein ymmärrä vanhojen tanssien tarkoitusta nykyisellään. Kulutusjuhlahan se on, päätellen niistä summista, mitä siihen syydetään.
Kiitos paljon kehuistanne :) Olen itseasiassa miettinyt myös mekon lyhentämistä (tehty lyhyen mekon kaavalla, helma on omaan makuuni pitkäksi mekoksi vähän turhankin leveä)
Minuaki ihmetyttää tällä huonolla toimeentulolla kaikenlainen tuhlaus. Kai se vaan nykyään sitte menee sillein, että vanhempien on pakko hankkia kauheesti tavaroita lapsilleen "kun kaikilla muillakin on" Enkä nyt kommentilla viitannutkaan siihen että minusta yletön hääpäivä-tuhlaus olisi ok, mutta no niin se vaan näyttää monien mielestä olevan :/
Mulla oli muutama vuosi sitten vanhat ja kaksiosainen puku viininpunaisella hameella ja mustalla yläosalla. Halusin olkaimet ettei yläosa valuisi ja muutenkin vähän erilaisen mekon kun muilla. Valikoima oli aika pieni kun vuokrasin valmiin puvun paikalliselta ompelijalta. Alunperin haaveilin tummanvihreästä mekosta. En muista mitä mekon vuokraaminen maksoi muttei olisi tullut mieleenkään ostaa sitä omaksi niin kuin lähes kaikki muut tuntuivat tekevän. Ja suurimmalla osalla oli juuri tuollaiset barbiemekot mutta muutama ihana poikkeuskin näkyi ja oli joku ommellut mekkonsa itsekin. Limusiinejä ei täällä pikkupaikkakunnalla kyllä näkynyt edes jatkoille mentäessä. Paineita kyllä kai jossain määrin oli. Tanssin osan tansseista tyttöparissa "poikana" koska poikia oli vähemmän ja sitten opettaja valitsi ketkä pojat joutuivat yhden tanssin ajaksi vaihtamaan paria ja hakemaan jonkun "ylimääräsen" tytön. Eräs poika ei olisi halunnut millään tanssia mun kanssa edes sitä yhtä tanssia juhlassa vaikka vaihdot oli sovittu jo harjoituksissa. Se teki koko kemuksesta vähän nolon. Valokuvan otin kaveriporukalla.
Joo, sorry, mä en meinaa mitenkään osata ilmaista itseäni lyhyesti... ;)
En minäkään muista että olis toisiamme kehuttu. Mutta ehkä se johtuu nykyään siitä, että on tuo some jossa ei tarvii olla katsomassa toiseen päin vaan voi sanoa asiansa turvallisesti omalta puhelimelta tai koneelta. Uskon, että sillä lailla on paljon helpompaa ilmaista tuollaisiakin asioita. Ja todellakin nää nykynuoret kyllä kehuu aina toistensa kuvia facessa. Minusta on erityisen suloista ja liikuttavaa, kun pojat niin avoimesti kehuu tyttöystäviään. Ehkä nämä nykypojatkin on sillä lailla rohkeampia ilmaisemaan tunteitaan. Että jotain mahtavan hyvääkin tuo some on saanut aikaan!
Tanssin vanhojen tanssit 1994 lukiossa, jossa oli mahdollisuus opiskella myös käsitöitä. Kaikki käsityön valinneet tekivät pukunsa itse. Hyvissä ajoin pohdittiin, että minkä aikakauden puku miellyttäisi. Samalla tuli opiskeltua pukuhistoriaa. Oma pukuni edusti 1800-luvun loppupuolen jotain tiettyä tyyliä, jonka nimi on valitettavasti päässyt unohtumaan tässä 20 vuoden aikana :) Itse ommeltujen pukujen tyylit vaihtelivat, minun pukuni edusti vanhinta osaa ja joku ompeli charleston-puvun itselleen. Kaikki meidän koulun tytöt eivät ommelleet itse pukuja. Luulen, että loput vuokrasivat teatterilta, tv:n puvustamosta tai pukuvuokraamosta. Me, jotka teimme pukumme itse, saimme ilmaiset kampaukset, koska kävimme pukuinemme kampaajayhdistyksen juhlissa esiintymässä ja kampaukset oli palkkio siitä. Meikit tehtiin ihan itse. Oman pukuni kankaat eivät ehkä edustaneet puvun aikakauden värimaailmaa: pitsipaita ja hame ärhäkän pinkkiä ja näiden päälle tullut "jakku" yhtä ärtsyä violettia :) Kengät ostin kirpparilta ja näpräsin niihin koristeet pukuni kankaista. Omille vanhemmille esiinnyttiin vanhojenpäivää edeltävänä iltana. Varsinaisena vanhojenpäivänä oli tansseja kutsuttu katsomaan koulun lähistöltä niin päiväkotilapsia kuin dementiakodin asukkaita. Tanssien jälkeen käytiin puvut päällä yhdessä syömässä ja sitten kotona vaihtamassa suht normaaleihin vaatteisiin illanviettoa varten. Oma vanhojenpäiväni oli kaiken kaikkiaan kiva kokemus. Tykkäsin - ja tykkään edelleen - tanssia, mieleisensä puvun tekeminen oli hauskaa, varsinkin kun meillä oli aivan huippu kässäope ja itse päiväkin oli iloista juhlintaa.
Vaikka me teimme silloin 20 vuotta sitten puvut itse ja se oli kivaa, niin kyllä minäkin kaipailen sitä, että olisi oikeasti vanhoja pukuja. Vanhojenpäivämuodin kehittymistä olen seurannut työssäni korjausompelijana. Mitä ihanimpia tylliluomuksia tilataan maailmalta tai ostetaan iltapukuliikkeistä. Kauniita "päivä prinsessana" pukuja ne ovat. Mutta jotenkin kovin samanlaisia keskenään ja mieleen tulee ne kaikki amerikkalaisleffoissa ja -sarjoissa nähdyt prom-tanssiaiset. Itse puvun voi saada edullisestikin netistä tilaamalla ja jos sille on käyttöä muulloinkin, niin mikäs siinä. Mutta sitten se kaikki muu kampauksista rakennekynsiin. Kyllä minäkin nautin aikoinaan, että oli pukuun sopiva kampaus. Mutta jos en olisi saanut sitä ilmaiseksi, niin tuskin olisi tullut mieleen käyttää rahaa kampaukseen. Mikäs siinä, jos on varaa satsata vanhojen päivään. Mutta osallistuuko siihen sitten vain ne, joilla on rahaa? Onneksi itselläni on poika ja aikaa mahdolliseen vanhojenpäivään vielä 6-7 vuotta :)
Ihanan värinen mekko ja muutenkin yksinkertaisen tyylikäs!
Minunkin vanhojen päivästäni on yli 20 vuotta. Minulla oli kaverilta lainattu musta keinomateriaalileninki, jossa oli läpinäkyvät pitsihihat (suorastaan syntiset), hiuksissa oli hiusverkkonuttura. Itse koristauduin.
En ollut kovin innoissani tansseista, mutta kyllä silti varmaan kannustaisin lapsiani innostumaan siitä traditiona. Mietin kuitenkin, kun luen tätä ketjua, että miten rumat ankanpoikaset pärjäävät näissä amerikkalaistyylisissä juhlallisuuksissa? Onko vanhojen päivä muuttumassa vain kauniiden ja rikkaiden juhlaksi? Jäävätkö nörtit ja runotytöt kotiin? Kurkkua kuristaa kun mietin omaa pientä silmälasipäistä tytärtäni.
En muista, että vuonna '75 olis edes ollut vanhojentansseja. Joku vanhojen päivä oli ja päälleni olin haalinut äitipuolen kaapista jotain vähän siistimpää. Ei siitä ole edes kuvaa (onneksi?). Hyvin oli vaatimatonta silloin.
Penkkariajelusta on dokumenttiakin ja joka lukiolla oli silloin oman koulun puolesta samanlainen vaatetus. Meidän lukiolla oli mustat viitat ja jonkunnäköinen baretti. Viittaan oli ommeltu jokaisen sitä käyttäneen nimi.
-86 Imatralla tanssittiin mummoilta ja vinteistä löytyneissä luomuksissa ja jotakin ommeltiin itse. "Teemana" tuolloin oli, että oltiin vanhoja ja arvokkaita ja vaateet sen mukaiset. Nenänviertä pitkin katsottiin abien käytöstä. Joillakin kävelykeppejä hopeapäisiä tietenkin, pojilla taskukellot jne. Suosikkiväri taisi olla musta. Abeina oltiin taas pentuja, potkupuvut päällä ja tutit kaulassa roikkuen. Jo on suuntaus vaihtunut..mutta mikä lie ollut alkuperäinen idea??
-Minttu
En liihoitellut tanssimekossa laisinkaan, vaan parin kaverini kanssa pukeuduimme kaikki itse lyhennettyihin miesten frakkeihin. Kai se oli jonkinlainen pienen hippipunkkarin statement, ja sai ihan hyvää puhinaa aikaiseksi piskuisessa maalaiskylässä ;) Vuosi oli muistaakseni (?) -96.
Toisaalta en voi olla vähän miettimättä sitä, miltä tuntuu niistä vähemmän kauniista, joita kukaan ei kehu. Kun some on täynnä niitä töröhuulikuvia....
Oletan, että meilläkin ne jatkot olivat jossain mökissä, jossa puolet tytöistä oksentelivat ja toinen puoli piteli oksentajien hiuksia poissa naamalta... toivottavasti nämä jenkkiprinsessat osaavat juhlia tyylikkäämmin, eivätkä pilaa niitä hopeaminimekkojaan. :)
Eli vielä 2000-luvun puolella on ollut vanhanmallisia pukuja? Näistä kommenteista tulee hyvä aikajana... vielä 80-luvulla kaiveltiin mummojen vintit, 90-luvulla tehtiin mukavanhanaikaisia prinsessamekkoja ja joskus 2000-luvulla siirryttiin moderniin tyyliin.
Itse asiassa postaushan oli vain lyhyt alustus ja paras osa siitä syntyikin tänne keskusteluun. Onpa mukavaa!
Iggy Pop on aika hyvä syy jättää alaikäisten kännibileet väliin. :D
No niinpä. Tuo kuulostaa aika raa´alta säännöltä. :(
Ihanaa, että olet osannut olla oma itsesi, etkä vellonut massan mukana.
Niin, vähän silmät pyörähtelevät minunkin päässäni näistä suihkurusketuksista ja ripsienpidennyksistä.
Olipa "mukava" poika... :(
Lukio, jossa sai opiskella käsitöitä.... kuulostaa hyvältä. Itse kaipasin lukiossa ihan hirveästi käsityötunteja, piirustusta onneksi sentään oli hiukan.
Minä myös mietin sitä, että kyllä taitaa käydä niin, että vanhojenpäivästä tulee vain rikkaiden perheiden lasten päivä. Näistä kommenteista on jo käynyt ilmi, että osallistuminen ei ole edes pakollista (kuten olen omasta kokemuksestani kuvitellut), joten tottakai köyhät joutuvat jättäytymään pois, jos "vaatimukset" alkavat olla tätä tasoa.
Minäkin suren niitä rumia ankanpoikasia! Mietin itseäni 17-vuotiaana, joka siirrettäisiin tämän päivän tansseihin ja se olisi aivan hirveää. Noissa tansseissa kiinnitin huomioni siihen, että siellä oli YKSI silmälasipäinen tyttö mukana, ja kaksi hiukan pyöreämpää... kaikki muut olivat niitä barbeja. Mietin kovasti, että saako vähemmän hehkeistäkin tytöistä sellaisia kaunottaria ehostuksella, puvuilla ja push-upeilla vai ovatko he vaan jääneet pois koko touhusta? Vai ovatko he ammattikouluissa? En tiedä.
Olisikin kiva tietää, milloin koko vanhojen tanssi -tapa on syntynyt.
Hih, nenänviertä katsoitte abien touhuja ja vuoden kuluttua olitte itse samassa tilanteessa. :)
Meidän koulussa oli penkkareissa tapana "koristella" koulu - ykköset ja kakkoset sitten siivosivat jäljet. Mutta minun abiluokkani oli ilmeisesti koulun historian ensimmäinen, jolle tuli käsky siivota itse omat jälkensä - niin kamalan sotkun me sinne saimme aikaan. Teema oli villi länsi, ja toimme kouluun purua, lantaa ja puita. Voi idioottimaisuutta.
❤
Vaikka nykyään varmaan ulkonäköpaineita runsaasti onkin niin kyllä vanhojen päivä niitä voi vähentääkin. Kauniilla puvulla, meikillä ja kampauksella jokaisesta saadaan leivottua prinsessa. Beautiful is as beautiful does, kuten britit sanovat. Jokainen tyylinsä löytänyt ihminen on viehättävä ja vanhojen päivä voi avata silmät oman kauneuden löytämiseen. Voi oppia tajuamaan, että mallit eivät välttämättä ole sen kummemman näköisiä ilman meikkejä. Kauniin omantyylisen puvun avulla jokainen voi löytää oman "sisäisen prinsessansa" tai mikä se oma juttu sitten onkin. Sekä rääpäle että vähän muhkeampi voi helpommin ehkä hyväksyä itsensä kun huomaa, että kauneutta löytyy jokaisesta. Tällä en tarkoita että kauneus; mitä se sitten onkin, olisi maailman tärkein asia, mutta tuossa herkässä iässä tällaiset asiat tuntuvat olevan tärkeitä. Ainakin itselle oli, vaikka meillä kotona ei tällaisia asioita korostettukaan.
Hyvä, että näistä asioista keskustellaan. Keskustelu voi omalta osaltaan auttaa nuorta miettimään kuinka paljon tähän juttuun kannattaa satsata.
Vakkarilukija
Hyvin puhuttu, tähän ei ole lisäämistä. :)
Niin, siinäpä se... avain on se hyvä kaveriporukka, jota ei valitettavasti kaikilla ole.
Vieläkin joissain kouluissa on tapana pukeutua kansallispukuun joko vanhojenpäivänä tai penkkareissa. Tietäen sen touhun, vähän hirvittää :P Miultakin on joskus kysytty pukuja niihin lainaksi.
Joo, oisko tämä ollut 2002 tai 2003 :P
Porvoossa
Vanhojen päivän perinteet riippuvat toki koulusta, mutta se on peräisin jo 20-30-luvulta. Löysin lähteenkin:
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/kaupunki-ja-ymparisto/7371/
Minä tanssin vuonna 1999 tanssit kaverilta lainatussa hameessa ja veljen vaimon (pukuompelija) ompelemassa jakussa. Puku oli kai jotain renesanssityyliä, jakku sellainen edestä lyhyt ja takaa pidempi ja pöyhkeä. Muutamilla oli jo silloin iltapukuja, mutta enemmän vielä tämän sinun kuvan kaltaista meininkiä. Ihanaa päivässä oli kampaajan tekemä kampaus :) p.s. Tanssien jälkeen jakku on toiminut loistavasti naamiaisissa (niissä kaikissa, joihin olen osallistunut:D) osana noita-asua. Ei siis ollenkaan turha :)
Vuonna -92 taidelukiossa puvut olivat enimmäkseen aidosti vanhoja tai historiallisiin pukuihin perustuvia itse ommeltuja. Oli paljon tyttöpareja ja monelle tytölle siitä tuli hauska roolileikki kun sai pukeutua pojaksi. Itse ompelin pukuni jostain paksusta puuvillakankaasta tyllialushameineen. Puvun mallin mukaelin jostain pukuhisturiakirjasta. Pyysin parikseni luokkani ainoan pojan, jolla ei vielä ollut paria. Emme pitäneet ollenkaan toisistamme ja sen huomasi jostain tanssien videotallenteista jälkikäteen ;-) En ollut riittävän rohkea kulkemaan omia polkujani. Päivä oli aika vaivaannuttava. Puku on vielä tallessa ja enää 7 vuotta esikoisen tansseihin. Toivottavasti barbimeininki on silloin historiaa!
Joo oli! Hyvä muisti sulla :D Teija
Mielenkiintoinen aihe! Itse tanssin 2006, eli taidan olla nuorempaa päätä tässä keskustelussa.. Silloin kyllä suurin osa tanssi jo sellaisissa iltapukumaisissa mekoissa, itselläni taas oli sellainen empire-henkinen, edullisella ompelijalla teetetty puku. (hauskana detaljina mainittakoon, että nykyään opiskelen historiaa ja ehkä tämä pukuvalinta liittyi myös kiinnostuksenkohteisiin. Kun joitakin vuosia myöhemmin keskustelin wanhoista samanikäisten opiskelukavereiden kanssa, jokaisella heistä oli ollut wanha wanhojen puku. :) )
Näen tän "uudenlaisen" vanhojen muodin ehkä tietyssä mielessä käytännön kysymyksenä: ne, jotka ostivat itselleen vanhojen puvun, ehkä ajattelivat että se on sitten sellainen mitä voi käyttää muutenkin. Ne, joilla oli semmoinen perinteisempi puku, vuokrasivat suurin osa omansa.
Tietenkin voi kysyä, onko mitään järkeä ostaa harvoin käytettävää mekkoa, mutta ei se vuokraaminenkaan kovin edullista ollut: oma pukuni materiaaleineen maksoi n. 250e ja pääsin halvemmalla kuin suurin osa vuokranneista. Lisäksi oma lukioni oli ehkä sellainen, että vanhemmilla oli varaa ostaa lapsilleen mekot yms., jos he niin halusivat, eli vähävaraisemmilla ei kyllä varmasti ollut helppoa silloin. Muutenkin meiltä käytiin ottamassa suihkurusketuksia yms. päivää verten, mutta oma kaveriporukkani ei (onneksi sellaiseen) lähtenyt.
Itselleni wanhat oli juurikin sellainen "voimaantumisen" kokemus, jossa masentunut ja epävarma teini löysi uutta itsetuntoa, kun oli oma kaveriporukka jonka kanssa sai pitää hauskaa. Myös parin suhteen kävi hyvä tuuri, en tuntenut häntä mutta hän osoittautui todella kivaksi pariksi. Toivottavasti mahdollisimman monella nuorella olisi yhtä kivaa kuin minulla oli omissa vanhoissani!
ps. Niin ja penkkareissa meillä pukeudutaan munkinkaapuihin, mikä viittaa koulun nimeen!
Kiitos :) Kangas löytyi eurokankaan verhokangas-osastolta, ja tuntui sillon ihan kamalan kalliilta. Tais maksaa pelkät kankaat suunnilleen satasen, tosin aika halvalla pääsi teetettyyn tai ostopukuun verrattuna varmaankin.
Limusiinit ja kaikki, voi herranjestas... Minähän kirjoitinkin omista vanhojen tansseistani viime vuonna ja kuviakin, muttei vanhoja ;) http://www.mollamari.blogspot.fi/2013/02/vanha-tanssiaispuku-old-ballgown.html Minulla oli punainen samettinen itse ommeltu rokokoopuku, ja tanssiteema oli tyylikaudet esihistoriasta nykyaikaan. Siis oikeasti vanhanaikaisia pukuja, osa teki itse, osa vuokrasi oopperasta ja teatterilta. Jotkut kävivät kampaajalla, mutta ei tuollaisia kilpavarusteluita ollenkaan! Tanssien jälkeen köpöteltiin puvuissamme kaupungin läpi ravintolaan syömään. :)
En ole pitkään aikaan nähnyt vanhojentansseja, paitsi viime vuonna, ja kaikista eniten minua häiritsi juuri tyttöjen pukujen avokaulaisuus. Taisi se heitä itseäänkin häiritä, kun yksi ja toinen nosteli pukuaan ylöspäin pelätessään rintavarustuksensa pullahtavan esille... nolon näköistä. Seiskaluokkalainen tyttäreni oli pannut saman merkille viime viikolla, joten tuskin hän aikanaan sellaiseen pukuun hairahtuu. ;) Mutta onhan se ihanaa kun tytöt saavat pukeutua "prinsessoiksi" ja juhlien kaunottariksi. Satumainen päivä.
Pitää vielä lisätä tähän, että ONNEKSI tyttäreni on koulunsa kahdesta seiskaluokasta sillä, jonka tytöt ovat kaikki tavallisia järkeviä tyttöjä ilman mitään ihme kotkotuksia. Sillä toisella luokalla olevat yrittävät olla barbeja, kulkevat muotivaatteissa, meikkaavat, ja poikaystäviä pyörii ja mitähän kaikkea lienevät jo tehneet... En voi sanoin kuvailla miten onnellinen olen että tyttö pääsi kunnolliseen seuraan.
Kaunis mekko! Taidelukiot= JEE! Itsekin sellaisessa olin, ja onhan se ajatusmaailma aika toiselta planeetalta kuin tavallisessa lukiossa, ainakin meillä Savonlinnassa oli silloin - öh, 25 vuotta sitten. :)
Meilläkin oli muuten iltajatkot mökillä. Mutta ei siellä kyllä kukaan kännäillyt, pelattiin pelejä ja syötiin ja muuten vaan pidettiin hauskaa. :)
Jos onkin mennyt jenkkityyliseksi, niin kunhan eivät vaan ikinä keksi alkaa valitsemaan tanssiaisten kuningasta ja kuningatarta! Siitä se vasta kilpavarustelu repeää... huh.
Lähetä kommentti