keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Yrittäjä, opiskelija ja sokeriaddikti


Olen istunut viime päivät niin tiukasti tässä tietokoneen ääressä, että ihmettelen, mahtaako takamukseni enää edes irrota tuolista. Ja ei, en ole sortunut takaisin Facebookiin, vaan olen yrittänyt urakoida koulun lopputyöhön liittyviä kirjallisia tehtäviä. Savu nousee päästä ja kiukku meinaa välillä päästä yliotteeseen, kun yritän muotoilla sanoiksi asioita, joita en oikeasti osaa sanoiksi pukea. Joudun pusertamaan tarpeetonta sanahelinää sivukaupalla.

Itse asiakastyön, eli oikealle asiakkaalle toteutettavien www-sivujen tekeminen olikin se helpoin osuus.

Tein nettisivut valokuvaajalle, joka valitettavasti joutui lopettamaan yrityksensä täällä Imatralla, mutta jatkaa onneksi työtään freelancekuvaajana. Uudet sivut ovat vielä loppuviimeistelyä vailla, mutta uskallan silti jo näyttää ne maailmalle, kliks.


Löydätteköhän sieltä kuvien seasta minutkin? Jos jaksatte selailla, olisin tosi kiitollinen kaikista kommenteista, jos huomaatte, että jokin linkki ei toimi tai joku palikka heiluu väärässä paikassa tai jossain on jotain muuta pielessä. Olen päässyt toistaiseksi tarkistamaan sivut vain Macillä. Etusivulla on Flash-animaatio, joka ei näy mobiililaitteilla. Kaikki kommentit ovat nyt tervetulleita, jotta sivuista saataisiin mahdollisimman toimivat.

EDIT. Pyydän nyt nimenomaan kommentteja selkeistä teknisistä virheistä. Kritiikin ja vittuilun raja on aika selvä, ja poistan jatkossakin asiattomat kommentit sekä ne negatiiviset kommentit, jotka eivät liity minun työhöni, vaan asiakkaani valintoihin.



Ehkä eniten harmaita hiuksia olen saanut yrittäessäni vääntää opiskelu- ja työhistoriaani englanninkielelle. En oikeastaan jaksa kauheasti välittää, onko kansainvälinen turhuus-ceeveeni nyt kökköenglantia vai kakkaenglantia, mutta jos huomaatte siellä jotain äärimmäisen noloa, niin huudelkaa vaan.

Tämän kaiken lisäksi olen myös teeskennellyt osaavani editoida videota. Viimekesäinen etanavideonpätkä pääsi nyt lopputyöni osaksi. Olen lähes varma siitä, ettei tämä puolen minuutin räpellys täytä näyttökokeen vaatimuksia, vaikka pääosan esittäjä kelpaisikin vaikka Hollywoodiin botox-huulineen.



Kaiken tämän lisäksi olen loihtinut esseen aiheesta "verkkoviestinnän eettisiä kysymyksiä" ja kirjoittanut synopsiksia, piirtänyt rautalankamalleja ja informaatioarkkitehtuureja ja inhonnut syvästi sanoja projekti ja strategia ja resurssisuunnitelma.


Mutta haa, Lidlissä oli joulukarkit puoleen hintaan. Sekosin täysin ja ostin 1,5 kiloa suklaata ja marmeladia, ja tämän sokerihumalani voimin olenkin saanut lopputyön jo voiton puolelle.

61 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Löysin! Uuuh! Hieno kuva!
(kolme huutomerkkiäkin kertoo jo paljon)

Anonyymi kirjoitti...

Kirotusvihre! Rippikuvaus-osio: "Itse asiassa ihan paras kuva. kaveritkin sano."

Heather

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nettisivut! Todella eläväiset ja erilaiset. Tykkäsin kovasti. CV:ssä ei äkkiseltään virheitä pistänyt silmään.

Silmään pistivät kyllä nuo marmeladit - ja pahasti, karkiton kuukausi menossa...

T. Ilona

Inka kirjoitti...

Hienot sivut, kummatkin! Hyvin toimi kaikki enkä huomannut mitään omituista. Se korsettikuva on kyllä hieno :))(Jos nyt haluaa alkaa hiuksia halkomaan niin olisin ehkä laittanut Savitaipale Upper Secondary School, mutta ei se toki of -muodolla varmasti mitenkään väärin ole.)


Sokerin voima on välillä ihan paikallaan energiaa antamaan. Mulla on kans jääny joulusta ihan mussutuskausi, pitäisi saada äkkiä katki moinen.

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Hienot sivut ja upeet kurvit!

Susanna kirjoitti...

Kunnia kuuluu kuvaajalle, oikeasti ihan huikean kiva kokemus!!! Kolmen huutomerkin arvoinen.

Susanna kirjoitti...

Yksikö kirotusvihre vain? Sehän on hyvin. Kiitos!

Susanna kirjoitti...

Kiitos, tosi kiva että sanot eläväiset ja erilaiset, sillä just sitä tavoiteltiin.

Anteeksi marmeladihimokuvista! :-)

Susanna kirjoitti...

Mä yritin jo lopettaa mässyilyn. Menin ihan epätoivoon siellä Lidlissä kun kaikki oli puoli-ilmaista. Mahdoin olla näky, kun pitelin ohimoitani karkkivuoren edessä ja puntaroin, pystynkö jatkamaan matkaa vai mätänkö korin täyteen. Kamala tilanne.

Ja vaihdan sen koulun nimen, kuulostaa kyllä oikeammalta sinun tavallasi, kiitos!

Susanna kirjoitti...

Kiitos! :-D

Jenni kirjoitti...

Pakko oli kaivaa marmeladit esiin... :) Tosi hienot sivut oot tehnyt! Yks pien juttu tulee mieleen saitista: selasin kuvia niil kuvan alla olevilla painikkeilla ja siin vähä häiritsi, et painikkeitten paikka muuttui usein (kun valokuvan koko vaihtui) ja se käännä sivua -painike piti "ettii" uuestaan. Ainakin Chromella näin.

Merja kirjoitti...

Muotokuvausosiossa Upea nainen "Kuvat nähdessän herkistyin." oisko tossa kirotusvihree?
Oishan se pitäny arvata, et väriylläri oli piilotettu curriculum vitaen omakuvaan. Huomasin sen vahingossa.
Empä ole koskaan ennen nähnyt etanan pupeltavan tolla lailla, ja mikä ääni.
Ei oo tasapaksua puppua, erilainen, kiva, hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, onhan siis varmasti Luka myös tytön nimi? Oon kuullut vain pojilla. Aivan triviaali asia, mutta jäin miettimään. Aivan ihanat sivut kyllä kaikkineen :-). Huippua, että esittelit!

Jatta

Soja kirjoitti...

Todella kaunis tuo siun kuva! Muutenkin kyllä tykkään Terhi Muukkosen töistä.
Selasin Cromella, toimii, mutta pienensin sivun 75%:iin, että kansio mahtui kerralla näytölle, niin oli mukavampi selata. Tuo "käännä sivua" -nappula voisi ehkä tosiaan olla samassa kohtaa koko sivulla. Kun pienensin sivua, näkyviin tuli vaaleansininen vaaka- ja pystyraita, siis ilmeisesti taulukon rajat. Zoomaamatta sitä ei näkynyt.
Mutta sisällöstä: pidän erityisesti noista teksteistä, sillä ne toivat miulle tunteen, että miustakin voisi (ja pitäisi) ottaa tuollaisia kuvia. Ne myös jotenkin auttoivat tutkailemaan kuvaa tarkemmin. Hienoa!

Susanna kirjoitti...

Häiritsee minuakin tosi pahasti, mutta laiskuuttani en ole jaksanut sitä muuttaa. Nyt kun snaoit, niin muutan.

Susanna kirjoitti...

Hih, väriylläri. :-D Minun oli ihan pakko sujauttaa väriä jonnekin.

Kiitos kirjotusvirheen huomaamisesta!

minatra kirjoitti...

Samaa mieltä! Olisi ollut kivempi selata kuvat sillai, että "käännä"-painike olisi pysynyt paikallaan. T: käytettävyysasiantuntija, selaimena firefox

Susanna kirjoitti...

Luka on pojan nimi ja se älyttömän söpö lapsi siinä kuvassa on poika! Tosin ei oikeasti Luka, mutta poika kuitenkin. :)

Ja kiitos!

Susanna kirjoitti...

Eli sulla on sen verran pieni näyttö, ettei mahdu kokonaisena esiin? Olen noudattanut nykyvaatimuksia sivun kokoa määrittäessäni, joten pitäisi näkyä kokonaisuudessaan 90 prosentilla katsojista. :-P

Tuo viimeinen kommenttisi on sellainen, että mun maha teki kärrynpyörän! Juuri noin olen kirjoittanut kirjalliseen osioon: sivuista pitää tehdä sellaiset, että katsojalle tulee tunne, että hänkin haluaa kuvia. Ihanaa!

Ja ihan oikeasti, suosittelen boudoir-kuvauksia ihan kaikille. Terhi todellakin osasi tehdä siitä kuvaustilanteesta tosi kivan ja kun katseltiin kuvia, olin ihan häkellyksissäni, miten hyvältä näytin. En olisi ikinä uskonut.

minatra kirjoitti...

Tosi makeet noi nettisivut. Hiukan vierastan sitä, että etusivu - se, johon potentiaalinen asiakas tulee ensimmäisenä, on pelkkä linkki eteenpäin. Se jää tavallaan turhaksi. :) Sitten sisäsivujen otsikkotekstin ("Studio kuvastin") kuvittelee olevan linkki etusivulle, mutta se ei olekaan, kun sitä varsinaista etusivua ei ole. :) No, siinä sitten olikin (käännä-painikkeiden sijainnin lisäksi) suunnilleen se ainoa huono puoli, jonka sivuista keksin. Näyttävät, hyvälaatuiset sivut, mielenkiintoiset tekstit ja tarinat kuvien takaa. Sisältöä tuntuu olevan sopivasti (toisaalta jäin pohtimaan, missä päin maailmaa kyseinen kuvaaja vaikuttaa) ja asiat löytyy ja näkyy.

Toivottavasti en ollut hirveän epäselvä, tykkäsin. :)

minatra kirjoitti...

Nii ja CV näyttää kans hyvältä. :) Konkreettinen osoitus siitä, että homma on hallussa.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lisää, että huomasithan siis, että Luka tekstissä puhutaan tytöstä? Siksi kyselin moista.

tarjah kirjoitti...

Susanna moi, klikkasin Chromessa linkkiä, tuli näkyville vain se animaatio ja reunoilla ruutuja, joissa varmaan pitäisi näkyä kuvia, sillä niissä on teksti "selaa kuvia". Ja kun klikkaa tuota, tulee näkyville vasen sivu, kuva lapsesta, jolla on kori jää tulematta esiin, sivut kuitenkin kääntyvät ja linkit toimivat muuten. Toivottavasti vika on täällä päässä, tai toivottavasti tiedosta on hyötyä lopputyöllesi :)

Susanna kirjoitti...

Nyt pysyy paikoillaan! Jos katsotte uudestaan, saatatte joutua reloadaamaan kaikki sivut.

Susanna kirjoitti...

En huomannut! Kiitos tuhannesti!

Maria kirjoitti...

Hieno kuva sinusta! Minulla ei jostain syystä kolme ensimmäistä lapsikuvaa näy ollenkaan. Tulee pelkkä pieni punainen risti yläkulmaan.

Susanna kirjoitti...

Tosi hyviä kommentteja, kiitos!

Tuo irrallinen etusivu tehtiin sen takia, että työn vaatimuksiin kuului animoitu osuus. Emme halunneet liikkuvia härpäkkeitä sotkemaan varsinaista asiasisältöä, joten teimme tuollaisen erillisen etusivun, jonne ei tarvitse enää palata. Toiveena on, että epäinformatiivinen sivu antaisi kipinän klikata eteenpäin, ja se myös tukee tuota valokuva-albumi-ideaa.

Hyvä huomio tuo, ettei kuvaajan sijaintia kerrota! Se on vielä sitä viimeistelyä, joka on kesken. On tulossa tekstiin se tieto tuohon yhteystietosivulle.

Susanna kirjoitti...

Taisit osua paikalle juuri, kun latasin tavaraa palvelimelle ja sieltä puuttui vaikka mitä.

Susanna kirjoitti...

Sinäkin osuit paikalle kesken siirron. Nyt pitäisi kaiken olla taas kohdillaan.

Henna/Koti asemalla kirjoitti...

Mäkin katsoin noi nettisivut, tosi hienot! ja upea kuva susta!:)
Mulla ei näkynyt se mummon kuva, ja muakin häiritsi se ettei koko sivu mahtunut näyttöön. Enkä siten ensin huomannut että kuvia voi selata kun se selaus oli ihan sielä alhaalla.
Kuitenkin sivustosta tuli tosiaan tunne, että vitsi mäkin haluan tollaisia kuvia itsestäni, perheestä, kaikista!:D
ja toi etana on kyllä vaan niin mainio, varsinkin ton musiikin kera.:D

Thilda kirjoitti...

Katoin kaikki linkit; Hienot sivut kuvaajalla! Persoonalliset, kauniit ja selkeät. Ja sitten cv; minäkin olen TAKKn käynyt hiukan sinua myöhemmin ja tyttäreni oli samassa osk;ssa eräällä jäsenellä työharjoittelussa juuri kevään ja syksyn. Hassua! Ja vielä: mikä pusuhuuli se etana olikaan! Huh hei! :)

Tässä kohtaa onnittelen että olet jaksanut pakertaa koulua, ja pisteet Lidlille ;D Ite oon kyllä väkivalloin kääntäny selkäni niille joulumakeis-ALE-hyllyille, en käsitä miten onkin onnistunut. Silti paino vaan nousee.

Susanna kirjoitti...

Hmm, kiusallista jos pieninäyttöisiä onkin enemmän. Selaushommahan ei tosiaan pelitä ollenkaan, jos koko albumi ei näy kerrallaan. :-(

Nyt on myöhäistä enää pienentää... joutuisin tekemään koko homman alusta asti uusiksi.

Susanna kirjoitti...

Hih, kivoja yhteyksiä!

Olen aloittanut tämänkin päivän vihreillä kuulilla ja suklaalla. Inhottavaa, miten heikko itsekuri minulla onkaan. Kaikki pisteet sinulle siitä, että olet pystynyt vastustamaan houkutuksia!

Susanna kirjoitti...

Niin, se mummon kuva - sitä ei siis kuulukaan olla. Näkyihän sinulla kuitenkin tyhjä valokuvakehys sillä sivulla?

Rouva Kukko kirjoitti...

Vihreitä kuulia, törkeetä! Ne on niiin kiusaus, onneksi niitä saa myös irtokarkkihyllystä ympäri vuoden, tosin ne ei maistu ihan samalle kuin rasioissa. Pitäisköhän mun myös satsata laatikollinen vihreitä että jaksaisin tehdä töitä tietokoneella. Istuminen puuduttaa ja omien ajatusten pukeminen sanoiski, viralliseksi kapulakieleksi, huh1 miten vaikeaa!

Valokuvaajan nettisivut näyttää tosi hyvältä, hienosti rakennettu tarinat ja kuvat ja kokonaisuus että on valokuvakansio, ideasta kymppi. Sun omissa sivuissa tosi hauska tuo värijutska etusivulla, mutta niitä eläimiä en oikein ymmärtäny. Varsinkaan kun en pidä hiiristä. Inhottaa kun ne rapisee tuolla kaapissa ja katonrajassa. Hieno kokonaisuus silti.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi pieninäyttöinen ilmoittautuu :)

Sivut ovat kivat, erilaiset. Pari juttua ajattelin silti sanoa, minua häiritsi teksteissä toisto, kahdessa kuvassa oli "kaikki on hyvin juuri nyt". Ei ihan niin tavallinen sanonta, joten sitä voisi muokata?

Toinen asia, mikä ehkä on ainoastaan mun mielikuvissani, on se, että morsian ilmoittautuu vaimoksi, rakastajattareksi ja äidiksi. Minusta se rakastajatar viittaa toiseen, salaisempaan suhteeseen, vaikka tiedän sillä haetun viittausta siihen omaan mieheen :)

Etana, oi :o Minua ällöttää etanat ja perhoset, mutta selvisin videosta hyvin!

Kiitos muuten ihanasta blogista. Olen seuraillut tätä jo jonkin aikaa, mutten ole kommentoinut. Toivottavasti ensiesiintymiseni ei ollut liian kriittinen, kun muuten kerran niin kovin tästä tykkään :)

Eevi

Susanna kirjoitti...

En yllytä ahkemaan vihreitä kuulia. vaikka ovatkin herkkua, niistä tulee myös huono olo, fyysisesti ja henkisesti. :-P

Eläimissä ja muissa kuva-aiheissa on jonkinsortin ajatus taustalla, mutta sitä voi tosiaan olla vaikea löytää. Selityksiä:

Yhteystiedot - viestittely - kirjekyyhky - pulu.
Työura - ahkeruus - muurahaiset.
Taidot - tietokoneen käyttö - hiiri - hiiri.
Opiskelu - tieto - tiedon puu - omena.
Referenssit - tyytyväiset asiakkaat - kukka.

Susanna kirjoitti...

Kiitos että kommentoit ja kritiikki on tosi kaivattuakin juuri nyt. Tässä yritetään saada aikaiseksi paitsi hyvät sivut asiakkaalle, myös hyvät sivut minun opinnäytetyöhöni, joten olen tosi iloinen parannusehdotuksista.

Tuo näytön koko-ongelma on nyt tosi harmillinen juttu. Esimerkiksi minun koneellani valokuva-albumi voisi olla vaikka tuplasti leveämpi ja näkyisi silti hyvin. Jos pienentäisin tuota sivuston rakennetta, niin osa valokuvista menisi tosi surkean pieniksi isommilla näytöillä katseltuna.

En ollut huomannutkaan tuota toistoa teksteissä, se pitää korjata!

Susanna kirjoitti...

Nyt minä kyllä liioittelin tuon tuplaleveyden kanssa. Albumissa voisi olla kolmas sivu vierellä, niin se vielä näkyisi. :-D

Anonyymi kirjoitti...

Minua vähän häiritse se, että osa teksteistä on kirjoitettu minä-muodossa, mutta suurin osa albumin omistajan (siis muun kuin kuvattavan) äänellä. Esim. "aikamies" ja "elämä edessä" ovat selkeästi itse kertojina. Ymmärsitkö, mitä tarjoitin?

Valokuvaajan esittely on kirjoitettu passiivissa. Siitä saisi vaikutelman, että hän työskentelee yrityksessä, jossa on monia kuvaajia ja joku hoitaa mainostamisen hänen puolestaan. Jokaisesta kuvaajasti olisi silloin samanlainen, muiden kirjoittama kuvaus. Nyt kun kyseessä on ilmeisesti yhden naisen yritys, minusta aktiivisempaa otetta näyttäisi esim. "loihdin jokaisesta esiin parhaat puolet... tallennan kuviksi elämän tähtihetket jne."

Ulkoasultaan sivut ovat kauniit ja mukavan epätyypilliset. :)

-Kaisla

P.S. Tiedän niin tapauksen sen fb:n suhteen! Siksi lopetin siellä roikkumisen toissa kesänä. Nyt mietin samaa blogien suhteen. Toisten blogien selaamiseen minulla menee päivässä semmoinen aika, etten edes kehtaa sanoa. Sinun blogisi aloittaa aamuni ja siitä en kyllä luovu.

EmmaS kirjoitti...

Hienoa työtä! Minusta valokuvaajan sivuilta saa hyvin käsityksen siitä, minkälaisia kuvia hän ottaa ja siellä on esitelty laajasti eri 'valokuvausteemoja' asiakkaille valittavaksi. Boudoir-kuvauksesta en ollut kuullutkaan, mutta pidin kovasti korsettikuvasta. Yksi näistä teemoista jäi kuitenkin vaivaamaan. Muistopöytäkuvauksesta tuli vähän sellainen olo, että mummo viedään kuvaamoon vanhoilla päivillään, että saadaan hautajaisiin hyvä kuva. Se tuntui hieman karmivalta ajatukselta. Voisihan sitä mummosta muutenkin kuvan ottaa ilman tätä hautajaisyhteyttä. Oli ihan pakko googlettaa 'muistopöytäkuvaus', kun mietin onko se yleinenkin tapa. Ilmeisesti ei?

CV:ssä vaihtaisin näin: 'Savitaipale upper secondary school'.

Kaiken kaikkiaan minusta sekä albumi että cv näyttää tosi hyvälle ja ihailen sinua, kun osaat käyttää näitä maallikolle täysin mystisiä ohjelmia ja luoda niiden avulla vaikka mitä hienoa. Muutenkin tykkään tosi paljon visuaalisesta kielestäsi (ja myös kirjallisesta, koska kirjoitat hyvin)!

Susanna kirjoitti...

Pitää sitten vielä vähän jutella valokuvaajan kanssa noista teksteistä. Kiitos kommentista!

Susanna kirjoitti...

Pitää sitten vielä muotoilla uusiksi sitä muistopöytäkuvan tekstiä. Se on vähän hankala aihe, koska kyse on niin intiimistä asiasta, mutta ainakin täällä maaseudulla monilla vanhoilla ihmisillä on tapana huolehtia siitä, että heistä on olemassa kelvollinen kuva muistotilaisuutta varten. Eli siis otattavat itsestään arvokkaan muotokuvan.

Ja sitten jos sitä kuvaa ei ole, niin omaiset tajuavat puutteen siinä vaiheessa, kun kuvaa aletaan kaivata. Tällaisia tilanteita todellakin tulee vastaan.

Ja kiitos sinullekin kommentista! :)

Rouva Kukko kirjoitti...

Juu, kyllä ne yhteydet sieltä löytyy, ainoa mitä en heti oivaltanu, oli just tuo hiiri. Jäin vielä miettimään, että mitä jos ne eläimet ois sun kuvittamia, graafikko kun oot. Ehkä ne sillä tavalla liittyis helpommin tekstiin ja yhteyksiinsä.

Susanna kirjoitti...

Mä poistan koko sivut heti kun ne on arvosteltu. Oli pakko tehdä ihan vaan tätä varten. Minähän en ihan oikeasti tarvitse mitään cv-sivua. Siksi en kauheasti jaksa panostaa noihin kuviinkaan. :-)

Susanna kirjoitti...

Hei muuten, näkyikö sulla niin, että leveydeltään se albumi kuitenkin näkyy kokonaan ja vain alareunasta jää piiloon? Vai eikö se näy edes leveyssuunnassa kokonaan?

EmmaS kirjoitti...

Kiitos sivistyksestä. :) Nyt tuo muistopöytäkuvaus kuvausteemojen joukossa on helpommin ymmärrettävissä.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa jälkeä, OLET TAITAVA JA NIIIIN LUOVA!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Upeat sivut! Tykkäsin ihan hirmuisesti tuosta valokuva-albumi-ideasta. Toimii tosi hyvin. Ja kuvat ovat mahtavia, peikkotyttö on oiva valinta ekaksi kuvaksi.

Komppaan Kaislaa siinä asiassa, että minuakin vähän häiritsi, kun osa teksteistä on minä-muodossa mutta ei sitten kuitenkaan kaikki. Lasten kohdalla on ihan ok, että "ääni" on vanhempien, mutta muuten kaikki voisivat olla minä-muotoisia.

Joku mainitsi aikaisemmin myös sen, että kuvaajan kotipaikkakunta olisi hyvä olla mainittuna. Tietää vähän, kuinka kaukaa kuvaajaa hätyyttelee.

Myös minä luin sivuja pieneltä näytöltä ja on kieltämättä kurjaa, kun joutuu jokaisen kuvan jälkeen selaamaan alaspäin. Periaatteessa kuvan saa asemoitua kokonaisena ruudulle selausnappulan kanssa, mutta kun painaa eteenpäin, seuraava sivu hyppää taas yläasentoon. Asiaa helpottaisi jos selausnappi olisikin kuvan yläpuolella...mutta taitaa teettää aikamoisesti työtä ruveta muuttelemaan. Varsinkin kun me pikkuruutuiset tosiaan taidamme olla häviävä vähemmistö. :)

Tsemppiä sinulle ja kuvaajalle!

-Helmililja

Sussu kirjoitti...

Moi, lukaisin enkunkielisen CV:n läpi ja bongasin kaksi juttua: handcrafts pitäisi olla handicrafts. Ja "pattern designista" kannattaa täsmentää mitä patterneja tarkoitetaan, esim. "fabric pattern" koska pattern on niin laaja sana jolla on monia merkityksiä, osa niistä abstrakteja ja esim. softaan liittyviä. Toivottavasti tästä oli apua. Ja super hienot sivut!

Susanna kirjoitti...

Vau, kiitos!

Susanna kirjoitti...

Kiitos, olin ihan raivona kun yritin englannistaa noita. sanakirja.orgista ei ollut juurikaan apua.

Susanna kirjoitti...

Inhottavaa on tuo pieninäyttöisten ongelma kyllä. Harmittaa hiukan. Toisaalta olen kyllä ihmeissäni, että niin pieniä näyttöjä onkaan... jos minun kännykkäni näyttöönkin kaikki mahtuu kokonaan. Olen ihan ulkona läppärimaailmasta, ovatko nämä pienet näytöt läppäreissä?

Susanna kirjoitti...

Lisään vielä tuohon, että konkreettisesti tämä asia tulee vastaan, kun kuvaamoon kävelee sisään omaisia, joilla on mukanaan joku onneton räpsyvalokuva, jossa se mummo tai pappa vilahtaa taustalla. Siitä sitten pitäisi suurentaa hieno kuva kehyksiin.

Itse en koe mitenkään tarpeelliseksi sitä, että hautajaisissa olisi vainajasta kuvaa, mutta ilmeisesti se on yhä monille tärkeä asia ja perinne.

Sussu kirjoitti...

Sanakirja.org on todella hatara välillä, mutta hienosti selvisit!

Neulanhaltija kirjoitti...

Siis kyllä sä olet taitava! Olisimpa itsekin. Mulla toi graafinen osaaminen on ihan surkeeta. Omassa opinnäytteessäni mulle todettiin loistava työ, mutta grafiikka surkea. Kaipa se on, kun ikinä en ole asiaa opiskellut.

Tartuin muuten Neulanhaltija- blogissani työhistoria haasteeseesi. Käyppä lukemassa.

Susanna kirjoitti...

Ja onhan se grafiikan tekeminen paitsi teknistä opiskelua vaativaa, myös paljon kiinni visuaalisesta näkemyksestä, joka toisilla on luonnostaan vahvempi kuin toisilla. Minulla visuaalisuus on vahvempi kuin tekniikka. :)

Ihan mahtavaa, että tartuit työhaasteeseen!

Anonyymi kirjoitti...

Mun koneeni on ihan normaalikokoinen läppäri, mutta kylläkin vanha. Käyttöjärjestelmäni on vielä XP. Voiskohan siis riippua koneen iästä enemmän kuin näytön fyysisestä koosta...siis mitään tietokoneista tietämättömän veikkaus. :D
-Helmililja

Susanna kirjoitti...

Näytön resoluutio on se, mikä määrää, minkä kokoisena sivut näkyvät. Jos minä puhun "pienestä" näytöstä, tarkoitan sellaista, jonka resoluutio on alle 1000 px leveydeltään. :)

Rouva Kukko kirjoitti...

Aaa, okei. Mutta toisaalta ihan hyvä harjoitustyö, koska nyt sulla on jo olemassa jotain konkreettista ja puolivalmista jos joskus tarttet oikeesti englanninkielisen cv.n

Asian vierestä liittyen, kuinka mä saan tällaisen vastaa -ominaisuuden kommenttilootaan? Oon yrittäny etsiä, ku mielestäni oon sen joskus jossain nähny, mutta en löydä. Osaatko auttaa?

Susanna kirjoitti...

Voi rähmä. Yritin etsiä, ja en löydä minäkään! Sen muistan, että se oli hankalastilöydettävissä silloinkin, kun minä sen löysin. nyt en tajua ollenkana, mistä etsiä. Hirmuisen suppeilta tuntuu kaikki vaihtoehdot tuolla hallinnassa.