lauantai 5. tammikuuta 2013

Iloista väriä toimistoon



Muistatteko vielä työtuoliprojektin, jota aloittelin ennen joulua? Päätin silloin peittää ison toimistotuolin virkatuilla isoäidinneliömuunnoksilla.

Alunperin lappusista piti tulla peitto, mutta se homma hyytyi viime talvena ja nyt minä muistan taas, miksi se hyytyi. Vika ei ollut lappujen virkkaamisessa. Se nimittäin on mukavaa ja joutuisaa puuhaa. Ongelmana minulla onkin lappusten yhdistäminen. Se on jostain syystä ihan mahdottoman ikävää työtä minulle. En edes tiedä, miten se ihan taiteen sääntöjen mukaan pitäisi tehdä.


Joulun välipäivinä kävi sitten sellainen pikku haaveri, että minun oli aika vaan reippaasti ryhtyä yhdistelemään lappusia toisiinsa. Vanha tuolini nimittäin menehtyi. Kahden lievästi ylipainoisen aikuisen muodostama taakka oli liikaa sen siroille jaloille. Jopa raudalla on rajansa.

Sääli sinänsä. Tuolihan on hyvin kaunis. Vien sen vinttiin muiden tuolinraatojeni seuraksi. Ehkä joku hitsaustaitoinen saa joskus sen pysymään taas jaloillaan.

 

Tilanne uuden tuolin kanssa on nyt tämä. Lappuja on tarpeeksi paraatipuolelle. Käsinojiin ja selkäpuoleen tarvitaan hiukan miettimistä.

36 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Ihana idea! :)

MeRzU kirjoitti...

Wau! Miun täytyy varmaan opetella virkkaamaan noita kuusikulmioita, tietokonetuoli on niin ankean näköinen tylsän harmaana.

Susanna kirjoitti...

Lappujen ohjeen löysin täältä:

http://virkkaus.blogspot.fi/2011/06/virkattu-peitto-ohjeet.html

Mimmi kirjoitti...

Hitsin vitsit kun n nyt niiiin magee tuoli!!

Eliisa kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Olet ollut ahkera. Mulla lopahti noitten kanssa aika pian, nyt on määrä sellainen, että saan pyörän satulaan suojan... Pitäisi vielä rykäistä ja viimeistellä se ;)

Mitä jos teen kankaasta selkänojan ja käsinojat? Tai jos virkkaa kiinteitä silmukoita raidallista... Asettelee kuin neulegrafiitin käsinojiin...

Milla kirjoitti...

Lappusten yhdistely tökkii mulla ainakin siksi, että olen liian vaativa... Kun ei saisi samanväriset ulkoreunat olla vierekkäin, eikä muutenkaan liian samanväriset lähekkäin jne jne... :D Mutta aivan ihastuttava tuoli sulle on syntymässä kyllä, olen kateellinen!

KAISU kirjoitti...

Hitsi kun on hieno tuolinsuojus, mitkä värit ! Mulla oli pari vuotta sitten projktina tehdä isoäidin neliöistä peitto, koska neliöitä on nyt valmiina 11, lienee projektin valmistuminen kaukana tulevaisuudessa :)

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Minullakin on kasa isoäidinneliöitä valmiina (ainakin pariin tyynynpäälliseen ja peiton alkua), mutta en ole saanut aikaiseksi alkaa niitä yhdistelemään. Lappuja piti vissiin jotenkin höyrytellä tai silitelläkin ennen yhdistämistä?

Kaveri vinkkasi joskus tällaisesta yhdistämistavasta, mutta en ole sitä siis itse vielä päässyt kokeilemaan: http://doyoumindifiknit.typepad.com/do_you_mind_if_i_knit/2010/02/joining-up-with-an-invisible-stitch.html

Susanna kirjoitti...

Sitä minä juuri mietinkin, että jos virkkaisin selkänojan ihan yhtenäisenä kappaleena. Hankaluus on saada se oikean muotiseksi, kun nuo laput tuppaavat vähän jo selkänojan taaksekin. Kova homma sovitellessa.

Susanna kirjoitti...

Minullakin on tässä ihan tosi tarkka värijärjestelmä, vaikka sitä ei varmaankaan noin yhtäkkiä silmäilemällä uskoisi. :-D

Susanna kirjoitti...

Tsemppiä vaan, Kaisu ja Tiina, ehkä niistä teidänkin lapuista joskus jotain syntyy, kun tarpeeksi hautuu.

Kaunis yhdistelytapa tuo, ja niin hirvittävän hidas! Se hitaus minulle se suurin ongelma taitaa olla. Virkkaamalla tulisi nopsemmin tulosta, mutta myös paksua ja tumpeloa saumaa.

AnnaW kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Minkälainen pöytä on? Mietin vain, voisitko poistaa käsinojat kokonaan? Pöydästä riippuen saattaisi olla jopa ergonomisempi vaihtoehto. Nimim. ergonomian parissa työskentelevä

Pike kirjoitti...

Jestas kuinka hieno!
Yhdisteleminen on kamalaa. Mie kiinnitän vastaavanlaiset palaset heti viimeisellä kerroksella virkaten. Kudonkin mahdollisimman paljon pyöröpuikoilla ilman esmerkiks sivusaumoja jne.
Toki tuossa tuolityössä on sovellettava aikatavalla loppuvaiheessa. Kyllä mie laittaisin palasista myös selustan, sehän on enemmän näkösällä ja koska päällyste on noin upea. Ja käsinojat ottaisin pois kokonaan niinkuin joku muukin jo ehdotti.

Inka kirjoitti...

Ihana tuoli! Jotain samanlaista päällystystä kaipaisi myös oma tuolini.

Kati kirjoitti...

Minulla on laatikollinen noita afrikkalaisia kukkia valmiina odottamassa, että joku päättelisi loputkin ja yhdistäisi ne peitoksi... Ei vain millään irtoa. Mutta kivan näköinen tuoli tuosta on tulossa. :)

Ellu kirjoitti...

Aivan ihanannäköistä, olet kyllä ahkeroinut! Mulla on ihan sama ongelma, aina se yhdistäminen tuottaa tuskaa ja venyttää töiden valmistumista. Mutta mahtava tuoli! :)

hienotar kirjoitti...

upea tuolin päällys!

Koti1898 kirjoitti...

Tässä pitäis selvästikin järjestää isoäidinneliöiden vaihtajaiset, jos kertyis tarpeeksi monta noin 10 kpl:n settiä, niistähän syntyisi peitto.

Minä aloitin raidallisen villapeiton. Sitä lienee 10 cm valmiina...

A

Anonyymi kirjoitti...

Voi, miten sinä olet taitava! Minä olen innokas aloittamaan vaikka mitä, olen oikein super-käsityöihminen...niin kovasti tykkään ompelemisesta, kutomisesta, virkkaamisesta, kankaista, langoista jne. MUTTA: Mulla ei ole yhtään taitoja :( Suurin osa jää kesken tai niistä tulee epäonnistuneita. Mitä tehdä, kun sisälläni asuu käsityöläinen, mutta taidot ei riitä...

tuksu kirjoitti...

Voi että tulee tuolistasi kaunis!
Olet uskomattoman kekseliäs ja tuottelias tyttö!
Olen koko ajan blogiasi seuraillut, joskus vaan ei kertakaikkiaan tule kommentoineeksi :)
Tsemppiä projektiin :)
tuksu

KahviKaneli kirjoitti...

Oi jösses siitä tuli IHANA! Kertakaikkisesti. Kyllä nyt passaa ideoiden pursuta noin ihanassa tuolissa. Käy kurkkaa omaani
http://virkkaushomma.blogspot.fi/2011/12/valmis-heksis-peitto-finished-hexagon.html

Merja kirjoitti...

Haa, ensiks meinasin, ettei taustalle tarttis ollenkaan noita lappusia, mut tosiaan, näkyvillähän se puoli on ja istut jo tehtyjen lappujen päällä. Jospa siihen takaosaan laittais sopivan kankaan tooosi reiluilla saumanvaroilla. Niihin varoihin sitten kiinnittelis etupuolen laput silleen orgaanisesti. Sitten vain hiukan "koristelisi" takaosaa lapuilla (eli ei ihan täyteen). Jos kädensijat jää, päällystä kankaalla tai virkkaa raidalliseksi, kuten ehdotettu, ei enää paloja.
terveisin "hiukka kateellinen aikaansaannoksistasi"

Soja kirjoitti...

Se on kaunis! Jos se olis miun projekti, se jäisi tuohon, laittelisin laput reunoista varmaan nuppineuloilla kiinni ja istuisin päällä tyytyväisenä :D Onneksi se on siun projekti!

Peppi kirjoitti...

Oi tosta on tulossa niiiiiiiin ihana :) Ei tuossa tuolissa voi muuta kuin ajatella ja keksiä iloisia ajatuksia!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa. Täällä tapahtuu aina jotain silläaikaa kun en ehdi koneelle. Nuo edellisen postauksen pyyhkeet olivat aivan upeita ja tilaan heti kun saat ne valmiiksi. Meillä, jos tulevat käyttöön, ovat naulskossa ja jos koristeeksi, niin ovat puuhellan tangolla. Minulla ei ole tiskikonetta eikä kuivauskaappis, joten hyvät astiapyyhkeet ovat päivittäin käytössä.
Upea on myös tuolinpäällystysprojektisi. Täällä virkkailen afrikkalaisia kukkia tyttärelle peitoksi ja noitten palojen virkkaus on kivaa, voisin vaan antaa sen yhdistämisen jollekin muulle:)
Kaunista tulee.
t. elina

Rouva Kukko kirjoitti...

Hienohan se on, tietysti sun värien käytöllä. Mä kans jättäisin homman tohon, muutama lappu toiselle puolella ja siinäpä se. En varmaan ite jaksais ees tuon verran tehä noita lappuja ja varmasti on tuo yhdisteleminen kaikista tylsintä. Yleensäkin se on esim. villapaitoja tehessä. Hatun nosto sulle!

Tiina Verhoomo Elegantesta kirjoitti...

Tuolista tulee mahtavan näköinen ja todellinen piristys.

Susanna kirjoitti...

Voi apua, mikä määrä kommentteja tänne on kertynyt!

Minä jo rupesin virkkaamaan yhtenäistä, isoa, raidallista taustapalaa selkämystä varten, mutta kyllä siitä tuli niin eriparinen etuosan kanssa, että purin pois. Lappuja siis tulee sitten sinnekin. Tällä hetkellä mennään nuppineulavirityksellä, toivottavasti ei ikuisesti.

Tuolin taustapuoli ei itse asiassa näy juurikaan johtuen sen sijainnista. Ainoastaan, kun kävelee työhuoneesta toimistoon, näkee tuolin taustan. Paraatipuoli tosiaan on paraatipuoli. Mutta koska meillä AINA kalusteet vaihtavat paikkaansa, niin pitää varautua siihenkin, että tuoli joskus on niin päin, että sen taustaa katsellaan kaiken aikaa.

Susanna kirjoitti...

Ai niin, ne käsinojat - en halua poistaa niitä. Minusta on ihanaa, kun on käsinojat. Voi välillä nojautua rennosti taaksepäin, kädet nojilla leväten, pohdiskella tekemisiään. (Ehkä huomaatte, ettei minulla ole ennen ollut käsinojallista tietokonetuolia.)

Kuitin koivu kirjoitti...

Itse olen yhdistellyt tämän ohjeen mukaisesti. http://attic24.typepad.com/weblog/hexagon-howto.html
Hyvältä näyttää työtuoli.

Susanna kirjoitti...

Tuohan on tosi nerokas menetelmä. Valmista tulee heti. Kiitos!

Unknown kirjoitti...

Ihana tuoli, en raaskisi istua siinä, katselisin vaan ja ottaisin väriterapiaa!

Nuppu Home kirjoitti...

Kerrassaan upean näköinen kokonaisuus. Ehkäpä minäkin joskus innostuisikaan, kun virkkuukoukku tuntuu kädessäni viihtyvän ;-)

Karkkis kirjoitti...

Vau! Jos joskus päädyn hankkimaan tuollaisen työtuolin, pitää ottaa tästä ehdottomasti mallia! Voi olla, että minulla jäisi kyllä käsinojat ja takaosa kesken.

Valoblogin Taru kirjoitti...

Kylläpä siitä tulee hieno! Oikein namukas.

Mulla on samanlainen taipumus palojen yhdistelyn kanssa. En tiedä miksi se on niin kamalan vastenmielistä, se vaan jotenkin on. Niinpä kaikki "palatyöni" yleensä (= aina) tuppaavat hautumaan melko kauan pelkkinä palasina jossain kaapin perukoilla ennen kuin yhdistyvät… :)

Elli kirjoitti...

Voi iiks miten hieno, mahtavat värit!! :)