Arkeen palaaminen ei nyt suju lainkaan. Minulla on yhä joululomaolo. Kaiken lisäksi synkkä sadekeli yllätti, enkä minä ole muistanut ottaa kirkasvaloannoksiani ja nyt on tilanne se, että tiskirättejä ei ole käytännössä lainkaan varastossa ja minun energiatasoni on miinuspuolella. Olen yrittänyt pakottautua työhuoneelle rättejä leikkaamaan, mutta en saa mitään aikaiseksi.
Nousevan Myrskyn Liisan työhön liittyvä haaste tuli siis tähän hetkeen oikein sopivasti.
Kahdeksan työhön liittyvää totuutta minusta itsestäni.
1. Minulla ei edes lapsena ollut haaveammattia. Yläasteella opinto-ohjauksen tunnilla oli "pakko" keksiä toiveammatti viidessä minuutissa. Paniikissa sanoin lavastaja. Saattaapa olla, että sopisinkin lavastajaksi.
2. Teini-iässä tehdään kesätöitä, niinhän? No, ehkä kaikki muut, mutta en minä. En ole ikinä ollut kesätöissä.
3. Ensimmäinen työpaikkani oli näyttelyvalvojana. Äärimmäisen tylsää työtä on istua valokuvanäyttelyssä, jossa ei koskaan käy ketään. Olin lukiossa silloin, ja työpäiviäni olivat viikonloput. Tein työaikana läksyjä ja luin ahnaasti musiikkilehdistä kaikki Guns N` Roses-artikkelit.
4. Toinen työpaikkani oli pienen kylän sivukirjastossa kirjastontätinä. Työtä oli vain yhtenä iltana viikossa parin tunnin ajan. Olin nuorena äärimmäisen ujo, ja pelkäsin aina, että kirjastoon tulisi asiakkaita. Melkein joka ilta niitä tulikin.
5. Opiskeluaikoina kävin sunnuntaisin töissä paikallislehdessä. Skannasin kuvia. Paikassa oli todella huono ilmapiiri, ja vihasin sunnuntai-iltapäiviä sen takia, että jouduin raahautumaan toimitukseen. Mutta palkka oli erittäin hyvä, ja se oli minulle välttämätön lisä opintotukeen.
6. Opiskeluihin liittyvä työharjoittelu poiki minulle oikean työpaikan. Kun valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi, minulle oli työpaikka odottamassa mainostoimistossa. Toimisto, jossa viihdyin mahtavan hyvin ja jossa työskenteli ihan huipputyyppejä, olisi ollut varsin hyvä ponnahdusalusta kunnianhimoiselle ja omistautuneelle graafikonalulle. Valitettavasti minä en ollut kumpaakaan ja irtisanouduin parin vuoden jälkeen. Kyseinen toimisto on kasvanut suureksi ja niittänyt paljon mainetta ja kunniaa.
7. Mukavin työpaikkani on ollut seurakuntalehden osa-aikaisena taittajana. Jos työpaikka ei olisi ollut niin mahdottoman pahasti täysin väärässä osassa Suomea, olisin saattanut jämähtää sinne vaikka eläkeikään saakka. Työ oli leppoisaa, helppoa, itsenäistä ja työkaverit mukavia. Siltä ajalta minulle jäi yksi rakas ystävä.
8. Tuon jälkeen olin vuosia työttömänä. Tein satunnaisesti töitä freelancerina, jouduin työharjoitteluihin, kuntouttaviin työtoimintoihin ja työllistymiskursseille. Aloin olla varma siitä, että haluan vain päästä työkyvyttömyyseläkkeelle; paeta pelottavaa työelämää ihan kokonaan.
Tämä työhistoriani muisteleminen saa minut jälleen kerran toteamaan, että ah, onneksi ymmärsin ryhtyä yrittäjäksi. Jokainen muisto, joka nyt mieleeni tupsahteli, oli jollain tavalla vastenmielinen, negatiivinen tai raskas.
Vaikka minulla juuri tänään on paha löysämatopäivä ja tiskirätit eivät jaksa innostaa, minä silti tiedän, miten onnellinen olen. Itsenäisenä yrittäjänä teen töitä omalla tahdillani ja tavallani, sen suuremmin eläkeikää kaipaamatta.
Lukisin mielelläni myös teidän muiden työelämätotuuksista. Otattehan tästä haasteen mukaan!
34 kommenttia:
Oi kun oli hauska lukea haastetta.
Pitääpä ruveta katsastamaan tuotteitasi. Niin ihania kuvia vilahti tuossa välissä? Kankaita? Paperipusseja? Tiskirättejä?
T. Laiska ihminen yöpuvussa.
Mukavaa kun ryhdyit yrittäjäksi,saadaan nauttia ihanuuksistasi!
Minulla on kaksi tiskiliinaasi ja lisää tahtoo :)
Tiskirättejä tietenkin. Mitäpä täällä muutakaan. :)
Kiva, että tykkäät! Mutta älä tahdo lisää ihan just nyt!
Alkoi kiinnostaa, että miten niitä tiskirättejä oikein tehään. :) Lohduttavaa luettavaa, ettei työhistoriasi ole mitenkään "täydellinen", mutta teet silti tällä hetkellä jotain kiinnostavaa (ja joo, ketään ei varmaan voi kiinnostaa ihan joka päivä)!
Meillähän näkyy olevan samansuuntaisiakin työkokemuksia! Mullakaan ei ollu teininä kesätyöpaikkaa, vaan vasta kun olin 18 olin valvoja/vartija/opas paikallisessa museossa. Olin hillittömän ujo ja pelkäsin asiakkaita. Vieläkin muistan sen kauhun kun piti ensimmäinen linja-autolastillinen opastaa ihan yksin. Uh! Mieluiten luetteloin esineitä jossakin vanhoja esineitä pursuavassa huoneessa ilman pelkoa siitä, että joku tulee paikalle. Lapsena haaveammatti oli salapoliisi ja sitten hiukan realistisempi noin 11 ikävuoden korvilla arkeologi. Koska historia on aina kiinnostanut tavanomaista enemmän, olen sillä linjalla aika pitkälti ollutkin. Poikkeamat on sitten tuntuneetkin totaalisen vääriltä. Minulla ei ollut edes mitään opiskeluaikaa, vaan olin nuorena tehdyn lapseni yksinhuoltaja silloin kun muut jo opiskelivat täyttä höyryä. Opiskelin vasta kolmikymppisenä tekstiiliartesaaniksi ja pidin siitä tavattomasti. Vaikka en ole eläissäni ollut vakityössä, olen sitä mieltä että olen onnekas! Olen saanut tehdä paljon niitä pätkiä ja keikkahommia alalta jota rakastan ja välillä olen "lomaillut" täysin siemauksin. Vaikka talous on enimmäkseen siellä köyhyysrajojen molemmin puolin niin tiedän selviäväni tiukoista paikoista, enkä ole niin kauhuissani lamasta kuin ehkä monet. Kerää energiaa vaan rauhassa, kyllä se into vielä iskee! ;) Ne on niin ihania ne sun tuotteet!
Meilläkin on paljon yhteistä :)Minä myös olin nuorena tosi ujo ja halusin vain töihin missä ei tarvinnut olla ainakaan asiakaspalvelija.
Kesätöissä en minäkään ollut koskaan, menin 16 vuotiaana ystävän perässä vaatetehtaaseen avustaviin hommiin ja jossain välissä jouduin sitten ompelemaankin ja seuraavat työpaikat olivatkin sitten vaatetehtaissa.Kaksikymppisenä sain ensimmäisen viidestä lapsestani, joiden kanssa kului vuosia kotona, välillä hoidellen myös vieraita lapsia. Ja välillä aina pätkä vaatetehtaassa :) jotain muutakin on tullut tehtyä, mutta viime vuodet enimmäkseen noita työttömyys-, työllistämis-, kurssi- ym jaksoja.Monta kertaa kaipaisi jo eläkkeelle, mutta kun olen "vasta" 55, niin sitä saa vielä odottaa :)
Kaikkea muuta kuin täydellinen! :-)
Tiskirätit tehdään yksinkertaisesti: painetaan kangasta, leikataan ja saumuroidaan, pakataan ja myydään.
Oh, kiitos tästä Thilda! Mukavaa kuulla, että joku muukin on valinnut vähän tavallisesta poikkeavan polun. Köyhyysrajat ovat minullekin tutuksi käyneet, enkä oikeastaan pidä sitä ollenkaan huonona asiana.
Ja ties miten pitkään odottelemmekaan, kun eläkeikä tuntuu siirtyvän sitä kauemmas, mitä vanhemmaksi itse tullaan!
Minä en vieläkään pystyisi asiakaspalvelutehtäviin. Siksi olen joka myyntitapahtumareissun jälkeen ihan törkeän ylpeä itsestäni, että selvisin kunnialla ja loputtoman hämmentynyt siitä, että selvisin!
Mä olen myös oikein iloinen, että ryhdyit yrittäjäksi ja ihanat rättisi tulivat tuotantoon. :) Mietin, että voisin yrittää illalla vastata tuohon haasteeseen, minunkin työelämähistoriani on aika epätyypillinen... Ja juu, pelkkä asiakaspalvelutyö on minullekin helvettiä vastaava asia. Liian monta vierasta ihmistä saman päivän aikana saa hapen loppumaan.
Meni ekan kerran kesätöihin 12 vuotiaana. Sen jälkeen olin töissä kaikkina kesinä, mutta yhden kuukauden pidin aina lomaa. Oli ihanaa kun sai jäädä työn varjolla kaupunkiin vanhempien lähtiessä kesäksi mökille. Opiskeluaikana olin aina kesätöissä ja heti valmistuttua oli työpaikka odottamassa. Olin erilaisissa työpaikoissa aina muutamia vuosia kerrallaan, mutta minäkään en ole työpaikkaihminen. On sietämätöntä istua työpöydän ääressä silloinkin kun ei ollut oikeastaan mitään tekemistä. Ryhdyin yrittäjäksi enkä ole päivääkään katunut, työpäivät ovat olleet ajoittain hyvinkin pitkiä, mutta silti tunne vapaudesta ja itse rytmitetystä työpäivästä (vaikka joskus illusorinen) on ollut ihanaa. Kymmenen metrin työmatka on myös plussaa.
Toivottavasti kerkiät vastata haasteeseen!
Sinun nuoruusaikasi on ollut aivan päinvastainen kuin minun.
Hyviä yrittäjyyspäiviä sinullekin!
Hei, satunnainen lukija täällä!
Itse olen juuri tilanteessa, missä haluaisin paeta pelottavaa työelämää kokonaan, aivan hukassa...
Minua kiinnostaisi kuulla, kuinka keksit ryhtyä tiskirättiyrittäjäksi? Yrittäminen tuntuisi sopivalta uralta, vain hyvä idea puuttuu :)
Mukavaa, että keksit ryhtyä tiskirättiyrittäjäksi! Olin juuri katsastamassa tiskirättitarjontaa verkkopuodin puolella, mutta ajattelin vielä odottaa, jos lisää ihanuuksia tulisi myyntiin piakkoin. Saavat pöydät olla likaisina siihen saakka, hih!
-Outza
Sain aikaiseksi. :)
Ihanaa avautumista, Susanna! Mielestäni tämä tyhjyyden ja toivottomuuden kokeminen on juuri luovan työn taakka. Joskus ei vain jaksa ja silloin tuntuu, ettei ehkä jaksa enää ikinä tuottaa tai keksiä mitään uutta. Jokainen muusikko, kuvataiteilija jne kokevat näin joskus ja sitten yks kaks idea löytyy ja "tehojuna" alkaa puksuttaa voimalla eteenpäin.
Nykyelämä on niin mieletöntä suorittamista kaikessa, että välillä väistämättä tuupertuu itsekukin. Tuuperru rauhassa, sillä voi olla että jo huomenna olet elämäsi terässä!
Yritän vastata minäkin blogissani tammikuun aikana haasteeseesi, se oli nimittäin tosi mukava ja muistoja kutkuttava!
Voi, tiedän niin tunteesi! Minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja ommella kestovaippoja ja siteitä, kun joulun tienoilla tupsahti tilauksia. Se on täysin sivutoimista hommaa (oikeastaan kallis harrastus) ja muuton jäljiltä vielä kaikki ompelukamat ihan missä sattuu. Ahdistaa kun en ole edes varma missä kaikki kaavani lojuvat, kun mies pakkasi ja purki ne. Huoh. Mut tiedän että tämä työahdistus hälvenee kun tartun tuumasta toimeen. Vaikeelta vaan tuntuu päästä siihen pisteeseen asti. Jaksuja!!
Taidan tarttua haasteeseen - kunhan töiltäni ehdin :)
Se kävi ihan vahingossa. Halusin tehdä kangaskuoseja, mutta koska kankaiden painatus teollisesti on kallista, opettelin painamisen itse. Tein muitakin kodintekstiilejä, mutta tiskirätit olivat yllättäen se artikkeli, joka ampaisi nousuun. Tein hommia tuolloin osuuskunnan kautta, ja kun olin vuoden verran leikkinyt yrittäjää sillä lailla, päätin uskaltaa perustaa oman yrityksen.
Suosittelen osuuskuntaa ihan kaikille, jotka omasta yrityksestä haaveilevat. Siinä voi turvallisesti testata, onko yrittäminen oma ala.
Tulossa on. Tänään aion pakottautua saumuroimaan. Jos onnistun siinä, on illalla taas kaikkia kuoseja verkkokaupassa. :-)
Niin on suorittamista. Minusta tuntuu että lapsesta saakka nykyihimset vain suorittavat koko ajan ja eläkkeelle ei päästettäisi ketään.
Siksikin tämä yksinäinen yrittäminen on hyvä asia, että jos minua ei huvita tehdä työtä, niin sitten en tee. Saattaahan tuo tilillä näkyä, mutta minusta olennaisempaa on oma hyvä mieli kuin pullisteleva tili.
Aloittaminen on aina hankalinta. Minäkin tiedän, että kunhan vaan saan itseni saumurin eteen ja alan suristella, on sata rättiä tunnissa valmiina. Ei mikään maailman raskain homma oikeasti.
Ehkä järjetön suklaansyönti parin viikon ajan on aiheuttanut tämän löysäilymielen.
Jeejee!
Hah, ihan kuin minä! Eilen palasin töihin ja tuntuu, etten saa mitään aikaan (nytkin luen blogiasi sen sijaan että tekisin töitä...) vaikka tekemistä olisi yllin kyllin. Itsekin syytän jouluista syömistä ja löhöilyä. Toimettomuus se on joka hyydyttää virran kokonaan. Ja tuo suorittaminen ja siihen liittyvät aikataulut ja yleiset oletukset niiden suhteen ovat ihan hanurista. Siitä voisin kommentoida enemmänkin, mutta taidan jättää omaan blogiin ja napata haasteen mukaani, jos tässä jonain päivänä saisi avattua Bloggerin ihan kirjoittelumielessäkin. :)
Tartuin haasteeseen, vastaukset voi kurkkia Liiolii-blogistani. :)
Hienoa, että tässä suorituskeskeisessä ja kiirettä ihannoivassa maailmassa joku uskaltaa sanoa julkisesti tällaisia asioita. Omat kokemukseni ja ajatukseni ovat hyvin pitkälle samankaltaisia kuin sinulla, Susanna.
Sekä ylisuorittaminen että ylitoimettomuus tuntuvat olevan huonoja vaihtoehtoja. Kultainen keskitie pitäisi osata löytää. Ja kohtuu suklaan suhteen. Minulla on ollut tänään ihan silmitön suklaanhimo koko päivän. Ensimmäinen päivä aikoihin ilman ainoatakaan suupalaa!
Hienoa! Mukavaa, että tähän tartutaan, vaikken osoittanutkaan tätä kenellekään tietylle.
Minusta on ihanaa, että tässä suorituskeskeisessä maailmassa on yhä enemmän niitäkin, jotka ymmärtävät höllentää.
Lepäät nyt van kunnes maistuu. Enää yksi rätti jäljellä. Kaikki rätitetyt olivat aivan innoissaan!!
en jaksanut logata sisään kirjoitti siis vanhan talon korjaaja!!
:-D
Lähetä kommentti