Meillä on nyt kolmas talvi menossa täällä Immolassa. Kahtena edellisenä me kerkesimme oppia, että tonttimme on aika iso, varsinkin siinä vaiheessa, kun lunta tulee kerralla parikymmentä senttiä ja on jaksettava ulkoiluttaa lumikolaa. Mutta kyllähän sen oman reviirin hoitelee mielellään. Saa hyvää hikiliikuntaa, raikasta ilmaa ja syntyy siisti piha. Mukavaa hommaa.
Mutta sitten, kun on kolattava myös naapurin puolelta kymmenien metrien pituinen ja varsin leveä tie, alkaa tulla kiukku ja itku. Meidän kotiin nimittäin on kuljettava VR:n omistamaa tienpätkää pitkin. Tai Ratahallintokeskuksen tai minkä lie. Se osa on heidän aurattava.
Mutta kuka yllättyy, jos kerron, ettei se taho aurauksiaan hoitele?
Kaksi talvea me olemme Sulon kanssa käsipelillä hinkanneet valtion tontilta tien esiin, koska meidän on pakko, jos haluamme päästä omaan kotiimme. Kyllä se Destian iso aurahärveli välillä käykin, muutaman kerran talvessa. Ja aika usein tietysti juuri silloin, kun me olemme pikku kolamme kanssa jyystäneet koko kentän siistiksi.
On kaksi syytä, miksi en ole saanut aikaiseksi tehdä epäkohdalle mitään. Ensimmäinen on se, että Ratahallintokeskus on melkoisen laaja käsite. En millään jaksa yrittää ottaa selvää, kenelle minun pitäisi soittaa. Toiseksi minä pelkään, että jos soitankin, mahdanko joutua kinaamaan ja tappelemaan. Inhoan sellaista. Mielummin kolaan lumia.
Mutta onneksi on Sulo Salami Lintunen. Sulo hankki meille viime keväänä mönkijän avuksi erinäisiin pihahommiin. Pikku peräkärryineen siitä onkin ollut käytännön hyötyä risukkohommissa ja klapien siirtelyssä.
Nyt syksyllä Sulo onnistui vielä ostamaan käytetyn lumiauran mönkijäänsä. Minun sydämeni ihan meinaa pakahtua rakkaudesta ja liikutuksesta, kun katselen, miten hän kiitää lumi lentäen pitkin naapurimme tiluksia ja auraa meille kulkutietä.
Aluksi olin vähän huolissani, että kun Sulolla on hevosvoimia allaan, minä en saa enää lainkaan kolata pihaa. Pelkäsin menettäväni tärkeän liikuntamuotoni. Mutta turhaan pelkäsin. Lunta sataa tuttuun tapaan aina silloin, kun Sulo on töissä. Olen saanut ulkoilla kolani kanssa ihan niinkuin ennenkin.
Mutta VR:n puolelle en enää mene! Ne lumet voivat ihan hyvin odottaa Sulon kotiintuloa.
24 kommenttia:
Näin kaupunkilaisen silmiin puuha näyttää ihanalta ,olemme joskus maalla asuneet ja voi kun kaipaan niitä valtavia lumikinoksia.Kun sain lapset nukkumaan ,aurasin tiet jotta mies pääsi ajamaan autolla pihaan :) Haaveilen ,että joskus taas muutettais takaisin maalle...
Kaupunkilaiset voisivatkin tulla meille tai jollekin muulle maalaiselle elämysmatkalle pihaa kolaamaan. :)
Mutta ihan totta, kyllä siinä on iso ero, asuuko maaseudulla omakotitalossa vai kaupungissa kerrostalossa. Täällä tulee vuodenkierto ihan toisella lailla tutuksi.
Toivottavasti haaveesi joskus toteutuu!
Arkirakkautta - parasta :)
Kokeile joskus, kevyellä mielellä sitä yhteydenottoa Vr:n. Voihan se hyvinkin mennä, mutta ei välttämättä. Kymmenisen vuotta VR:n naapurina asuneena en muista mitään positiivista. Pitää silti muistaa, että on se vähän ihmisestäkin kiinni; me onnistuimme asioimaan idiootin kanssa. :)
Nythän asiaa on helppo kysyä, kun on varalla noin fiksu systeemi. Ei haittaa, vaikkei mitään tapahtuisikaan.
-Pöö-
Tuttu tilanne. Meidänkin tontille tulee asemarakennuksen edestä mäki joka ei ole meidän tonttia, mutta josta on pakko autolla kulkea. Pitkä se ei ole, muutaman metrin vaan, mutta näillä lumimäärillä, potuttaa niin pirusti!
Pari talvea sitä kiroiltiin, tänä talvena onkin aura vetänyt mäen! Meidän kohdalla tosin se on auralle varmaan melkein helpompaa kuin kääntyillä aseman pihalla, eikä montaa sekuntia vie, kun mäki on aurattu. Käsipelillä menisi paljon pidempään.
Toki usein ehdimme itse kolata mäen jotta pääsemme autolla pihaan, ja aura tulee vasta seuraavana päivänä. Mutta nyt kun tuota lunta sataa 24/7 niin olemme oikein kiitollisia, omassa pihassa kun on jo ihan hirveästi eli tarpeeksi töitä!
Voi miten näppärä tuolla mönkijällä ajella lumet! Tuli kateus :)
Meidän pihatien on käynyt "aura-ukko" ohikulkumatkallaan auraamassa, kymmenisen kertaa talvessa on riittänyt. Hänelle piti tosin joka syksy soittaa erikseen ja pyytää käymään sen talven ajan. Tällä kertaa vastaus oli tyly "en tuu ennee"! Ei enää aja tässä lähiössä. Nyt ilmeisesti täytyy metsästää kaupungin kautta alueemme uusi auraaja, sitten hänen puhelinnumeronsa... Onneksi mies hoitaa, minäkään en tykkää epämääräisestä puhelinrumbasta!
Minulla on traumaattinen kokemus edellisestä kodista. Siihen liittyi lumi, auraaminen, VR, tonttien rajat ja poliisi. Vaikka sama ei täällä varmasti toistu, niin tietty epäluottamus ei minusta enää katoa.
Varmaan paljon riippuu siitä, kuka sattuu sitä auraa ajamaan.
Meillä kaksi talvea se kuski tuntui tekevän jopa kiusaa. Jätti juuri sen tienpätkän auraamatta, mistä me ajamme, ja laski auransa alas vasta kun oli sillä osuudella, jolle meillä ei ole asiaa.
Tänä vuonna aura on käynyt kerran ja siistikin koko ison alueen.
On se näppärä, mutta ensin meinasi usko loppua, kun mönkkäri ei talvikelillä oikein suostunut käynnistymään. Sulo onnistui tekemään jotain, ja nyt se käynnistyy taas.
Mitäpä muutakaan. :)
Ihan kivaa joo lumityöt, jos ei niitä tarvitse tehdä monta kertaa päivässä :) meilläkin riittää tuota "aurattavaa"....pelkästään autolle täytyy tehdä tilaa ja kun vierestä menee kävelytie, on aina iso kasa odottamassa :)
Tämän lisäksi pitää aina lasten pulkkamäkeä raivata ja terassikin vaatii oman huollon. Tuntuupa siltä, että vähän olisi tuota hauberia tullut lisää ;) että kunnon päälle ainakin hyväksi.
Tsemppiä sinne maalle lumen keskelle!
p.s. jos saa toivoa jotain rättikuoseja, niin itse henkilökohtaisesti rakastan kärpässieniä ja joku veturikin olisi kiva....ainakin noin ajatuksena teidän kodinkin puolesta :)
Oikein rauhaisaa Joulun odotusta.
Niina
Sulo kuulostaa kyllä ihanalta puolisolta, äärimmäisen kiltiltä ja muutenkin miellyttävän oloiselta ihmiseltä sen perusteella, mitä blogiisi siitä välillä kirjoittelet. Melkein kuin mun Tutkijamieheni. <3 Tällaisista pitää pitää kiinni.
Kaikki lunta tai lumikolaa haikailevat ovat meillekin lämpimästi tervetulleita. Kuten puulämmityksessä, toivon tässäkin asiassa appiukolle pitkää ikää, lumityövirkeyttä ja notkeita niveliä.
"Sulo Salami" - työhevonen? ;D
Heather
Mä sitten rakastan tätä sun blogia!! <3 Aika harvakseltaan kommentoin mutta kaiken luen ja aina mieltä lämmittää. Kiitos!! :)
Hyvä että töitä riittää molemmille :)
Me ollaan miehen kanssa "perustettu" kolausfirma meijän kadulle. Tosin vain-ja-ainoastaan-puheissa, aamulla tsekataan, että kuka on jo ehtiny ennen meitä :D siis huumorimielellä...
Jotain junateemaa minä olen vähän miettinytkin, mutta pelkään, ettei siitä innostuisi kuin kourallinen asemaväkeä. :)
Sulo on nimenomaan kaikkea tuota. Kaikki, jotka tuntevat hänet myös oikeassa elämässä, eivätkä ole vain minun tarinoitteni varassa, voivat vahvistaa asian. Sulo on ihan uskomattoman hieno mies. Ja on onnistunut tekemään minustakin aavistuksen paremman ihmisen.
Go, appiukko, go!
Mutta ei ole matkalla makkaratehtaalle!
Voi kääk, ihana kuulla! Olen ihan otettu!
:D
Ratahallinkeskustahan ei ole enää olemassa, on vain Liikennevirasto johon se sulautettiin. Eli, mene rohkeasti Liikenneviraston sivuille, siellä on jopa palaute-kaavake laituri-kunnossapidon puolella, jolla voit asian hoitaa, tai katso vastaava rata-osuuden pää-isännöitsijä alueellasi ja vaadi että teitäkin koskeva rasite-alue hoidetaan niin kuin pitääkin, ei pidä purra hammasta vain ja sietää huonoa työtä, maksetaanhan siellä työstä heille aiheestakin palkkaa.
Kiitos tästä vinkistä! Minäpä käyn tutkimassa tuon palautelomakkeen. Sehän olidikin paljon helpompi keino kuin summittainen soittokierros.
Lähetä kommentti