lauantai 15. joulukuuta 2012
Ainainen tuoliongelma
Olen kokeillut jos jonkinlaista tuolia tietokonepöydän ääreen. Kauniita, rumia, toimivia ja vähemmän toimivia.
Velipojalla oli ylimääräinen työtuoli, joka ei mahtunut enää hänen kotiinsa, joten minä lupauduin hankkiutumaan siitä eroon. Jospa vaikka kierrätyskeskus ottaisi sen vastaan.
Mutta sitten erehdyin istahtamaan siihen. Voi autuus.
On täysin mahdotonta kuvitella mustaa toimistonojatuolia minun toimistooni, mutta ajatus näin unelmaisesta tuesta selälle on kyllä houkutteleva. Mikä neuvoksi?
Jos virkkaamalla voi tehdä sähkökyntteliköstä kauniin, niin miksi en tekisi samaa temppua tälle tuolille?
Kaivoin esiin viime talvena pahasti kesken jääneen peittoprojektin ja aloin mallailla virkattuja lappusia tuolin päälle. Aika paljon on vielä hommaa, ennenkuin koko tuoli on piilossa, mutta luulen, että kannattaa yrittää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi kuinka kaunis tuloistasi tuleekaan! Mukavia istuimia ei koskaan ole liikaa - harmi vain että harvoin ne miellyttävät silmää. Onneksi olet virkkuutaitoinen! =)
VastaaPoistaSiis tietenkin TUOLIstasi ;)
PoistaMinä kirjoitin koko ajan "työtuli". Aika vaikea sana, ilmeisesti. :-D
PoistaOolalaa, näyttää vahvasti siltä että on vaivan väärtti! Ihana tuoli tuloillaan.
VastaaPoistaVoi mieletön, siitä tulee upea! Näen jo lopputuloksen silmissäni.
VastaaPoistaSiitä tulee hieno! Ja selkäsikin kiittää...
VastaaPoistaSaapa nyt nähdä, tuleeko siitä yhtään mitään. Minä olen erityisen huono jatkamaan projekteja, jotka ovat jääneet joskus kesken. Mitenköhän noita lappuja edes virkattiin...?
VastaaPoistaKyllä kannattaa yrittää! Tuumasta toimene vaan :))
VastaaPoistaHyvä tulee,värit on upeat ja iskin silmäni tuohon keltaiseen kaappiin!!
VastaaPoistaLuulen kans, että tuolista tulee hieno ja paljon ilosempi.
VastaaPoistaNyt on istuinosa peitelty, siihen asti riittivät viime talvena virkatut laput.
VastaaPoistaVau, ihania virkattuja lappuja! Tsemppiä puurtamiseen, odotamme jo kuvia tuolista valmiina!
VastaaPoistaSiitähän tulee aivan upea! Bongasin kerran maailman turuilla virkaten tuunatun polkupyörän (ihan koriste, ei ajokäytössä). Ihan oli sydän pakahtua...
VastaaPoistaSe olisi kyllä varmasti ollut näkemisen arvoinen!
PoistaMiksi pitää naamioida kaunis ja linjakas tuoli? Ole onnellinen, että olet löytänyt omalle kehollesi hyvän istuimen. Sinulla on ihana, värikäs ja toimiva koti. Sinnehän sopii myös mukava moderni tuolikin työpöytäsi eteen. Keinutuolin mattoja voi myös käyttää tuolin suojana ja väriläikkänä. Niin on tehty iät ja ajat.
VastaaPoistaPirjoR
Kommenttisi on ristiriitainen. Jos tuoli on sinusta niin "kaunis ja linjakas", miksi sen linjat pitäisi peittää keinutuolin mattoon?
PoistaIrralliset matot ja peitot istuinten päällä ovat aina tuhannen rutussa ja tipahtelevat lattialle. Toisin sanoen niiden kanssa menee hermot. Jos minä ompelen virkatun päällisen tuoliin, sen "kaunis linjakkuus" kyllä säilyy.
Olipa harmi, etten tullut valokuvanneeksi tuolin puhkikulunutta ja likaista kangasta, ja rei´istä näkyvää vaahtomuovitäytettä. Olisit ehkä ollut myös sellaisen kauneuden ystävä.
Onpa kiva idea ! Ihania nuo sinun lappusesi, kuin karkkeja.
VastaaPoistaIhailen todella paljon ideoitasi ja sitä, että jaksat toteuttaa niitä :)
Kiitos kannustuksestanne! Kyllä tässä vielä jokunen aika menee, ennenkuin mitään edistystä tapahtuu.
VastaaPoistaJäin kiinni tuohon seinän upeaan violettiin, joka tänään tuntuu aivan täydelliseltä silmääni. Etenkin tuon keltaisen kanssa. Tsemppiä tuoliprojektiin. Ekoteko on jos tuosta ergoerkistä tuunaat silmääsi miellyttävän. Toimistotuolien esteettinen rajoittuneisuus on ikävä ongelma; meillä haaveillaan, että makuuhuoneessa sijaitsevan työpöydän ääreen löytyisi mukavan huokea billnäsin puinen & pyörivä & keinuva. Paikallisessa osto&myyntiliikkeessä sellainen olikin, mutta hintaansa nähden pikkuisen liian rikkinäinen. (Myöhemmin bongasin epäilyttävästi samannäköisen kaunottaren paikallisen kaupunginteatterin jännitysnäytelmästä!)
VastaaPoistaErgoerkki! Mikä kerrassaan sopiva nimi! Minusta on ihmeellistä, että ergonomisuutta ja hyvännäköisyyttä ei mikään tuolivalmistaja tunnu saavan mahtumaan yhteen ja samaan kalusteeseen. Ei luulisi sen olevan täysin mahdoton tehtävä kuitenkaan.
PoistaToivottavasti sinä löydät haaveittesi Billnäsin!
mahtava idea! tulee taatusti upea. en malta odottaa kuvia valmiista päällystetystä tuolista:-)
VastaaPoistaEn minäkään!
PoistaMahtavaa!
VastaaPoistaHei pidetääks talkoot? Miusta olis kiva virkkailla noita lappusia, mutten edes haaveile tekeväni niitä niin paljon, että niistä tulisi jotain valmista. Jos kelpaa, niin kerro mitä lankaa, mitä väriä ja minkä kokoisia laput ovat, niin ehkä meidän pajasta syntyy pari apulappua joulun aikaan :)
VastaaPoistaVoi, miten tstävällinen ajatus! Mutta minulla alkaa jo olla lappuset koossa. Nyt kun tavoite on selkeä, niiden virkkaaminen on paljon mukavampaa.
PoistaSain tänään postissa ihanat keittiöpyyhkeet,miten ihanat kuosit niissä onkaan,mahtava piristys köökkiin enkä enää muita käytäkkään,omat tekeleet lensi samantien siivousrievuiksi ,kiitos <3
VastaaPoistaIhanaa, että miellyttävät! Kiitos kovasti!
PoistaOi että, tuolista tulee varmasti hieno ja enemmän sinun näköisesi!
VastaaPoistaVoi, miten hauska tuolista onkaan tulossa! Tavallaan kyllä (hyväkuntoisena) tuoli olisi sopinut ristiriitoineen ja kontrasteineen olemassa olevaan sisustukseenkin, mutta kyllähän tuosta nyt varsin ihana iloisen mielen tuoja tulee. Hihittelen tässä itsekseni ajatukselle, että jospa virkkaisikin ihan sellaiseen "viralliseen" asiakastyöhön tuollaisen hauskan päällisen, siitä irtoaisi varmasti jutunjuurta :)(ja itse jaksaisi puurtaa paljon virkeämpänä!)
VastaaPoistaNiin, miksi niiden virallisten toimistojenkaan pitäisi olla tylsiä? Minusta tuntuu, että jos vaikkapa Kelan tädit saisivat istua iloisen keltaisessa toimistossa kauniiden esineiden ympäröimänä, olisi papereiden pyörittely varmasti mukavampaa.
VastaaPoista