perjantai 17. helmikuuta 2012

Mööpleeraamalla lisää viihtyisyyttä

Vaikka maitomaalilla pilatut seinät tympivätkin minua yhä, oli pelkästään toimiston huonekalujen vaihtamisesta paljon iloa. Sama huone samojen kauheiden seinien kera on nyt huomattavasti viihtyisämpi kuin aiemmin.

Toimistoon valitsemani turkoosi/jadenvihreä-pinkki-keltainen värimaailma oli alkanut ällöttää minua. Aika yllättävää. Niinpä siirsin jokaisen vihreänturkoosiksi ja pinkiksi maalaamani kalusteen työhuoneen puolelle ja toin sieltä tilalle keltaisia ja valkoisia huonekaluja.

Salista toin violetin keinutuolin, joka oli siellä jäänyt jokseenkin käyttämättömäksi. Se oli alennettu jo Sulon hiihtovaatteiden kuivatustelineeksi, sillä se sijaitsi sopivasti eteisestä tullessa ja lämpimän uunin läheisyydessä.

Violettia haluan tänne toimistoon nyt enemmänkin. Onneksi en ole ollut niin rikas, että olisin saanut verhoiltua sohvan jo pinkiksi. Nyt haluankin siitä violetin!

Tykkään keltaisesta vanhasta astiakaapista, jonka maali hilseilee irti. Sitä en aio maalata. Mutta koska huoneessa on nyt keltaista ihan joka paikassa, olen alkanut miettiä violetteja seiniä.

Ehkä maalaan osan seinistä violetilla maalilla ja jätän osan keltaisiksi. Tai sitten en.

Seinäprojekti saa pysyä aivojeni nurkissa hautumassa vielä tovin. Ensin pitää kokeilla sekin, miten rapisevan maitomaalin päälle onnistuu maalata oikeilla maaleilla.

Pahimmin maitomaalikäsittelystä kärsinyt ikivanha tapetti lähtee onneksi helposti pois. Sen alta paljastuu toinen vanha tapetti, jonka voin varmaankin maalata Uulan Into-maalilla ihan helposti.

Koska toimistossa on nyt paljon vähemmän huonekaluja kuin aikaisemmin, on seinäoperaatio suhteellisen helposti hoidettavissa vain hiukan kalusteita siirtelemällä. Koko huonetta en onneksi joudu tyhjentämään, kun maalaushetki koittaa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo rapistunut seinä on tyylikäs. Älä suotta maalaa sitä ;)

Heather

Susanna kirjoitti...

Kylläpäs vaan kuitenkin. Ja rapistunut muurikin joskus korjataan.

E kirjoitti...

Aika söpö kyllä tuo rapistuva osa. Jos keltainen pinta kestää, minä lähtisin kokeilemaan sille violettia ja ehkä vihreää sabluunointia :) Mutta anyway, ihanan aurinkoinen huone!

Anonyymi kirjoitti...

Eih! Älä vaan maalaa violettia seinään. olen tykännyt sun kaikista muista värivalinnoista, mutta nyt olen kyllä eri mieltä. Keltaisen kaverina keinutuolissa ja tehosteena violetti väri toimii, mutta mieti vielä sitä seinäraukkaa....
tokihan sävykin vaikuttaa, mutta en ole ikinä nähnyt kaunista violettia seinää.

Raportti kirjoitti...

eli toi violetinvihauskommentti tuli multa, nimi vaan katos :)

t:hanna-kotka

Susanna kirjoitti...

Minä olen nähnyt monia kauniita violetteja seiniä sisustuslehdissä ja -blogeissa. Mutta eri juttu on, että näyttääkö ollenkaan hyvältä, jos joku seinä on violetti ja joku muu keltainen, siitä en ole ollenkaan varma.

Elise, huonoja kokemuksia sabluunamaalauksesta, joten en taida uskalla riskeerata. Parasta olisi löytää holtittoman halvat, hienot tapetit jostain.

Tiina kirjoitti...

Keinu on syötävän ihana! *huoh*

Susanna kirjoitti...

Se keinu on myös kovin rakas. Näin sen jollain kirpparilla, kun olin "kodittomana", ja vaikka se oli mielestäni liian kallis, päätin, että jos löydän kodin, käyn ostamassa keinutuolin. Lopulta löysin kodin ja onneksi kiikku oli yhä myynnissä. Varmaan hintansa ansiosta.