perjantai 29. elokuuta 2025

Pikainen roadtrip Kolille

Heila on aina halunnut päästä käymään Kolilla. Kun hän sanoi maksavansa polttoaineen, minä lupasin viedä hänet sinne. Siltikin, vaikka pohjoinen suunta on minulle vihoviimeinen, ja varsinkin kun syksy pukkasi päälle täyttä häkää ja meidän olisi pitänyt ajaa sinne edes takas aikalailla yhtä kyytiä. Ja vaikka kaikki, mikä Helmutissa yksinäni matkatessani toimii priimasti, olisi hankalaa ja mahdotonta kahdestaan. 

Semilämmintä ilmaa luvattiin enää vain kahdeksi päiväksi.

Olin jo keväällä fiksannut Helmutin aivan uuteen uskoon ja nyt oli helppo käydä ostamassa Jyskistä ilmapatja ja levittää Helmutin peti kahden nukuttavaksi. Olin satavarma, että tämä reissu (joka olisi kaikkea sitä, mistä minä en tykkää) koituisi takuulla meidän hataran parisuhteemme lopulliseksi kohtaloksi.

Minun matkabudjettini oli 10 euroa käteistä rahaa, ja kaivoin kotoa meille sapuskat melkein viikoksi. Heila sitten matkan varrella osti meille dieseliä ja herkkuja.

Ajoimme ensimmäisenä päivänä niin pitkälle kuin minä jaksoin, eli Kontiolahdelle. Matkalla poimimme geokätköjä ja pysähtelimme ruokatauoille. Minun ei oikeasti ole hyvä ajaa sataakaan kilometriä yhden päivän aikana, sillä väsähdän ratissa ja alan olla vaarallinen. On aina tärkeää saada Helmut yöparkkiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja ottaa loppupäivä huilin kannalta. Se ei tällä matkalla onnistunut.

Kontiolahdella totesimme, että niillä nurkilla asuvat kaikkein parhaat geokätköjen tekijät ja koimme varsin riemukkaita hetkiä tehdessämme loggauksia. Jäimme nukkumaan valtavalle parkkialueelle lähelle uimarantaa. Ilta oli kostea, ja koska meillä ei vielä ollut rutiinia kahden hengen toimien hoitamiseen Helmutissa, ovet olivat levällään aivan liian kauan ja peti suorastaan imi kosteuden itsensä. 

Kylmän kosteuden sietäminen on minulle nykyisin ihan mahdotonta. Koko kroppaani koskee. En osaa paikantaa, onko kyse nivelistä vai lihaksista, mutta minä oikeasti kärsin. Märkä ja kylmä yö ihan karmealla ilmapatjalla oli kidutusta. Mutta universumi järjesti aamuksi auringon, joka kuivasi Helmutin ja hoiti kipuni pois ja mieleni valoisaksi. 

Heilalla sen sijaan ei ollut mitään ongelmia yön aikana. Hän osoittautui muutenkin ihan kaikin puolin todelliseksi vänlaiffaajaksi. Meillä sujuivat hommat kuin tanssi, eikä yhtään niinkuin minä etukäteen pelkäsin. Olen aina ollut sitä mieltä, että parasta matkailua on matkailla yksin, mutta nyt en ole siitä enää niin varma. Jos meillä olisi oikean kokoinen pakettiauto, Heilan kanssa roadtrippailu olisi varmasti ihan tosi hienoa!

Seuraavana päivänä oli kaunista ja lämmintä. Jatkoimme matkaa uimarantojen ja geokätköjen kautta ja minä aloin toden teolla tykätä Pohjois-Karjalasta. Mutta kun saavuimme perille, oli pilvistä ja synkkää. "Shortsikeli," totesi Heila ja niin me painuimme huipuille. Yllättäen siellä ei ollutkaan ryysistä, mutta harmaa sää tietysti söi aika paljon komeutta maisemista. 

Minä olin ihan poikki, sillä päivä oli taas liian pitkällä. Niinpä menin kolmen huipun kierroksen jälkeen luontokeskukseen lepäämään Heilan kiertäessä vielä toisenkin polun. Kun aloin virkoilla keinutuolista ja lähdin raahautumaan ulospäin, selvisi, että keskus oli ollut kiinni jo 20 minuuttia. Nauratti. 

Kolin lähettyviltä ei ole mitenkään helppoa löytää sallittua puskaparkkia yöksi, ja taas kerran olimme tien päällä aivan liian myöhään. Löysimme lopulta parkkiin kirjaimellisesti puskaan, mutta jos pysähtyy vain nukkuakseen, ei ole mitään väliä sillä, missä sattuu olemaan, kunhan on hiljaista.

Koska seuraava päivä olikin aurinkoinen myös Kolilla, päätimme palata toiseksikin päiväksi sinne patikoimaan. Minä halusin mennä tuolihisseillä ylös, ja niinpä veimme Helmutin järven puolen parkkiin. Hissit eivät olleetkaan enää auki, vaan vain yksityiskäytössä! Käyttäydyin huonosti, osoitin mieltäni hissipojalle. Ja sitten me lähdimme kipuamaan kohtisuoraa laskettelurinnettä ylös. Onneksi oltiin vasta aamupäivässä ja minulla riitti jaksamista! Kävimme huiput uudelleen ja otimme samoissa paikoissa uudet aurinkoiset kuvat. 

Laskettelurinnettä alas tuleminen oli paljon vaikeampaa kuin ylösmeno, ja minun askeleni horjui ja polvia särki. Mutta en valittanut! Kun pääsimme Helmutin luo, olin jo ihan itkuinen väsymyksestä, mutta Heila oli ihana ja käski minut lepäämään, kun hän valmistaisi meille ruoan. Sinä iltana kävimme vielä tutkimassa erään luolan ja ajoimme ilmaiselle saunalle vaellusreitin varrella. Sauna ja nuotioletut olivat hyvä päätös reippaan ulkoilun jälkeen.

Kolmantena päivänä olisin halunnut käydä katsomassa Kolin veistospuiston, mutta juuri silloin alkoi pari tuntia kestävä sade ja me päätimme aloittaa hitaan kotimatkan. Koska säätiedotus lupasi nyt viileää, mutta poutaa, suunnittelimme ajelevamme ilman päämäärää ja keräävämme mahdollisimman monta kuntaa geokartalle. "Shortsikeli" jatkui eli sinnikkäästi pysyin kesämekossa ja paljaissa jaloissa. Yöksi pitikin sitten kerrostaa bambupyjama, paksu merinovillakerrasto, villahuppu ja villapipo. Tipi-haalariin pujahtaminen aamuisin oli autuus. 

Meillä oli ilmojen suhteen kyllä hyvä tuuri. Viivyimme matkalla kuusi yötä, ja vaikka noin lyhyeen aikaan pitikin saada mahtumaan melkein 900 km, reissu oli kivuliaita öitä lukuunottamatta tosi hyvä. Joka ilta olin liian väsynyt, mutta pystyin kuitenkin ajamaan turvallisesti maalaisteillä. Löysimme upeita paikkoja geokätköilyharrastuksen ansiosta. Luolia, kallioita, hylättyjä rakennuksia ja kauniita maisemia. On onni, että kiinnostuksen kohteemme reissun päällä ovat yhteneväiset.

Meille jäi monta paikkaa vielä visiteerattavaksi seuraavalla Pohjois-Karjalan-reissulla. Outokummun kaivosmuseo oli ihan ulkopuolella kierreltynäkin vaikuttava, joten sitten rikkaampana sinne pitää päästä sisällekin. Valamon luostari oli kaikin puolin ihastuttava, ja matkaparkki aivan täydellinen. Aamulla kävimme törsäämässä luostarin aamupalaan ja minä ylitin reissubudjettini hyvällä syyllä. Taisi olla reissun kylmin aamu, joten lämpimässä syöminen oli luksusta!

Kun tulimme kotiin, minäkin siirryin nukkumaan sisätiloihin. Helmut-kesä kesti tänä vuonna vain vähän yli kuukauden. Normaalisti nukun Helmutissa kolme kuukautta. Voi kunpa ensi kesä olisi meille hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! Jos pystyt, kirjaudu tai anna nimimerkkisi. Anonyymiys on ok, kunhan käyttäydyt nätisti.