Ihmeellinen pieni maailma!

Tämä jokasyksyinen miniatyyritapahtuma on aivan huikea juttu. Ymmärtääkseni - mutten ole varma - kyseessä ovat samat järjestäjät, jotka organisoivat aikoinaan Suuri Snadi -tapahtumaa pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mitä tapahtui, mutta viimeisin Suuri Snadi pidettiin Tampereen isojen messujen yhteydessä ja menetti silloin erityisen hienon luonteensa. Se vanha tuttu luonne nousi kuitenkin tuhkasta uuden nimen alla, kun Ihmeellinen Pieni Maailma pompsahti olemaan olemassa. Se on tapahtuma, jossa samassa hallissa on pienoisrautatie-, lego- ja nukkekotiharrastajia sekä lelukeräilijöitä. Nykyisin Suomessa alkaa olla jo hirmuinen määrä aikuisia Barbie-harrastajiakin, ja tapahtuma on laajentunut 1:6-mittakaavaan. 

Tavallisista miniatyyrimarkkinoista poiketen tässä tapahtumassa ei ole kyse pelkästään myymisestä ja ostamisesta. Varsin suuri osa näytteilleasettajista ei myy yhtään mitään, vaan on paikalla esittelemässä omia tuotoksiaan ja tapaamassa toisia harrastajia. Pienoisrautatiet ovat massiivisen kokoisia ja niiden rakentajat ihan oma, innokas lajinsa enimmäkseen vanhempia herroja. Toivottavasti nuori sukupolvi löytää harrastuksen pariin myös! Sitten on esillä myös legorakennelmia, nukkekoteja, roomboxeja ja keräilytavaraa. 

Minähän siis rakastan messuilla käymistä sekä yleisön että näytteilleasettajan ominaisuudessa. Yleisönä olemisen hankaluus on se, että pitää jaksaa kävellä kauheasti ja kantaa kauheasti eväitä ja kauheasti kaikkea tavaraa mukanaan. Myyjänä olemisen huono puoli taas on se, että pitää tienata ja olla jumissa oman pöydän takana. Lisäksi, kun messuilla törmää aina tuttuihin ja jää heidän kanssaan kälkättämään, tulee huomaamattaan porukalla tukkineeksi jonkun poloisen myyntipöydän. Viime vuonna minä sitten keksin, että näillä messuilla minä voinkin napsia molemmista rooleista parhaat palat! Jos otan sieltä oman pöydän, mutten myy mitään, minulla on tukikohta, josta käsin sinkoilla pitkin hallia ja jonne palata aina lepäämään ja syömään. 

Nukkekotiharrastajissa ja -ammattilaisissa on uskomattoman taitavia ihmisiä. He askartelevat, muovailevat, ompelevat, neulovat ja rakentavat asioita, joita minun mielestäni ei ihmiskäsillä pitäisi olla edes mahdollista saada aikaan. Ja sitten on niitä, jotka valokuvaavat upeasti! On tulitikkuaskiin mahtuvia ruokia, jotka näyttävät aidommilta kuin aidot ruoat. On vaatteita, joissa on vuorit ja soljet ja taskut ja kaikki ihmeelliset yksityiskohdat. On taloja, joissa on jokainen avaimenreikäkin olemassa ja huonekaluja, jotka ovat tarkkoja kopioita ihmisten kalusteita. Ne, jotka ovat "inessä tässä skenessä" ymmärtävät, etten minä ole omine nukkemaailmoineni kovinkaan kummoinen askartelija, rakentaja, ompelija tai muovailija. Sitten taas ne tuttavani, jotka eivät seuraa alaa, ovat ihastuksissaan minun minimaailmoistani ja kehuvat taitojani. No, minä olen realisti. Ei minulla ole mitään sellaista, mitä voisin tuollaisessa tapahtumassa myydä tai esitellä. 

Mutta minäpä osaan leikkiä! Niinpä vuosi sitten kehittelin Kenin ompeluseurat.

Toissa keväänä kutsuin Instagramista tuttuja nukketyyppejä kotiini leikkitreffeille ja se oli huikeaa. Ihan aikuiset ihmiset tulivat tänne jopa ulkomailta asti ja me leikimme yhdessä minun dioraamoissani. Porukka loi tarinoita yhdessä ja erikseen ja julkaisi niitä somessa. Hoksasin, että leikkimistä minä voisin tarjota myös messuilla. Niinpä askartelin juosten kustun dioraaman, jossa messuilla väsähtävät nuket voivat huilata mukavilla sohvilla, hörppiä teetä ja kaivaa kutimet kasseistaan. Samalla myös ihmisille oli istuimet ja teetä tarjolla - paikka, jossa treffata toisiaan. Kenin ompeluseurat osoittautuivat niin hyväksi ideaksi, että halusin jatkaa tätä tapaa tänä syksynäkin.

Mietin, että ompeluseuran toistaminen olisi tylsää, mutten keksinyt oikein mitään muutakaan ideaa. Eräs nukkekaverini ehdotti taidepajaa ja siihen hienoon ajatukseen tartuinkin innolla! Paitsi että sain sen suunnittelusta sisältöä omalle nukketililleni, taidepaja osoittautui vielä paremmaksi menestykseksi kuin viimevuotiset ompeluseurat! Miten huikeaa olikaan katsoa, kun väki saapui asettelemaan nukkejaan, kuvaamaan niitä ja suunnittelemaan yhdessä kohtauksia. Ja he ihan oikeasti tekivät nukeilleen pieniä taideteoksia, joita varten olin varannut materiaalia. Syntyi minikokoisia elävän mallin piirroksia, maalattuja kiviä ja väritettyjä värityskuvia!

Ennen messuja minua ei yhtään huvittanut lähteä matkaan. Hirveä määrä rahaa uppoaa pelkkään dieseliin, kun pitää ajaa Espooseen asti - vielpä kaatosateessa! Yöt ovat hirveän kylmiä ja minun pitää palella Helmutissa. Pitää jaksaa olla sosiaalinen monta päivää putkeen. Ja messuilla kuluu kuitenkin liikaa rahaa houkutuksiin, vaikka olen aikalailla persaukinen. Niin monta negatiivista asiaa. Mutta sen verran minä itseäni tunnen, että näiden negatiivisten ajatusten ei saanut nyt antaa määrätä tekemisiäni, ja matkaan oli lähdettävä hammasta purren.

Riemu valtasi minut tietysti heti, kun perjantai-iltapäivänä astuin halliin sisään. Siellä ne rautatiesedät jo kasasivat ratojaan ja kaikilla oli hymy huulilla! Siitä eteenpäin kaikki olikin sitten minulle yhtä suurta riemua. On hassua, miten samaa maata me nukkeihmiset olemme keskenämme ja miten tuntuu siltä kuin olisimme vanhoja tuttuja, vaikka emme ennestään toisiamme tuntisikaan. Mehän tunnemme nukkemme ja niiden taustat ja luonteet. Monella nukke on pienoisversio itsestä ja minusta on ihanaa nähdä, miten he ovat toteuttaneet oman asunsa nukelle. 

Kuten viime syksynäkin, myös nyt vanhat tutut ja minulle uudet tuttavat saapuivat Kenin ja Kaarnan taidepajaan. Syntyi hauskoja kohtaamisia ja tolkuton määrä kuvamateriaalia. Joudun tällä hetkellä postaamaan ihan sarjatulella tarinaa Instagramiin, koska en halua jättää mitään kertomatta, enkä kenenkään nukkea huomioimatta. Ja miten ihanaa on, että leikkijät saattoivat jättää rakkaat nukkensa taidepajaan hengailemaan siksi aikaa, kun itse kiersivät myyntipöydillä tekemässä ostoksia. Sillä aikaa nuket saattoivat elellä omaa elämäänsä taidepajalla. Myyntipöydissäkin on monella mukana dioraama, jossa asiakkaat saavat käydä valokuvaamassa nukkejaan. Leikkiminen on olennainen osa nukkekotiharrastusta!

Vielä viime viikolla ajattelin, että vuoden päästä jätän tämän reissun väliin, mutta nyt en malta odottaa, että seuraava tapahtuma alkaisi! Mutta mitä minä seuraavaksi keksisin? Pöytiä pitää ainakin varata kaksi - yksihän ei enää riitä!