Jos ihmisen pitää kyetä istumaan tietokoneella kolmen kuukauden ajan joka arkipäivä kuusi tuntia, niin hän tarvitsee mukavan istuimen. Luin artikkelin perheestä, jolla ei ollut tuoleja lainkaan, vaan he istuivat lattialla, jos istuivat. Sellainen tekee hyvää keholle. Jotenkin tuo ideologia sitten minun päässäni muuntui sellaiseen muotoon, että sahasin palasiksi yhden vanhan pöydän ja kaksi vanhaa tuolia, viiltelin yhden taittopatjan ja purin yhden päiväpeiton. Syntyi aivan törkeän ruma istuin! Mutta se ajaa asiansa mitä mainioimmin, koska siinä on hyvin luontevaa vaihtaa asentoa koko ajan, ja se on kaikissa asennoissa mukava.
Tässä tuolissa minä nyt olen vääntelehtinyt ihan menestyksekkäästi pari viikkoa kuunnellen Zoomissa puhuvaa päätä. Kuunteleminen on minulle kaikkein työläin tapa yrittää oppia. Olen visuaalinen ja kinesteettinen oppija ja minulla palaa käämit, jos joudun vain kuuntelemaan. Varsinkin silloin minulla menee hermot ihan täysin, jos kuultava ei kiinnosta pätkääkään tai jos se on joutavaa jaarittelua tai tyhjänpuhumista. Onneksi nyt tässä koulutuksessa ei ole noita ongelmia, vaan asia on mielenkiintoista ja jopa innostavaa.
Silti minulla on vaikeuksia istua kuuntelemassa. Olen kokeillut erilaisia oheistoimintoja, koska tiedän nyt, että ADHD-aivot pystyvät keskittymään paremmin silloin, kun ne saavat jotain fyysistä apua. Tälle on joku virallinen hieno selityskin, mutta sitähän minä en muista. Joka tapauksessa olen nyt ihan testaamalla todennut, että hyvin monotoninen puuhailu toimii täydellisenä apuna. Yksinkertainen neulominen, nukkekodin maton kutominen tai lenkkeily pitävät huomioni siinä, mitä kuulen. Niinhän se on ollut äänikirjojenkin kanssa! Sen sijaan monipuolisempi touhuaminen kuten kotitöiden tekeminen, verkkokaupan rakentelu tai piirtäminen helpottavat kyllä päivän etenemistä, mutta eivät yhtään auta kuulemisessa. Päinvastoin ne vievät ajatukseni aivan muualle, enkä tiedä yhtään, mistä on puhuttu.
On tämä nykytekniikan mahdollistama etäopiskelu kyllä ihana asia. Voi vaikka laittaa luennon kännykästä korvanappeihin ja lähteä pihalle aurinkokävelylle. Ei tarvitse illalla jo alkaa miettiä sitä, että aamulla olisi selviydyttävä tiettyyn kellonaikaan liikkelle. Eikä pidä pystyä pukeutumaan asiallisesti ja hallitsemaan naamaansa. Vaikka tykkäsin olla kuntouttavassa työtoiminnassa Digipajalla, niin olihan se raskasta kaikkien oheishankaluuksien takia. Kylmät hallit, vääränlainen tietokone, eväiden miettiminen, kakalla käyminen, pukeutuminen, kenkien pitäminen sisätiloissa, sateella kotoa ulostautuminen, ihmisten huomioon ottaminen ja asiallinen käyttäytyminen - kaikki sellaiset ovat minulle ihan naurettavan ongelmallisia asioita. Puhumattakaan siitä, miten se oma elämä katosi kokonaan, kun kaikki voimat menivät "töissä" selviytymiseen.
Tämä koulutus on nimeltään "Luovuus liiketoiminnaksi", ja eihän siinä varsinaisesti minulle mitään uutta ole. Silti se on nostattanut minussa innostuksen, jota en ole viimeisten vuosien aikana saanut itsestäni millään kaivettua esiin. Tosin minun innostukseni on taas sellaista, että jee, kiva kun saa laittaa verkkokaupan ja jipii, voi tehdä esitteen ja hurraa, saa tehdä töitä kotona. No, sitten kun otetaan ne numerot mukaan hommaan, joudun tajuamaan, että niitä ihan oikeita töitäkin olisi tehtävä. On ihanaa, kun on verkkokauppa, mutta mitä siellä myisi? Ja on ihanaa kutsua itseään yrittäjäksi, mutta mistä se raha tulee? On ihanaa saada tehdä taittohommia, mutta miten toimeksiantajia löydetään? On ihanaa tehdä itselle flyereita ja käyntikortteja, mutta missä ihmeessä niitä jakelisin?
Kaikkea tällaista pyörii päässäni, mutta olen kuitenkin tänään saanut vanhan verkkokauppani elvytettyä! Tässä vaiheessa olen pikkuisen ahdistunut siitä, miten sovitan bloggaamisen, verkkokaupan ja graafiset työt yhteen niin, että ne kuitenkaan eivät olisi yhtä. Kun tein riepuja, tämä oli ihan toimiva kombo: panin likoon koko persoonani ja elämäni tämän blogipäiväkirjan kautta ja tämä toimi myös markkinointikanavana. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, ettei vakavasti otettava graafinen suunnittelija voi tehdä niin. Pitäisikö taas sulkea blogi? En halua. Pitäisikö aloittaa kokonaan uusi blogi tyystin nimettömänä? En halua. Pitäisikö luottaa siihen, ettei tämä avoin tilittämiseni täällä ole ammatillinen itsemurha? En uskalla. Pitäisikö valjastaa blogi taas mainoskanavaksi? En todellakaan halua.
Ehkä nämä kaikki tässä ajan mittaan selkiytyvät.
7 kommenttia:
Tsemppiä selkiytymiseen, eiköhän se ahaa-elämys jossain vaiheessa iske!
Kuulostaa niin hauskalta ja ihanaa, että innostut. Yksi adhd-ystäväni ei pysty keskittymään autolla ajoon eikä kuuntelemiseen, ellei tee niitä samaan aikaan. Minä taas en pysty keskittymään niihin ollenkaan yhtä aikaa, kokeiltu on. Olin oikeasti vaaraksi kaikille, kun en ollenkaan tajunnut olevani auton ratissa ennen kuin nopeusvalvontakamera väläytti minut todellisuuteen. Olin ihan muualla, murhamysteerissä, jota kuuntelin. Sen jälkeen olen kuunnellut äänikirjoja ainoastaan turvallisesti sohvalla istuen. En uskalla edes tiskata samalla. Kutoa kyllä voin sentään :-D
Mainion näköinen tuo tuoli, tai sehän siinä on parasta, että jaksat siinä olla pitkät päivät. Värikäskin se on, just passeli kotiisi!
Minä taas en pysty keskittymään autolla ajoon ja kuuntelemiseen yhdessä! :D Joudun laittamaan radionkin pois päältä, kun tulen taajama-alueelle, jotta näkisin ympärilleni.
For me driving is one of the few activities when I can listen to an audiobook, but only when driving on a motorway or county road. As soon as I come to a a town I have to turn it off or I can't concentrate on my driving... or the book. Walking is great for listening to an audiobook too or doing some easy crafts where you don't have to think. I can not listen to an audiobook sitting on my couch doing nothing, then my thoughts will soon be somewhere else or I will fall asleep....
I am exactly the same, Vilja! :D
Verkkokaupasta tuli mieleen, että en ole raaskinnut ottaa käyttöön lempiriepua, jonka aikoinaan tilasin verkkokaupastasi. Olen ehkä hivenen nuuka. Mieheni luona tungen hänen pöytärättinsä säännöllisesti pyykkikoneeseen pyyheliinojen keralla. Mies hämmästelee, kun hänellä kuulemma olisi uusia siivousliinoja komerossa paketillinen. Olen hänellekin tuumannut vain, että ei niitä sillä tavalla tuhlata, kun vanha on pesun jälkeen ihan hyvä taas.
En pysty pitämään autossa mitään musiikkia tms., kun ajan. Joskus kauan sitten kyllä kuuntelin, mutta sittemmin on alkanut kaikki ylimääräinen ääni nyppiä. Lisäksi mulla on hiukan liian raskas kaasujalka, joten käytössäni parhaita autoja ovat ne, jotka kiihtyvät hitaasti ja kulkevat vähän huonommin. Bemari ja Audi olisivat merkkejä, joitten kanssa olisin jo aikoja sitten menettänyt ajokorttini.
Eila, ole vaan nuuka sen rievun kanssa - kukaan ei määrää, miten sitä tulee käyttää. :D Yksi asiakas kerran kertoi laittaneensa sen seinälle tauluksi! Oli liian hieno rätiksi kuulemma.
Jos kuuntelet musiikkia autossa, käykö niin, että reippaan biisin aikana kaasu painuu reippaammin kuin rauhallisten biisien aikana? (Minulle käy.)
Lähetä kommentti