maanantai 19. syyskuuta 2016

Syyskatsaus Immolan aseman puutarhaan

Ihania, aurinkoisia, viileitä päiviä. Täydellisiä ulkona puuhasteluun. Olen lapioinut korottunutta maata pois kuistin ja rappusten ympäriltä, koska halusin tehdä edes jotain talomme hyväksi. Välillä minulla on aina sellainen olo, ettemme ansaitse tätä paikkaa, koska emme ole tarpeeksi ahkeria remontoimaan. Mutta pihalla minä ajattelen toisin. Nykyisen pihan ja kuuden vuoden takaisen pihan välillä on niin silminnähtävä ero, että tyhmempikin tajuaa meidän saaneen jotain aikaan.


Pajuaita ei ole muuttunut miksikään sitten viime näkemän. Se lähti hienosti juurtumaan, mutta ei mitenkään erityisesti tuuhentunut. Jännitysnäytelmä jatkuu ensi keväänä, jolloin selviää, alkavatko vitsat tehdä haaroja vai kasvavatko vain pituutta. Joka tapauksessa aion keväällä ostaa lyhyempiä vitsoja, joilla tuikin aitaa tiiviimmäksi ja myös alaosaltaan lehteväksi.

Hieman huonompi menestys oli köynnösaidallani, josta kuvittelin tulevan runsas, elävä seinä estämään näkymän radalle. Kaksi istuttamistani villiviineistä kiipesi kohti korkeuksia, mutta loput jäivät maantasoon. Ne kaksi, vaikka hienosti parhaansa tekivätkin, eivät onnistuneet täyttämään tukirakenteena olevaa rautaverkkoa. Kaksi mestaria olivat kaupasta ostettuja taimia ja ne loput anopilta kerättyjä, itse juurrutettuja oksia. Ensi kevänä siis ostetaan lisää villiviiniäkin.

Mutta nyt on taas tenkkapoo, kun pitäisi ymmärtää, miten kasvit jätetään talven armoille. "Vähäinen leikkaustarve", lukee internetissä. Tarkoittaako se sitä, että jätän nuo kiekurat paikoilleen raudoitukseen ja kasvi ei kuole talven aikana, vaan jatkaa kasvuaan siitä, mihin syksyllä jäi? Tarvitseeko maata peitellä jotenkin juurien suojaksi? Jos tulee taas lumeton, kylmä talvi, niin en ollenkaan kestä, jos nämä kaverit kuolevat, kun olen kerrankin saanut jonkun pysymän hengissä koko kesän!

PS. Syksyinen uutiskirje lähti juuri tilaajille. Jos et saanut, vaikka halusit saada, pyydä sähköpostilla susanna(at)susannantyohuone.net uusi yritys.


8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kaunis on villiviinisi väri. Etelä-Suomessa villiviini on säilynyt talvesta ilman mitään suojauksia. En ole tehnyt villiviinille mitään. Leikannut olen vasta sitten kun muutaman vuoden vanhana rupesi leviämään hallitsemattomasti. Maahan harhautuneita oksia olen nostellut ja pujotellut aika ronskilla otteella kehikkoon takaisin. Ihmeen sitkeä kasvi tuntuu olevan, ei ole säikähtänyt minunkaan huolimatonta hoitoa eli kuivuutta ja muita juttuja.

Soja kirjoitti...

Mei villiviini on tuuhentunut niin, että se hukuttaa grillikatoksen alleen. Nykyisin "hoidan" sitä riipomalla sisätiloihin tunkevat oksat rajulla kädellä pois ja ajelemalla nurmikkoa pitkin kasvavien yli ruohonleikkurilla... Joten kyllä se siitä tuuhentuu :) Harmikseni mei villiviinistä ei tule syksyllä upeen väristä :(
Kiitos valoisista kuvista, tarvitsin niitä.

Merja kirjoitti...

Tuli mieleeni omat yritykset tuuheuttaa säleikköä jollain vihreällä; vaihtelevalla menestyksellä. Oli muualta saatua villiviiniä, jossa valtavat juurakot (kottikärryillä piti siirtää paikoilleen). Kyllähän ne ajanoloon otti paikkansa. Siihen asti piti yrittää jotain muuta. Humala on käsittääkseni perenna; eri "ruohovartinen, monivuotinen kasvi", joka siis talvehtii juurakkonsa avulla. Maanpäälliset osat kuivuu pois talven tullen. Ne voi joko riipiä keväällä kokonaan irti tai sitten jättää osittain apuverkostoksi.Siinä saa vielä ekstrana humalankävyt. Metkasti tuoksuvia "käpyjä", joita voi käyttää luontaisena unentuojana vaikkapa sideharsopussissa. Tai sitten käyttää olutta tai simaa. Humalahan unettaa, silloinkin kun se on aikaansaatu tila.

Heli kirjoitti...

Mä laitoin ekaa kertaa elämässäni jotain kasvamaan tänä kesänä. Tehtiin sellanen pation tapainen jossa on vanha autotallin kehikko, jonne sitten koitan kasvattaa vihreän katon... Istutin humalaa ja ne on kasvaneet ohuina suikeroina sinne ylös asti, mutta vihreä katto saa vielä odottaa... =D Uskon kuitenkin, että ensi vuonna ne jo tuuheutuu (tai ainakin toivon niin!) ja siitä se sitten lähtee. Villiviini olis ollut kyllä tuon upean värinsä puolesta kivempi siihen, en nyt muista miksi päädyttiin humalaan kuitenkin. Mutta odotella täytyy kyllä sen kanssa, uskon että sullakin lähtee nuo kyllä varmasti vahvistumaan ajan kanssa!

Ja sitten tuosta pajuaidasta. Oletko ajatellu sellasta risuaita-vaihtoehtoa? Mä nimittäin koitan kyhätä myös sellasen meille. Naapurista hankin heinäseipäitä, juntattiin ne miehen kanssa paririviin ja sitten niiden väliin "pujotetaan" risuja. Senhän saa sitten kasata niin korkeaksi ja tiiviiksi kuin tahtoo, mulla tosin on ajatuksena vaan sellanen ehkä puoleen väliin niitä tolppia oleva. Ehkä niiden tolppien juurelle vois sit koittaa istuttaa jotain köynnöshommaa myös...??

Mä oon maailman laiskin puutarhaihminen, enkä tajua mistään mitään, mutta ajattelin kokeilla josko noi humalat selviäis ihan tuolla vaan paikoillaan... Uskoisin, että myös villiviini selviää sillä lailla, että antaa olla vaan. Eihän noiden isojen rakennusten seinistäkään sitä mitenkään syksyllä pois riivitä ja aina vaan ne kukoistaa upeasti! (tai sitten en vaan koskaan ole nähnyt että ne olis otettu alas...???)

Nää sun kuvat on kyllä taas niin ihania. Tee niistä kortteja!

Tiina-Mari kirjoitti...

Muistaakseni villiviini lisääntyy versollisesti eli jos leikkaat sen alas se ehkä jatkaa kasvuaan seuraavana vuonna tai sitten ei. Itse annan villiviinin olla, se tiputtaa suurimman osan lehdistään mutta kukoistaa taas entistä ehompana ensi vuonna.

Susanna kirjoitti...

No kyllä minä sitten jätän sen vaan silleen. Kiitos kovasti!

Susanna kirjoitti...

Minä silloin aikaisemmin mietinkin, että humalaa vai villiviiniä vai kärhöä. Kärhöjä ja villiviinejä tuli helposti vastaan, joten istutin niitä. Mahtuisi sinne vissiin humalaakin sekaan!

Susanna kirjoitti...

Sellaista risuaitaa ollaan mekin pohdittu tuohon radan varteen, mutta jotenkin se vaan tuntuu sopimattomalta rautatiemiljööseen.