Olen päivitellyt verkkopuotiani. Ihanin aikaansaannos on se, että puodin osoite on nyt puoti.susannantyohuone.net, eikä palveluntarjoajan nimi enää näy osoiterivillä. Vanha tuttu mycashflow-osoite johtaa silti oikeaan paikkaan. En oikein tajua, mten en ole saanut tuotakaan tehtyä jo kolme vuotta sitten.
Kännypusseja minä tein uuden erän joskus kesällä muistaakseni, mutta nyt vasta sain ne kuvattua ja päivitettyä kauppaan saakka. Pellavainen kännypussi on kiva joululahja maatuskoiden ystävälle.
Maatuskoita löytyy myös pitkästä aikaa kauppakassien kyljistä. Näitä puuvillaisia kasseja minulla oli myynnissä joskus muinoin, ja niitä on vähän kaipailtu takaisin. Tein niitä pienen erän.
Samaisissa kasseissa on valittavana myös pöllökuosia.
Uutuutena kaupassa on nyt keittiöön pirteitä settejä, jotka sisältävät puolipellavaisen pyyheliinan ja kaksi bambutiskirättiä. Nämä tiskirätit ovat muista poiketen painettu molemmin puolin ja vaihteeksi olen tehnyt painotyönkin ihan omin kätösin.
Olen pakannut näitä settejä siisteihin sellofaanipusseihin, joten ne on helppo kääräistä vaikka joulupakettiin ja antaa lahjaksi. Hinta on edullinen ja pyöreä 30 euroa.
Keittiöpyyhkeet tulevat toivottavasti jatkossa olemaan vakituista valikoimaa, mutta tämän vuoden puolelle en taida ehtiä niitä enempää valmistaa. Siispä nyt on saatavilla vain tämä erikoisspesiaalipaketti punaisia pöllösiä.
. . .
PS: Lämpöisesti tervetuloa myös Sinulle, joka satuit tulemaan tänne vasta avatun Indiedays Inspiration -sivuston kautta! Toivottavasti viihdyt ja tulet toistekin.
19 kommenttia:
Tuo on mukavan näköinen pöllö sinun tuotteissa. Se vähän niinkuin kutsuisi siivet levällään, että "pyyhi minulla...pyyhi minulla...".... ;O)
:-D Taitaa olla vähän häiriintynyt tyyppi.
Ihanat värit noissa kännypusseissa! Oho, taitaa olla kahvipaussin paikka... ensin tuli könnypusseissa, sitten kännipusseissa. Öh.
Menestyksekästä joulumyyntisesonkia! Mulla on nyt niin suu säkkiä myöten, ollut jo jonkin aikaa että pidän hiljaiseloa ihan kaikkien hankintojen osalta, mutta palailen puotiisi taas kun se on mahdollista.
Mä sitten sorruin tilaamaan kolme rättiä ja tuon kännykkäpussin. Ei tämmöisiä mainoksia saisi laittaa :) No, osa menee joulupukin pussiin ja kotimaista käsityötä on aina ilo tukea!
Se on kuule hyvä niin. Vaikka minä aina haluankin että minulta ostetaan kauheasti kaikkea, niin enemmän kuitemnkin toivon, ettei kukaan kuluta yli omien varojensa.
Mainiota, kiitos! Teit minut oikein onnelliseksi! Tämän päivän postit olen jo vienyt, mutta huomenna lähtee taas tilauksia matkaan.
Tuo sininen maatuskakassi on kyllä ihan huippuhieno!
Nuo kännypussukoiden ilmeisestikin aidosti vanhat napit on tosi kiva yksityiskohta!
Dodii, se on siellä! :) http://blogit.iltalehti.fi/tiina-neulaluoma/
Eilen tuli postissa taas monta tilaamaani tiskirättiä. Jakelen niitä aina lahjoiksi ja tuliaisiksi. Eräs venäjänopetuttuni halusi maatuskarätin tietysti. Hevoset olivat valitettavasti loppuneet, mutta onneksi tyttäreni sai sellaisen serkulleen, joka onhevosihminen.
Vakkarilikija
moikka , sitten vielä kanaaiheella samanlaiset joskus ensi vuonna ennen joulua.
Minusta ne ovat tosi kauniita nappeja. Ostin niitä vahinkotavaraliikkeestä aikoinaan ison pussillisen, ja en tiedä yhtään niiden ikää.
Kiitos!
Ihanaa, kiitos kovasti!
Hämmästytti tuo kommentoija. Mutta toisaalta ei... Iltalehden uutisten kommentteja kun lukee, niin tuo tyyppihän vaikuttaa lähes älykkäältä. ;-)
Hepat menevät tosiaan aikamoista tahtia verrattuna muihin kuoseihin. Kukapa olisi arvannut.
Kiitos kovasti, kun tilasit!
Voivoi, nyt jääpi tekemättä.
Ihania kaikki ja nuo sinun kuosit on vaan :) Piti tulla vielä kiittämään, kun mainitsit niistä Ikean pukkijaloista....sellaiset on nyt sitten kasattuna myös minun työhuoneessa! Ovat muuten niin perfect :) p.s. en muutes ite kasannut :/ huh!
Ne ovat muuten hiukan ärsyttävät kasata, ainakin se ensimmäinen. Minä olen kasannut niitä viisi, ja viimeinen meni jo rutiinilla. :-D
:D
Lähetä kommentti