maanantai 6. syyskuuta 2010

Pigmenttien ihmeellinen maailma


Aamuinen soittokierrokseni pigmenttejä myyviin yrityksiin oli hämmentävä.

Kymin Palokärjestä sanottiin, ettei heidän krominkeltaistaan saa lainkaan käyttää seinämaalaukseen sen sisältämän lyijyn vuoksi. Lyijy on haitallista nautittuna, ja pigmentti on tarkoitettu taidemaalaukseen. Muu käyttö kielletty. Voih.

Seuraavaksi soitin Uulatuotteelle, jolla on valikoimissaan myrkytön krominkeltainen pigmentti. Heidän nettisivuillaan kuitenkin selkeästi lukee, ettei sitä suositella kalkkipohjaisiin maaleihin. Miksi? Minulle ei kuitenkaan osattu antaa minkäänlaisia neuvoja tai selityksiä. Puhelimessa ollut nainen toisteli vain, ettei hän tiedä, miksi krominkeltainen ei sovellu kalkkimaaleihin. Ja ei kuulemma kukaan muukaan osannut sanoa syytä. Minä jäin vähän suu auki. Tällaiseen "asiantuntemukseen" en ollut lainkaan osannut varautua.

Kolmanneksi soitin Sateenkaariväreihin, joka myy lyijyä sisältävää krominkeltaista pigmenttijauhetta. Ystävällinen mieshenkilö kertoi, että lyijy on syötynä vaarallista ja siksi sitä ei suositella sisämaalaukseen. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että jos seiniä ei mene nuoleskelemaan, ei lyijystä pitäisi olla mitään terveyshaittoja, mutta nykyiset säädökset ovat kireitä. Jos kuitenkin haluan pelata tyystin varman päälle, minun kannattaisi käyttää jotakin toista keltaisen sävyä, joka ei sisällä myrkyllisiä ainesosia. Sateenkaariväreillä on kuulemma pari muuta keltaista, jotka ovat lähellä haluamaani silmiäsärkevää sävyä. Luulenpa, että ajelen tässä joku päivä Viialaan tutustumaan huolellisemmin vaihtoehtoihin.


Yhdelläkään näistä perinnemaalifirmoista ei ole esittää minkäänlaisia värikarttoja pigmenteistään. Mitä kenellekään sanovat "ftalosininen", "joleskeltainen" tai "oksidivihreä"?

Nämä kuvassa olevat pigmenttipurkit ovat naapurini omaisuutta ja ne on ostettu Hangon Väristä. Kuvasin purkit, jotta kiinnostuneille olisi tarjolla edes jonkinlainen värikartta. Alempaa kuvaa suuremmaksi klikkaamalla saa selvää myös etikettien teksteistä. Ehkä tässä olisi hiukan osviittaa värimaailmaan eksyneille?


Alimman rivin sinisistä tulisi kyllä aika passeli olohuone...

9 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Aika mielenkiintoisia kommentteja. Mutta mä ehkä kallistuisin uskomaan Sateenkaarivärien mieshenkilöä. Ainakin me olemme saaneet sieltä paljon asiantuntevia ja hyödyllisiä neuvoja. Muista vilkuttaa, jos tulet Viialaan. ;)

Niin ja edellisen postauksen kommenteissa joku kyseli Into-maalin sävyttämisestä värijauheilla. Toki onnistuu. Kannattaa sekoittaa pigmenttiä ensin pieneen väriin maalia ja sekoittaa pasta sitten maalin joukkoon, että välttyypi kokkareilta.

Hanna kirjoitti...

Kiitos kati vinkistä, minä sitä väeijauheen maaliin sekoittamista eilen pohdiskelin =)

Minä muuten eilen etsiskelin myös noista pigmenttijauheista jonkinlaista värikartastoa, ja ihmettelin suuresti, kun en sellaista löytänyt. Täytyy nimittäin tunnustaa, että itselleni ei edes "englannin punainen" sanonut yhtään mitään...

Mutta tapettien maalaamissuunnitelma on muhunit yön yli pääkopassa, ja olen siitä edelleenkin innoissani. Tuo värijauheilla pelaaminenkin tuntuu nyt kiinnostavan ihan ylivoimaisen paljon, itseni tuntien hurahdus-pyrähdys ei ole kaukana. Taidan siis tällä viikolla suunnata kulkuni kohti Kodin Terraa ja Uulan pigmenttipurkkihyllyä!

Laitan vielä mielenkiintoisen linkin sivustolle, johon eilen surffaillessani törmäsin. Ei varsinaiseti maaleihin liittyvää, mutta hyvin kattavasti lähes kaikkea mahdollista väreistä, mielenkiintoista kahlattavaa ainakin itselleni!
http://www.coloria.net/index.htm

Kati kirjoitti...

Hyvä, jos ymmärsit jotain tosta lauseesta, jossa väriä sanan tilalla piti kyllä olla "määrään". :D

Jutta kirjoitti...

No jopas. Aika jännä että noin ristiriitaista informaatiota sait. Mikähän tuossakin on lopullinen totuus? Jotenkin tuntuu että useammassakin remonttiin liittyvässä asiassa joutuu vain lopulta itse päättämään, mikä kuulostaa luotettavimmalta ja keneen uskoo.

morso kirjoitti...

Olipas neuvoja. Tietysti voi olla että joku kominkeltaisen aineista reagoi jotenkin haitallisesti kalkin kanssa, ehkä jopa se lyijy. Tää nyt on ihan mun arvaus. Se, joka kieltää sekoittamasta, saisi kyllä kertoa miksi. ;)

Tarja / Tarjas Snowland kirjoitti...

Painiskelen saman ongelman kanssa tällä hetkellä, pigmenttien tarkoista värisävyistä ei hajuakaan... Kiitos kuvista!

Anonyymi kirjoitti...

Kymin palokärjen pigmenteistä on nykyään kuvat verkkokaupassa (kauppa.kyminpalokarki.fi). Ne tosin ovat suuntaa-antavia, sillä käytetty sideaine vaikuttaa merkittävästi pigmentin sävyyn.

Susanna kirjoitti...

Vau, hienoa kehitystä! Kiitos paljon vinkistä! Meillä ei varmaan pigmenteille enää tule tarvetta, mutta toivottavasti muut huomaavat uuden verkkokaupan.

Lauri kirjoitti...

Meillä on verkkokaupassa kuvat väripigmenteistä. Ne antavat ainakin viitteelisen kuvan minkä sävyisestä tuotteesta on kyse: https://suomenluonnonmaalit.fi/tuote-osasto/pigmentit-ja-savytysvarit/varipigmentit/