Huimat helteet totta vie jatkuivat kolmen viikon ajan. Olemme suppailleet paljon ja poimineet mustikoita ja minä olen ollut taas kananhoitajanakin. Vaikken minä lomareissulle päässytkään, on täällä kotinurkillakin tuntunut aivan lomalta. Ja minun elossani asiat ovat sujuneet hirmuisen kivuttomasti ja helposti koko hellejakson ajan. Kaikki on soljunut eteenpäin ilman hankaluuksia. Mieli on kaiken aikaa ollut yhtä aurinkoinen kuin sääkin. Aivan kerrassaan huippua siis!
Mutta sitten toissapäivänä yhtäkkiä tuli holtiton ukkoskuuro. Olin juuri päässyt Helmutilla salaisen mustikka-apajamme hollille, kun taivas repesi. Katsoin sadetutkasta, miten ukkosmyräkkä liikkuu ja totesin olevani täsmälleen pitkulaisen muotoisen ukkospilvistön kulkulinjalla. Kotosalla seitsemän kilometrin päässä sen sijaan ei satanut pisaraakaan.
Menin kertaheitolla ihan sekopäiseksi. En osannut päättää, mitä tehdä ja sekä ajatus sateessa metsään menemisestä että ajatus kotiinpaluusta oli aivan yhtä järjetön. Päätin kiukuissani, että minähän en turhaan sinne asti ajanut ja niinpä marssin kaatosateessa metsään. Ensimmäisen tunnin ajan poimin mustikoita sateessa ja toisen tunnin mäkäräisten seisovana pöytänä.
Mutta sain kuin sainkin ämpärillisen kerättyä. Halusin yllättää mustikkalahjalla Sulon, joka naisystävänsä kanssa on auttanut minua tosi paljon. Tuskantäyteisen parituntiseni jälkeen kohtasimme saunalla, ja minäkin rentouduin taas. Taivas selkiytyi ja keho nautti löylyistä.
Mutta tuon tunnin mittaisen kaatosateen jälkeen kaikki alkoi mennä pieleen; sellaiset pienet mitättömät asiat. Helmut kostui nihkeäksi, minä kaadoin vielä vettäkin sänkyyn ja peitto kastui läpimäräksi. Tuhrasin, sähläsin, kolauttelin itseäni, en muistanut tai muka-kerinnyt syödä kunnolla ja kaikki tavarat tipahtelivat käsistäni. Ajelin epätoivoisena ja yliväsyneenä pitkin rantoja etsimässä nukkumapaikkaa, jota ei muka millään löytynyt. Ja kun lopulta pääsin kaatumaan Helmutin kosteaan sänkyyn, palelin yön. On hurjaa, miten 22-asteinen ilma tuntuu kuivuudessa kuumalta, mutta kosteudessa kylmältä. Kaiken aikaa näiden helteiden kestäessä olen nukkunut nakuna ovet apposen auki, mutta nyt pitikin pukea pyjama päälle ja vetää ihan ovetkin kiinni.
Aamulla sama epätoivoinen oloni jatkui ja aloin jo purskahdella itkuun, mutta sitten taivas armahti minua. Sain kuivan, kuuman tuulen ja auringonpaisteen. Kävin suppailemassa, siivosin ja kuivattelin Helmutin. Olo helpottui. Mutta on se kyllä ihan tolkutonta, miten yksi ainoa kaatosade voi panna ihmisen niin pois tolaltaan!
Sitten Sulo ehdotti, että koska hänellä on rahaa mutta ei aikaa, ja minulla juuri päinvastoin, niin voisinko kerätä heille vielä toisenkin ämpärillisen mustikkaa ja vaihtaa sen mansikkalaatikolliseen! Olin aiemmista mustikkahommista jo niin kipeä, että olin jo päättänyt lopettaa poimimisen tältä kesältä. Mutta koska meneillään oli viimeinen hellepäivä ja ukkosetkin peruttu, minä päätin suunnata vielä kerran puskiin. Itselläni ei ole nyt rahaa ostaa mansikoita, joten jos saan maksaa ne mustikalla, on kyseessä hyvä diili.
Kuumat päivät ovat olleet aivan taivaallisia mustikkapuskissa. Ei yhtään hyttystä, ei yhtään paarmaa eikä yhtään mäkäräistä. Ainoa haitta on ollut oma selkäni, joka ei juurikaan vihoittele vielä maassa ryömiessäni, vaan iskee kertaheitolla jumiin siinä vaiheeesa, kun pitää nousta ylös ja lähteä kantamaan saalista autolle.
Eilen illalla olin niin kipeä, että pienenkin askeleen ottaminen sattui aivan julmetusti. Siksi päätinkin, että tänään kun vettäkin sataa aamusta iltaan, minä en vaadi itseltäni mitään. Nukun vaikka koko päivän, jos se tuntuu parhaalta. (No, nyt tuntuukin parhaalta päivittää kuulumisia blogiin!)
Tosiasiassa tällainen päivä kannattaisi käyttää taloyhtiön kirjanpitoon tai oman kodin kaaoksen selättämiseen. Olen kolme viikkoa vain käynyt täällä heittämässä jotain sisään tai hakemassa jotain ulos. Tiskit ja keskeneräisen projektit ovat levällään. Lattialla on hiekkaa enemmän kuin Saharassa!
