On tosi vaikeaa pitää toivoa yllä, että tästä kesästä vielä joskus tulisi kesä. Suppilauta odottaa yhä kassissaan sitä, että vesi ja ilma lämpenisivät, aurinko paistaisi ja tuuli tyyntyisi. Lähes samoja asioita odottaa mopokin, joten en sitäkään ole viitsinyt ottaa ajoon.
Helmut on nyt ollut neljä viikkoa korjaamolla odottamassa, että joku tyyppi fiksaisi sen perästä irrotetun möykyn ja se saataisiin laitettua takaisin paikoilleen. Olen tosi vihainen siitä, että minulle sanottiin korjaamoreissuun menevän "jokunen päivä". Niinpä minä olen sitten joka päivä odottanut Helmutin valmistumista, ja jokaisen viikon jälkeen kun olen kysynyt, mikä on tilanne, olen saanut vastaukseksi, että toivottavasti seuraavalla viikolla valmistuu. Ja samalla olen tullut yhä vihaisemmaksi siitä, miten paljon olen menettänyt rahaa vakuutuksiin ja veroihin, kun en laittanut autoa seisontaan.
Kotona olen sentään saanut raivattua pensasaitaa ja maalattua portaiden kaiteita. Saksalaiset kaverini kävivät täällä, viipyivät viikon ja jatkoivat sitten matkaansa matkailuautollaan. Saimme onneksi ihanan kesäisen juhannusaaton, mutta muuten oli kylmää ja enimmäkseen sateista. Minä en koskaan varsinaisesti vietä näitä vappuja ja vastaavia mitenkään, mutta nyt tuntui tosi mukavalta saada vähän spesiaalimpi juhannusaatto. Sulokin tuli vaimokkeensa kanssa, kaikki toivat pöytään omat antimensa ja me vietimme hyvin perinteisen suomalaisen grillailujuhannuksen. Sen jälkeen menimme saunomaan Hinkanrantaan, jossa olikin odotettua enemmän porukkaa. Moni sanoi, että oli jättänyt juhannuksen väliin ja pysynyt kotona, koska kelit eivät houkuttaneet mökkeilemään. Kokolle emme saksalaisia raahanneet, mutta emmepä joutuneet myöskään näkemään lieveilmiönä yhtäkään suomalaista kännipäätä.
Otin tavoitteekseni maalata ensi vuoden kalenterista puuttuvat kuvat tämän viikon aikana, mutta jostain syystä olen onnistunut tekemään vain yhden kuvan. Pakotan itseni aloittamaan toista heti, kun saan tämän postauksen kirjoitettua! Minä lupaan! Eihän se nyt oikeasti näin vaikea homma ole! Vaivaiset kaksi kuvaa ja kansi on enää jäljellä. Toivottavasti allakka menee viimevuotista paremmin kaupaksi. Ainakin kuvat ovat minusta nyt paljon parempia.
Olen nyt päättänyt, etten matkustele Helmutilla yhtään minnekään tänä kesänä, vaikka se tosiaan valmistuisikin "ensi viikolla", kuten on luvattu. Pysyn kotona ja pihtaan rahaa ihan neuroottisesti. Haluan oikeasti päästä helvettiin täältä edes syksyksi. Jos ja kun kesä on tätä sorttia, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä masentumatta kaamosajasta. Olenkin tutkaillut Kelan sääntöjä ja ymmärtääkseni saisin olla kolme kuukautta ulkomailla menettämättä työttömyyskorvausta. Työnhakuvelvoitteen täyttäminenhän onnistuu ihan mistä tahansa. Jos roudaan tietokoneen mukaan, voisin hakeutua jonnekin sähkön äärelle aina silloin, kun minulla olisi graafisia töitä.
Toimeentulotukea saisin pelkästään oman kotini kuluihin eli vastikkeeseen ja sähköön, mutta en mihinkään muuhun. Miten siis kustantaisin ruoan, lääkkeet, dieselin ja huvit sekä haaverit? No tietysti sillä työllä, jonka Universumi minulle nyt lopppukesäksi järjestäisi ja josta saisin palkan syksyllä! Eikö niin, kilttikultarakas Universumi? Pitäkää peukkuja. Jos minä pääsen reissuun, te saatte lukea iloista blogia tämän valituksen sijaan!
Ja voisin yrittää hakeutua johonkin Workaway-paikkaan, jos minut vain jonnekin huolittaisiin. Se toisi paitsi säästöjä ruokakuluihin, myös sosiaalista elämää ja vaihtelevia kokemuksia. En halua viettää kolmea kuukautta yksinäni tuppisuuna Helmutissa lainsuojattomana nyt, kun Espanjassa häshtäk vänlaif on tuhonnut itse itsensä ja kaikki kivat paikat on kielletty.
Mitä vanhemmaksi ja huonokuntoisemmaksi käyn, sitä selvempää minulle on, että olisi pakko elää nyt, eikä odottaa eläkettä, joka häämöttää epätoivoisten 16 vuoden päässä.
Päätän tämän postauksen positiivisiin asioihin.
Vähän lomailun makuun pääsimme eräänä iltana, kun kävimme hakemassa minulle käytetyn jääkaapin Nuijamaalta. Ajoimme moottoritien sijasta maisemareittiä pitkin kiemuraista maaseututietä ja katsoimme kylän nähtävyydet. Pelkästään jo vieraassa Lidlissä käyminen tuntui luksukselta - niin raskaaksi on kotona jumittaminen jo mielelle käynyt.
Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni jääkaappi, joka ei pidä ääntä! Mikä rauha ja hiljaisuus kotonani vallitseekaan! Kiitän onneani, että joku ihana ihminen halusi myydä melkein uuden jääkaappipakastimensa vain viidellä kympillä juuri nyt, kun omani oli alkanut vaatia kunnon nyrkiniskua kylkeensä lakatakseen välillä jyrisemästä!
Ja lisää ihania asioita! Näitähän riittää!
Viime perjantaina Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö järjesti ihan ilmaisen retken läheiseen saareen, jossa tutustuttiin entiseen leirikeskukseen ja mietittiin sen tulevaa käyttöä kaiken kansan yhteisenä ja avoimena virkistysalueena. Siellä sai saunoakin. Miten paljon minä arvostankaan tällaisia tilaisuuksia! Että pääsen ilmaiseksi rantasaunaan! Nyt kun kaikesta pitää pihtailla, en pysty edes sellaista harrastamaan. Ainoa minun kukkarolleni sopiva saunakin on tuplannut hintansa tänä kesänä.
Ja ajatelkaas sitäkin, miten hyvä tuuri minulle kävi, ettei tähän minun kotiini löytynytkään vuokralaista kesäksi! Tuolla minä olisin nyt nämä puolitoista kuukautta elänyt kaatosateessa teltassa omalla pihalla, kun Helmut on ollut ajokiellossa! Ai järkytys mikä hirvittävä ajatus!
2 kommenttia:
Täällä meillä on seurakunnalla kerran viikossa maksuton sauna, saa myös makkaran ja pullan sekä kahvia ja mehua. Voi osallistua illan hartauteen mutta ei ole pakko, eikä ketään katsota pahalla jos ei osallistu. Olisikohan teillä vastaavaa toimintaa? Perheille on omansa ja aikuisille omansa, miehet ja naiset erikseen.
On tämä sää ollut merkillinen, tuntuu ettei talo ole kunnolla lämmennyt ja joka ilta mietitään laitetaanko takkaan tulet vai ei. Toistaiseksi on sinnitelty ilman.
No heti otin selvää! Miehille on säännöllisesti. Naisille ei lainkaan. Kahtena iltana kesän aikana on kaikille yhteinen sauna.
Lähetä kommentti