tiistai 21. maaliskuuta 2017

Jänistaidetta ja oikea sohva


Meillä on sohva. Sellainen, jossa voi löhötä. Harmaa löhösohva. Hankittu vain ja ainoastaan telkkarin katselua varten. Enpä olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että tämäkin päivä tulee.

Rungoltaan kovin kaunis ja ihastuttavan jalomuotoinen vanha sohvani on kohta kokonaisen vuosikymmenen odottanut, että joku verhoilisi sen ja laittaisi siihen uudet, kimmoisat jouset. Sulo on napissut sen kaameasta ulkomuodosta kaikki nämä vuodet ja silloin tällöin varovaisesti ehdottanut sohvan vaihtamista johonkin rennompaan malliin. Sohvan kangas kun näyttää siltä, kuin siihen olisi joku kuollut. Varmaan se sama tyyppi, joka on väsyttänyt ne jousetkin. Minä en ole raaskinut luopua siitä, vaikka myönnän, ettei se ole mikään mukavuushuonekalu.



Mutta nyt, kun minä olen palkkatöissä ja tulen kotiin joskus varsin pitkienkin päivien päätteeksi, olen löytänyt itseni usein siltä sohvalta makaamasta ja Netflixiä tai Yle Areenaa katselemasta. Siinä maatessani olen ymmärtänyt, että jos ihminen haluaa maata mukavasti sohvalla, ei 40- tai 50-luvun herkkämuotoinen salonkisohva ole ollenkaan oikeanlainen valinta.

(Olohuoneen entistä mummolasisustusta.)





Niinpä minä totesin, että nyt on aika antaa periksi ja ostaa sohva. Koska kahta sohvaa ei mahdu näin mahdottoman pikkuruiseen taloon, piti keksiä, mitä sille rakkaalle vanhalle sohvalle tehdään. Sitä ei voisi myydä, koska siitä voisi pyytää korkeintaan 50 euroa ja se saattaisi päätyä sillä hinnalla ties mihin käyttöön. Niinpä laitoin sähköpostia paikalliselle verhoilijalle ja pyysin saada lahjoittaa sohvan hänelle. Ajattelin, että jos ammatti-ihminen laittaisi sen arvoiseensa kuntoon, sohva saisi vielä arvostavan kodin. Verhoilija ilahtui ja tänä iltana sohva lähteekin kohti uusia seikkailuja.

Pormestarintuolit laitoin myyntiin, koska halusimme tilaa kulmasohvalle, jossa me molemmat voisimme makoilla yhtä aikaa. Itse ostimme kyseiset tuolit edullisesti, joten myimme ne eteenpäin samalla pienellä hinnalla. Ne taisivat onneksi päätyä hyvään kotiin, jossa niitä jo odotti saman sarjan sohva.



Jos meillä olisi rahoja, niin olisimme voineet ostaa jonkun sellaisen sohvan, jossa olisi oikeasti tosi hyvä istua ja maata. Anopilla on sellainen ja siihen kun käy pitkälleen, niin ei tee mieli nousta enää ollenkaan. Mutta me jouduimme tyytymään kompromissiin. Oli löydettävä sohva, joka sopi kukkarolle ja joka olisi edes jotenkin sirohko. Halvimmat sohvat kun ovat nykyisin ihan älyttömiä möhkäleitä.


Harmaata, harmaata, harmaata, valkoista, lisää harmaata. Siinä on sohvavalikoima tätä nykyä. Niinpä meille tuli harmaa divaanisohva. Siinä voi maata ja siinä voi istua. Se ei ole täydellinen, mutta se kelpaa. Kaikessa harmaudessaan se valitettavasti toi lämpimään olohuoneeseemme kelmeän olmimaisen tunnelman. Minun oli pakko ryhtyä tekemään taidetta taiteen vuoksi, jotta sohvan harmaus kumoutuisi. Iso, punainen jänistaide syntyi juuri äsken ja ripustin sen seinälle, vaikka se oli vielä märkä.

Koska Sulo tykkää erityisesti jäniksistä, meillä on jäniksiä vähän siellä sun täällä. On pehmolelua ja posliinipupua, Schleich-kokoelman alkua ja käsityöläisten tekemiä jänöjä. Siksi minä valitsin jäniksen myös ison punaisen sohvanpäällistaiteen aiheeksi.

 Kalmankangas entisen sohvan päällä oli sen puoleen hyvin huoleton, että ei kamalasti haitannut, vaikka siihen tipahti mustikkaa tai kaatui teetä. Yksi tai viisi läiskää lisää ei tuntunut missään. Nyt vaaleanharmaa sohva hohtelee niin puhtaana, ettei siinä uskalla syödä mitään. En meinaa edes uskaltaa istua siihen ilman, että laitan torkkupeiton peppuni alle.

(Minun kettumukini. Sulon mukissa on tietysti pupu.)

 Vaikka vanhan sohvan lähteminen kirpaiseekin, niin vaihtelu tekee hyvää. Olinkin vähän jo kyllästynyt mummolafiilikseen pitseineen. Nykyaikainen sohva onneksi sopii vanhan lipaston, keinutuolin ja hirsiseinän kaveriksi ihan hyvin ilman mummolatunnelmaa.

Television siirsin nurkkaaan, jossa se ei hallitsisi huonetta niin paljon kuin tähän saakka. Nyt se jää aika mukavasti toimiston oven taakse piiloon. Minusta sellainen on ihan sietämätöntä, että telkkaria pidetään aina auki, vaikkei sieltä mitään katseltaisikaan. Meillä ei sellaista ole tehty koskaan ja nykyisin ei enää senkään vertaa, kun kanavat ei enää näy. Meillä ei ole antennia, vaan tv-kanavat tulivat taloon laajakaistan kautta. Tuntui kuitenkin typerältä maksaa kuukausittain palvelusta, jota emme juuri koskaan käytä ja siksi irtisanoin Sonera Viihteen muistaakseni viime keväänä. Emme ole katuneet. Nyt jos haluamme varsin nähdä jonkin tv-ohjelman, katselemme sen netistä telkkariin liitetyn tabletin kautta ja muulloin sitten leffoja ja sarjoja Netflixiltä.

Loppukevennykseksi se näkymä, jota ei sisustusaiheiseen blogitekstiin kuvata.



16 kommenttia:

vaalean vihreää kirjoitti...

Ihana sisustus. Ja oikein hyvää realiteettia tuo vika kuva.

Meillä on suuri sohvaongelma. Se nimittäin hajoaa just kohta. Ihastuimme jo kerran sohvaan (joka olisi juuri käynyt kukkarollekin, koska oli näytekappale), mutta peräännyimme se värin takia. Lapsiperhe ja valkoinen kangassohva ei vaan mitenkään kuulostanut järkevältä ostokselta. Olemme siis yhä rikkinäisen sohvan kanssa. Minä taas ajattelin ensin, että ostamme harmaan sohvan, mutta silmät tarttuivat liikkeessä niihin ainoihin ei-harmaisiin. Joko olivat sitten liian kalliita tai liian .. valkoisia.

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Ihana tästä tuli! Varsinkin toi puputaulu, taisin ihastua siihen - rakkaus ensisilmäyksellä!

Koska alkuperäinen teos on liian iso meidän taloon, en ehkeis yritäkkään ostaa sinulta sitä. Mutta... olisiko mahdollista että myyt minulle valokuvan, jonka minä sitten pystyn tulostamaan pienemmällä?
Jatketaan juttua sähköpostitse: ohwienordisch@web.de

Susanna kirjoitti...

Sohvat, kengät, valaisimet. Ne ovat minusta ihan mahdottomia ostettavia. Ja autot. Niissä ei ikinä löydy sopivaa kombinaatiota hinnan, ulkonäön ja toimivuuden suhteen!

Susanna kirjoitti...

Oi kökkö, tulipa hankala kysymys. Mitähän minun pitäisi veloittaa sellaisesta. :o

Katja kirjoitti...

Ihana puputaulu! Samoin tuo kettumuki, saanko kysyä mistä se on hankittu? Harmaa sohva, se on harmaa, siis alakuloinen ja mitään sanomaton. Mutta aina ei voi toivoa väriä, pääasia että on paikka jossa löhötä.

Susanna kirjoitti...

Mukit ovat Kasvihuoneilmiöstä! Oli myös hirviä.

Unknown kirjoitti...

Rakkautta ensi silmäyksellä!
Minuakin kiinnostaisi samanlainen taulu, jonka teit sinne sohvan yläpuolelle.
Voisitko harkita tekeväsi näitä myyntiin sinne nettipuotiisi?

Airi kirjoitti...

No niin, seuraava puputauluun rakastunut ilmoittautuu. Ja Sulolle terveisiä, minäkin pidän jäniksistä. Tai oikeastaan olen sellainen - kaveritkin tietävät tämän. Erilaista pupurekvisiittaa siis löytyy talossa. :)

Susanna kirjoitti...

En ainakaan noin niinkuin käsityönä, mutta Eevan mainistemalla tavalla se voisi olla mahdollista. Mietin.

Susanna kirjoitti...

Sulokin taitaa jotenkin samaistua jänikseen. :)

Sirpale kirjoitti...

Upea puputaulu (:

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Oi kökkö, meinäsin unohtaa vastata :-) Tutkin vähän mitä kuvista noissa stock-sivuilla ja julisteista julistekaupoissa pyydetään... en tiedä, olisiko semmonen 15-20 Euroa paikalla?

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Oliko liian röyhkeä tarjous? Pyydän anteeksi. Hyvää pääsiäistä!

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Oliko liian röyhkeä tarjous? Pyydän anteeksi. Hyvää pääsiäistä!

Susanna kirjoitti...

kiitos!

Susanna kirjoitti...

Oi, ei ollut röyhkeä! Jäi vaan vastaamatta, kun aloin miettiä, miten paljon vaivaa olisi taulun kuvaamisessa ja miten kallista olisi printeiksi tulostaminen. Kuvaa digimuodossa en myisi, mutta jos valmiina printteinä. En ole päässyt yhtään puusta pitkään tämän miettimisen kanssa vieläkään.