Eilen oli taas fb-ompeluryhmän ompeluhaastepäivä. Yllätyspaketti saapui, ja pidin kaikki sormet ja varpaat ristissä, että mitä siellä sitten onkin, kunpa ei olisi vaaleanpunaista.
Avasin paketin ja sain eteeni vaaleanpunaista! Se oli palanen vaaleanpuna-harmaata trikoota, jossa oli kiva kuosi, seuranaan reipas pätkä vaaleanpunaista resoria.
 |
| Vaatesuunnittelua ilman saksia. |
Keekoilin kankaiden kanssa peilin edessä, eikä aivoihini tullut yhtään ideaa. Kankaista olisi saanut aikaan vaikka mitä kivaa jollekin muulle ihmiselle, mutta halusin tehdä jotain, jota itse oikeasti käyttäisin. Niin paljon kuin väreistä tykkään, niin vaaleanpunainen on minulle vaikea. Tulee aina jotenkin possuolo! Ja possut eivät liiku ihmisten ilmoilla.
Toinen ongelma oli se, että resori oli puhdasta vaaleanpunaista ja trikoon vaaleanpunainen sävy kellertävää. En vaan kyennyt näkemään niitä samassa vaatteessa. Kolmas ongelma oli se, ettei minulla ollut sen paremmin mitään vaaleanpunaista kuin harmaatakaan kangasta, joita näihin yhdistäisin.
 |
| Aloituskuva: näillä mennään! |
Eli minun oli sitten tehtävä kotiasu, johon riittäisi vain se pieni kangaspala. Totuushan on, että kesäaikaan elän 24/7 bikineissä. Ihan koko ajan. Aamulla bikinit päälle, illalla pois. (Niin että sehän taitaa olla kuitenkin 12/7... tai 14/7...) Tästä seuraa se, että kulutan bikinit yhdessä kesässä loppuun. Päätin siis ommella bikininkorvikkeen, jotta oikeat bikinit säästyisivät pidempään ja olisivat vain uimista varten.
Koska mitään kaavoja ei ollut käytettävissä, leikkelin kankaan summamutikassa. Siihen nähden olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen! Olen aika ylpeä siitä, että keksin, miten pikkuruisen tilkun saa riittämään.
Uskallan näyttää poseerauskuvankin. (Mutta vain edestä, niin ei masulöysyys erotu yhtään.)
Tehdäänpäs tässä kohtaa syrjähyppy laihdutusteemaan. Teen nyt jotain (tyhmän)rohkeaa ja laitan kuvan lähtötilanteesta vuoden alussa.
Tässä olen tammikuun alussa, 73-kiloisena. Tavoitteeni oli tiputtaa 10 kiloa. Nyt olen 65-kiloinen, enkä halua laihtua enempää. Vyötäröni on noin 13 senttiä ohuempi kuin puoli vuotta sitten. Minulla on nyt hyvä olo itseni kanssa. Kroppa tuntuu taas omalta. Tähän tarvittiin kevättalven mittainen juttakuuri, joka todellakin tympi välillä ihan urakalla ja sen jälkeen omaksuttu juttamainen ruokavalio. En ole lkäynyt tyhjällä vatsalla aamulenkillä, hikoillut salilla, jumpannut tai kahvakuulaillut. Pelkkä ruokailun muuttaminen riitti. En siis ole myöskään enää aikoihin mittaillut annoksiani, vaan syön vaan sen oppimani kaavan mukaan: reippaasti proteiinia, paljon kasviksia, vähän sokeria, kohtuullisesti rasvaa, runsaasti vettä.
Nyt olen siinä vaikeimmassa vaiheessa, kun tämä paino pitää onnistua pitämään. Syön taas suklaata, sipsejä, kakkuja, juustoja, jätskiä. Himo on ihan yhtä paha kuin aina ennenkin. Mutta yritän kovasti, etten söisi niitä joka päivä ja jos syön, en syö kilokaupalla. En ikinä enää halua palata tuohon vanhaan tammikuiseen vartalooni. Edellisestä juttakuurista opin, että se paluu vanhaan on pelottavan helppoa ja nopeaa, jos ei pidä varaansa.
 |
| Aamunaamasensuuri. |
No niin, takaisin ompeluseuroihin. Se vaaleanpunainen resori jäi siis käyttämättä tuosta bikinihässäkästä, joten ompelin vielä hupparimekon. Tästä tuli niin kivan mallinen, että uskoisin käyttäväni kaavaa vielä tulevaisuudessakin. Eikä vaaleanpunainenkaan nyt niin kaamean possumainen lopulta ole.
Vaikka se viimekertainen ompeluhaaste leopardikuosineen oli järkytys, puumamekosta on tullut ihan lempivaatteeni. Olen käyttänyt sitä oikeastaan päivittäin näiden helleviikkojen aikana (jos jostain syystä olen tarvinnut vaatetta bikinien peitoksi) ja olen uskaltanut jopa käydä Siwassa se päälläni!
Älyttömän kiva on tämä uusi ompeluseuraharrastukseni. Innolla odotan ensi perjantaita.
22 kommenttia:
Ihailtavaa omata tuollainen taito että suih vaan osaa loihtia kankaanpalasta jotakin upeaa ja uutta vaikka vääränvärisestäkin. Kadehdin noita vaatekappaleita kuin mallivartaloakin ;)
Joskus teininä minä ompelin melkein kaiken suoraan leikkaamalla. Äiti ihmetteli taitoani. Mutta se taito katosi iän myötä, tuli kai itsekritiikkiä tarpeeksi ja piti turvautua kaavoihin. Siksi oli hirmuisen hauskaa nyt tehdä välillä tällä lailla ronskisti. Varsinkin kun en onnistunut vain pilaamaan koko kangasta. :D
Mää vain tuijotan sun vatsaa.
Mun täytynee laittaa rehellisyyskuva lisäksi....
Mää sit taas kammoon harmaata. Mut kiva kuvio tossa kankaassa tosiaan. Hiano helleasu tuli! Sää oot kyllä luava ja taitava!
Painoit talvella suurinpiirtein sen verran ko mää nyt. Määki aattelen, että 65 kg olis mulle hyvä. Tosin tääkin kelpaa sen 80 kilon jälkeen. :-)
Joo, harmaa, minä en edes laske sitä väriksi! :D
Hitaasti edeten sinne kuusvitoseen... Sitäpaitsi sä näytät tosi hyvältä nytkin!
Ihanat asut! Tuo alempi tuo mieleen Abban :)
Mulle tuli 60-lukuinen olo tuosta mekosta ja tavoittelinkin sen ajan svengaavaa poseerausta... Mutta olikos se sitten kuotenkin 70-luvun alkua, kyn tuonmalliset mekot oli muotia?
Mä niin nostan sulle hattua tahtotilasta, jolla tuo upea uuma saatiin aikaan! Wau!
Ihania ompeluksia olet loihtunut lähes tyhjästä! Mahtavaa luovuutta.:) Ja huokaus, pitäiskö tilata Jutan paketti...Aika moni muu juttu on jo kokeiltu. Painoa on tullut tiputettua vuosien varrella kilo poikineen, mutta jos onnistuisin taas, niin mistä löytäisin viisauden kiven, joka auttaisi pysymään saavutetussa painossa?:/
Tuo sun lähtötilanne-omakuva on just presiis kuin minä nyt. Mistäköhän mä saisin sen tsempin tehdä asialle jotain... Sulla on kyllä todella ihailtava kroppa nyt!
Mahtavia ompeluksia taas. Tosin mulle tuli heti sellanen "apua, kuristun"-olo tuosta hupparin kauluksesta... En tiiä miksi, mutta mä en kestä yhtään, jos kaulus on korkea. En oikein voi pitää kaulakorujakaan, kun ne kuristaa. Siis joo, vaikka ne ei ees osu kaulaan... mutta niskaa painava koru tekee kuristumisen tunteen. Oon vissiin vähän outo... =/
Kiitos. Pakko sanoa, että kun näin tuon kuvan, hämmästyin tosi paljon itseklin. En ollut tajunnut, että mulla tosiaan on taas jotain, jota voi kutsua vyötäröksi. :D
Jos löydät sen kiven, niin vinkkaa minullekin!
Kokeile ottaa valokuva alusvaatteissasi. Mulle se oli aika pysäyttävä tilanne. Peilistä katsoessa kun pää jotenkin osaa laittaa kaiken siedettävämmäksi kuin valokuva.
Hih, minä taas en kestä, jos on liian avoinainen kaula-aukko. Minähän siis pidän kauluria heti kun lämpötila laskee kymmeneen asteeseen ja riisun sen sitten kun on taas kesä. Vähän sama kuin villasukat. Jos jalat tai kaula on paljaana, on kylmä.
Mutta ne kaulakorut ovat mullekin vaikeita. Ja halterneck-systeemit mahdottomia. Mikään ei saa vetää niskaa alas. Korkeat kaulukset kun ovat kaulan molemmin puolin ja kannattavat itse itseään, niin mulle ei tule sitä tuskaisuusefektiä kuten koruista. Kaulaliinat ovat myös tuskaa. :D
Hieno helleasu!
Ja rakastuin heti tuohon mekkoon! Ihana!
Kukapa sitä ei sompailisi painonsa kanssa, mulla vaan menee vaakalukemat ihan väärään suuntaan. Keväällä alotin 5:2 dietin ja painoa meni muutama kilo, mutta sitten suunta kääntyi ylös. Kesälomalla meni maku koko hommasta ja nyt yritän taas vähän lisätyllä liikunnalla uudelleen. Toistaiseksi ei tuloksia ole kyllä näkynyt. Välttelen vaakaa ja yritän luottaa vaan vyönreikiin....
Jospa ne tulokset tulevat viiveellä? Tsemppiä liikunnan lisäämiseen!
Ihania ompeluksia <3 Ja miten vatsasi näyttää kauniilta <3
Itselläni on pömppövatsa - ei sekään ehkä edestä näy, mutta sivusta kylläkin (raskaana olevan vatsalta näyttää). Tähän yritin hyväksyntää viikonloppuna tehdä "voimauttavan valokuvauksen" merkeissä, ihan täysin ilkosilleenkin. Mutta ne kuvat menivät poistoon, vielä en ollut valmmis hyväksymään :) Aloitin hyväksynnän vaatteet päällä, kasvoista käsin :)
Nuo laihdutuskuvat on kyl tosi motivoivia! Ite haluisin kans päästä eroon ylimääräsestä vatsalla ja reisissä... Tämmöset tekstit onneks innostaa ja kannustaa, et kyl siihen haluttuun tulokseen voi päästä ja lisäks aika pienillä muutoksilla :)
Kivat biksut, mutta tuo mekko se vasta hieno onkin! Ooh :o Ja hienosti oot suoriutunut painonpudotuksesta. Mulla olis pudotettavaa paljon enemmän, ollaan vähän niin kuin pakon edessä kun kakkostyypin diabetes uhkaa.
Kiitos, Katja!
Oletpa reipas, kun kokeilit voimauttavaa valokuvausta alasti. Minusta ei olisi siihen! Sulo on ollut voimauttavan valokuvauksen kurssilla, ja minä olen miettinyt, ettei minusta olisi siihen hommaan ollenkaan. On helpottavaa, kun tykkää taas omasta vartalostaan, mutta nyt sitten on vaikea sietää naamaa, josta en saa nättiä, vaikka kuinka laihduttaisin.
Hyvää matkaa sinulle voimauttavan valokuvan tiellä!
Siihen tarvitsee vain tahdonvoimaa ja kärsivällisyyttä.
Hah. "Vain". :P
Voi ei. Pakon edessä laihduttaminen on varmasti vaikeampaa, kun se motivaatio ei välttämättä tule omasta halusta vaan pakosta. Paljon voimaa sinulle siihen projektiin!
Lähetä kommentti