Kun olin teini, meillä oli tuttavaperhe, jonka molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä, siis omassa yhteisessä yrityksessään. Perheen äiti eli ja hengitti pelkkää bisnestä: missä tahansa asiassa hän onnistui näkemään sen puolen, miten sillä tehdään bisnestä. Se oli hämmentävää. Se oli rasittavaa. Se oli ehkä jopa vähän säälittävää. Monesti kävi mielessä, että eikö tuolla ihmisellä ole muuta elämää kuin bisnes.
Olen viime aikoina huomannut olevani pelottavan lähellä tuota perheenäitiä. Joulun alla huomasin ensimmäisen kerran, että työ on ottanut vallan elämässäni. Siihen oli ruvennut kulumaan aikaa ja ennenkaikkea energiaa enemmän kuin vapaana heilumiseen ja harrastamiseen. Ajattelin silloin, että jouluisin asiat vaan ovat niin ja pian palataan taas vanhaan leppeään rytmiin.
Mutta en ole palannut. Vaikka en ihan konkreettisesti tekisikään töitä, se on mielessäni oikeastaan ihan koko ajan. Minulla on jatkuva tunne kiireestä, vaikka kiirettä ei oikeasti ole. Melkein kaikki, mitä nykyisin teen, liittyy työhöni. Kommunikoin ja seurustelenkin lähinnä vain toisten käsityöyrittäjien kanssa. Käsityöyrittäjäryhmän hommat syövät aikaani yhä enemmän sen lisäksi, että omakin yritys vaatii nykyisin enemmän panostusta kuin aiemmin. Suunnittelen tulevia tapahtumia, mietin uusia kuoseja, uusia tuotteita, pohdin markkinointia - kaikkea samaan aikaan. Kaikki asiat sinkoilevat yhtenä mylläkkänä päässäni, eikä se ole ollenkaan hyvä asia. Todellisuudessa tehokasta työaikaa on päivistäni ehkä pari tuntia ja kaikki muu aika menee epämääräiseen työhönliittyvään vellomiseen.
Olen oppinut ruokailemaan tietyn rytmin mukaan. Yhtälailla varmasti oppisin työskentelemäänkin tietyllä rytmillä. Minun pitäisi vain ensin aikatauluttaa elämäni kunnolla ja sitten alkaa opetella aikataulussa pysymistä. Varata jokaisesta päivästä tietty aika graafisille töille, tietty aika tiskirättitehtaalle, tietty aika paperitöille ja sähköposteille, tietty aika markkinoinnille, Facebookille ja tietty aika Käsityöyrittäjille. Ja tietty aika vapaa-ajalle.
Tiedän, että avainkohta muutoksessa on se, että aamulla nousen sängystä suoraan pihalle, enkä suoraan nettiin. Ja se, että katkaisen työpäiväni olemalla hetken ulkona, vaikkapa polttopuita pilkkomassa. Jos möhmötän pää suhisten tietokoneella ja työhuoneella tauotta aamuvarhaisesta iltamyöhään, saan oikeasti tosi vähän aikaiseksi.
Hahmottelin vähän aikataulua, joka olisi sopiva päivärytmilleni ja jossa pitäytyminen pitäisi minut erossa tästä aikasyöpöstä, eli tietokoneesta. Aion ainakin kokeilla tätä. Jos minä osasin elää seitsemänvuotiaasta 25-vuotiaaksi seuraten lukujärjestystä, miksen voisi tehdä samoin nyt?
Minun vappuni on kulunut uusia keltaisia riepuja leikatessa, ommellessa ja prässätessä. Tänään valokuvasin niitä vielä kohmeisin sormin pihalla. En ole syönyt yhtään tippaleipää enkä munkkia. En edes huomannut vapun olevan tulossa. Mutta oikein hyvä näin; olen saanut tosi paljon aikaiseksi. Enkä kuitenkaan olisi pystynyt pitäytymään vain YHDESSÄ tippaleivässä!
Rentouttavaa vappupäivän iltaa teille! :)
25 kommenttia:
Niin tuttua!
Ihailen yrittäjiä sillä heillä pitää olla venymistaitoa. Itse olen maatalousyrittäjäperheestä ja tiedän että viikko oli 7-päiväinen kun oli eläimiä ja kaikkea. Siihen elämään en olisi halunnut aikuisena. Valitsin opettajanuran ja se sopii minulle. Tosin tässäkin on usein kotihommia varsinaisen työpäivän lisäksi ja se tuntui silloin joskus raskaalta kun tytär oli pieni. Mutta tässä työssä on myös paljon etuja, joten en kadu valintaani ollenkaan.
Varmaan se on niin että joka työssä on hyvät ja huonot puolensa. Mutta joka tapauksessa on kiva että teet noita riepuja. En käytä juurikaan muita riepuja paitsi siivouksessa minulla on muutama mikrokuituinen käytössä. Ja luulin aluksi etten tykästyisi näihin uusiin tummiin riepuihin mutta ne vasta kivoja ovatkin. Ne eivät koskaan muutu epämääräisen näköisiksi eikä niistä lähde pesussa väriä eli olen pessyt keittiörätit valkoisten keittiöpyyhkeiden kanssa yhdessä. Kiitos näistä rievuista!!!
Vakkari
Rytmittäminen on välillä tosi tylsää mutta nin tarpeellista. Toivottavasti löydät sinulle sopivan rytmin. Itse olen palkkatyössä missä itse suunnittelen kuitenkin työpäivät. Venyn useimmiten mahdottomuuksiin kun työnteko ja työtehtävät vaan ovat niin kiinnostavia, voimat vaan ei sellaiseen venymiseen riitä. Joku tolkku siinä ranskalaisten vanhassa systeemissä missä kahdeksan tuntinen työpäivä keksittiin oli. Hyvää Vappua ja työntekoa sinulle!
Hyvä sie!
Minä olen yrittänyt tehdä itselleni sääntöä tässä tietsikalla notkumiseen, mutta aina sorrun kuitenkin etsimään täältä jotain ja sitten vain "äkkiä" vilkaisen blogeja tai muuta ja taas huomaan istuneeni tässä vaikka kuinka kauan.
Toivottavasti onnistut päiväsi rytmittämisessä.
TÄÄ ON JÄRJETTÖMÄN TUTTUA! Varsinkin nyt kun on ollut oikeasti vilkkaampaa, niin olen ollut ihan äimänkäkenä siitä. Olen vain ollut niin inspiroitunut tekemään tota uutta laukkumallia, että varaston päivitys on jäänyt vähän sikseen, tilaustyöt olen kuitenkin onnistunut hoitamaan luvattua nopeammin. No huomenna taas tehdään se tuttu päivä ennen myyjäisiä: Luvassa 10 - 12 tuntia ompelua. :D
Onneksi päivän kuitenkin keskeyttää kosmetologin aika, niin saan sinne mennä hetkeks ihan vaan olemaan! :)
Tuo kalenteri oikeasti kuullostaa hyvältä! :)
"Todellisuudessa tehokasta työaikaa on päivistäni ehkä pari tuntia ja kaikki muu aika menee epämääräiseen työhönliittyvään vellomiseen."
Mä luulen, että tuo tilanne on aika monella, ainakin mulla itselläni ja monilla kavereilla jotka tekee toimistotöitä. Eli ei olla kukaan ees käsityöyrittäjiä eikä yrittäjiä laisinkaan :D Että ihan normipäiväähän sä teet nykyiselläänkin ;)
Arvaan, että emme ole ainoita... :)
Kaikessa on plussat ja miinukset. Toistaiseksi mun mielestä yrittämisen plussat ovat niin paljon miinuksia vahvemmat, että tällä edetään. :)
Ihanaa, että olet tykästynyt ruskeisiin riepuihin. Minustakin ne ovat ihan mahtavia. Nyt kun olen saanut valkoisten rättien ongelmat poispyyhittyä, on niin paljon helpompaa seistä näiden takana.
Se on justiinsa se sudenkuoppa, kun sattuu tekemään työtä, josta tykkää. Vastenmielisen työn jättäisi huomattavasti helpommin pois mielestä. :)
Ei vielä voi sanoa hyvä. Enhän mä ole vielä mitään tehnyt asian eteen! Ja toukokuu menee joka tapauksessa ihan plörinäksi, joten varmaan vasta kesäkuussa pääsen testaamaan lukujärjestystä ihan käytännössä. Ja sitten se pitää tietysti laatia uudelleen, koska on kesä ja päivällä pitää saada olla ulkona ja työt on siirrettävä iltahämäriin...
Tietokone on pahin. Mitä enemmän siinä notkuu, sen vaikeampi siitä on irtautua ja sen pahemmin se tylsistyttää päätä ja aiheuttaa agressioita. Olen todennut, että netti ei loppupeleissä tee minulle ollenkaan hyvää.
Mistä näitä valopäitä tänne aina riittää?
Ehkä siinäkin on justiinsa se, kun vilkastuu, niin hiljaisiin aikoihin tottunut pieni yrittäjä ei pysykään kärryillä enää ollenkaan. :D Mutta ihanaa, että sinulla on inspiraatiota! Minuakin ihan huvitti, kun tuo rättien keltainen painatus sai minut ihan intopiukkana suoltamaan rättejä. Vaikka työ on ihan sitä samaa liukuhihnaa kuin aina, niin noinkin pieni muutos toi piristävän buustin.
Se on takuulla sama juttu ihan joka työpaikassa, ainakion aika-ajoin. Meillä kotonayrittävillä sen vaan helpommin mieltää hukkaanheitetyksi ajaksi, kun se kaikki facebookiss anotkuminen on omasta tilipussista pois. Kyllä minäkin muistan, miten paljon työtöissä ollessani porukalla upposi aikaa kahvi- ja tupakkataukoihin ja yleiseen ilonpitoon ja pulpatukseen. :)
Mutta onhan se tärkeää, että työpaikalla viihtyy!
Kuule, ne "valopäät" eksyy ilmeisesti jostain paskalehtien kommentointipalstoilta... Mie lähen sunnuntaina lataamaan akkuja viikoksi Kreetalle niin jaksais taas "palkkatyössä" raataa. Ja valopäille tiedoksi: pelottaa, että herpes iskee huuleen just matkalla... Nähdään Käsitykorttelikiertueella Helsingissä.
Oi, hyvää matkaa Kreetalle! Toivottavasti tulee onnistunut reissu ja kirottu huuliherpes ei tule matkaseuralaiseksi! :)
Se on muuten jännä miten uusi kangas, kuvio tai muu vastaava saa inspiroitumaan niin paljon, että sitä vaan tekee ja tekee. Eli on ihan hyvä uusiutua silloin tällöin. Toi keltanen on muuten aivan ihana! ^_^
Niin tuttua! Mulla on meneillään se tiedostaminen ja downshiftaus, joka alkoi tarkoituksella tänne muuton yhteydessä. Elämässä ei enää ollut oikeen muuta kuin työ. Jos sitä ei tehnyt, sitä ajatteli päivin ja öin. Saatoin hyvinkin herätä yöllä vaikkapa siihen, että koira könysi yli ja sen samoin tein ratas lähti pyörimään työasioihin liittyen.
Nyt on ollut pakko järjestellä elämää uusiksi myös tältä osin. Ei se joka päivä onnistu, mutta parempaan päin kuitenkin. Varsinaista kalenteria ei ole (hyvä idea kylläkin musta), mutta olen jotenkin tämän muuton jälkeen alkanut rytmittää päivää kivasti ilman selkeää suunnitelmaa. Mulla se menee suunnilleen siten, että aamulla avaan koneen, alan hommiin, pidän tauon ja teen ihan muuta, sitten jatkan taas ja pidän tauon tehden muuta. Illalla pyrin olemaan tekemättä töitä ellei nyt ole sitten joku sellainen asia, että se on ihan oikeasti saatava tehdyksi silloin. Ennen muuttoa saatoihin ihan tosissaan tehdä töitä aamusta yöhön ja siihen sisältyi juurikin kaikkea sellaista haahuilua, joka ei oikeen vienyt asioita suuntaan tai toiseen.
Tsemppiä sulle päivän rytmitykseen. Luulen, että klaaraat homman. Olet kovin järjestelmällinen ja selkeästi toteutat suunnitelmat kun niihin lähdet. Ehkäpä se vaan vaatii tuollaisen tutkailun ja toimintasuunnitelman, jotta toimintamallista tulee normaalia. Vähän samaan tapaan miten olet tehnyt ruokien suhteen :)
Minäkin uskon, että klaaraan. Jos vaan jaksan ensin opetella väkisin sitä aikataulua. Väkisin sen ruokailun oppiminenkin tapahtui ja nyt sujuu luonnostaan. Tosin onhan tämä astetta haastavampi opintie, kun noita töitä tosiaan joskus vaan on niin paljon, että menee iltamyöhään. Mutta kuten sanoit, niin parempaan suuntaan se jo on, jos välillä onnistuu.
Hyvää downsiftailua vaan Jovelaan. :)
Tuttavaperheesi teinivuosilta kuulostaa tutulle. Minäkin taisin tuntea heidät ;)
Niin taisit. :) Samalla polulla tässä tallaillaan. <3
Ja minäkin vannoin teininä, että omaa yritystä en kyllä koskaan perusta...lapsuusvuosien kokemusten kautta...mutta jos veri sinne suuntaan vetää niin minkäs teet...
Teinit tietää aina niin hyvin. :P
Minäkin vannoin kahta asiaa. Ensinnäkin että en ikinä rupea yrittäjäksi, koska se on kauheaa kituuttamista ja köyhäilyä. Ja toiseksi, että käsityöllä ei kukaan pysty elämään. :D
Ja missäs ollaan nyt: käsityöyrittäjänä!
Lähetä kommentti