tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sinisiä unia

eli Neljän viikon sisustuskuvahaaste, yksityiskohtia makuuhuoneesta.

Makuuhuoneen seinät maalattiin vähän yli vuosi sitten Uulan Into-maalilla. Niissä on vain yksi maalikerros, koska tuloksesta tuli kerralla tasainen ja peittävä. Ajan myötä kuitenkin maalipinta on alkanut vaikuttaa epätasaiselta. En tiedä, olinko alussa vain täysin sokea, vai onko maali tosiaan muuttunut vuoden aikana. Seinä olisi pakko maalata toiseen kertaan. Maaliakin on jäljellä vaikka kuinka, mutta pelkään kurkata purkkiin. Jospa se onkin ollut huonosti kiinni ja koko maali kovettunut pilalle.

Mutta käännetäänpä katse pois seinistä ja kiinnitetään huomiomme yöpöytiin.

Minun puolellani yöpöytänä on kaunis vihreäksi maalattu tuoli. Meillä on niin monta huteraa tai puolihuteraa tuolia, että niistä riittäisi yöpöydiksi useammallekin nukkujalle.

Kuvaa varten jouduin hiukan raivaamaan tuolia, sillä yleensähän tuohon kertyy vuori vähemmän kauniita asioita, kuten ruoka-astioita, mukeja ja lehtiä. Ja silmälaseja. Minulla on kolmet silmälasit, joista normaalisti vähintään kahdet on hukassa. Kun otin tätä kuvaa, ilahduin löytäessäni kahdet rillit samalla kertaa.

Piirustuspäiväkirja ja iltasatukirja kuuluvat yöpöydälle.

Sulon yöpöytä taisi olla täällä talossa meitä odottamassa. Ainakin luulen niin. Hassua, miten sitä voikin unohtaa jonkun huonekalun alkuperän. Sulon yöpöydälle kertyy hirveät määrät nenäliinoja, mutta ei juuri muuta ylimääräistä. Minä olen meistä se sängyssäsyöpöttelijä.

Makuuhuoneen värimaailma on tummansininen, limenvihreä ja valkoinen. Myös taulut noudattelevat samaa kaavaa.

Ja tietysti tekstiilit. Ah, millä kekseliäällä aasinsillalla pääsinkään viikon kolmanteen haastesanaan. Makuuhuoneessa on pari vihreää koristetyynyä. Ne ovat prototyyppejä tyynynpäällisistä, joita jossain vaiheessa oli myynnissä verkkopuodissani. Mutta kuten todettua, nykyisin näitä muita sisusustuotteita ei enää tehdä, vaan pelkillä bambutiskiräteillä porskutellaan eteenpäin.

6 kommenttia:

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Olen itsekin tuotteiden valikoiman karsimisen edessä. Oletko edelleen tyytyväinen valintaasi - että valmistat vain yhtä tuotetta?

Susanna kirjoitti...

Olen juu. Paitsi että juuri tällä hetkellä hiljaisen helmikuun jälkeen minulla on pieni kauhu siitä, että kantaako tämä. Onneksi kauppa on nyt maaliskuussa osoittanut taas ihanasti elpymisen merkkejä.

Soja kirjoitti...

Maalipurkit kannattaa säilyttää ylösalaisin, vinkkasi kerran maalikauppias, silloin ne ovat takuulla tiiviisti kiinni, kun ilma on siellä yläpuolella - tai kuten kaveri viisasteli: jos ei ole tiiviisti kiinni, niin sen kyllä huomaa... :) Mutta meillä siis on säilytetty purkit nyt sitten muutaman vuoden pohja kohti kattoa ja hyvin ovat pysyneet notkeina.

Susanna kirjoitti...

Voihan kökkö, tuohan on tosi hyvä vinkki! Olisitpa kertonut sen vuosi sitten.
:-)

Jokke kirjoitti...

Erittäin hyvä väriyhdistelmä!

Susanna kirjoitti...

Kiitos, Jokke! Minä myös tykkään. Sininen ei ole ollenkaan tylsä väri, kun siihen yhdistää jotain reipasta.