tiistai 27. syyskuuta 2016

Elämänsuunnitelman kolmannet askeleet


 (Edelliset askeleet voi lukea täältä.)

6. Kun sain ajan TE-toimiston ammatinvalintapsykologille, menin paikalle toiveikkaana. Mutta mitä arvelette, jos nimike on ammatin - valinta - psykologi, niin eikö tyypin pitäisi a) tietää tosi paljon ammateista b) tietää uran suunnan valitsemisesta ja c) tutustua asiakkaan persoonaan, taitoihin, soveltuvuuteen jne... No, en sano tästä asiasta enempää kuin sen, että poistuin puolentoista tunnin kuluttua paikalta pettyneenä, väsyneenä ja hapenpuutteisena seurattuani vierestä, miten kaveri selasi samoja nettisivuja, joiden parissa olin itse epätietoisena notkunut tuntikausia kotona näiden viimeisten viikkojen aikana.

7. Kun sain ajan Kehyn yritysasiantuntijoiden juttusille, menin paikalle toiveikkaana. Ja sieltäpä myös tulin pois varsin hyvällä mielellä, molemmilta tapaamiskerroilta. Tapaamani naiset olivat innostuneita, innostavia, positiivisia ja mukavia. Minun oli oikein miellyttävää keskustella ongelmakohdistani heidän kanssaan ja sain ihan konkreettisia vinkkejä ja ehdotuksia siitä, mitä kannattaisi kokeilla, jotta saisin myynnin nousemaan takaisin aiempien vuosien tasolle. Nyt minulla on to do -lista ja löysin kadonnutta iloa ja intoa tätä omaa yritystäni kohtaan. Jo pelkästään se oli hienoa asia, mutta lisäksi pääsin mukaan hankkeeseen, jolla pyritään saamaan paikalliset tuotteet liikelahjoja etsivien yritysten tietoisuuteen. Minulle annettiin myös yrityskummi. Hänet tapaan vasta lokakuun loppupuolella. Olen toiveikas senkin suhteen, vaikka minulle on todella epäselvää, mitä kummin kanssa tehdään. Kehyn palveluista jäi erittäin positiivinen tunne ja minusta on uskomattoman hienoa, että yrittäjille on tarjolla tällaista apua aivan ilmaiseksi.

9. Kun sain kutsun työhaastatteluun, menin paikalle toiveikkaana. Olen laittanut hakemuksia muutamiin erilaisiin osa-aikatöihin ja todennut, miten raastavaa ja masentavaa on saada "valintamme ei juuri tällä kertaa osunut teihin, mutta pidämme hakemuksenne tallessa, mikäli meillä joskus avautuu teille sopivaa työtä" -nöyryytyskirjeitä. Työhaastattelussa koin olevani nainen paikallaan ja nyt on olo kuin olisin laittanut lottokupongin. Sama jännitys, mutta kunpa vaan en joutuisi kokemaan sitä samaa pettymystä, joka aina lottolauantaina tipauttaa todellisuuteen. Minä todella olisin tyytyväinen, jos nyt saisin osa-aikatyön, joka ei vaadi muuta kuin annettujen tehtävien suorittamista.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kiitos

Viikonlopun tilausmäärä oli h-u-i-k-e-a! En ikimaailmassa osannut arvata, että siellä ruutujen tuolla puolen innostuttaisiin moisella omistautumisella tuottamaan Sulolle harjoitusmateriaalia. Ette arvaakaan, miten onnellinen minä olen! Ja kiitollinen! Perjantai-iltana meinasi itku tulla silmään, kun kurkkasin saapuneiden tilausten määrää. Ja Sulo selviytyi tottakai aivan hienosti harjoittelupäivästään. Tai illastaan oikeastaan, sillä tilausten käsittelyä lykättiin koko ajan milloin milläkin verukkeella, kunnes sunnuntai-iltana urakkaa ei voinut enää kauemmaksi tuupata.

Teidän ansiostanne minulla on nyt menetetyt hotellirahat kasassa, ja voin lähteä marraskuussa reissuun melkein hyvällä omallatunnolla! KIITOS!

Matkakuume alkaakin jo poltella... mitä vaatteita otan mukaan, mitä Ken pakkaa... tarvitaanko piikkimattoa ja piikkityynyä, toimiiko siellä netti ja hoituuko tabletilla kaikki etähommat... kunpa ei tulisi oksennustautia tai jos tulee niin ei ainakaan matkan aikana... miten pärjään lentokoneiden vaihdoissa yksikseni... kuinka iso koti-ikävä tuleekaan... missäs siellä on geokätköjä ja miten bussilinjat kulkevat ja ja ja ja.....

Ihanalla tavalla jännittävää!




perjantai 23. syyskuuta 2016

Riepukauppiaan oppitunteja Sulolle



Sulosta pitää nyt koulia riepukauppias riepukauppiaan paikalle, sillä minun lomamatkani lähenee hyvää vauhtia. (Ei, minulla ei ole vieläkään niitä menetettyjä rahoja koossa, mutta minulla on nyt Visa-kortti, joten minähän lähden matkaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Aivan epäsussumaista holtittomuutta.) 

Laitoin verkkokauppaan postikuluttomuuden loppuviikon ajaksi siinä toivossa, että tilauksia tulisi tosi paljon ja Sulo pääsisi kunnolla harjoittelemaan. Lisäksi tästä pääsette tarjouspakettiin, joka oli alunperin tarkoitettu vain uutiskirjeen tilaajille. Tarjouspaketti sisältää neljä kappaletta syksyisen värisiä riepulaisia. Ja sitten vielä muistutan, että viiden normaalihintaisen rievun ostaja saa yhden yllätysrievun kaupan päälle.

Sulo on tänään omissa töissään ja alkaa huomenna käsitellä tilauksianne. Postiin ne lähtevät maanantaina. Iso kiitos jo etukäteen kaikille tilauksia tekeville!

torstai 22. syyskuuta 2016

Omppuvalot

Nuorten omenapuiden oksia pitäisi kuulemma vääntää alaspäin, jotta tulisi paljon omppuja. Olen nähnyt naruvirityksiä, joilla oksat on pingotettu maata kohti, mutta kun en ole halunnut tehdä meidän puista häkkyröitä, niin oksat ovat joutuneet kasvamaan ylöspäin.

 Nyt asia on viimein korjattu! Sulo löysi kaupasta aurinkokennolla toimivia valaisimia, jotka ovat varsin painavia, koska kupu on lasia. Nyt ne roikkuvat päiväsaikaan huomaamattomina omenapuun oksilla ja illalla syttyvät kauniisti tuikkimaan. Ihan täydellisiä oksanpainoja!

Omenoita saatiin tänä vuonna tosi paljon siihen nähden, että se ainoa elossa oleva puumme on vain nuori rimpula. Jätin yhden omenan poimimatta, koska hyönteiset näyttivät myös nauttivan sadosta. Nyt ne ovat kalunneet niille jätetyn herkun hauskasti ontoksi.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Syyskatsaus Immolan aseman puutarhaan

Ihania, aurinkoisia, viileitä päiviä. Täydellisiä ulkona puuhasteluun. Olen lapioinut korottunutta maata pois kuistin ja rappusten ympäriltä, koska halusin tehdä edes jotain talomme hyväksi. Välillä minulla on aina sellainen olo, ettemme ansaitse tätä paikkaa, koska emme ole tarpeeksi ahkeria remontoimaan. Mutta pihalla minä ajattelen toisin. Nykyisen pihan ja kuuden vuoden takaisen pihan välillä on niin silminnähtävä ero, että tyhmempikin tajuaa meidän saaneen jotain aikaan.


Pajuaita ei ole muuttunut miksikään sitten viime näkemän. Se lähti hienosti juurtumaan, mutta ei mitenkään erityisesti tuuhentunut. Jännitysnäytelmä jatkuu ensi keväänä, jolloin selviää, alkavatko vitsat tehdä haaroja vai kasvavatko vain pituutta. Joka tapauksessa aion keväällä ostaa lyhyempiä vitsoja, joilla tuikin aitaa tiiviimmäksi ja myös alaosaltaan lehteväksi.

Hieman huonompi menestys oli köynnösaidallani, josta kuvittelin tulevan runsas, elävä seinä estämään näkymän radalle. Kaksi istuttamistani villiviineistä kiipesi kohti korkeuksia, mutta loput jäivät maantasoon. Ne kaksi, vaikka hienosti parhaansa tekivätkin, eivät onnistuneet täyttämään tukirakenteena olevaa rautaverkkoa. Kaksi mestaria olivat kaupasta ostettuja taimia ja ne loput anopilta kerättyjä, itse juurrutettuja oksia. Ensi kevänä siis ostetaan lisää villiviiniäkin.

Mutta nyt on taas tenkkapoo, kun pitäisi ymmärtää, miten kasvit jätetään talven armoille. "Vähäinen leikkaustarve", lukee internetissä. Tarkoittaako se sitä, että jätän nuo kiekurat paikoilleen raudoitukseen ja kasvi ei kuole talven aikana, vaan jatkaa kasvuaan siitä, mihin syksyllä jäi? Tarvitseeko maata peitellä jotenkin juurien suojaksi? Jos tulee taas lumeton, kylmä talvi, niin en ollenkaan kestä, jos nämä kaverit kuolevat, kun olen kerrankin saanut jonkun pysymän hengissä koko kesän!

PS. Syksyinen uutiskirje lähti juuri tilaajille. Jos et saanut, vaikka halusit saada, pyydä sähköpostilla susanna(at)susannantyohuone.net uusi yritys.


perjantai 16. syyskuuta 2016

Elämänsuunnitelman toiset askeleet


Ensimmäiset kolme askelta ovat luettavissa täällä.

4. Imatran seudun kehitysyhtiön sivulla silmiini osui teksti: "Yrittäjä, kaipaatko keskustelukumppania tai kannustajaa? Soita ja varaa aika. Palvelu on maksuton." No kyllä kaipaan, kiitos. Soitin ja varasin. Ajan sain jo ensi viikolle. Samalla viikolla on myös tapaaminen ammatinvalintapsykologin kanssa. Kylläpä tulee tehokas viikko ammattilaisten syynissä.

5. Entinen mol.fi, nykyinen joku muu, tarjoilee lyhyitä hanttihommia ja osa-aikatyötä. Vähän jokaiseen vaaditaan nykyisin jonkin sortin kortti. On työturvallisuuskorttia ja hygieniapassia ja ties mitä. Suoritin omakustanteisesti työturvallisuukortin näin ensi alkuun. Vaikken koe olevani kelpoinen mihinkään, olen lähetellyt hakemuksia, joiden täyttäminen tuntuu ihan tolkuttoman vaikealta. Mutta missä hitossa ovat työtodistukseni? En ole niitä kovin tarkkaan säilönyt, kun en uskonut niitä varsin tarvitsevani koskaan. Ala-asteen lukukausitodistukset kyllä löytyvät ihan helposti. Parista löytyy sanallinen arviointi:
Sinä, Susanna, olet taitava askartelija. 
Sinä, Susanna, yrität aina parhaasi. 
Aika hyvät todistukset, vai?

lauantai 10. syyskuuta 2016

Positiivisuusvinkkejä, kiitos!


Ainahan minä olen ollut pessimisti, melankolinen luonteeltani. Mutta tuntuu siltä, että olen muuttunut yhä vaan negatiivisemmaksi. Niin negatiiviseksi, että sekin jo vituttaa minua.

Tänä aamuna, kun mietin, mitä on päivän ohjelmassa, kulki ajatukseni tätä rataa: "Pelkkiä graafisia hommia. Lunette-messuosastoa, Lapinkävijöiden kirjantaittoa, oma esite, Tompan mainoskortit. Tietokoneella kökkimistä koko päivä. Selkäkipua ja tympäilyä. Päänsärky illaksi. Ei huvita nousta."

Mikä minua oikein vaivaa?! Miksi en ajatellut näin: "Graafisia hommia eli moneksi tunniksi töitä, josta saa ihan oikeasti palkkaa! Lunette-messuosastoa ja Lapinkävijöiden kirjantaittoa. Lisäksi sitten oma esite ja Tompan mainoskortit painoon. Tietokoneella kökkimistä koko päivä, mutta sopiihan se, kun sataa vettäkin! Täytyy vaan muistaa nousta välillä venyttelemään, ettei tule selkä kipeäksi. Nyt kunnon aamupala alle, että pysyy energiataso korkealla."


Ihan oikeasti on varmasti niin, että oma asenne ja suhtautuminen asioihin vaikuttaa siihen, miten elämä sujuu ja miten siitä nauttii. Olen ihan kyllästynyt olemaan tällainen synkistelijä.

Kun tiistaina kävin Lappeenrannassa, jouduin poikkeamaan Ison Kristiinan kauppakeskuksessa. Olin järkyttynyt siitä, miten tyhjä se oli. Pienten putiikkien myyjät juttelivat keskenään puotiensa edustalla tai seisoivat tiskien takana luoden minuun anovia katseita, kun kuljin ohi. Kahviloissa ja ravintoloissa oli pari asiakasta. Edes Anttilan teurastusmyyntiin ei ollut eksynyt kourallistakaan ihmisiä. Käytävien mukavilla nojatuoleilla istui muutamia vanhoja papparaisia ja lojui teinejä kännyköitään hipellellen. Missä ostavat asiakkaat? Minulle tuli siitä ihan paniikki. "Että jos kauppakeskuksille ei riitä asiakkaita, niin miten muka minulle?! Justiin olen käyttänyt kaikki kesän aikana tienaamani rahat neljän tuhannen euron kangaserään! En saa sitä ikimaailmassa myytyä rätteinä eteenpäin! Kukaan ei enää osta mitään! Minä hukun siihen kankaaseen eikä ole rahaa ruokaan!" En pystynyt edes nukkumaan seuraavana yönä. Pakokauhuinen tunne ei jättänyt minua rauhaan.



Miksi minä panikoin? Kyllä elämästä aina jotenkin selviää hengissä, kunnes kuolee. Ihan turhaa on käyttää ne elonhetket siihen, että panikoi sitä, miten pieleen kaikki voi mennä. En minä ole oikeasti lähelläkään konkurssia. Firmalla ei ole koskaan ollut velkaa ja nyt kun ostin kankaat, niin eipä tarvitse ostaa ensi vuonna. Ja jos rätit eivät tee kauppaansa, ainakin minulla on satoja metrejä maailman ihaninta bambukangasta, josta voin ommella vaatteita itselleni loppuiäkseni.

Olen aina inhonnut kaikenmaailman elämänhallintaoppaita ja itsensäkehittämishuuhaata ja onnellisuuskursseja. Mutta nyt, kun tunnen olevani kurkkuani myöten täynnä omaa negatiivisuuttani, huomaan olevani siinä pisteessä, että jokin ovi minussa alkaa aueta huuhaalle. Juuri nyt olisi sopiva hetki antaa tilaisuus jollekin positiivisuusopukselle, josta saisin vinkkejä siihen, miten kääntää oma ajattelutapa.

Saa suositella, jos olette kokeneet jonkun kirjan tai kurssin elämäänne mullistavaksi.


(Tämän postauksen kuvissa näkyy, miten pihakirppikseltä löytynyt vanha pakki muuttuu käteväksi riepumyyjän myyntitapahtumakalusteeksi.)




Copyright Stephan Pastis.


 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Yrittäjänpäivä


Tänäänkin matkin Sojaa ja kirjoitan päivästäni, koska on Yrittäjän päivä.

Herään klo 7.49, kun uni loppuu. Kenenkään kello ei herätä, sillä Sulolla on kesäloma. Tulimme illalla kyläreissusta Joensuusta ja katselimme vielä pedissä elokuvan, joten nyt aamulla väsyttää.

Aloitan päiväni aina samalla tavalla; otan iPadin käteeni ja selaan Instagramin nukkekuulumiset ja Snapchatista ulkomaalaisten kaverieni kuulumiset. Siitä siirryn sujuvasti työasioihin kurkkaamalla Facebookin, käsityöyrittäjien foorumin ja työsähköpostini. Pari tilausta on tullut ja yksi logosuunnitelmani sai hyväksynnän.

Sulo herää ja kaivautuu kainalooni. Minä tarvitsisin kolme kättä, jotta voisin jatkaa tabletin hiplausta samalla kun silittelen hänen selkäänsä. Sulo nousee keittämään puuroa, mutta minä jatkan makaamista elektronisten laitteideni kanssa.


Aamupalan jälkeen olen yhä kuin piesty; miten voikin väsyttää näin paljon? Palaan lohnottamaan sänkyyn ja guuglaan koulutusvaihtoehtoja. Mietin, olisinko valmis asumaan poissa kotoa viikot, koska oman maakunnan koulutustarjonta on pelkkää levyseppähitsaajaa ja lähihoitajaa. Sulo lähtee pilkkomaan polttopuita ja minäkin kampeudun ylös sängystä ja siirryn tietokoneelle.

Lähetän asiakkaalle valmiit logotiedostot ja teen viimeisiä viilauksia Tompan verkkokauppaan. Ulkomaiden toimituskulut aiheuttavat minulle harmaita hiuksia. Kirjepostin sallittu maksimipaksuus on vain 2 cm ja sitä suurempien tuotteiden lähettäminen merten yli maksaa miljoonia.

Käyn läpi erään kirjaprojektin tiimoilta tulleita sähköposteja. Aiemmin sovittu aikataulu venyykin ensi vuodelle. Ensin minua harmittaa, koska se tarkoittaa, ettei jouluksi olekaan tulossa hyviä tienestejä, mutta muuten aikataulumuutos on hyvä juttu. Vuoden alkupuolet kun ovat yleensä sitä kiireetöntä aikaa, joten sinne iso kirjantaittotyö mahtuu mukavasti.

Tulostan Riepukioskin verkkokauppatilaukset ja pakkaan ne valmiiksi.


Vasta klo 11 peseydyn ja pukeudun. Alan painaa pipoja, jotka saapuivat viime viikolla Neenuskalta. En ole kankaanpainotuulella lainkaan, mutta olen sopinut pipokuvaukset Lappeenrantaan huomiseksi. Painan samaa kyytiä vähän rättejäkin ja alan sitten suunnitella Sussu-tunika 3.0:aa. Siihen liittyvät kankaanpainokokeilut menevät vähän pipariksi, mutta se ei haittaa protoa tehdessä.

Ennen lounasta kurkkaan tietokoneella sähköpostit ja ilahdun huomatessani uuden tilauksen saapuneen verkkokauppaan. Kun viime viikolla laitoin verkkokauppaan tiedon, että viiden rievun ostaja saa yhden yllätysrievun kaupan päälle, yksittäiset tilaukset ovatkin olleet isompia. Kaupanpäällinen taitaa toimia. Minun täytyy nyt otta itseäni niskasta kiinni ja keksiä, miten saan tilausmäärät taas normaalille tasolle.

Jääkaapista löytyy muutaman päivän vanhaa kaalilaatikkoa, joka on vain parantunut entisestäänkin jääkaappielämänsä aikana. Syömme yhdessä lounasta.


Posti tuo verotuspäätöksen. Pidän toista silmää auki ja toista kiinni, kun tarkistan, tuleeko palautusta vai mätkyä. Jeeee, palautusta! Kiljun riemusta ja loikin sussuhyppyjä! Sulo hätääntyy: "Sussu! Lopeta! Siulta lirahtaa housuun!" Veronpalautus riemastuttaa minua kovasti, vaikka samaan aikaan saapuneet laskut ovatkin suuruudeltaan kymmenkertaisia.

Huomaan Sojalta tulleen tekstiviestin. Imatran Yrittäjät tarjoavat yrittäjänpäivänkahvit paikallisessa kahvilassa ja Soja pyytää minua mukaan. Koska kuitenkin joudun kohta käymään postissa, lähden ilolla päiväkahviseuraksi. Kankaanpainohommat jäävät kuivumaan siksi aikaa, kun hurautan Vespalla Vuoksenniskalle.

Meidän leivostellessamme aurinko on kaivautunut esiin pilvien takaa. Käyn kotimatkalla postissa ja ruokakaupassa ja mietin, jatkaisinko kuuliaisesti tunikan proton parissa vai jäisinkö sittenkin ulos nauttimaan kauniista päivästä.


Päätän lähteä Sulon kaveriksi puusavottaan. Roudaamme rankoja metsästä parin tunnin ajan ja meillä on oikein mukavaa. Siinä sivussa minäkin opin ajamaan maastossa tukkirekkaa peräkärryllä varustettua mönkijää ja peruuttamaan peräkärryä!



Kello on puoli viisi ja minä sutaisen nopsasti kasaan salaatin. Pyydän Suloa paistamaan kanat sillä aikaa, kun olen itse kutomassa kansallispukukangastani. Koska Sulo miettii lähtevänsä ilta-ajelulle autolla, minä hyppään jälleen mopon selkään ja hurautan Sojan luokse. Sojalla on työhommia olohuoneessa, joten emme kumpikaan häiritse toistamme, kun minä pysyn pajan puolella. Paukuttelen Sojan pajalla kangaspuilla puolisentoista tuntia ja saan valmiiksi melkein 17 senttiä kangasta! Vaikka mieleni tekisi jatkaa kauemminkin, mopoilen kuitenkin kotiin, jotta en joutuisi maksamaan seuraavasta tunnista kireillä hartioilla ja päänsäryllä.


Kotona hotkaisen salaatin kuistin portailla nauttien auringon viimeisistä säteistä. Sulo on häipynyt omille teilleen ja minä napsautan tiskikoneen pyörimään, ennenkuin siirryn työhuoneelle. Kello on melkein seitsemän, kun alan prässätä aamupäivällä painamiani riepuja ja pipoja. Prässin käryttäessä painovärejä kiinni kankaisiin, minä lisään kuvia tähän postaukseen, jota olen lause kerrallaan kirjoittanut pitkin päivää.

Puuhailen tunikan proton parissa kunnes kello tulee kahdeksan. Laitan uimakamppeet kassiin, puen lenkkivaatteet pälle ja hyppään jo kolmannen kerran tämän päivän aikana mopon selkään. Ajelen uimarannalle, josta lähden juoksemaan metsäpolulle. Kesän menot ovat sotkeneet juoksuohjelmani ihan kokonaan, joten olen juoksennellut miten sattuu. Ennätykseni on 8 km. Yritän palata ohjelmaan nyt, kun myyntireissut eivät enää sotke aikatauluja. Metsässä alkaa olla liian pimeää. Joudun pian joko siirtymään asutusalueille tai aikaistamaan tunnilla iltalenkkejäni.

Juoksen 6 kilometriä aikaan 44,5 minuuttia. Mahtava olo!


Jätän hiet järveen. Koska rannalla ei tähän kellon- ja vuodenaikaan tietenkään ole muita, en vaivaudu pukemaan uimapukua. Vesi on kylmää, olo entistäkin mahtavampi. Kuivattelen laiturilla, katselen tyyntä järveä ja olen onnellinen. Sitten huomaan unohtaneeni pyjaman ja joudun pukemaan toppavaatteeni paljaalle iholle. Ei haittaa.

Huristelen kotiin, jossa Sulo jo huolestuneena odottaa ja ihmettelee, missä olen. En ollut hoksannut jättää viestiä keittiön pöydälle. Sitten kirjoitan tämän postauksen loppuun. Kohta otamme iltapalaa ja käperrymme peittojen alle. En tiedä, jaksammeko tänä iltana katsella elokuvaa, sillä kello on jo puoli kymmenen.

torstai 1. syyskuuta 2016

Elämänsuunnitelman ensi askeleet


Askel 1.
Työhuoneen siivoaminen auttaa usein myös oman pään siivoamisessa. Niin nytkin. Kun raivasin kesän aikana syntynyttä silmitöntä kaaosta, aloin kyetä erittelemään tämänhetkiseen työtilanteeseeni liittyviä asioita, jotka aiheuttavat minulle pahaa oloa ja asioita, jotka puolestaan ovat voimaannuttavia. Minulle alkoi myös hahmottua se, millä lailla tahtoisin jatkaa. Ymmärsin, etten halua luopua yrityksestäni kokonaan. Yrittäjyys on minussa tiukasti kiinni ja Susannan Työhuone minulle kovin rakas. Tykkäänhän minä oikeasti työstäni! Minusta on mukavaa tehdä satunnaisia graafisia hommia pienille yrittäjäasiakkailleni ja lähetellä maailmalle riepuja, jotka päätyvät uusiin, hyviin koteihinsa. En minä siitä kaikesta halua päästä eroon. Haluan vain päästä eroon henkisestä paineesta, joka syntyy siitä, että saanko yhtäkään rättiä myytyä tänään ja riittävätkö rahat ensi kuun sähkölaskuun. Siksipä minulle aukeni, että haluan löytää osa-aikaisen työpaikan tai opintotukeen oikeuttavan opiskelupaikan, jonka ohella voisin jatkaa yrittämistä sivutoimisesti.

Askel 2.
Viimeisen asiointini jälkeen työvoimatoimistot ovat kadonneet maailmasta ja tilalle ovat tulleet TE-toimistot. Heidän nettisivuillaan hyvin selkeästi annetaan ymmärtää, että pysy nyt saatana poissa täältä meitä häiritsemästä. Siellä sivuilla ihan oikeasti lukee, että vain jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia, voit tulla asioimaan toimistolle, mutta muuten hoida asia verkossa tai valtakunnallisen puhelinpalvelun kautta. Kun sitten vielä facebookissa minua varoiteltiin ihan urakalla, että turhaan sinne menet, kun et kuitenkaan pääse ovea pidemmälle, olin aika pessimistisellä fiiliksellä. Lähdin kuitenkin kokeilemaan. Imatran TE-toimisto saikin sitten yllättäen minulta täyden kympin, sillä kun astuin sisään ja yritin ottaa vuoronumerolappua, minulle jo huikkailtiin, että tule vaan tänne, ei tarvita lappua. Ystävällisesti ja iloisesti minua opastettiin siinä, mistä aloittaa ja miten siitä edetään.

Askel 3.
TE-toimiston palveluista pääsee nauttimaan vain ilmoittautumalla työnhakijaksi, vaikka ei haluaisikaan hakea työttömyyskorvausta. Täytin verkkopalvelussa tarvittavat tiedot, mikä tuntui typerältä, koska pomppuvalikoissa ja listoissa ei todellakaan ollut vaihtoehtoja, jotka olisivat kuvanneet minun tilannettani. Tämän jälkeen jäin odottamaan yhteydenottoa, jonka luvattiin tulevan kahden viikon kuluessa. Soitto tulikin heti seuraavana päivänä ja todella mukava henkilö langan päässä varasi minulle ajan ammatinvalintapsykologille, jotta pääsisin puntaroimaan elämääni kasvotusten ammattilaisen kanssa. Tuo aika on kolmen viikon päästä, ja odotan sitä ihan innoissani.