perjantai 23. kesäkuuta 2017

Liisan seikkailut Ihmemaassa

Eli suomeksi: Susannan seikkailut palkkatyössä.



 
Ihmeitä saa kohdata toisensa perään.
Vuokratyöläisellä onkin asiat ihan yhtä hyvin kuin 
Postin vakityöntekijöillä. Mitä enemmän näitä ihmeitä kohtaan, 
sitä enemmän ihmettelen, miksi ihmiset jaksavat valittaa. 
Minun silmissäni tämä kaikki on pelkkää hämmentävää luksusta.

Eilen minulla alkoi loma postista.
Aloitin sen prässäämällä tuhottomat määrät tiskirättejä. 
Tänään painan lisää rättejä. 
Ja sitten ehkä ensi viikolla matkustan Turkuun seisomaan Riepukioskissa,
jos en päätä sittenkin perua sitä reissua kokonaan ja
ihan vaan oikeasti LOMAILLA!

Oikein ihanaa juhannusta teille!

 

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Ulos kaapista, osa 3

Koska Kenin ja Hectorin koti on yhä ilman autotallin lattiaa, mutta pari muuta dioraamaa valmistui viikon varrella, kurkkaamme tänä sateisena sunnuntaina erään sekalaisen suurperheen kotiin. Tässä näette Mama Filian. Hän on kreikkalainen matriarkka, joka tuli Suomeen poikansa Geordien perässä. Geordie taas päätyi Suomeen Taylor-nimisen naisen perässä, kun kuuli vahingossa siittäneensä tälle lapsen.

Kreikkalaisille perhe on kaikki kaikessa.


Filia saapui mukanaan kuormallinen perintöhuonekaluja sekä melkoinen valikoima kattiloita ja pannuja. Jos perhe onkin hänelle tärkeä, niin ruoka on vielä tärkeämpi. Tässä talossa ei ruoka lopu kesken ja suuren pöydän ympärille kokoonnutaan säntillisesti, kun Filia kutsuu.


Yleensä Filia on totuttu näkemään sätkä huulessa, mutta erinäisten taisteluiden jälkeen hän on suostunut luopumaan tupakastaan aina silloin, kun lapsenlapsi Jason on lähettyvillä. Silloin Filia imeskelee porkkanaa, koska tyhjin suin hän ei osaa olla. Porkkana tosin ei tuo tupakan veroista nautintoa sen "yhden" viinilasillisen kanssa, jonka Filia iltaisin hörppää uppoutuessaan muistoihinsa. Yksi saattaa monesti olla varsin epämääräinen käsite, sillä kipakan ja kielitaidottoman kreikkalaisrouvan lähimuisti ei ole enää aivan entisellään.


Filian suvun erikoisuus on se, että rockin kuningas Elvis Presley, tai Pappos Elvis, kuten perheessä tuota legendaa kutsutaan, on Filian isä. Vanhoissa valokuva-albumeissaan Filialla on ihania mustavalkokuvia nuoresta äidistään komean Elviksen kainalossa. Elviksen muotokuva on aina huoneen parhaalla paikalla ja Filian rakkain huonekalu on muhkea nojatuoli, jonka selkänojassa yhä voi nähdä Pappos Elviksen hiusvoiteen jättämän kiiltävän tahran.

Koska tarina Mama Filiasta ja hänen jälkeläisistään on melko polveileva osa suurempaa nukkesaippuaoopperaa, siitä kiinnostuneiden on parasta suunnata katseensa Facebookin puolelle, jonne olen näiden viimeisen 2,5 vuoden aikana postannut yhteen kuvakansioon koko roskan.


Filian ruokasalin olen koonnut muovisista halpiskalusteista, jotka ovat kaikki löytyneet Venäjän puolelta. Venäjän sekalaiset tavarakaupat ovat siitä erikoisia, että niissä yhtä lelua on aina vain yksi kappale. Jos alan epäröidä, tarvitsenko kampauspöytää vai en, minun on parasta vaan suosiolla ostaa se samantien pois, koska seuraavalla käynnillä kyseistä esinettä ei enää saa. Huonekalut ovat tietysti enimmäkseen pinkkejä, mutta spraymaalilla ja kangastilkuilla niistä tulee hienoja.


Filian kanssa samassa taloudessa asuvat paitsi edellämainittu lapsenlapsi Jason ja poika Geordie, myös hänen tyttärensä Afrodite, sekä kaksi perisuomalaista neitokaista, joihin tutustutaankin seuraavaksi.


Taylor ja Brigitte tapasivat Pariisissa ja heitä yhdistää paitsi kiinnostus muotiin ja ulkonäköön, myös unelma olla jotain muuta kuin tavis. Ja lisäksi tietysti feikkinimen käyttäminen. Taylorin oikea nimihän on Tellervo, ja Brigitte on muistaakseni Pirkko tai Pirjo, mutta kumpikaan naisista ei tunnusta niin tylsää suomalaista nimeä omakseen. Hehän ovat maailmankansalaisia!


Taylorin pyrkimykset tulla huippumalliksi Pariisissa tyssäsivät jatkuviin torjuntoihin mallitoimistojen tahoilta ja niinpä hän päätyi Brigiten kannustamana menestyksekkäälle uralle mutapainijana. Tytöt olivatkin mutapainijattarien parhaimmistoa, kunnes traaginen tapaturma vei Brigiten pyörätuoliin ja samoihin aikoihin Taylor alkoi kamppailla aamupahoinvoinnin kanssa. Taylorin esikoinenhan on jo aiemmin tavattu lapsinero Ritva, mutta hänet Taylor jätti kylmästi taakseen, koska Pariisin loisto kutsui. Jostain syystä Taylor on yrittänyt selviytyä paremmin äitiyden haasteista kuopuksensa kanssa - luultavasti siksi, että lapsen ollessa mitä ilmeisimmin Elvis Presleyn tyttärenpojanpoika, Taylorille itselleen voisi aueta ovet kuuluisuuteen ja rikkauksiin.

Mutapainimenestyksen rinnalla Taylorin suurin saavutus on ollut päästä Elloksen kuvaston kanteen. Hänelle on ollut todella katkera pala se, ettei hänestä tullutkaan huippumallia. Nyt kaksi lasta synnyttäneenä hänen vartalonsakin on jo ohittanut parasta ennen -päiväyksen.

Brigittestä Taylor on saanut ystävän, joka jaksaa aina tukea päättömästi toimivaa bestistään. Vaikka Brigitte on joutunut kokemaan kovia, hänen optimisminsa ja päättäväisyytensä ei koskaan ole karissut. Brigiten neuvokkuudella moni kiperä tilanne on selvinnyt ja tulee selviämään jatkossakin.

Asuessaan ahtaassa kaksiossa koko kreikkalaissakin kanssa Taylor ja Brigitte oppivat lukitsemaan itsensä kylppäriin halutessaan rauhaa. Nyt, kun he jakavatkin kartanonkokoisen huushollin tuon saman klaanin kanssa, on kylppärissä hengailu jäänyt kuitenkin tavaksi, vaikkei se olisikaan enää välttämätöntä.



Tosiasiassa tämäkin tarinan käänne on syntynyt sen takia, että minulle oli sattunut kerääntymään komea valikoima pientä kylpyhuonerekvisittaa, kuten kosmetiikkaa, pesuainepurkkeja, koruja, oikeasti pyörivä pyykinpesukone, vettä ympäriinsä ruiskiva suihkukaappi jne.


Valitettavasti Geordien huone on vasta aivan alkutekijöissään, joten sinne voin viedä teidät vasta joskus tulevaisuudessa.




sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ulos kaapista, osa 2


Tänään tutustutan teidät taas muutamaan nukkemaailmani hahmoon ja aloitan esittelyn brittiläisestä Blainesta. Hän on komea surffaripoika, joka tällä hetkellä asuu Fuerteventuralla. Ken tapasi hänet ensimmäisen kerran Teneriffalla nuoruusvuosinaan ja heillä oli lyhyt, mutta kiihkeä lomaromanssi. Blaine jäi Kanariansaarille, mutta Ken palasi kotiin ja yhteydenpito jäi, niinkuin lomaromansseilla tapana on. Mutta viime talvena Fuerteventuran ihanilla kuumilla hiekoilla he kohtasivat sattumalta uudestaan! Kummatkin olivat vanhentuneet, mutta kipinä syttyi heti.


Blaine on perinyt sen verran rahaa, ettei hänen enää koskaan tarvitse miettiä työntekoa. Hän elää elämäänsä huolettomana, aurinkoa ja aaltoja rakastaen. Hän ei omista juuri muuta kuin futon-patjan ja surffilautansa, sillä pienen vuokra-asuntonsa hän on kalustanut kierrättämällä toisten hylkäämiä tai rannoilta löytyneitä esineitä. Ruokapöytänä on tynnyri, jonka kantena on värikkäitä jätelautoja rakennustyömaalta. Sängyn virkaa hoitaa kasa kuormalavoja. Jos Blaine päättää vaihtaa maisemaa, muuttaminen ei ole ongelma. Kaiken materian voi jättää taakseen silloin, kun paremmat rannat löytyvät.



Ihan oikeassa elämässä olen todellakin koonnut Blainen asunnon Fuerteventuralla. Matkamuistomyymälöistä löytyi paljon hyödyllisiä pikkuesineitä, kuten buddha-patsas, minikaktus, surffilautoja, kalenteripostikortteja, paellapannu-jääkaappimagneetti ja avaimenperärumpu. Hotellini lähellä olevasta halvasta kiinamarketista ostin askartelutarvikkeita ja vasta kotona olen lisännyt asuntoon kiinteät keittiönkalusteet.



Blainen vanha rakkaus Keniä kohtaan vahvistui heidän jälleennäkemisensä aikana, mutta vaikka myös Ken tunsi suurta houkutusta langeta, hän pysyi uskollisena kihlatulleen Hectorille, joka oli tuolloin kotona tekemässä lumitöitä. Ken menetti sydämensä Fuerteventuralle ja lähtö kotosuomeen olikin katkera. Myös Blaine tietää, että Kenin sielusta suuri osa jäi saarelle ja hän takuulla vielä palaa. Siksi Blaine ei aio muuttaa, vaan pysyy yksiössään Corralejossa. Kun Ken joskus on valmis jättämään taakseen kaiken, hän tietää, mistä löytää Blainen; Temptation Islandilta!


Aivan toisenlaiset houkutukset viettelevät Muijaa, joka on suoraan sanottuna todella tyhmä tyttö. Hän on yli kahdenkymmenen, mutta käy sinnikkäästi yhä ala-asteen toista luokkaa. Muijalle maistuu alkoholi ja hän on ehdottoman kaikkiruokainen sen suhteen. Ennakkoluulottomasti hän maistelee uusia drinkkejä ja jos juhlissa ei tarjota alkoholijuomia, löytyy hänen käsväskystään ilman muuta omat eväät.


Muijan riemulla ei ollut rajoja, kun kylään avautui ensimmäinen baari. Se on tyypillinen kulmakuppila, suomeksi räkälä, jossa Muija nykyisin viettää turhankin paljon aikaa. Baarimikko Mikko tietää, milloin on aika soittaa Muijan poikaystävälle Reiskalle, jotta Muija pääsisi turvallisesti kotiin. Reiska noutaa Muijan mieluiten silloin, kun hän ei vielä ole sammunut, mutta valitettavan usein hän joutuu nostamaan tiedottoman naisensa olkapäälleen ja kantamaan hänet kotiin.



Tänään Reiska näyttää jääneen itsekin tuopilliselle, vaikka enimmäkseen hän viihtyy vapaa-ajallaan rassaamassa jotakin moottoriajoneuvoa. Reiska työskentelee rakennusalalla, joten häneltä hoituvat mitkä tahansa remonttihommat käden käänteessä. Reiska on karskin näköinen, mutta lempeä ja hyväsydäminen mies ja hänellä on todella komea lauluääni.


Baarissa viihtyvät myös läheisen varuskunnan pojat iltalomillaan sekä myös kapiaiset. Kun Muija on kiskonut kitaansa muutamankymmentä drinksua, hän saattaa hyvin hemaisevaan tapaan lähestyä näitä univormuasuisia nuorukaisia.



Sulo teki baarin minulle viime vuonna joululahjaksi. Sen erityinen hienous piilee valaistuksessa. Jopa jääkaapissa ja baaritiskin alla on valot. Baarissa on hienoja yksityiskohtia ja myöhemmin minä olen hiukan laajentanut tilaa, koska biljardipöydänkin piti mahtua mukaan.

EBay on miniatyyriharrastajan taivas. Mitä vaan keksii tarvita, Kiinassa se on jo tehty. Tunnen aina piston omassatunnossani, kun tilaan hilpunpilppua naurettavan halvalla maapallon toiselta puolelta, mutta minkäs teet, kun ei ole vaihtoehtoja. En minä ainakaan osaa itse valmistaa viinipulloja tai kuohuvia oluttuoppeja, mutta kiinalaiset osaavat.



Enimmäkseen baari on kuitenkin syntynyt täysin Sulon käsityönä. Hän on hyvin kekseliäästi rakennellut baarijakkarat ja muut kalusteet ja tehnyt myös varsin onnekkaita kirpparilöytöjä.

Ensi viikonloppuna näette Kenin ja Hectorin kodin, joka tässä vaiheessa on autotallin lattiaa vaille valmiina.

Sen jälkeen joudunkin pitämään pidemmän tauon tässä Ulos kaapista -juttusarjassani, sillä muut tilat eivät ole vielä esittelykunnossa. Brigitten ja Taylorin kylpyhuone valmistuu luultavasti piakkoin samoin kuin Mama Filian ruokasali, mutta kenkäkauppa, ruokakauppa, kahvila ja Geordien lemmenpesä ovat vasta alkutekijöissään.



tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kaikki tai ei mitään


Niinkuin hyvin tiedätte, olen ollut todella onnellinen ja kiitollinen osa-aikatyöstäni Postissa. Puolikkaat päivät palkkatyössä yhdistettynä oman yrityksen pyörimiseen pienteholla on ollut enemmän kuin täydellistä ja sitä on saanut jatkua yllättävän kauan. Ajatelkaas, että olen ollut Postilla jo kahdeksan kuukautta! Aika on kulunut aivan tolkutonta vauhtia.

Mutta viime perjantaina tuli järkytys. Kesä tuokin mukanaan muutoksia, jotka koskettavat myös meitä vuokratyöläisiä. Meille ei enää tarjotakaan lyhyitä päiviä sisätyössä, vaan tarjolla olisikin täyttä päivää sekä sisätyössä että postia jakaen. Minun pääni meni tästä tiedosta ihan jumiin. Jälkeenpäin työkaverit sanoivat, että silmäni levisivät isommiksi kuin silmälasini (jotka eivät ole ihan pienimmästä päästä nekään). Sitten tuli vähän itku, jota onneksi lievensi se, että esimiestäkin itketti. Perjantaisin itse kukin on jo aika väsynyt, joten herkimmillä saattavat tunteet purskahdella! Vieressä muuta porukkaa nauratti tämä näytelmä. Yritin soperrella jotakin, että mites minä sitten yritykseni kanssa selviän ja en kyllä mitenkään voi sitten jäädä, vaikka minä niin haluaisin pysyä postilla ja ja ja nyyh niisk.


Lopun työpäivän minä järjestelin postia järjestykseen ja samalla omia ajatuksiani. Vaihtoehdot olivat kaikki tai ei mitään:

Vaihtoehto 1, ei mitään: Paluu täysipäiväiseen yrittäjyyteen. Ajatus aiheutti minussa ihan selkeää kauhua. Ei olisikaan enää tietoa siitä, onko tilille enää koskaan tulossa mitään rahaa. En pystynyt sillä hetkellä tajuamaan yhtään, miten olen koskaan uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi tai miten olen jaksanut ja selvinnyt ne kuusi ja puoli vuotta, jotka olin pelkän Työhuoneen varassa. Itse asiassa en ymmärrä nytkään. Näiden kahdeksan kuukauden aikana minusta, joka joskus rakasti epävarmaa vapauttani yrittäjänä, onkin kasvanut vakautta arvostava työmuurahainen! Ja älyttömintä siinä kauhun tunteessa on se, että enhän minä ole Postillakaan koskaan tiennyt tulevaa viikkoa etukäteen! Ihan yhtä epävarma tulevaisuus tässäkin on, mutta turvallisuuden tunteen tuo se, että sillä hetkellä, kun minä aamuvarhain astun työpaikalle ja leimaan itseni työpisteelle, alkaa raha virrata ja se pieni puro ei katkea ennenkuin minä leimaan itseni pihalle. Käsityöyrittäjällä ei ole juuri koskaan sellaista tilannetta! Sitä vaan tekee työtä itsemääräämällään tahdilla ja toivoo, että se työ joskus muuttuu rahaksi. Siihen voi mennä tosi pitkä aika tai sitten se raha ei ilmaannu koskaan. Myös ajatus myyntitapahtumista vesisateessa tyhjällä torilla ja miinusreissujen aiheuttamista pettymyksistä oli ihan kaamea.

Vaihtoehto 2, kaikki: Postin täydet työpäivät venyvät usein kahdeksaa tuntia pidemmiksi niillä, jotka velvollisuudentuntoisesti jakavat päivän postit perille huolimatta siitä, että työaika loppuu. Kun minä pääsisin kotiin kahden-kolmen aikaan iltapäivällä, aurinko kääntyy jo puiden taakse ja pihamme jää varjoon. En saisi nauttia kesästä vapaana niinkuin lähes koko elämäni ajan olen tehnyt. Työpäivän jälkeen olisi omakin elämä hoidettavana arjen perusjuttuineen ja tärkeine harrastuksineen, joten on ihan toivoton ajatus edes teoriassa vielä jaksaa tai ehtiä painaa tiskirättejä ennenkuin uniaika tulee kahdeksalta. Olisi siis pakko jättää riepubisnes lepäämään. Sillä kuitenkin tienaa yhtä vähän kuin Postissa, jos edes sitäkään. Ei siis olisi mitään järkeä polttaa itseään loppuun tekemällä väkisin rättejä kaikki vapaat ajat. Ajatus luopumisesta nosti kuitenkin uudelleen kyyneleet silmiini, vaikka käsityö ammattina ei ole ollut minulle mikään riemu tai intohimo enää pitkään aikaan. Mutta se on silti yhä minun identiteettini, käsityöyrittäjyys. Minua yllätti, miten pahalta siitä luopuminen tuntuu.


Sellaisina päivinä, kun alan olla kurkkua myötän täynnä postin lajittelua homeisessa hallissa, minä aina muistutan itselleni, millaista oli olla vain yrittäjä. Ja kun sen muistan, kaikki ketutus tylsää postin pläräämistä kohtaan katoaa saman tien. Vaikka palkka on pieni, työ monotonista, eikä itse voi vaikuttaa mihinkään, työ on silti todella paljon helpompaa kuin mikään, mitä olen koskaan tehnyt. Ja se helppous on se, mikä tekee minut kevyeksi. Ja keveys on tärkeää. Siksi päädyin vaihtoehto kakkoseen.



Koska Postin palkka todellakin on pieni, siitä ei jää säästöön pahan päivän varalle tai ensi talven aurinkomatkaa varten. Siksi minä meinaan survoa aikatauluihini kaikki graafisen suunnittelun työt, jotka satun saamaan. Se nimittäin on se työ, josta tulee rahaa. Saan olla Postissa kuusi tuntia tienatakseni saman summan kuin tässä tietokoneen äärellä tunnissa, vaikka minun hintani ovat häpeällisiä polkuhintoja. Toki graafisia töitä on vähän, ja todennäköisesti erityisen vähän juuri kesällä, mutta silti niiden arvo minulle on huomattava. Kun joka tapauksessa viikonloppuisinkin herään viiden ja kuuden välillä, arvelen voivani nipistää aamun tunneista aikaa tälle rahatyölle.

Uudet pitkät postipäivät alkoivat jo samantien, eikä minulla ole vielä rättivarastoa tarpeeksi Turun Käsityöläismarkkinoille, jonne olen varannut paikan jo aikaisin keväällä. En oikein tiedä, mitä teen sen kanssa. Jos perun, menetän kalliin paikkamaksun, mutta jos lähden matkaan ilman riittävää määrää tuotteita, en saa kuluja kuitenkaan katettua. Lisäksi minua vaivaa huvittamattomuus. Minulla on nimittäin siinä kohtaa loma.

Palkallinen loma! Miettikää sitä! Minä se vaan touhuilen omiani ja silti tilille ropisee rahaa! Niin hullu ajatus! Miten helppoa onkaan olla palkkatyöläinen!

Ja miten hienoa onkaan saada kokea elämästä nämä kaksi kovin vastakohtaista puolta: olla sekä duunari että yrittäjä.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Ulos kaapista, osa 1


Päivänpesän Katja toivoi eilisen postaukseni kommenteissa, että raottaisin kaappien ovia ja näyttäisin niitä barbiehuoneita, jotka kätkeytyvät kaappien sisälle. Tuollaisen toiveen minä toteutan erittäin mielelläni. Koska dioraamoja on paljon, ja niitä on tulossa vielä paljon lisää, yksi postaus ei tule riittämään.


Aloitan esittelyn Selman puutarhasta. Selma on nukkekansani sivuhenkilöitä. Hän on hyvin tavallinen ja rauhallinen tyttö, suomalais-egyptiläistä sukua. Hän tykkää puutarhanhoidosta ja aina, jos tässä porukassa joku on juhlimassa, hoitaa Selma juhlapaikkaan kukkaset.

Nukkekotien yhtälailla kuin tällaisten isompienkin minimaailmojen viehätys on yksityiskohdissa. Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä kiinnostavampi kokonaisuus. Ja niitä yksityiskohtia minun on sitä helpompi keksiä, mitä paremmin kyseisen nuken tarina on olemassa mielessäni. Pieniä tavaroita tulee kerättyä jatkuvasti talteen ja kun sitten alan askarrella jotakin uutta näyttämöä, omista varastoista löytyykin paljon sopivia pikkuesineitä. Selman puutarhan ihana ylpeys on grilli, jonka eräs Kenin instaseuraaja ystävällisesti antoi lahjaksi. Sulokin on erityisen kunnostautunut pikkuroinan kerääjänä ja tuo usein kaupoista ja kirppareilta mukanaan pikku nicknacksejä, joista on minulle suurta iloa.


Olen rakentanut jokaisen kaappidioraaman niin, että ne voi ottaa kokonaisena ulos kaapista valokuvaamista varten. Rakenteena olen käyttänyt parin sentin paksuista kennopahvia. Se on kevyttä, mutta erittäin tukevaa ja hyvin helppoa työstää.

Poikkeuksena pahvirakentamisessa on saunan ja huussin yhdistelmä, joka on tehty kokonaan puusta. Se ei sijaitse kaapin sisällä, vaan sille aion rakentaa myös ulkokuoren. Siitä tulee söpö punamultainen rakennus.


Sauna on jo vanhempaa perua, mutta viime viikonloppuna lisäsin siihen valot. Olen erittäin tyytyväinen tunnelmaan, jonka seinään upotetut ledit tuovat. Kiukaan virkaa tekevän säilyketölkin ajattelin vielä heivata menemään ja yrittää rakentaa design-kiukaan.


Huussi on viimeisin luomukseni ja siitä tykkään myös erityisen kovasti. Yleensäkin aina viimeisimmäksi valmistunut tekele on se mieleisin niin kauan, kunnes seuraava valmistuu.


Huussin yksityiskohtien keksimiseen ei tarvittu edes tarinaa, sillä kaikki tietävät, mitä huusseissa tarvitaan; pesuvälineet, vessapaperia, räsymatto, huonoa luettavaa, kuivikkeita, lyhty ja kakkaa.


Tällä kertaa huussissa kököttelee Selman tyttöystävä Olga. Olga tuli sateenkaaripakolaisena Venäjältä ja on Selman lailla jäänyt tarinoissani sivuhenkilöksi. Olga-nukke on minusta aika mielenkiintoinen, sillä se on joku törkeän halpa Ken-kopio, jota myytiin sulhasena Barbie-kopion vierellä. Sen kasvojen muotti on lähes identtinen nyky-Kenien kanssa, mutta jostain syystä sille on keksitty laittaa hyvin naisellinen polkkatukka. Se sopii siis mainiosti tuollaiseksi urheilulliseksi itänaiseksi.


Sivuhenkilöksi ja sen myötä myös melko persoonattomaksi on jäänyt teinityttö Ulla. Hän on sellainen perusteini, joka kulkee talvella nilkat paljaina ja syö salaa roskaruokaa. Ulla fanittaa henkeen ja vereen brittiläistä Juan Lovéria, jonka kuvilla hän on koristanut sotkuisen huoneensa seinät.



Ulla joutuu jakamaan huoneen siskopuolensa Ritvan kanssa. Ritva on iätön lapsinero, joka selvitti peruskoulun muutamassa kuukaudessa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi ennätysajassa ja huippupapereilla hän piti lyhyen välivuoden, jonka aikana jäi koukkuun Greyn anatomiaan. Siitä innostuneena hän lähti lukemaan lääketiedettä yliopistoon. Ritva lakkasi kasvamasta jo taaperoiässä traumatisoituessaan siitä, kun hänen äitinsä otti ja häipyi jahtaamaan unelmiaan, joihin ei kuulunut lapsiperheen arki.



Tyttöjen huoneen kalustus on yhdistelmä itsetehtyjä puisia ja kaupasta ostettuja muovihuonekaluja. Muotinukkejen huonekalut tuppaavat turhan usein olemaan väriltään pinkkejä tai muuten epärealistisia, mutta tuunaamalla niistä saa oikeinkin hienoja kalusteita.



Jatketaan lapsiteemalla ja siirrytään kurkistamaan Kenin lapsuudenkotiin. Sitä askarrellessani kävin samalla mielessäni läpi omaa lapsuuttani. Muistelin, mitä meillä oli kirjahyllyssä (tietosanakirjasarja, Valittuja Paloja ja Netta Musketteja, oluttuoppeja), ja millaisia leluja minulla oli, jotta dioraamasta tulisi mahdollisimman autenttinen. Yksi hauskoista ykstyiskohdista on rottinkinen vauvansänky, sillä samantapaisessa omakin siskoni nukkui.

Kenin koti on yhdistelmä vanhempaa aikaa ja 70-luvun muotia. On puuhellaa ja peuranpäätä, mutta  myös kirkkaita moderneja tekstiilejä. Oman lapsuuteni hyviin muistoihin kuuluvat kaitafilmit, joita kokoonnuttiin katsomaan koko perheen voimin ja niinpä projektori kuuluu myös Kenin kotiin.



Tässä dioraamassa mukana on Kenin isä, jonka saaminen leluarsenaaliini on taas yksi pieni toteutunut unelma. Kyseistä nukkea löytyy kyllä eBaystä tähtitieteellisillä summilla, mutta kun satuin joskus Instagramissa juttelemaan, että haaveilen tuosta nukesta, yksi nukkekollegoistani sanoi lähettävänsä omansa minulle, koska se on hänelle tarpeeton! Niinpä Ken sai isin, jonka sylissä hän viihtyy hyvin.



1970- ja 80-luvuilla syötiin ainakin lihapullia ja perunamuussia ja ruokajuomana oli maitoa. Kenin perhe oli ilmeisen terveystietoinen, kun lautasilta löytyy salaattiakin. Mutta milloin kirsikkatomaatit oikeasti tulivat kauppoihin? Olen ihan varma, että vasta joskus 90-luvulla!



Lähes kaikki huonekalut olen tehnyt itse, paitsi keinutuolin, joka on Sulon käsialaa ja keittiön tuolin, joka löytyi kirpparilta. Monet tämän huoneen kalusteista ovat alunperin valmistuneet Kenin nykykotiin, mutta Kenillähän on jatkuva uudelleensisustamisen tarve ja se koti on muuttunut jo moneen kertaan.


Kenin tämänhetkisen kodin sekä loput jo valmistuneet dioraamat minä esittelen jonain toisena päivänä, jos teitä kiinnostaa. Tai vaikka ei kiinnostaisikaan, niin esittelen silti!