maanantai 19. maaliskuuta 2012

Uusia esineitä

Tänään on pakko kirjoittaa toinenkin postaus heti perään, sillä haluan esitellä teille kaunottaren, jonka Sulo toi eilen illalla Helsingistä. Hän löysi sen kirpputorilta ja koska tuntee minut niin hyvin, hän tiesi, että se pitää tuoda kotiin. Ihana ompelutarvikelaatikko, vai millä nimellä näitä kutsutaankaan.

Tämä on huomattavasti pienempi kuin se, joka meillä oli kotona, kun olin lapsi. Se seisoi omilla, siroilla jaloillaan. Muistan, miltä se näytti navetanvintillä, kun kesäaurinko paistoi ikkunasta ja heinänpöly leijui ilmassa. Ja sinne se kai unohtui, kun muutimme pois. Navetanvintille.

Olen haaveillut samanlaisesta ja siksi tämä pikkuinen versio ilahdutti minua aivan suunnattomasti. En taida laittaa sitä kuitenkaan työhuoneeseen ompelutarvikkeille, vaan sijoitan sen saliin, jossa se on kauniisti näkyvillä.

Sulolla oli muitakin tuomisia. Taas uusia Playmobil-hahmoja! Hassua, miten näitä nyt siunaantuu yhdessä rytäkässä laumoittain, ja välillä menee hyvinkin vuosi ilman uusia hahmoja.

Tuo keiju on aika humoristinen. Sen pisamat näyttävät parransängeltä ja paljaat olkapäät jotenkin miehekkäiltä. Rannerenkaat muistuttavat enemmän hikinauhoja ja puvun koristeet näyttävät sotaisilta. Mutta ei se mitään, transvestiittikeijut ovat aina lämpöisesti tervetulleita minun hoviini.

16 kommenttia:

  1. Hih, mä heti katsoin, että mies-keiju! En edelleenkään löydä siitä mitään naisellista (paitsi ehkä siivet). Hauska tyyppi :)

    Tosi hienon tuliaisen sait! Ja surku sitä navetanvintille jäänyttä.

    Mun anopilla on sellainen iso, hieno, omilla jaloillaan seisova, älyttömän kaunis tummanruskea ompelutarvikelaatikko. Ihailin sitä jo joskus n. 15 vuotta sitten ja hän hankkikin sitten minulle lahjaksi torilta uuden, pienen laatikon. Tokikaan siinä ei ollut yhtään samaa fiilistä kun vanhassa laatikossa. Olisi se varmaan tehtävässään palvellutkin, ellei olisi suunnilleen heti hajonnut pieniksi paloiksi. Kiinnittimet oli sellaisia rimpulaisia muovisia eikä sitä saanut mitenkään korjattua enää. Kyllä vanhat esineet on usein sekä kauniita että kestäviä (tai korjattavissa olevia)!

    VastaaPoista
  2. Oijoi, mikä ompelurasia! Katselin eilen tuollaista fb-kirppiksellä. Sopisi hyvin omiin brion lastenkangaspuihin, jotka ovat tallessa.

    Sulo on kyllä ansainnut papukaijamerkin. Maailma tarvitsee suloja. :)

    Transvestiittikeijulle *\o/* :D

    VastaaPoista
  3. Postauksesi saa taas kerran hymyn huulilleni. Transvestiittikeiju! Siis ihan mahtava! Minäkin katsoin heti, että on kyllä miehinen keiju ja pisamat näyttävät mielestäni ihottumalta.

    VastaaPoista
  4. Mä olen jo pidempään haaveillut tuollaisesta ompelupakista, mutta ovat olleet kirppiksellä hinnoissa, joita en suostu kirppiksellä maksamaan. Odottelen siis omaani. ;) Mä en muuten edes tajunnut, että ton keijun pitäisi olla naispuolinen. :D Ihan selvä Conanhan se on.

    VastaaPoista
  5. Inka, sillä on tissit. :-D
    Mullakin on suuri surku sitä isoa navetanvintille jäänyttä. Kun miettii, mitä kaikkea ryönää ja rumia kalusteita meidänkin kotimme oli täynnä, niin aika kamalaa on, että se kaunein kaluste jäi matkasta. Ilmeisesti sitä ei silloin arvostettu, kun oli navettaan säilöttykin.

    Ti, minullakin on ne Brion kangaspuut! Loimen luomista en osaa, tarvitsen siihen äidin apua yhä! Olen kutonut sillä matot nukekkotiini. Sulo tosiaan on semmoinen kaveri, että jos maailmassa olisi enemmän Suloja, tällä pallolla olisi moni asia paremmin. Ihminen, jolla on sekä tunteet että järki kohdillaan. Harvinaista.

    Jaana, onpa kivaa, että sain sinut hymyilemään: tai siis keijumies sai.

    Kati, en edes uskaltanut kysyä Sulolta, mitä hän tuosta maksoi. Sanoi vaan punninneensa asiaa aika kauan. Jos Conanilla ei olisi riuntoja, mieheksi minäkin sen olisin luokitellut!

    VastaaPoista
  6. :D Iloista päivää sinulle, minä ainakin tulin iloiseksi kun täällä käväisin! Ja iloa myös uudesta ihanasta kirpparilöydöstä!

    VastaaPoista
  7. Samantapaisen käsityöboksin minä bongasin kirppikseltä jokin aika sitten - oli ihan pakko ostaa, vaikka hinta kirpaisikin. Täältä näet löytöni: http://ajanpatinoimaa.blogspot.com/2012/01/kirppisloytoja.html

    VastaaPoista
  8. On sen ihan pakko olla mieskeiju... jos ne tissit onkin rintalihakset ;) Hienoja tuliaisia, kyllä kelpaa asua Sulon kanssa. Tuollaisen ompelulaatikon minäkin tahtoisin, en ole nähnyt niitä edes kirppiksillä. Hyvälaatuisesta kannattaa maksaa.

    VastaaPoista
  9. Juuri tuollainen se meidänkin vanha oli, paitsi suurempi. Onnittelut sinullekin ihanasta hankinnasta!

    Rautaharakka, en tiedä mitään parempaa bloggaamisessa kuin sen, että joku tulee täällä iloiseksi. Kiitos!

    VastaaPoista
  10. Eliisa, ne on varmasti sellaiset irtosilikonit. Toivottavasti sinullekin tulee ompelulaatikko joskus jostain vastaan! Ja Sulo... ihan samaa mieltä olen kuin sinäkin. :-)

    VastaaPoista
  11. Ei voi kuin toivoa, että navetan uusi omistaja on joku sellainen kuin minä, joka ilahtuu kaikesta vanhasta ja kohtelee kaikkia vanhoja kalusteita ja kapineita suurina aarteina.. vanhan arvostus on kumminkin koko ajan noussut.
    Kaikkien muiden tavoin minäkin heti katsoin että tuo on joku mieshahmo. Sillä on Prinssi Rohkea -kampauskin. Ja selvä parranajoihottuma.

    VastaaPoista
  12. No, siitä päätellen, miten sen meidän vanhan rintamamiestalon ulkokuori on sittemmin rempattu ja miten kaunis vanha pihapiiri muutettu golfkenttämäiseksi "puutarhaksi", niin epäilen, että ompelulaatikostoa ei siellä ole pidetty suurena aarteena.

    VastaaPoista
  13. Omalta äidiltäni löytyy samannäköinen ompelutarvikelaatikko minkä olit saanut. Tosin äitini ompelutarvikelaatikko seisoo omilla jaloillaan, kuten kuvailemasi navetanvintille jäänyt. Äidin laatikostosta on tosin kahva (vai miksi tuota nyt kuvailisi) katkennut. Jonain päivänä on aikomus taivuttaa siihen uusi kahva ja anastaa tuo ihanuus omaan käyttöön. :)

    VastaaPoista
  14. Mukavaa, että sille ompelulaatikolle on jo hyvä koti varattuna. :-)

    VastaaPoista
  15. Se on hauskaa, että meillä on luultavasti tismalleen sama mielikuva siitä navetanvintin ompelulaatikosta. Miten siihen aina siivilöityikin se aurinko juuri tietyllä tavalla, leijuvan pölyn timanttisateessa. Näin just jossain ihan vastaavan (ison) myynnissä, mutta päästin lipeämään käsistäni.

    VastaaPoista
  16. Jos sulla on tuo täsmälleen sama muisto, niin ainakin se on sitten OIKEA muisto. Vähän epäilin itse nimittäin omaa muistikuvaa juuri sen takia, että kun siellä vintillä oli vain se yksi ikkuna korkealla katonharjalla, niin mahtoiko se aurinko paistaa siltä puolelta...

    VastaaPoista