lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kateuden vuodenaika

On taas se aika talvesta, kun minun on lakattava lukemasta blogeja ja ummistettava silmäni Facebook-kavereideni kuvilta. Se tunne, kun maa paljastuu lumien alta kaikkialla muualla paitsi meidän pihalla, on aivan sietämätön. En kestä katsoa kuvia krookuksista Varsinais-Suomessa ja paljaita kallioita saaristossa.

Olen pettynyt itseeni näiden kevätkateusajatusten vuoksi, sillä tänä vuonna olen nauttinut talvesta enemmän kuin ikinä. Olen nimittäin päässyt hiihtämisen makuun. Sulo on minua jo pitkään yrittänyt houkutella hiihdon riemuihin, mutta vasta tänä talvena hän on siinä onnistunut. Minä nimittäin viimeinkin ymmärsin, miten hienoa liikuntaa hiihtäminen on. Se vaikuttaa koko kroppaan, ja löysät makkarat ympäriltäni ovat todentotta kadonneet melkoisen hienosti lyhyidenkin lenkkien ansiosta. Se on myös ystävällinen laji huonoille polvilleni ja on tehnyt hyvää selkävaivoille. Siksi olen tuntenut pientä epätoivoa ajatellessani kevään tuloa, lumien sulamista ja hiihtokauden loppumista. Minkä lajin keksin hiihtelyn tilalle?

Mutta nyt, kun kevätkuvia Etelä-Suomesta on alkanut tupsahdella ruudulleni, kateus vihreästä maasta voittaa hiihdosta luopumisesta aiheutuneen murheen.

Tiedän, että tällainen kateus on idioottimaista, mutta turha sitä vastaan on järjellä käydä taistelemaan. Jos asuisimme Etelä-Suomessa, lymyilisimme todennäköisesti ahtaassa kerrostaloasunnossa vuokralla. Minun pitää muistuttaa itselleni jatkuvasti, että tämä talo ja tämä piha ovat meille mahdollisia juuri siksi, että ne sijaitsevat täällä jumalan selän takana, jonne suurin osa ihmisistä ei halua muuttaa. Ja tämän talon omistamisen riemu maksaa minulle myös sen, että meille kevät tulee vasta toukokuussa.

13 kommenttia:

  1. MINÄ...olen sinulle katelliinen lumesta.... Ainakin juuri nyt KUVITTELEN, että voisin ilomielin vaihtaa tämän ikkunasta avautuvan kuraisen, harmaan näkymän puhtaisiin, valkoisiin kinoksiin. Kuraisena lilluvan pihan, valuvine vesinoroineen. Kuvittelen sen mielenrauhan joka pääni sisäpuolen valtaisi, kun lenkin jälkeen ei isokokoista 60 kiloista koirapoikaa tarvitsisi käännellä ja väännellä pesuhuoneen lattialla ja epätoivoisesti yrittää hinkata niitä, joka pitkän karvan välstä pursuavia kura-löllö-ällötyksiä veden mukana viemäriin....
    Olisin onnellinen siitä, että voisin yhä edelleen pitää valkoiset virkkaamani matot lattioilla, eikä tarvitsisi katsella, miten juuri pesty koirapoika jättää yhä edelleen jälkeensä epäilyttävän kasan ruskenharmaata pölyistä "tuhkaa"... Oi kevät... Ja kevään riemuaaria..... Kaipaan niin lunta.... Olen kateellinen lumestasi...
    Mutta... Onko sittenkin niin, että tämä on vain hetki elämästä, ohikiitävä, sellainen, joka jää unholaan viimeistään siinä vaiheessa kun aurinko tosissaan porottaa kirkkaalta taivaalta, hävittää viimeisetkin lumen rippeet, kuivattaa norot pihalta ja muuttaa maaperän kuivaksi, pölyäväksi kesävarpain asteltavaksi.. Kunnes aamukasteet saapuvat... syksy ja ensimmäiset lumihiutaleet....
    Oikeastaan... jokaisesta asiasta löytyy se hyväkin puoli, se minkä vuoksi minun on turhaa kadehtia jotakin sellaista, mitä toisella on.... ;O)
    Ja kuten sinä.... Sinun keväisen lumesi se hyvä puoli on siinä', että pääset edellen hiihtämään ja siinä, että voit elää rakastamasi oloista elämää juuri sellaisessa kodissa kuin haluat, eikä tarvitse tukehduttaa sisintään kerrostalossa...

    VastaaPoista
  2. Sauvakävely!
    Ja älä ole kateellinen, siellä etelässä kärsitään pitkästä ja mustasta syksystä ilman lunta ja kevätkin on pitkä ja loskainen :)

    VastaaPoista
  3. Uinti! kysäise uimahallista, pidetännkö teidän suunnalla aikuisten uintitekniikkakouluja. Menin itse sellaiseen tammikuussa, ja olen tosi tyytyväinen. Oppimisen riemu on suunnaton.

    Meidän pihalla ei kyllä näy tllä htkellä mitään krookuksia. Likaista lunta edelleen kasapäin. Koitetaan nauttia tästä hetkestä siitä huolimatta. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, Saga, kiitos noista sanoista. Juuri tuota minä tarvitsin!

    Sauvakävelyä minä tykkäisin harrastaa, mutta polveni ei oikein tykkää siitä.

    Aikuisten uintitekniikkakoulu olisi juuri se, jota tarvitsisin. Tykkään uimisesta, mutta pää pinnalla kenottaessa menevät niskat jumiin ja tuloksena päänsärky. Vesijumppa on lempilajini, mutta siitäkin tietysti ohjatut ryhmät loppuvat nyt keväällä. Pitää yrittää jumpata yksikseen sitten jatkossa... kai sieltä altaasta aina joku nurkka löytyy, jossa voin huiskia menemään.

    VastaaPoista
  5. Joo-o, tiedän tunteen. Mutta tällä hetkellä lohduttaa se, ettei lumen alta todellakaan sula mitään krookuksia vaan kaivurin mylläämä mutainen piha... :) Ja toisaalta haluan että talvi on oikeasti luminen eikä mikään musta loskatalvi.

    VastaaPoista
  6. Voisinpa sanoa jotain kannustavaa.. mutta en osaa. En kestäisi jos lunta olisi enää senttimetrinkään vertaa! Eikä täällä ole edes kuraista, eikä loskaista niin kuin kaupungeissa - niissä onkin ihan kamalaa. Kaupungissa on vaikea hengittää, kun hiekoitushiekka pöllyää toreilla ja turuilla. Täällä saaressa ei pöllyä mikään, nytkin sataa tihuuttaa, mikä on nautinnollinen ääni. Viime viikolla huomasin kaipaavani ukkosen jyrähdyksiä! Ne niin liittyvät kesään ja ovat niin jännittäviä.
    Ei muuta kuin pikaista sulamista, vaikka tuo hiihtoharrastuksesi kuulostaa älyttömän hyvältä. Se saa kai hartiat liikkumaan juuri niin kuin on terveellistä päätteen ääressä työskentelevälle.

    VastaaPoista
  7. Ps. Eikä viime syksy ollut yhtään musta, vaan suloisen vihreä ja lempeän kostea tammikuulle saakka! Jos ei ole lunta, ei se automaattisesti tarkoita kamaluutta ;-)

    VastaaPoista
  8. Vaihtoehto uimiselle: vesijuoksu. En ole koskaan itse kokoillut, mutta käsittääkseni pää pysyy normaalissa asennossa. Niskojen kipeytymisen takia minäkin sinne tekniikkaryhmään menin.

    VastaaPoista
  9. Muuten hyvä ehdotus, mutta vesijuoksu on todella tylsää. Se kyllä olisi ihan optimaalinen laji: koko kroppa tehokkaasti töissä ja nivelet veden huomassa. Olen kyllä hankkinut oman vesijuoksuvyön, joten yritän löytää lajista mielenkiintoa.

    VastaaPoista
  10. Eilen kun juttelin mein äitin kanssa puhelimessa, vertailtiin sitä, miten ollaan päivämme vietetty. Lumien sulamisista ei sitä ennen ollu juurikaan puhuttu, joten tuli kyllä vähän yllätyksenä, että täällä päiväohjelma sisälsi nurmikoitten haravointia ja Karjalassa potkukelkkailua naapuriin :D

    Mut arvaa miltä Voitto on näyttäny nää ihanat kevätpäivät, kun lumet on sulanu vauhdilla ja kaikki hiekkatiet on ihan litimärkiä, eikä sitä nyt joka päivä viiti pestäkään?... Ei valkoselta, ei pehmoselta, eikä sänkyyn mukaan otettavalta ;D

    VastaaPoista
  11. Mä voin kuvitella Voiton vähemmän hohdokkaana! :-D

    Mutta niin se vaan on, että vaikka Suomi on olevinaan pieni maa, niin juuri nyt te olette valovuosien päässä meistä.

    VastaaPoista
  12. Mut ehkä tää lohuttaa; tänne on luvattu loppuviikolla 10 cm lunta ja ens viikko pakkasta. Yyyyyyh meille, mut lohloh teille :D

    VastaaPoista