perjantai 27. toukokuuta 2016

Varsinainen siivouspäivä


Tuli yhtäkkinen sadepäivä. Tällä kertaa se oli aivan tervetullut, sillä minulla oli jäänyt paljon sisähommia rästiin jatkuvan aurinkoisuuden vuoksi. Piti tehdä kirjanpitoa, maksaa laskuja ja sen sellaista. Ja ihan erityisesti piti siivota. Olin saattanut niin työhuoneeni, toimistoni kuin leluhuoneenkin ihan hirveään jamaan.

Kun sain olohuoneen ja toimiston siivottua ja olin siirtymässä barbielandian puoleen, minuun iski mööpleerauspeikko! Ja tietysti illalla siihen aikaan, kun olisi pitänyt olla käymässä nukkumaan.


Meillä on tämä huushollin kalustus ollut vähän vinksallaan viime aikoina, kun olen yrittänyt kalustaa huoneita käytännön, enkä kauneuden sanelemana. Olimme aiemmin siirtäneet vierashuoneen laverit olohuoneeseen, jotta saisimme katsella elokuvia makuullamme ja Sulo saisi pitää päänsä minun sylissäni. Olohuone kalustettiin television ehdoilla, mikä on aika käsittämätön mullistus minun ajatusmaailmassani. Ratkaisu on toki ollut toimiva telkkarin katselun kannalta, mutta todella raskasta minun visuaalisen sielulleni. Mihin vain olenkin olohuoneessamme katseeni suunnannut, olen nähnyt vain rumuutta. Siksi en ole edellisen huonekalushakin jälkeen edes kuvannut kotiamme tänne blogiin. Rumia kuvia rumista huoneista ei ole ollut kovin houkutteleva ajatus.



Niinpä päätin, että nukkua kerkiän myöhemminkin, ja aloin siirrellä huonekaluja. Vein laverit pois olohuoneesta ja otin takaisin käyttöön epämukavan, mutta kauniin muotoisen sohvan, joka oli jo lähtöuhan alla ja opantu toriin myyntiinkin. Sitten hain tallista melkein 20 vuotta sitten Ikeasta ostamani tv-tason (joka nyt haisee öljyltä ja bensalta vain aivan vähän) ja laitoin siihen telkkarin kaikkine miljoonine oheislaitteineen.

Toosaa voi nyt moljotella joko makuullaan sohvalla tai istuallaan nojatuoleissa, mutta kenenkään pää ei enää pääse laskeutumaan toisen syliin. Ehkä me kestämme sen. Kesällä ei kuitenkaan telkkaria katsella, kun Temptation Islandkin loppui. Ja syksyllä minä varmaan jo siirtelen taas huonekaluja.



Rahin käyttäminen sohvapöytänä on ollut ihan toimiva juttu. Siihen saa isolle tarjottimelle laskettua teepannun ja iltapalat, ja siinä voi pitää koipiakin.



Vain yksi ongelma minulle jäi. Yksi lipasto jäi aivan tyhjäksi! Jos sen saisi jotenkin roudattua vinttiin, se olisi siellä jo, mutta kapeita ja jyrkkiä portaita pitkin homma ei onnistu. Minun pitänee viedä se vuorostaan talliin imemään haisuja bensoista ja öljyistä.


Käänteentekevin uutuus tämänkertaisessa mullistuksessa on se, että barbielandia siirtyikin toimistoon! Valitettava tosiasia on se, että missä minä hengailen, siellä on sotkua ja kaaosta. Niinmpä olen kaaostellut meillä kolmea huonetta yhtä aikaa, mikä on ollut aika kiusallista.

Nyt, kun leluni ovat kaikki yhdessä huoneessa, syntyy kaaosta toivottavasti vain tähän huoneeseen. Ja työhuoneeseen tietysti, mutta sitä lasketa, koska se saakin olla kaaoksessa.



Playmobilmaailma ja Barbiemaailma mahtuivat yllättäen molemmat toimistoon, vaikka ovatkin melko valtaviksi laajentuneita laitoksia. Varisnaiselle toimistotoiminnallehan minä en tarvitse kuin yhden pöydän tietokoneineen ja yhden kaapin papereille. Ja paljon lattiatilaa kirjanpidolle.


Toimisto on kaikkein mahdottomin huone kalustaa. On kolme ovea ja kaksi huonosti sijoitettua ikkunaa ja se ainoa melkein ehjä seinä on pyhitetty lavuaarisysteemille. Nytkin jouduin tekemään sen verran kompromisseja, että tietokone on ikkunaa vasten. Aurinkoisina aamuina on aika mahdotonta tehdä tässä mitään, ennenkuin aurinko siirtyy talon toiseen päätyyn. Saatan joutua harkitsemaan pimennysverhoa.



Kun sekä olohuone että toimisto olivat kuosissaan, oli jäljellä enää kamari / leluhuone / vierashuone / entinen barbielandia. Sen raivaamiseen ja järjestämiseen kuluikin tämä aamu. En saanut oikein kuvattua sitä mitenkään hyvin. Seiniä kiertävät hyllyt Sulon ambulanssikokoelmaa varten. Barbierekvisiitasta jouduin jättämään kaikki lukuisat autot ja muut kulkupelit tähän huoneeseen. Keskellä huonetta ovat laverit, jotka toimivat vieraspeteinä sekä sohvina, kun pelataan lautapelejä.



Nyt silmiäni ei enää särje, kun katselen ympärilleni.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Positiivisuuskummajainen


Meillä on oikeastaan paistanut aurinko vapusta saakka. Eilen kaiketi satoi koko päivän, mutta minä olinkin sen ajan Helsingin hellässä lämmössä. Sade tekee hyvää luonnolle, ja olen iloinen siitä, että se osui juuri Kamppi-päivääni. Eiköhän se ole juuri tämä ihana keli, joka on pitänyt minun päästäni nyt tosi hyvää huolta. Olen ollut mahdottoman hyväntuulinen ja positiivinen, vaikka yritystoimintani on huonommassa jamassa kuin koskaan.


Jouduin luopumaan verkkokaupastani ja siirtymään takaisin ilmaisversioon. Vanha osoite puoti.susannantyohuone.net ohjautuu uuteen karsittuun kauppaan, jonka osoite on susannantyohuone.mycashflow.fi. Muutoksen myötä minulla voi olla kerrallaan myynnissä vain 10 tuotetta ja Matkahuollon pakettisovellus poistui käytöstä. Samoin Tompan verkkokauppa katosi kokonaan. Muuten muutos ei teille päin näy. Minulle se näkyy ensinnäkin sillä, että säästän 50 euroa kuukaudessa, joka juuri nyt on aika hurja summa. Toiseksi se tuntuu siinä, että paluu takaisin sinne ihan alkuun, kuuden-seitsemän vuoden taakse voisi olla henkisesti vähän masentava ajatus. Jos en siis olisi nyt näin positiivisuuspuuskainen!



Kampin Käsityökorttelissa oli kerrankin täydellinen sää! Me olemme olleet siellä 30 asteen helteessä ja jatkuvassa kaatosateessa, joten oli aika hulvatonta kerrankin lähteä kokeilemaan myyntiä optimaalisella ilmalla. Tämäpä todisti kuitenkin sen, että kelillä ei ole juurikaan merkitystä myyntiin. Minun myyntini jäi turhan kauas Narinkkatorin minimitavoitteesta ja sadekorttelissakin myin reippaasti paremmin kuin nyt. Enkä ollut yksin tämän kokemukseni kanssa, sillä tosi moni muukin teki pohjat tällä kertaa. Siitä huolimatta olen todella tyytyväinen tähänkin tulokseen, sillä nyt tililläni on taas rahaa. Iso pinkka laskuja tässä tietokoneen vieressä odottaa maksamista.

Onhan se huolestuttavaa, että kauppa ei käy. Viime viikonlopun Toivolan korttelissakin oli kuulemma ollut epätavallisen hiljaista. Se heittää vähän varjoa tämän kesän päälle, koska olen ladannut paljon odotuksia tuleville myyntitapahtumille. Aivan tuntuu siltä, kuin ihmiset olisivat kokonaan lakanneet ostamasta. En minä sitä ihmettele oikeastaan, sillä ihmisillä on niin paljon kaikkea ja ajattelutapa on varmaan aika yleisestikin muuttunut tavaran vähentämisen suuntaan. En minäkään enää shoppaile muilta korttelilaisilta niinkuin ennen. Kun ei vaan enää ole varaa. Takana ovat ne päivät, kun olen tullut kortteleista kotiin uusi matto kainalossani tai pussillinen pieniä mielitekoja mukanani. Ostamattomuuden kierre siirtyy eteenpäin ja kyllä se tottakai harmittaa, koska niin monen elanto on kaupankäynnistä kiinni. Lopettamispäätöksiä tulee nyt sieltä täältä, ja myös käsityöläisten porukasta.


Itse huomaan palaavani yhä uudelleen työvoimatoimiston sivuille tutkimaan avoimia työpaikkoja, ja jossain takaraivossa se piileskelee... kalvava ajatus siitä, että olen tyhmä, kun en jo lopeta. Mutta (onneksi) en tiedä, mitä muutakaan voisin tehdä. Minulla ei tunnu olevan pätevyyttä mihinkään ja tiedän ihan hyvin, etten selviäisi mielenterveyteni säilyttäen työyhteisöistä, herätyskelloherätyksistä ja aikatauluista, joita en itse päätä. Siksi minä jatkan näiden rättejeni painamista. Olen yhä hengissä, ja meinaan olla vielä pitkään.


Iso kiitos kaikille teille, joita eilen kohtasin Narinkkatorilla! On aina niin ihanaa tavata Lempiriepujen uskollisia käyttäjiä ja blogin lukijoita. On myös kivaa tavata kollegoita, joista tykkään yhä vaan enemmän. Suomen Käsityöyrittäjät ry on työyhteisö, johon kuulun mielelläni.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Ajatuksia kortteleista


Nyt se vimmattu kiertämiskesä sitten starttaa! Lähes joka viikko minulla on jokin myyntitapahtuma jossakin päin Suomea ja suurin osa niistä on Käsityökortteleita.

Ensimmäisenä sinkoudun huomiseksi Helsinkiin, jossa meitä on tällä kertaa kuutisenkymmentä myyjää. Nyt me korttelilaiset emme vaan olekaan yksin, sillä Narinkkatorilla on samaan aikaan joku gospelmusiikkitapahtuma, joka saattaa toimia joko karkottimena tai houkuttimena. Eikö gospel kuitenkin ole parhaimmillaan aika pirteää musiikkia? Iloinen musiikki, iloinen mieli? Lauantaina on myös Ravintolapäivä, ja Narinkkatorillakin on ihan itte tein -tyyppisiä ruokapisteitä. Se on hyvä ainakin meidän myyjien ravitsemuksen kannalta, ja toivottavasti muutenkin. Ruokaa lähellä, parempi mieli?



Mitä muuten tykkäisitte, jos Käsityökorttelin yhteydessä olisi aina jonkin sortin ruokailumahdollisuus? Lettupannu kuumana, hernesoppaa soppatykistä, kahvia ja munkkeja tms.? Tämä on yksi niistä ajatuksista, jota käsityöyrittäjäkollegoiden kanssa ollaan ilmoille heitelty, kun olemme miettineet kortteleiden kehittämistä entistä houkuttelevampaan suuntaan. Loviisassa se viime kesänä toteutettiinkin ja Savonlinnan kortteliin sellainen on suunnitteilla.

Alan jopa itse jo vähän väsyä mainostamaan kortteleita, koska se mainostus on aina sitä ostakaa, ostakaa -tyyppistä tuputtamista. Me olemme välillä kovin kapeakatseisia, teemme sitä omaa juttuamme niinkuin aina ennenkin ja sitten ihmettelemme, kun käsityö ei houkuttele niin paljon väkeä, kuin sen meidän mielestä pitäisi houkutella. Minäpä kysynkin teiltä nyt, millaisia ovat ne tapahtumat, joihin itse mieluiten menisitte? Miten me saisimme suomalaiset käsityöyrittäjät kojuissaan, omien luomustensa keskellä olemaan niin kiinnostava kokemus, että meitä kannattaisi lähteä moikkaamaan kauempaakin? Mitä me voisimme teille tarjota muutakin kuin ostomahdollisuuksia? Vai tarvitaanko muuta? Me haluaisimme nyt ajatella asiaa "out of the box", mutta tuntuu, että ne boksin seinät ovat niin lujaa tekoa, että ideavarastomme tyssää aika nähtyihin ideoihin.

No, lauantaina mennään toki sillä ihan tutulla konseptilla, ja Kampissa on aina ollut hyvin väkeä, jos vaan sää on ollut kiva. Ja sehän meinaa olla! Minun Riepukioskini sijaitsee tällä kertaa melko lähellä kappelia. Ihan mahtavaa päästä taas torimuijailemaan! Klo 10-18 siis siellä. Tervetuloa!



PS. Teen tälläkin kertaa korttelikätköilyn. Piilotan jonnekin Narinkkatorille pienen, oranssin kuoren, jonka löytäjää odottaa palkinto Riepukioskilla!

PPS. Tämän postauksen aiheeseen liittymättömät kuvat ovat uudesta nukkeprojektistamme. Teimme minikokoiset versiot itsestämme ja meidän elämäämme pääsette vakoilemaan instassa @sussuandsulo

maanantai 16. toukokuuta 2016

5 km!



Nyt on hehkutettava! Juoksin (no, hitaasti, mutta kuitenkin) hiukan yli 5 kilometriä eilen illalla! Se on enemmän kuin ikinä!

Kun pari vuotta sitten viimeksi aloittelin juoksentelua, pääsin kesän lopulla jo kolmeen kilometriin. Sitten tuli talvi, sitten meni käsi poikki ja siihen se sitten loppuikin hyvä harrastus. Käden tervehdyttyä kuvittelin noin vaan jatkavani siitä kolmesta kilometristä, mutta kun niin ei käynytkään, katosivat viimeisetkin ilon rippeet. Alusta uudelleen aloittaminen tuntui todella surkealta. Helpompi oli vain käpertyä sohvalle katsomaan elokuvia ja syömään herkkuja.


Sulo oli talven aikana hoksannut Hesarissa artikkelin sohvaperunan juoksukoulusta ja ottanut sivun talteen. Sopivan hetken tullen hän sitten otti esiin tuon sivun ja ehdotti, että aloittaisimme yhdessä. Satuin sinä päivänä olemaan jotenkin erityisen vastaanottavaisella mielellä ja niinpä aloitimme yhteisen harrastuksen. Alku tuntui ihan älyttömän helpolta ja jotenkin tarpeettomalta. "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla." Vaivaiset viidentoista minuutin iltakävelyjuoksut tuntuivat vähän hassuilta, mutta päätimme mennä kurinalaisesti ohjeen mukaan, koska ohjelma väitti, että tällä tavalla saavuttaisimme ensin 5 km ja lopulta jopa 10 km.



Kuusi viikkoa on nyt takana ja eilen me toden totta juoksimme viisi kilometriä! Se oli ihan huimaa! Sulolla on sellainen kellon näköinen vekotin, joka mittaa kuljettua matkaa. Aloin olla aika kuollut jossain vaiheessa ja jos olisin juossut yksinäni, olisin varmasti luovuttanut. Mutta Sulo kannusti jatkamaan. Kun sain kuulla, että olimme juosseet jo 4,3 km, mielialani muuttui salamannopeasti! Enää 700 metriä jäljellä! Yhtäkkiä tiesin jaksavani ihan helposti loppuun saakka. Ja jaksoinkin. Parisataa metriä kipaisimme vielä ekstraakin, kun päätepiste ei ihan ylettänyt uimarantaan saakka! Siinä voiton huumassa hyppäsin kylmään veteen ja olin onnellisempi kuin osaan kuvaillakaan. Ihana tunne.

Varsinkin kun viimeiset kaksi viikkoa olen hokenut sekä itselleni että Sulolle, etten mitenkään pysty selviytymään vitosesta. Nyt alan kai sitten hokea, etten millään tule selviytymään kympistä.



Haaveissani näen itseni kirmaamassa metsäpoluilla kevein, lentävin askelin, tuntien yhteyttä luontoon, unohtaen kaikki murheet. Voi sitä vapautta! Siihen on vielä matkaa, mutta mielikuva kannustaa jatkamaan. Ja ensi marraskuussahan minä juoksen sitten Fuerteventuran rantatiellä. On upeaa, kun on tähtäimiä!


PS. Lauantaina tähtäin Helsinki, Kamppi, Narinkkatori, Käsityökortteli, klo 10-18.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Ihan oikea peli


"Se näyttää ihan oikealta peliltä," sanoi Soja, kun hypistelimme ihastuksissamme juuri painosta saapuneita kansallispukupelejä. Niin se näyttääkin, ja se myös on sitä!

Kerää kansallispuku -lautapeli on ollut yksi koko urani kivoimmista töistä. Soja oli jo vuosia sitten kehitellyt lautapelin kansallispukuteemalla ja askarrellut proton itse. Siitä on kuulemma kovasti tykätty ja sen parissa ovat viihtyneet myös sellaiset ihmiset, joita kansallispuvut eivät voisi vähempää kiinnostaa. Nyt Soja sitten päätti, että on aika ottaa härkää sarvista ja tettää ne "ihan oikeat" pelit.


Minun hommakseni tuli tehdä pelille ulkoasu ja valokuvata yksittäisiä vaatekappaleita pelikortteja varten. On ihanaa tehdä töitä sellaiselle asiakkaalle, joka tykkää tyylistäni ja luottaa näkemykseeni. Sellaisiakin asiakkaita kun on, jotka väen vängällä haluavat itse suunnitella uusiksi tekemiseni. Silloin saattaapi käydä niin, että en enää voi pitää valmista työtä edes omana tekeleenäni, enkä varmasti sitä ala mainostella missään. Nuorena olin kamalan ehdoton siinä, että jos ei kelpaa, niin olkoot ilman. Saatoin käydä jopa väittelemään asiakkaan kanssa, jos pidin omaa ajatustani parempana. Nykyisin olen viisaampi ja hinkkaan logoja ja esitteitä ihan niin kauan, että asiakas on tyytyväinen. Jos lopputulos on omissa silmissäni kaamea, se ei haittaa mitään.


Tätä peliä minun onkin helppo mainostella teille, sillä tykkään ulkoasusta kuin hullu puurosta ja itse pelikin on oikein kiva koko perheelle sopiva ajanviete. Uskoisin, että mitä enemmän on pelaajia, sen hauskemmaksi se käy. Ja ihan vahingossa saattaa siinä sivussa oppia jotain kansallispuvuistakin.

Peliä voi tilata Sojan kaupasta, ja niitä aletaan postitella heti, kun nopat saapuvat Kiinasta!


PS: Käsityökortteli on juuri nyt Toivolan Vanhalla Pihalla Jyväskylässä. Huomenna sunnuntaina vielä kerkiätte hyvin siellä poiketa, jos satutte olemaan huudeilla. Minä valmistaudun täällä henkisesti ja konkreettisesti ensi lauantain kortteliin, joka on Helsingissä Narinkkatorilla.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Huussin henki


Siivoilin huussin. Ei siitä paljon kerrottavaa ole, mutta kuvat ovat minusta kauniita.




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Pihapuuhia


Voi miten rakastankaan näitä kuumia toukokuita. (Ja voi miten pelkään, että se taas tarkoittaa hirvittävän märkää ja kylmää kesäkuuta.) Vaikka koivuallergikkona silmäni muurautuvat umpeen, aivastelen niin, että pää räjähtää ja koko naama kutisee, en voi muuta kuin olla onnellinen. Allergia menee ohi, mutta niin menee tämä ihana hyttysvapaa kesäaikakin, joten nyt ollaan ulkona aamusta iltaan vaikka oireet olisivat millaiset.


Kaikenlaista mukavaa pientä puuhastelua pihalta löytyy, vaikka en mitään puutarhaa olekaan laittamassa. Istutin muratit sitten kuitenkin ruukkuihin, roikkumaan niinkutsutun kesäkeittiön räystäästä. Jos ne suvaitsevat alkaa kasvaa pituutta, ohjaan ne kiemurtelemaan verkkoaitaan, jonka on tarkoitus peittyä köynnöksillä. Aidan juureen maahan istutin kärhön ja anopilta saatuja villiviinin oksia. Näen jo silmissäni, miten ulkoruokailutilasta tulee tunnelmallinen ja suojaisa maja.
 

Nyt pihavisioni on jo aika selkeä. Ajan mittaan voidaan lisätä omenapuita ja marjapuskia, mutta siinäpä se sitten alkaakin olla. Olettaen, että sekä pajuaita että köynnösaita kasvavat menestyksekkäästi.









lauantai 7. toukokuuta 2016

Operaatio pajuaita


Pajuaitaprojektin fyysisesti haastavimmat vaiheet ovat nyt takanapäin. Mutta pelottavin vaihe vasta alkaa: runsasta kastelua koko kasvukauden ajan. Olen aina ollut huono kastelija, joten tämä vaihe jännittää. Juurtuvatko tikut maahan? Alkaako niihin kasvaa lehtiä? Saanko joskus tuuhean aidan? Mitä edes tarkoittaa runsas kastelu? Mistä ihmeestä minä tiedän, ovatko ne 30 cm:n syvyydessä olevat juuret kosteat?



Ostin kasvatettua siperianpajua Tolvasen Pajutilalta. Palvelu oli erittäin ystävällistä, joten ainakin tiedän, keneltä ostan pajut jatkossa, jos joskus vielä tarvetta tulee. Koska en oikein uskalla vielä uskoa aitaprojektini menestykseen, en tohtinyt ostaa koko aidan mitalta kasvatettua pajua. Ostin 50 tikkua, jotka sitten ohjeen mukaan pidin vedessä 2 päivää. Sen jälkeen piti tökkiä rautakangella reijät maahan ja tuikkia tikut sinne ristikon muotoon. Sitten piti kastella kovasti ja polkea maa tiiviiksi.




Jatkoin ristikkoaitaa niin pitkälle, kuin tikkuja riitti ja loppumatkalle tökin sitten radanvarrelta katkomiani villipajuja. Kasvatetut ja villit näyttävät aivan eri kasveilta, joten onkin mielenkiintoista nähdä, miten ne tulevat käyttäytymään, jos nyt suvaitsevat juurtua.



Oletan, että jos en nypi siperianpajuista tikkujen varteen ilmaantuvia kasvuja, aidan pitäisi joskus näyttää tältä:



Kuvan varastin jostain tanskalaisesta blogista, kiitos ja anteeksi. Hakusanalla "pajuaita" ei juurikaan löydy kuvia, mutta kun hakee "belgisk hegn", niin johan alkaa löytyä.


Ja sitten seuraava ongelma. Olin suurella vaivalla päätynyt siihen, että sopivat köynnöskasvit puutarhakaluston suojaksi olisivat villiviini ja ehkä kärhöt, mutta mitään muuta tänne ei nyt tänä kesänä riesakseni laiteta. Mutta Sulo, aina niin kultainen, halusi ilahduttaa minua tuomalla puutarhamyymälästä köynnöksiä. Hän oli ostanut muratteja. Ensireaktioni oli kauhu. Minulla on kerran ollut muratti. Se kuoli alle viikossa. En löydä netistäkunnolla tietoa, millaiseen paikkaan ne pitäisi istuttaa. Pärjäävätkö ne varjossa, jos istutan ne kiipeämään samaan paikkaan kuin villiviinit? Kiipeävätkö ne edes vai ovatko ne kuitenkin enemmän kivien välissä kiemurtelijoita? Vai ovatko ne ruukkukasveja? Mitä hittoa minä niiden kanssa nyt teen?