lauantai 22. heinäkuuta 2017

Pesässä


Kesäkeittiömme on ollut viime aikoina romuvarastona, mutta nyt se vapautui ruohonleikkureista ja kukkapurkkipinoista ja muuttui päiväunipesäksi.


Koska jatkuvasti sataa vettä, olen kerinnyt nukkua siellä vasta yhdet päiväunet ja hääpäivänä me nautiskelimme siellä teetä ja pikapavlovaa.



Pikapavlova syntyy kahdesta valmiista marenkipohjasta, kolmesta desistä suklaavanukasta, purkista kermaa ja litrasta mansikoita ja mustikoita. Kerma vaan vatkataan ja sitten kaikki mätetään yhdeksi pinoksi. On jumalaisen hyvää.

Tästä en tämän enempää jutunjuurta keksi, joten olkoot kuvat tämän aiheen pääasiana.


Kurkataan vielä kesäkeittiön ulkopuolelle, jonne viime kesänä aloin kasvattaa muhkeaa ja tuuheaa näkösuojaa köynnöskasveista. Nyt vuosi myöhemmin voin todeta, ettei se ole muhkea eikä tuuhea eikä tarjoa näkösuojaa.

Luonnonkukille kylmyys ja sateet ovat kuitenkin ilmeisesti maistuneet, sillä ne rehottavat ennennäkemättömän hehkeinä. Olen jättänyt nurmikosta ajamatta isoja paloja ihan vain sen takia, etten ole halunnut tuhota sitä mahtavaa kukkamerta ihan kokonaan.


Ensin kukkivat orvokit (?) ja nyt päivänkakkarat.




tiistai 18. heinäkuuta 2017

Vanlife


Vanlife, pakettiautoelämä ei ota hävitäkseen unelmistani. Seuraan Instagramissa useita sen sortin tilejä. Pakettiautossa eläminen näyttäisi olevan erittäin suosittua muualla maailmassa, jossa lait taitavat olla sallivampia kuin meillä täällä.

Kaikki silmissäni vilistävät kuvat ihmisten pakuelämästä saavat minut paitsi ihastumaan myös pikkuisen ärsyyntymään. Tämän postauksen kuvat olen törkeästi varastanut Instasta ja alkuperäiset postaajat näette kunkin ruudun yläpuolelta.

Niinkuin somessa kuuluu, kaikki näyttää aina niin pirun auvoiselta. On upeita auringonlaskuja joka ilta ja päivisin vietetään rentouttavia hetkiä kirjan parissa tai tankotanssin merkeissä. Kaikki reissaajat ovat tottakai nuoria ja ruskettuneita hottiksia, jotka viihtyvät kameran edessä narubikineissään, hyvinmuodostunut peppu tietysti kuvassa etualalla. Valkoiset hymyt loistavat ja paksu kiharainen tukka hulmuaa lempeässä tuulessa. Surffilaudat nojailevat viileinä auton kylkeen ja kotteroiden sisustus on kuin asuntomessuilta. Autoista on usein tehty upeita puupaneloituja boheemikoteja, joiden kompaktiin kodikkuuteen mahtuu sulavasti isompikin perhe ja pari irlanninsusikoiraa. Ruoka on tietysti laadukkaista raaka-aineista valmistettua gurmeeta, joka maustetaan auton pikku keittiössä kasvavilla tuoreilla yrteillä. Parisuhteessa romantiikka kukoistaa.


Kun minä mietin, millainen se todellisuus pakettiatossa on, laitan ruusunpunaiset silmälasit syrjään ja vaihdan ne paskanruskeisiin. 

Jos on eteläinen ilmasto, autossa on turkasen kuuma. Jos on suomalaisempi keli, autossa on kosteaa ja kylmää. Kun pieneen tilaan pannaan nukkumaan kaksi aikuista ja koira, ilma on aamuisin takuulla veitselläleikattavan paksua ja autoon pinttyy tympeä lemu. Romantiikka on kaukana siitä, kun toinen lämmittää kaasuliedellä purkkisoppaa samalla, kun toinen istuu vieressä tarpeillaan muovisella ämpärillä, jota kutsutaan vessaksi. Koska suihkussa käyminen ja pyykinpesu ovat niissä olosuhteissa työläitä, niitä alkaa takuulla vältellä ja hiukset ovatkin ikirasvaiset ja vaatteet haisevat. Mutta eihän sitä itse huomaa, omaa löyhkäänsä. Illalla voi yrittää oikaista nihkeiden petivaatteiden sekaan vuoteelle, jossa oikeasti mahtuukin nukkumaan vain sikiöasennossa ja jossa hiekanjyvät hiertävät likaista ihoa. Koska harvassa maassa on yhtä vapaata retkeillä kuin Suomessa, yöpymispaikat autioilla hiekkarannoilla ja vuoristoissa saattavat muuttua pakon edessä ahtaiksi karavaanarialueiksi, joissa oma rauha ja linnunlaulu jäävät yhteisöllisen ilonpidon jalkoihin. Upeat ja yksilölliset sisustukset peittyvät ympäriinsä lojuviin vaatteisiin, reppuihin, kenkiin, kuivumaan ripustettuihin pyyhkeisiin ja muuhun epämääräiseen ryönään, jota pakostakin alkaa kertyä reissun päällä. Ja kun koko auton takaosa on yltäpäältä vuorattu täyspuulla, kuormalle tulee painoa reippaasti jo ennen auton pakkaamista. Polttoainetta kuluu ja moottori tekee jatkuvasti ylitöitä. Ja moottorithan hajoilevat, joskus lopullisesti. Siinä sitten monen kuukauden työ ja pitkä penni auton sisustuksen laittamisessa menevät ihan hukkaan, kun on autonvaihdon aika.


Tällaista minä päässäni pyörittelen ja haaveilen omasta pakettiautostani. Ensi talvena minä toivottavasti pääsen ihan pikkuisen kokeilemaankin unelmaani, sillä olen varannut jo lennot Fuerteventuralle ja osan kolmen viikon lomastani aion majoittua retkeilyautossa. Yövyn rannoilla ja ihailen niitä auringonlaskuja.

Yritän sitten kuitenkin pidättäytyä postaamasta someen kuvia bikniperseestäni.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Lomailut


Turun Käsityöläismarkkinoilla minulle lopullisesti kirkastui se, että on aika lopettaa myyntitapahtumissa käynti. Jos oma motivaatio on nollassa, ei tällaista työtä voi tehdä. Ja varsinkin, jos on menettänyt rakkauden omaa tuotettaan kohtaan, ei todellakaan voi enää tehdä tätä työtä. Eikä myöskään, jos ei oikein pysty sulattamaan sitä, että kaiken tarkoituksena on vain valmistaa ja myydä lisää tavaraa kuluttajille. Minulla on bambukangasta varastossa vielä niin paljon, että siitä syntyy kolmisentuhatta rättiä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka en nyt meinaa edes harkita enempiä myyntitapahtumia, niin verkkokauppiaana minä pysyn vielä pitkään.

Turussa huomasin, etten yhtään jaksanut selittää tuotetta asiakkaille, vaikka rievut nimenomaan tarvitsevat selityksen. Huomasin senkin, etten jaksanut edes yrittää vakuuttaa niitä, jotka suhtautuivat epäillen. Pääasiassa myinkin sitten vanhoille uskollisille asiakkaille, jotka eivät selityksiä tarvinneet. Riepukioskilla kävi moni ihminen, joka kehui rättejäni mahdottomasti. Oli joku, joka oli kuusi vuotta käyttänyt samaa riepua ja joku toinen, jonka kolmivuotias rätti oli vielä ihan loistokunnossa, mutta päätti silti vaihtelun vuoksi ostaa uuden. Katselin ihan ällistyneenä, miten muutamakin kävijä alkoi ventovieraalle ihmiselle kertoa riepujeni erinomaisista ominaisuuksista. Kun itse olen jotenkin ihan kurkkua myöten täynnä omaa bisnestäni, olivat nämä kohtaamiset aivan mielettömän kannustavia.


Postihomman takia vuorokausirytmini on keikahtanut aamuvirkkuuteen, joten iltakahdeksaan asti jatkuneet myyntipäivät tuottivat minulle fyysistä kipua, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa. Sunnuntaina eli neljäntenä myyntipäivänä en jaksanut enää edes yrittää seistä paikallani kojussani, vaan päästin itseni pitkiksi ajoiksi kirmailemaan keskiajalle kahvipäissäni.

Käsityökorttelialueen vieressä nimittäin oli keskiaikamarkkinat ja voi hyvä ihme, miten ihana tapahtuma se olikaan. Siinä oli sitä, mikä meidän Käsityökortteleistamme puuttuu kokonaan, eli ELÄMYS. Myyjien ja muiden vapaaehtoisten puvut olivat upeita ja myyntikojut todella hienoja. Savu ja terva tuoksuivat, kokonainen sika pyöri vartaassa, pieniä näytelmiä esitettiin yleisön seassa ja koko touhussa oli hyvää meininkiä. Sitä en tiedä, kuinka keskiaikapuolen myyjillä kauppa kävi, mutta tunnelma siellä oli huikea. Jotenkin sen kaiken näkeminen vielä entisestäänkin kasvatti minun vaikeuttani myydä tavaraa vain myymisen vuoksi.


Tämä postiloma on siis kulunut pääasiassa työnteon merkeissä. Kun palasin Turusta, lähdimme kuitenkin Sulon kanssa ihan oikeasti lomalle: ajoimme mopoilla Savonlinnaan, yövyimme kaksi yötä hotellissa, kävimme linnassa, söimme ravintoloissa, herkuttelimme kahviloissa, risteilimme höyrylaivalla Saimaalla ja kävelimme ihanilla kalliorannoilla. Olimme ihan turisteina! Ja sitten torstaina ajelimme mopoillamme takaisin kotiin. Menomatka sujui tosi ihanasti, kun aurinko paistoi, vaikka olikin viileä ilma, mutta paluumatkan tihkusateet, mustat pilvet ja hulvattomat 11 lämpöastetta tekivät kotimatkasta todella kylmän. Olimme ytimiimme asti jäässä päästessämme kotiin ja sinkouduimmekin suoraa tietä paikallisen kylpylän saunamaailmaan lämmittämään kovia kokeneet kehomme. Hyisestä päätöksestään huolimatta mopolomailu oli kuitenkin sen verran mahtava kokemus, että takuulla se ei jää viimeiseksemme. Edullisena kulkupelinä mopo nielee bensaa vain noin 2,5 litraa sadalla kilometrillä ja kelin ollessa miellyttävä kiemuraisilla maaseututeillä ajaminen on todellista hermolepoa.

Vaikka en lomallani olekaan päässyt yhtään ruskettumaan tai uimaan tai kerinnyt ommella vaatteita kuten olin kuvitellut, minusta on ihan mahtavaa taas maanantaina pukeutua Postin oranssiin paitaan ja lähteä kiipeämään tuhattakahdeksaasataa rappusta ylös ja alas. "Lomailu" olikin ihan liian leväperäistä, kun olin jo niin tottunut rutiineihini, jotka palkkatyö on minulle tuonut.