tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kauneuskäsityksiä

Meillä on Sulon kanssa monesti aika reippaita eroja kauneuden määrittelemisessä ja tästä seuraa hauskoja mielipide-eroja.

Yksi hyvä esimerkki on toimiston sohva, jonka ostin kirpparilta monta vuotta sitten Sulon vastusteluista huolimatta. Sulo inhosi sohvaa heti ensi silmäyksellä ja totesi, että tuo sohva sitten on verhoiltava, ennenkuin hän muuttaa minun kanssani asumaan. No, sohva on yhä verhoilematta ja Sulo on elänyt minun ja sohvan kanssa samassa taloudessa jo viisi vuotta.

Kun minä katson sohvaa, minä näen sen kauniin muodon, kauniin historian ja kauniin sielun. Kun Sulo katsoo sohvaa, hän näkee karmeat, kulahtaneet kankaat, joissa on määrittelemättömiä tahroja. Hän näkee kimmoisuutensa menettäneet jouset ja epämukavan istuma-asennon.

Vasta kun Sulo tajusi käyttää sohvan selkänojaa ja toimiston allastasoa suksenvoitelutelineenä, sai sohvapoloinen häneltä ensimmäisen hyväksyvän kommentin. Minäkin olin tyytyväinen. Tärkeintä on, että sohva saa olla paikallaan. Ja jonain päivänä se verhoillaan. Sitten, kun voitetaan lotossa.

Toinen samaan sarjaan kuuluva kummajainen on jakkara, joka oli tämän talon vintillä, kun me tänne muutimme. Minä toin sen alakertaan ja laitoin pönttöuunin eteen. Vanhuus tuntuu kropassani jo sen verran, että jokaisen uunin edustalla tarvitaan jakkara, jotta minun ei tarvitsisi aamukankeuksissani kumarrella ja kyykkiä puita pesään.

Jakkara on hyvin omituinen. Sen jalkaosa on selvästi joku todella vanha vekotin, josta on sahattu osa pois. Sitten siihen on naulattu ohut vaneri istuimeksi.

Sulo näkee jakkaran rumiluksena, johon kompastelee ja joka on niin epäilyttävä, ettei siinä voi istua. Minä taas rakastan sitä. Se on pieni friikki, joka herättää helliä tunteita. Minä näen siinä mahdollisuuksia; jos vanerilevyyn laittaa pehmusteet ja kangaspäällisen, siitä tulee oikein hieno. Minä näen siinä myös menneisyyden ja arvoituksen. Mikä on tuo puinen vekotin, jonka joku on tuunannut jakkaraksi? Tiedätkö sinä?

Kun Sulo toi kerran marketista mukanaan saunapallin näköisen jakkaran tämän tilalle, minä annoin periksi. Friikkijakkara siirtyi minun työhuoneeseeni, jossa Sulo hyvin harvoin viettää aikaansa.

22 kommenttia:

  1. Loimipuut tai vyyhdinpuut, olettaisin.

    VastaaPoista
  2. Niin minäkin jonnekin kangaspuuhommien suuntaan olisin veikannut.

    VastaaPoista
  3. Ja sehän se! Heti, kun on nimi tiedossa, niin guuglaamalla löytyy kuvakin:

    http://uunotyrha.vuodatus.net/blog/1489393/vyyhdinpuut-ikivanha-hakkyra/

    Kiitos, Ti!

    VastaaPoista
  4. Minulla on vintillä tuollaiset vyyhdinpuut, mutta jakkaran edellinen elämä selvisikin jo :-)
    Hauska postaus. Sitten kun sohvan verhoilee, ei sitä raaski enää käyttää suksienvoitelutelineenä ;-)

    VastaaPoista
  5. Ennen nuokin olivat kunnon tekoa, nykyään ne ovat sellaisia rimpuloita (kasaanmeneviä). :)
    Milloinhan saisin ne kunnon työtilat? Mulla (tai äitillä oikeasti) on kangaspuut jemmassa. Vanhoillapäivilläni alan sitten mattoja kutomaan.

    VastaaPoista
  6. Meidän äidillä oli ja on varmaan yhä ne rimpulaiset vyyhdinpuut. Luomapuut olivat tosi isot ja vankkaa tekoa - mahtoivatkohan olla isän tekemät jopa.

    Kangaspuita on minullekin tyrkytetty vähän sieltä sun täältä, ja se olisikin minusta tosi hieno taito osata. Mutta mihin ne lykkäisi? Ja kuka jaksaisi opetella loimien laittamisen?

    Toivottavasti saat joskus sen työhuoneen, Ti.

    Saila, tosiaan, Sulon pitää varmaan sitten hankkia sellainen ihan virallinen voiteluteline!

    VastaaPoista
  7. hmmm... saakohan kauniita voitelutelineitä?

    VastaaPoista
  8. Ei, mutta Sulolla on kokonainen iso huone sellaisia vehkeitä varten.

    VastaaPoista
  9. Tulee mieleen omat Löytö-jakkarani jotka ostin kirpputorilta. Ystäväni tulivat kylään ja kysyivät: "Et kai sä oo maksanut näistä?" :) :)

    VastaaPoista
  10. Ihania "rumiluksia"! Tykkään tuosta teidän sohvasta ihan hirmuisesti!

    VastaaPoista
  11. Tuo sohvan käsinoja on oikeesti tosi kaunis! Mie olen hulluna sileäksi hioutuneisiin, hiveltäviin ja käsissä pyöriteltäviin puu- ja kivijuttuihin, tuo käsinojan mutka on NIIN hiveltävän näköinen, etten varmaan pääsisi siitä irti, jos joskus siihen tarttuisin...

    VastaaPoista
  12. Mä pinosin noita vyyhdinpuita päällekkäin ja säilytän askarteluhuoneessa siinä nykyään mun tapettiaarteita ja muitakin paperirullia, joita käytän askastelussa. Hauska jakkara kyllä:)!

    VastaaPoista
  13. Hauskoja hetkiä noiden madonsyömien jakkaroiden kanssa on tosiaan vietetty! :D Sohva on periaatteessa ihan kaunis, mutta kuvassa haalistunut länttinen kangas ei oikein erotu, eikä kyllä poikkinainen jalkakaan näy... Ja koittakaahan istua vasemmassa laidassa ;) Arvostan vanhoja hyvin tehtyjä asioita, mutta toisinaan pitää muutama pilke silmäkulmassa esitetty kommentti lohkaista mööpeleistä, jotka olisin jättänyt valitsematta paraatipaikalle. Toivottavasti sohva saa vielä joskus arvoisensa uuden verhoilun ja koipensakin kuntoon (ja saan syyn ostaa kunnollisen suksienvoitelutelineen!!!). "Jakkara" sen sijaan saattaa kadota mystisesti jonain synkkänä myrskyisenä yönä. Pysyköön vyyhdinpuut vyyhdinpuina!

    Ai niin, suksien voiteluun olin ajatellut pöytään kiinnitettävää voitelutelinettä, joka menee pieneen tilaan kun sitä ei käytetä: https://www.budgetsport.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=6418016075051 Olen siitä ihan samaa mieltä että ne varsinaiset voitelutelineet ei ulkonäöllään hivele silmää!

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Sohvahan on kaunis! Ja viis pienistä virheistä :))
    Vyyhdinpuut tuli meilläkin talon mukana, onneksi säilytettiin kuistilla, nimittän niissä toisessa oli joku ötökkä joka kalvoi puuta mujuksi. Poltettiin varotoimenpiteenä molemmat. Ennen tehtiin arjenkin asioista kauniita ja kestäviä.

    VastaaPoista
  16. Häkkyrä löytyy tästäkin taloudesta! Siihen on vedetty kaiketi suoraan rukin rullalta valmiiksi kehrätty pellavalanka ja häkkyrä taas viety luomapuiden läheisyyteen ja luotu loimi suoraan häkkyrältä. Näin valaisi minua kudonnanopettajani syksyllä kun esittelin hälle häkkyrääni.

    VastaaPoista
  17. Mitä ihmettä... sitä on pari päivää poissa tietokoneelta ja tänne on tullut kauheasti kommentteja sillä aikaa!

    Soja, minustakin se käsinoja on aivan huippuluokkaa. Ja sitä nimenomaan pitää pyöritellä kämmenpohjassaan, kun sohgvalla istuu. Jos siinä vaan viitsisi istua... se ei todellakaan ole mikään miellyttävä istuin, kuten Suloseni tuossa kertoikin.

    Minuin pitäisi kuvata se länttinen kangas, niin ymmärtäisitte mainiosti myös Sulon näkökulman sphvaa kohtaan. Se kangas ON karmeassa jamassa.

    Kirsi, todella hieno keksintö tehdä rullateline vyyhdinpuista. Mistä sait niitä hankittua monta kappaletta?

    Voi Katja, harmi, että sinun vyyhdinpuissa oli asukkaita.

    AnniP, kylläpä nyt on häkkyröitä paikat pullollaan! Minua alkoi jopa nyt vähän harmittaa se, että minun häkkyräni on silputtu. Olisihan se paljon hienompi ehjänä, vaikkei alkuperäistä käyttötarkoitusta enää palvelisikaan.

    VastaaPoista
  18. Näen kyllä enemmän sinun laillasi kuin miehen. Itse en nähnyt mitään kaunista Hullunkaupan vessan verhoissa,jotka ystävä vei tyytyväisenä kotiinsa. Äiti muistelee,kuinka heti Viron itsenäistymisen jälkeen ihastelin Tallinnan rapistuneita taloja,joiden alle hän olisi laittanut pommin.Kauneus on siis todella katsojan silmässä!

    VastaaPoista
  19. Niinhän se on. Meillä ainakin näistä kauneuskäsityksistä on revitty hupia jo vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
  20. Tarina on meillä sama vaikka mielipide-erojen kohteet ovatkin eri :D Miten saman asian voikin nähdä kahdelta niin vastakkaiselta kannalta ?

    Ihana blogi sinulla, liityin joukkoon :)

    VastaaPoista