torstai 14. joulukuuta 2017

Välivaiheita


Sain toissailtana panna verkkokauppani kiinni, kun viimeisetkin varastossa olleet rievut lähtivät uusiin koteihinsa. Vaikka tämä onkin nyt väliaikainen tauko, niin verkkokaupattomuus tuntui yhtäkkiä todella ontolta. Hiukan tuli sellainen tunne, kuin minusta olisi puolikas lakannut olemasta. Käsityöyrittäjyys ja verkkokauppiaana oleminen ovat selkeästi identiteettiasioita. Se sai minut pohtimaan sitä, miltä tuntuu sitten, kun ihan oikeasti päätän lopettaa käsitöiden tekemisen ammatikseni.

Vaikka olen käytännössä ollut tämän viimeisen vuoden ihan tavallinen palkkatyöläinen, ja tehnyt oman yrityksen töitä vain todella vähän, sanon silti aina ammatikseni yrittäjä. Ehkä se johtuu siitä, että yrittäjyys on vain minusta itsestäni kiinni: kukaan ei voi viedä sitä minulta pois koskaan. Postityöntekijyys taas on kiinni kaikesta muusta kuin minusta, kun en koskaan voi tietää, kuinka kauan minun annetaan sitä työtä tehdä.

Paitsi juuri nyt tiedän, että jouluun saakka annetaan. Olen nyt 2,5 viikkoa ollut väliaikaisessa pakettipisteessä töissä. Se on ehdottomasti tylsin työ, mitä olen tehnyt lukioaikojen näyttelynvalvojan homman jälkeen. Pakettipisteessä käy minun työvuoroni aikana maksimissaan parikymmentä ihmistä minua virkistämässä, mutta enimmäkseen minä vain istuskelen katsomassa elokuvia iPadiltä tai luen kirjaa. Vaikka työ on tylsää, olen todella iloinen siitä, että saan siellä olla. Milloin minulla olisi viimeksi ollut niin paljon aikaa, että saan lukea kokonaisen kirjan yhdessä illassa? Tässä vaiheessa vuotta postin lajittelussa ja jakamisessa on sellainen härdelli käynnissä, että en usko, että edes jaksaisin tehdä juuri nyt sitä työtä.



Pian joulunpyhien jälkeen minä sitten lennän Fuerteventuralle ja palaan tammikuun loppupuolella. En edes viitsi ajatella nyt, mitä elämässäni tapahtuu sen jälkeen. Verkkokauppa ammottaa tyhjyyttään ja Postissakin on siinä vaiheessa luultavasti työtapojen muutos edennyt siihen pisteeseen, ettei ylimääräisille käsille ole samanlaista tarvetta kuin kuluneena vuonna. Rupeanko taas painamaan rättejä, saanko jatkaa Postissa, vai tuleeko eteen jotain ihan muuta, sen näen sitten.

Minua jännittää tuleva matka sillä lailla hyvällä tavalla. Olin varannut retkeilyauton jo viime keväänä, mutta kyseisellä firmalla olikin vaikeuksia tarjota minulle sitä varaamaani pienintä ja halvinta autoa. Seurasi update updaten perään ja nyt minulle on varattu kahdeksi viikoksi ihan luksusauto sen simppelin halpalaisen hinnalla. En yhtään malta odottaa, millaista matkailuautoilu sitten käytännössä on. Minullahan on varsin korkeat odotukset sen suhteen ja siksi tämä lyhyt kokeilu on tärkeä juttu minulle. Loman jälkeen minä tiedän jo paremmin, jatkanko haaveilua omasta retkeilypakusta.