sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Plääh


Kai se pitää uskoa, että kesä loppui. Järvivesikin muuttui parissa päivässä lempeän uimalämpöisestä niin kylmäksi, että pää meinasi hajota, kun pahaa aavistamatta sukelsin. Sukkahousut on kaivettu esiin, sormikkaat ja säärystimet haettu vintiltä. Lämmityskausi aloitettu.

Saimme ikkunat paikalleen - tänä vuonna jo syyskuun puolella! Ensi kesänä urakka jatkuu.


PS. Facebookissa on kisa.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Tarjottimia taas


Tarjottimet saapuivat eilen. Kaikkien ennakkotilauksen tehneiden ja tilauksensa maksaneiden tarjottimet minä paketoin jo eilisiltana ja tänään kuskaan ne postiin.

Ja muut tarjottimet sain naputeltua verkkopuotiin.

Teen tämän loppuviikon töitä nyt pää sauhuten, sillä ensi viikon minä lomailen. Jos siis olet ajatellut tilata tarjottimen tai uuden ruskean tiskirätin tahi pyyheliinan, niin tilaus kannattaa tehdä tässä varsin piakkoin. Sunnuntaina vielä käsittelen tilauksia, mutta sitten tulee totaalinen tauko.

Minulle on sattunut vähän hölmö värimoka. Tiskiräteissä ja pyyheliinoissa on ruskean kaverina turkoosia, vihreää ja pinkkiä, mutta tarjottimissa turkoosia, vihreää ja ORANSSIA. Joku aivojumi on jossain vaiheessa tainnut iskeä, sillä näiden piti kaikkien olla mätsääviä väreiltään.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Susannan Työhuone ylpeänä esittää:



Joko teille tuli talvi? Meille taisi tulla - räntää on roiskinut taivaalta pitkin päivää. Sen kunniaksi(?) onkin hyvä julkistaa tämä ihkauusi tiskirättikuosi. Sulon kaikkien aikojen erityislempparimalli kuulemma, mutta Sulo onkin pupufani.


Toinenkin uusi malli putkahti nyt kauppaan. Tarjottimista tuttu Mummon pitsiliina sopii vähän romanttisempaankin keittiöön.

Muut vastavalmistuneet riepulaiset ovat vanhoja tuttuja printtejä, joista muutamaa olen vähän päivittänyt. Kissa on saanut raidallisen turkin ja kahvipannu leivoksia seurakseen.


Mutta parasta kaikessa on tietysti se, että jos minun riepulaiseni olivat jo ennestäänkin asiakkaiden mielestä aika mahtavia, niin nyt ne vasta huippuja ovatkin. Sen lisäksi, että näiden ruskeiden rättien käyttöominaisuudet ovat ihan yhtä mainioita kuin aikaisempienkin mallien, niin nämäpä pysyvät tosi kauniina, eivätkä näytä likaisinakaan likaisilta.

Se, mistä olen saanut negatiivista palautetta, on ollut valkoinen pohjaväri. Siksi olen niin valtavan onnellinen, että lopultakin pystyin teettämään kankaan, joka ei harmaannu käytössä. Nämä uudet ruskeat kaverit ovat myös hitusen ohuempia kuin aiemmin, mutta vain inasen.

Näihin minä olen nyt todella tyytyväinen. Tämä on haave, jota olen niin monta vuotta hellinyt ja nyt se vihdoin toteutui.


Värejä on tarjolla neljää erilaista: valkoisella, pinkillä, vihreällä ja turkoosilla painettuja. Vihreät ja turkoosit värit tummuvat kastuessaan. Turkoosit varsin paljonkin (=aivan liikaa), joten niillä on nyt halvempi hinta. Vihreätkään eivät ole niin neonvärisiä kuin näissä kuvissa ja märkinä ne muuttuvat ihan tavallisiksi tummanvihreiksi.

Näitä kaikkia saa tietysti verkkopuodistani.


tiistai 24. syyskuuta 2013

Ruskea teema on housuissas


Noin Sulo minulle sanoi, kun vauhkoilin niin tosissani uusista rätti- ja pyyheliinaväreistä; ruskeasta teemastani. Sitten nauroimme makeasti päälle. Olen odottanut näitä uusia kankaita kuin kuuta nousevaa ja nyt ne vihdoin ovat täällä. Koko eilisen päivän minä olen leikannut, tänään aion ommella ja prässätä. Huomenna viikata ja valokuvata. Jospa saisin jotakin myyntiin asti loppuviikolla.

Mutta yksi iso pettymys näiden kanssa koitui saman tien. Turkoosi väri käyttäytyy tosi huonosti kastuessaan. Se muuttuu niin tummaksi, ettei kuviota enää edes erota ruskeasta kankaasta. Olen liian stressaantunut ajattelemaan asiaa selväjärkisesti, joten jätän turkoosit nyt toistaiseksi pois tuotannosta ja yritän ratkaista joskus myöhemmin, mitä teen niiden suhteen. Sen verran iso raha tuli syydettyä tuohonkin painatukseen, että en halua nyt ajatellakaan asiaa sen enempää.

Myös huima limenvihreä tummuu märkänä aivan tummanvihreäksi, mutta ei onneksi liian tummaksi. Pinkki sentään pysyy yhtä räyhäkkänä säässä kuin säässä.

Ja sellainenkin riesa tähän samaan saumaan sattui, että tarjottimien piti olla valmiina viimeistään eilen. Mutta ne eivät ole. Olen suunnattoman pahoillani. Te ennakkotilauksen tehneet joudutte yhä odottelemaan.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Nopea mukigalluppi


Minulla on ihan karmean kiireinen viikko nyt alkanut. Mutta ennenkuin katoan bambukankaiden sekaan saksieni kanssa, kysyn teiltä nopeasti: mitä mieltä tästä mukista?

Olen löytänyt vihdoinkin firman, joka pystyy valmistamaan mukeja edes jokseenkin siedettävän pienellä minimitilausmäärällä. Halpoja mukeista ei tule, sillä hintaa yhdelle mukille tulisi äkkiä laskettuna 12 euroa plus postikulut.

Valmistava yritys on kotimainen, mutta tehdas sijaitsee Virossa. Keraamiset mukit ovat vetoisuudeltaan 3 dl ja painatus onnistuu vain mustalla. Mukit kestävät mikrouunin, tavallisen uunin ja konepesun.

Näihin voisi halutessaan yhdistää sellaisen pienen, suorakaiteen muotoisen viilutarjottimenkin, jota olette toivoneet.

Mutta mahtaisiko mukeille olla ostajia? Uskallanko ottaa riskin?

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kuinka "äitiys" muutti minua


Toissayönä kävi tapaus, jonka haluan jakaa kanssanne, sillä se hämmästytti minua. Tajusin nimittäin muuttuneeni huimasti Kertun ansiosta.

Kello oli kolme yöllä. Nukuin autuaasti, Sulo oli töissä. Yhtäkkiä havahduin kolinaan. Siihen kolinaan, joka syntyy, kun hiiri jää nalkkiin giljotiiniloukkuun ja loukku kimpoilee lauetessaan ympäriinsä.


Virkosin ja ymmärsin, että makuuhuoneen uunin vieressä on yhä loukku viime syksyltä, mutta viritetty se ei ole. Sytytin valot päälle ja näin, kuinka hiiri kipitteli pitkin makuuhuoneen lattiaa.

Mitä se entinen Susanna olisi tässä tilanteessa tehnyt?


No olisin tietenkin mennyt täysin hysteeriseksi, alkanut kiljua hädissäni ja tuntenut puistattavaa inhoa siitä, että kuvottava olento on tunkeutunut makkariin minun viattoman uneni aikana!

Sitten olisin rynnännyt hakemaan kumisaappaat ja hanskat (koska ne suojaavat henkisesti paremmin kuin villasukat ja yöpaita) ja olisin virittänyt kaikki mahdolliset hiirenloukut. Enkä olisi nukkunut silmällistäkään loppuyönä.


Mutta niin ei reagoinutkaan uusi Susanna, kääpiöhamsterin äiti. Minä vain katsoin, kuinka hiiri kipsutteli vaatekaapin alle ja ajattelin lempästi, että sehän muistuttaa kovasti Kerttua.

Mutta sitten minulle tuli huoli Kertusta! Loikkasin sulkemaan kiireesti makuuhuoneen ovet. En enää nähnyt hiirtä, mutta toivoin sen yhä olevan makuuhuoneessa.


Sitten menin katsomaan, onko lapsellamme kaikki hyvin. Kerttu istuskeli parhaillaan linnansa parvekkeella. Kerroin sille villihiirten saapuneen ja kehotin valppauteen. Sitten menin takaisin makuuuhuoneeseen suljettujen ovien taakse jatkamaan uniani. Eikä minua häirinnyt pätkääkään ajatus siitä, että hiiri saattoi yhä olla makuuhuoneessa. Pääasia oli, ettei se ollut Kerttua kiusaamassa.

Nyt meillä on taas loukkuja nurkat täynnä. Se tuntuu tänä vuonna erityisen ongelmalliselta. Olen siis valmis tappamaan villit hiirulaiset ja sylittelen silti iltaisin Kertun kanssa. Mutta ajatus siitä, että villihiiret haistaisivat Kertun herkut ja alkaisivat systemaattisesti järsiä tietään Kertun kotiin, on ihan sietämätön. Ne on vaan pakko lahdata - tänäkin syksynä.

torstai 19. syyskuuta 2013

Mekko joka tilanteeseen


Tällä postauksella pääsen taas Indiedaysin muotiosioon. Hahaa.

En ole aikoihin, miesmuistiin, herra ties miten pitkään aikaan ommellut mitään muuta kuin tiskirättejä. Itselleni vaatteita en ainakaan vuosiin. Mutta toissapäivänäpä ompelin. Halusin tehdä rennon monikäyttömekon mustasta pellavasta, joka on notkunut hyllyssäni jo monta vuotta.

Varsinaisia kaavoja ei tarvittu. Yläosan kaavan piirsin jostain trikoopuseron kaavasta, jonka pätkäisin vyötäröltä poikki. Alaosaksi leikkasin täyskellon.

Jos innostut itse ompelemaan samanlaisen mekon, huomaa, että tämä kuva on vain suuntaa-antava.
Valitse joku puseron kaava, joka on sinulle sopiva. Rintavampi sattaa joutua ompelemaan muotolaskoksetkin.

Lisäksi tarvitsin vinonauhaa aika pitkästi ja metrivetoketjua koko mekon etupituuden verran. Kaikki löytyivät omasta takaa.

Kanttasin kaikki reunat vinonauhalla, jotta säästyin vuoriosien ompelulta, ja kiinnitin vetoketjun mekon etupuolelle ihan ylhäältä alas saakka.

Anteeksi, kun innostuin valokuvaamaan mekon tänään ihan itseni päällä, vaikken viitsinyt edes tukkaa laittaa tai meikata tai käydä manikyyrissä tai rasvaimussa. Tiedän hyvin, että bloggareiden pitäisi olla superkaunottaria, aina ihan viimeisen päälle upeina. No, enpä ole minä sellainen bloggari, oman elämäni supermalli ollenkaan.


Mekko kelpaa kesävaatteeksi ihan sellaisenaan.


Villapuseron kanssa se muuttuu talvivaatteeksi. Sateenkaarisukat ja tennarit varmistavat rennonletkeän meiningin.


Mutta sopivien asusteiden kanssa tämä mekko tekee jopa minusta aikuisen naisen.

Jos taas erehdyn pukemaan mekon alle hupparin...


... voin lähteä vaikka larppaamaan.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hei, olen Susanna ja harrastan työntekoa


Usein väitetään, että käsityön hinnoittelu on vaikeaa. Minä sanon, että on se ainakin helpompaa kuin graafisen suunnittelun.

Käsityötuotteen kuluttajahinnan voi laskea aika helposti kellottamalla työhön käyttämänsä ajan, laskemalla kuluneet materiaalit, lisäämällä vähän katetta, jolloin saa tukkuhinnan ja sitten kertomalla sen summan kahdella ja lisäämällä vielä arvonlisäveron. Siis noin niinkuin yksinkertaisesti.

Mutta yrittäkääpä keksiä joku kaava, jolla lasketaan logosuunnittelun tai www-sivun kasaamisen hinta. Tai kuvituksen tai kuosin hinta. Tyystin mahdotonta. Kanadalainen mainostoimisto laskutti Stora Enson visuaalisen ilmeen uusimisesta muutaman miljoonan. Millähän laskukaavalla sellaisiin lukemiin mahdetaan päätyä? Ei siinä lasketa logon piirusteluun käytettyä aikaa, vaan mietitään asiakkaan saamaa pitkäaikaista hyötyä logon käytöstä. Mitä suurempi asiakas, sen kalliimpi logo.


Suunnittelutyön hinnoittelussa ei ole mitään konkreettista, mistä napata kiinni. Minä teen niin, että tutkin netistä muiden graafikoiden taksoja ja asettaudun siihen keskivaiheille. Aika hölmöä, tiedän.

Koska hinnoittelu on niin tolkuttoman vaikeaa, onkin ihan helpottavaa tehdä töitä ilmaiseksi. Se vaan on vielä hölmömpää, eikö?

No ei välttämättä.


Olen tässä viimeisen kuukauden ajan käyttänyt vapaa-aikani tekemällä kirjantaittoa. Ilmaiseksi, ihan ilman palkkaa. Kyseessä on kyläyhdistyksen talkoovoimin toimittama teos tämän meidän Rautionkylämme historiasta.


Tyrkyttäydyin ihan itse taittajaorjaksi, sillä minusta kyläyhdistyksen kirjaprojekti on hieno juttu ja minä rakastan taittohommia. Lisäksi minua kiinnostavat kovasti uuden kotiseutuni vaiheet. Halusin jotenkin itsekkäästi myös olla vaikuttamassa kirjan ulkoasuun, sillä liian usein omakustanteiset kotiseutu- tai sukuhistoriat ovat karseita Wordillä kasattuja tekeleitä. Ja taittaessani minä voin kellottaa työni ja saada jotain osviittaa siitä, paljonko kokonaisen kirjan taittamisesta voisi tienata, jos joku joskus haluaisi minulta sellaisen työn tilata. Minä hyödyn ja kyläyhdistys hyötyy. Siis aivan win-win-situation.


Vaikka kirja on paksu teos ja sen taittamiseen kuluu tolkuttomasti aikaa, en oikein malta muuta tehdäkään. Se nimittäin on niin hauskaa! Ja kaikki se, mitä olen taittaessani ehtinyt lueskella, on valtavan mielenkiintoista.

Kun luen noista menneistä ajoista ja katson hienoja, vanhoja valokuvia, muutun hölmön nostalgiseksi. Minusta on niin upeaa lukea aikalaiskuvauksia 30-luvulta, kun kylä alkoi kasvaa paperitehtaan rakentamisen myötä. Koen suuria tunteita lukiessani nuorista puotipuksuista, jäätyvistä juomavesiastioista ja nauloista, joita varastettiin tehdastyömaalta ja joilla naputeltiin oma tölli pystyyn. Minua naurattaa se, että maalaisisäntä myi tiluksensa tonttimaiksi ja unohti piirtää tiet tonteille. Ihailen lottien taidokkaita kampauksia, lasten villatakkeja koulukuvissa, kylän miesten pukuja ja hattuja ja sitä, että naiset osasivat vielä käyttää mekkoja. Hämmästyn, miten tehtaat ja rautatiet on pystytty rakentamaan sen ajan työvälineillä. Kuolaan sekatavarakauppojen hyllyjä, suren evakkojen puolesta ja haltioidun liikenais-Siirin upeasta autosta ja ihailtavasta itsenäisyydestä. Tänään olen saanut valmiiksi sota-ajoista kertovan luvun. "Se oli kovaa aikaa", sanoo yksi kirjaa varten haastatelluista ja minä nyökyttelen näyttöpäätteelleni silmät sumeina.


Nykyinen Rautio on vain varjo entisestä. Täällä on parhaimmillaan ollut melkein 20 liikettä lihakaupasta leipomoon ja urheiluliikkeeseen. Nyt meillä on Siwa ja postilaatikko. Tyhjää parempi tietysti sekin.


Tämän postauksen kuvat minä napsin tänään matkalla uimarannalle. Näissä näkyy se, mitä minä pidän kauniina tämän päivän Rämpsälässä - siis Rautiossa. Pilkahduksia menneestä.


(Syyskuun 18. päivä ja uimakausi jatkuu yhä! Huikeaa!)

tiistai 17. syyskuuta 2013

Silakkaperspektiiviä


Sain kivan ja nimensämukaisesti haasteellisen haasteen Saaristohuvilalta. Tässä haasteessa pitäisi valokuvata oman blogin aihepiiristä sellaisia kuvakulmia tai kohteita, joita ei blogissa ole aiemmin nähty. Haaste on lähtenyt matkaan Kotilasta, jonne pitäisi myös käydä kertomassa, kun haaste on toteutettu.

Minä olen kuvannut kotiamme ihan joka nurkasta. Olen kuvannut lintuperspektiivistä, edestä ja takaa, ulkoa ja sisältä. Olen kuvannut siistejä huoneita ja hyrskynmyrskynkaaoshuoneita. Mikään ei ole jäänyt teille salaisuudeksi. Mitä siis enää voisi olla jäljellä? Kävelin kameran kanssa pitkin kotia ja totesin, että kaikki on kuvattu sataan kertaan, mutta en muista koskaan heittäytyneeni lattialle kuvaamaan.

Niinpä päätin tarjoilla teille kamarin eli olohuoneen Kertun vinkkelistä katseltuna. Se on nimittäin se huone, josta nyt on tehty hamsteriturvallinen, ja Kerttu on jo kerran ehtinyt siellä vipeltääkin.


Tietenkään en ole onnistunut kuvaamaan Kerttua, sillä sen vauhdissa on aivan mahdotonta pysyä edes rajatussa tilassa, saati sitten silloin, kun sillä on kokonainen huone ravattavana.


Täällä se juoksee sellaista vauhtia, että hyvä kun meillä pysyvät silmätkään mukana siinä menossa.

Ensin Kepaa kyllä taisi jännittää. Se sujahteli aivan äänettömästi, litteänä silakkana, silti kauhealla kiireellä pitkin seinänvieriä. Rohkeuden kasvaessa sen jaloista alkoi kuulua tuttua rapinaa ja vipinää - sitä samaa ääntä, mitä me kuuntelemme talvi-iltaisin, kun villihiiret juoksevat kilpaa vintissä.


Sain tehtyä kamarista hamsteriturvallisen, kun rajasin uhkaavan pönttöuunin mustaa aukkoa muistuttavine koloineen hamsterikaltereilla. Ostin tuon kalterikehän silloin, kun Kerttu saapui meille, mutta ei se viihtynyt häkissä. Kukapa viihtyisi? Nyt kaltereille tuli käyttöä. Ne saavat olla paikallaan jatkuvasti, ovat kuitenkin sen verran huomaamattomat. Ainakin ihmisperspektiivistä katsottuna.


Taidan sysätä haasteen eteenpäin uusimmille blogi-ihastuksilleni Rynttyliisalle ja Heinille. Ja tietysti tämän voi tästä napata kuka tahansa, jos innostuu!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Aiheista ja jutunjuurista


Laitoin  tuohon reunaan kyselyn. Tässä blogissa on alusta asti ollut kolme pääteemaa: aseman remontti, kodin sisustaminen vähillä rahoilla ja minun yritykseni. Mikä sinua kiinnostaa eniten? Voit tietysti vastailla myös omin sanoin kommenttinakin, mutta ainakin ujoille monivalintakysely on varmaan mukava tapa osallistua.

En yritä hikiväkisin ruveta jatkossa kirjoittamaan siitä, mikä teitä kiinnostaa, mutta minusta olisi hyvä tietää, mistä te täällä tykkäätte.


Olen viime aikoina kirjoittanut tavallista enemmän yritykseeni liittyviä postauksia. Se johtuu siitä, että sillä elämän osa-alueella on nyt tapahtunut eniten, mutta se vähän harmittaa minua. Itse nimittäin inhoan blogeja, jotka vaivihkaa muuttuvat monipuolisesta ja kiinnostavasta pelkäksi kirjoittajan yrityksen mainospaikaksi. Sitä en omalle blogilleni soisi, mutta ymmärrän, miten helposti niin voi käydä.

Olen kuitenkin huomannut, että monet yrittämiseen liittyvät postaukset saavat keskustelua aikaan ja keräävät teiltä hyviä kommentteja, eli nekin kiinnostavat ainakin osaa lukijoista.

Remonttipostauksia en ole kirjoittanut aikapäiviin. Remonttihommat kun ovat olleet vähän taka-alalla jo pari vuotta sen ensimmäisen raivopäisen remonttivuoden jälkeen. Sisustusjuttujakaan ei kauheasti ole viime aikoina kertynyt, mutta toivoisin, että talven tullen innostun taas panemaan jonkun tikun ristiin kotimme hyväksi. Työhuoneen värimaailma on ärsyttänyt minua jo niin pitkään, että kohta vaan en enää siedä olla siellä, ellen ota maalipensseliä käteeni.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Paluu torimuijailun vaatimattomaan arkeen


Käsityökorttelin jälkeen tämän viikonlopun pieni myyntitapahtuma Lappeenrannan keskustassa palautti minut taas todellisuuteen. Ai niin, tätähän tämä myyntitapahtumissa käynti olikin.


Mahdottoman mukavia naisia saapui aamun aikana paikalle mukanaan mahdottoman mukavia tuotteita. Itse olin ikioman telttani kanssa liikkeellä, koska sellainen nyt on tullut hankittua. Muut pääsivät yhteistelttaan, jonka Luova Etelä-Karjala -hankkeen naiset olivat järjestäneet.


Katusoittaja puhalteli ilmoille tuttuja sävelmiä, aurinko taikoi kesän kävelykadulle ja rakuunat järjestivät komean marssin. Aivan täydelliset olosuhteet siis.

Paitsi että missä ne asiakkaat olivat? Melkoista seisoskeluahan nämä kaksi päivää olivat. Minulla kului paljon karkkia ja kerkesin käkättää naapurimyyjien kanssa enemmän kuin tarpeeksi. Seurailimme, miten ohikulkevat ihmiset välttivät edes katsomasta kojujamme. Jotkut tekivät taidokkaan väistöliikkeen huomatessaan, että jotain kojuja on ilmaantunut kulkuväylälle. Suurin osa käveli kadun vastakkaista laitaa, turvallisesti rakennusten suojassa.


Potentiaaliset asiakkaat katosivat kokonaan perjantai-iltapäivän mittaan ja tilalle saapui nuorisolauma. Seurasimme, miten lauma siirtyi välillä toisen puistopenkin ympärille ja jätti aina jälkeensä uskomattoman renkaan tupakannatsoja, sylkeä ja pientä roskasilppua.

No, kyllä lauantaina on väkeä, tuumimme iloisesti ja pakkasimme kimpsumme ja kampsumme kasaan.


Hämmentävä lauantai eteni hyvin hitaasti. Ihmisiä oli vielä vähemmän. Katselimme kojujamme etäältä, mikä mättää? Miltä sinusta näyttää, tulisitko lähelle? Me emme olisi purreet ketään.

Minä arvelen, että ihmiset eivät uskalla lähestyä käsityömyyjien pöytiä, koska pelkäävät, että sitten on pakko ostaa. Ei ole pakko. Me esittelemme kyllä mielellämme tuotteitamme, vaikket juuri nyt haluaisikaan tai voisikaan ostaa mitään. Me jalkaudumme työhuoneistamme tapaamaan ihmisiä, meitä ei tarvitse pelätä. Tuotteitamme saa myös katsella. Sillä totuushan on, että katselijat keräävät katselijoita. Jos yksi pysähtyy, uskaltaa heti pysähtyä myös toinen ja kolmas. Jos yksi ostaa, laskee muiden ostokynnys saman tien. Siksi minulle ne katselijatkin ovat arvokkaita. Aikakin kuluu mukavammin, jos ei tarvitse yksinään hipihiljaa pönöttää koko päivää.

Myynti ei siis päätä huimannut, mutta en ollut muuta odottanutkaan. Olen jo oppinut, että ostavat asiakkaat ovat valitettavasti pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa ja kuulemma Pohjanmaalla. Tavoitteeni oli saada kaupaksi kolme rättiä päivässä. No, myin sentään vähän enemmän ja kaikki oli plussaa, sillä myyntipaikka oli ilmainen. Olen siis oikeasti tosi tyytyväinen.

Vaikka tiesin etukäteen, millaista täällä on mennä kadulle myymään, lähdin silti mukaan, koska minusta on todella upeaa, että joku järjestää jotain ja vieläpä aivan ilmaiseksi.


Nämä virtuaaliset kiitosruusut lähtevätkin Heinille ja Anna-Kaisalle, jotka tarjoavat meille luovien alojen yrittäjille kaikenlaisia hienoja mahdollisuuksia sekä tietenkin, ennenkaikkea niille kaikille rohkelikoille, jotka tulivat telttojemme luokse, pysähtyivät, katselivat, juttelivat, jopa tekivät ostoksia. Kiitos!


Koska joutilasta aikaa riitti, kerkesin mainiosti itsekin tutustua kanssakauppiaden valikoimiin.

En ole salaatinkastikkeiden ystävä, mutta tämä Delise-kastike maistui niin hyvältä, että pakko oli ostaa. Sitä voisi litkiä ihan ilman salaattiakin.

Ompelimo Kirjavan ihana kännykkäpussikin muutti meille asumaan. Minulla on kännykkäpusseja kyllä ennestäänkin, mutta ei näin hienoa. Itse en edes osaisi valmistaa tällaista pehmustettua, vuoritettua pussia, jossa on salataskukin! Olen alkanut tässä yrittäjyyden polulla oppia sen, että kaikkeahan ei ole pakko yrittää tehdä itse.

PS. Kaikki varastossani olevat mallistosta poistuvat tiskirätit ovat nyt verkkokaupassa. Hinta vitosen kappaleelta. Kaupan minimitilausmäärä on 15 euroa.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Ei paineita tästä tapahtumasta


Lähden tästä kohta ajelemaan Lappeenrantaan. Riepukioski on pakattu autoon ja mukaan lähtee naurettavan pieni satsi tiskirättejä. Koska myin Käsityökorttelissa superhypermegaerikoishyvin varastoni lähes tyhjäksi, ja koska uudet rättikankaat ovat yhä painajalla, minulla oli melkoisia vaikeuksia keksiä, mitä otan mukaan Lappeenrannan tapahtumaan. Kaivoin sitten esiin kaikki jämät, poistuvat mallit ja päätin myydä ne vitosella.

Jotta jos satut olemaan hollilla, niin tule moikkaamaan. Olen siellä kävelykadulla, Suomalaisen kirjakaupan edessä tänään klo 14-20 ja huomenna klo 10-16. Paitsi jos myyn kaiken, niin lähden pois aikaisemmin!


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kulmasohva tee-se-itse-tekniikalla


Kun sain päähäni, että nyt on aika saada kulmasohva, kävin ensimmäiseksi paikallisessa osto- ja myyntitiliikkeessä katsomassa, olisiko siellä sattumoisin samantyylistä laveria, kuin mikä meillä on sohvan virkaa hoitamassa.


No olihan siellä! Ei aivan yhtä kaunista ja sirosääristä yksilöä, mutta saman aikakauden (50-luvun?) kaluste kuitenkin. Hintaa sillä oli 30 euroa, mikä ei minusta vaikuttanut mitenkään kohtuuttomalta, varsinkin kun se vielä oli levitettävissä kahdennukuttavaksi.

Haimme laverin tänään kotiin.


Työhuoneeni komerossa on aarre: iso rulla armeijan sarkaa. Se on ollut varmasti elämäni paras kangasostos. Ostin näitä rullia kaksi kappaletta monta vuotta sitten armeijan ylijäämäkaupasta, vaikka siihen maailman aikaan ostos meinasi viedä minut, työttömän, aivan konkurssiin. Olen tehnyt tästä upeasta, vahvasta villakankaasta vaikka mitä muutakin kuin sohvanpäällysteet ja todennut monta kertaa, että kannatti tuhlata siihen parin viikon ruokarahat.


Sattumoisin meillä oli täsmälleen laveriin sopiva vanha vaahtomuovipatja, jonka raahasin pihalle ja harsin siellä sarkakankaan patjan päälle. Nämä pistot eivät taitaisi kelvata meriitiksi kansallispukupaljalta työpaikkaa hakiessa...

Mutta yhä on siis kesä, vaikka eilen jo uhkasi muuttua syksyksi! Meinasin ihan paistua auringossa, vaikka olin kesämekossa, paljain jaloin ja hartioin. Ihanaa!


Tyynyjen ompeleminen on minusta kauhean tylsää hommaa, mutta ennestään olin tehnyt sohvaan vain neljä harmaata selkätyynyä ja nyt niitä olisi tarvittu vielä kuusi lisää.

Yhtään ei huvittanut. Koska meillä on aika paljon iloisenvärisiä koristetyynyjä, päätin, että ne saavat kelvata.


Vaikka olohuoneen kalustemäärä kasvoi kokonaisen sängyn verran, huone tuntuu kuitenkin jotenkin oudon avaralta. Ehkä näin matala ja laakea kaluste leventää tunnelmaa?

Tässä kuvassa näette meidän telkkarinkin. Se on tuollainen ihan vanhanaikainen kuvaputkiteevee. Sulo aina välillä vihjailee, että eikö sellainen uusi litteä olisi hieno, mutta minusta ei olisi. Tuossa on hyvin kaunis kuva verrattuna niihin littunäyttöihin, mihin meillä voisi olla varaa. Ainoa ongelma on se, että Euroviisujen tulokset eivät erotu sohvalle asti, vaan pitää tiirailla aivan ruudussa kiinni. Ilmeisesti yleinen televisioruudun koko on merkittävästi suurempi, kun kerran tekstejä pannaan nykyisin niin pienellä.

Nyt, kun meillä on näin hienot oltavat telkkarin katseluun, meidän pitää varmaan alkaa harrastaakin sitä.


Tässä vielä kuva huoneen vastakkaisesta seinästä. En vieläkään ole päättänyt, onko kirjahyllyn paikka aivan idioottimainen vai ihan ok.