keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mitä sitä keksisi?


Ensi viikolla vietetään Taidon ja käsityön viikkoa. Se on valtakunnallinen juttu, tarkoituksena tuoda esiin suomalaista taitoa, muotoilua ja käsityökulttuuria. Me käsityöläiset Suomen käsityöyrittäjät -ryhmässä olemme myös aikeissa juhlistaa viikkoa eri tavoin. Moni pitää avoimia ovia työhuoneillaan tai järjestää puodeissaan erityisiä tapahtumia. Toiset pitävät avoimet ovet virtuaalisesti blogissa tai Facebook-sivulla.


Minä en voi avata ovia nyt kenellekään, sillä työhuoneen ovelle pyrkiminen on melkein hengenvaarallista vuorikiipelyä. Mahtaakohan tuo valli sulaa kesäkuuhunkaan mennessä? Joku ehdottikin, että voisin järjestää yleisölle lumenlapiointipäivän!

Virtuaalisia avointen ovien päiviä olen pitänyt täällä blogissa ihan aina. Onkohan mitään sellaista enää jäljellä, mistä en ole jo kertonut tai kuvia näyttänyt?

Pääni lyö tyhjää. Mitä kivaa keksisin ensi viikolle? Arvonnan? Tarjouksia? Tottakai, mutta eikö se ole vähän tylsää... olisi kivaa keksiä jotain muutakin vaihteeksi. Olisiko teillä mitään toiveita tai ehdotuksia?


Ainakin yksi "iloinen" jälleennäkeminen koittaa ensi viikolla. Riskirättien paluu! Tuota kehnolla värillä painettua kangasta oli vielä aika paljon jäljellä. Nyt kun pääsin eilen harjoittelemaan viimeinkin ompelua uudella saumurillani, otin riskikankaat koekaniineiksi. Taas on siis valmistumassa vinha pino mustia rättejä, joista mitä suurimmalla todennäköisyydellä irtoaa väriä pyyhittäviin pintoihin. Myyn nämä erityisen edullisesti ja toivon sydämestäni niiden olevan vihoviimeiset Riskirätit, jotka tällä pajalla syntyvät. Ikinä.

14 kommenttia:

  1. Heti ei tule kyllä mieleen, mitä voisit ensi viikolla "paljastaa"! Mutta riskirättien ostotalkoisiin lupaan jälleen tulla!

    VastaaPoista
  2. Hei, olen aika uusi lukija ja myönnän, etten ole ehtinyt vielä syvällisesti lukea, mitä kaikkea olet kertonut työstäsi: voi siis olla, että ehdotan jotain mitä jo olet tehnyt.

    Minusta on kuitenkin aina mahtavaa kuulla / lukea, mitä luovan työn tekijä kertoo työskentelyprosessista. Mitä kaikkea pitää tapahtua, ennen kuin päässäsi muhinut kuva on valmis tuote? Millaisia päätöksiä, hylkäämisiä ja virtaviivaistamisia joudut matkan varrella tekemään? Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt käsityöyrittäjänä? Millaisia onnellisia sattumia olet kohdannut?

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älyttömän hyviä kysymyksiä! Kiitos! Näiden pohjalta varmasti iortoaa vaikka mitä.

      Poista
  3. Voisivatko asiakkaat/ lukijat ideoida tai jopa suunnitella uusia rättejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Itse asiassa tulin juuri kävelylenkiltä ja siellä sain ajatuksen tehdä ihan blankkoja riepuja, joihin asiakkaat saavat itse suunnitella ja toteuttaa kuosinsa tai koristeensa. Halukkaat voisivat osallistua vielä kisaankin, jossa parhaat ideat palkitaan!

      Aion heti seuraavaksi ruveta saumuroimaan kuviottomia pohjia.

      Poista
    2. Niihin blankkoihin rätteihin voi vaikka painaa kotona vauvan tai lapsen jalan tai käden! Oiva lahjaidea niin äitien-tai isänpäiväksi tai isovanhemmille! Tyynynpäällisiä, patalappuja ja T-paitoja, kun on jo ehditty painaa pienokaisen jalankuvilla... Täällä on odottamassa kaunis pienen ihmisen jalankuva blankkoon tiskirättiin.

      Poista
    3. Hienoa, heti alkaa ideoita tupsahdella. Kohta pääsette ne toteuttamaankin.

      Poista
  4. Minulle tuli tuo sama idea: suunnittelukilpailu : ) Voittajakuosin voi painaa, mutta eihän se ole oikeasti välttämätöntä - kilpailun voittajan voisi julistaa ihan täällä blogissa. - Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin taannoin töissä yrityksessä, joka järjesti kuosikisoja. Voittajakuosi sitten painettiin ja yleensä se voittajakuosi kankaana oli ihan hirmuisen suosittukin. Mutta voittaja ei saanut mitään asiallista korvausta, vaan pelkkää kangasta palkinnoksi. Minusta suunnittelutyöstä pitäisi maksaa. Ja siihen minulla ei ole varaa. :)

      Poista
  5. Suunnittelisin heti tekstirättejä: "Hei mies, olen vaaraton, voit ottaa minut käteesi" tai "Vapise kauhusta töhkä, täältä tulee bamburätti!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietipä jo tekniikka valmiiksi, kohta tulee valkoisia riepuja tekstattavaksi!

      Poista
  6. Musta olisi hauska kuulla, missä käsityöjutuissa olet taitava ja missä et ja mitä haluaisit oppia.
    Tai sitten mahdollisesti omia taitajasuosikkejasi.

    VastaaPoista