tiistai 9. huhtikuuta 2013

Minun käsityöhistoriani


Aiemmassa postauksessa yksi teistä lukijoista pyysi minua kertomaan, missä käsitöissä olen taitava, missä en ja mitä haluaisin oppia.

Minä olen tehnyt koko ikäni käsitöitä. Kaikenlaisia oikeastaan. On aika vaikeaa edes keksiä mitään käsityön alalajia, jota en olisi kokeillut. Mutta missään en koe olevani todella taitava, ja aika harvassa ihan surkean huonokaan. Enimmäkseen olen sellaista peruskeskivertoa.

Mutta monipuolinen minä olen. Ehkä juuri se on se minun erityistaitoni?


Otetaanpa ensimmäisenä tarkasteluun nukkemuotoilu. Minä opiskelin sitä oikein täysipäiväisesti yhden lukukauden verran vuonna 2002. Siinä piti hallita huikea määrä erilaisia taitoja. Piti osata muovailla kolmiulotteisesti. Piti osata maalata kasvoja. Piti osata ommella vartalot ja vaatteet. Ja kaavoittaa ne vaatteet. Piti osata tehdä pieniä kenkiä nahasta. Piti taikoa kampauksia. Oli siis oltava samaan aikaan kampaaja, modisti, suutari, räätäli, maskeeraaja ja kuvanveistäjä.

Minä rakastin nukkejen tekoa. Se ei ollut koskaan tylsää, sillä kaikki työvaiheet olivat niin toisistaan poikkeavia. Lisäksi siinä piti opetella minulle täysin epätyypillistä huolellisuutta ja pikkutarkkuutta ja hitautta. Kun tehtiin nukkeja, napinlävet ommeltiin käsin, hihansuut ja helmat käännettiin käsin. Niillä pienellä pistoilla oli hienot nimetkin. Vaatteiden saumat tehtiin siisteiksi pussisaumoiksi. Ompelukoneen sik-sak oli ehdottomasti kielletty. Päällysvaatteiden alle valmsitettiin täydelliset alusvaatekerrokset, vaikkei niitä päällepäin voisi nähdäkään.

Nyt kun katson nukkejani, oikein ihmettelen, miten minusta on ollut siihen kaikkeen. Mutta vaikka tunsin ylittävän itseni jokaisen nuken kohdalla, en ehkä ollut mikään huippu tässäkään lajissa. Luokallani oli naisia, joiden taidot saivat minut haukkomaan henkeäni.


Olen harrastanut myös puutöitä. Olen tehnyt sekä ihmisten kokoisia kalusteita että nukkekodin kokoisia. En ollut kovin hyvä. En ollut kauhean huonokaan. Mutta ennenkaikkea en koskaan tuntenut olevani omalla tontillani.


Kirjansitomista harrastin vuosikaudet. Nyt en löytänyt kuvattavaksi kuin muutaman vanhan päiväkirjan ja pinkan keskeneräisiä aihioita. Tein kirjoja isot määrät sekä lahjoiksi että myös myyntiin tuttavilleni. Tässäkään en ollut erityisen lahjakas, mutta sain ihan siedettävää jälkeä aikaan.


Kävin hopeakorukurssilla kansalaisopistossa muutaman vuoden. Hopea oli kiinnostava materiaali, mutta koska en käytä koruja, alkoi niiden tekeminen tuntua idioottimaiselta. Perheenjäsenet saivat sitten ketjuja ja riipuksia vähän jokaiseksi lahjaksi. Minua myös tympi se, että noilla opiston tunneilla keskityttiin vääntämään ketjua toisensa perään, vaikka minua olisi kiehtonut omien mallien tekeminen. Jotain sain aikaan omasta päästäni, mutta aika rujojahan ne tekeleet ovat. Minulta puuttui hitaan ja huolellisen työstämisen taito. Hopean kanssa ei voinut hötkyillä.


Neulominen ja virkkaaminen ovat olleet sellaisia taitoja, joissa olen kuvitellut olevani auttamattoman onneton. Tämä käsitys iskostui minuun peruskoulussa ja on pysynyt tiukassa. Mutta muutama vuosi sitten päätin kokeilla, ja totesin, etteivät ne niin vaikeita lajeja olekaan. Nyt minä neulon hienoja sukkia. Mutta en suinkaan ole mikään taitava puikottelija. Suoriudun sukista, lapasista ja jossain määrissä pipoista, mutta siihen se sitten hyytyykin. Mitään kohopintaista kuviota minusta ei ole tekemään. Edes palmikkoon en uskaltaudu. Puseroista on turha unelmoida, jos tavoitteena on saada aikaan yhtä suuri etu- ja takakappale tai yhtäpitkät hihat.


Ompelua eri muodoissaan olen tehnyt pisimpään ja eniten. Korsetteja tein jokunen vuosi sitten oikein vakavissanikin ja niistä kuvittelin jopa uraa. Silloin kävin käsityöyrittäjäkurssinkin. Yritysideani oli valmistaa mittatilauskorsetteja. Aika moni koekaniini saikin kelpo korsetin, kun treenasin yrittäjän uraani, mutta kurssilla tehdyt kannattavuuslaskelmat palauttivat minut maan pinnalle.

Aloitin vaatteiden ompelun koulun käsityötunneilla ja siitä tuli saman tien minulle myös harrastus. Kun olin teini-ikäinen, äitini aina jaksoi päivitellä sitä, miten onnistuin ompelemaan vaatteita kokonaan ilman kaavoja. Mutta niin minä vaan onnistuin. Jotenkin ihmeen kaupalla tein monta collegepuseroakin suoraan vain leikkelemällä kankaat. Ehkä 80-luvun muodoton muoti oli otollista aikaa sellaiseen.


Nytkin minä kuljen kaiken aikaa omatekoisissa vaatteissa, vaikka joudun kyllä jo turvautumaan kaavoihin. Nuoruuden ennakkoluulottomuus on kadonnut matkan varrella.

En juuri koskaan osta vaatteita kaupasta. Paitsi alusvaatteet, uimapuvut ja pitkät housut. Mutta kaikki takkini, puseroni, hameeni ja mekkoni ovat itse tekemiäni. Vaan en minä niitäkään usein ompele. Kun jossain vaiheessa saan ompeluvaihteen päälle, teen paljon kerrallaan ja käytän niitä samoja sitten vuosikausia.

Ylemmässä kuvassa vain kengät ja sukkahousut ovat kaupasta. Muut olen tehnyt itse. Myös laukun. (Onpa minusta nyt tullut rohkea, kun taas panin oman naamani blogiin. Outoa vapautumista.)


Minulla on kymmeniä omatekoisia käsilaukkuja, olkalaukkuja, kasseja ja pussukoita. Niitä olen tehnyt myös myyntiin.

Nyt voisitte tietysti erehtyä kuvittelemaan minun olevan hyvinkin taitava ompelija. En ole. Olen kärsimätön ja huoleton. Vaatteeni kyllä näyttävät vaatteilta ensi silmäyksellä, mutta eivät kestä lähempää tarkastelua. Ne ovat enemmän sellaisia vaatteiden kulisseja. Jos kurkistetaan nurjalle puolelle, näky ei ole mitenkään ihastuttava.

Siksi minusta ei ollut kivaa valmistaa myyntiin laukkujakaan; piti olla niin huolellinen, tehdä niin kovin siistiä työtä. Sisäpuolen piti näyttää yhtä hyvältä kuin ulkopuolen. Asiakkaalle ei voinut valmistaa tuotteita samalla suhinalla kuin itselle. Ja sellainen ei sovi minulle lainkaan.

Tässä kohtaa pitää todeta, että ajauduin hyvin sattumanvaraisesti valmistamaan tiskirättejä henkeni pitimiksi. Niiden tekeminen on onneksi sen verran yksinkertaista ja nopeaa, että en pääse ahdistumaan niiden kanssa, vaikka olenkin vain keskinkertainen ompelija. Parasta tiskiräteissä onkin, että niissä pääosassa ovat printit, ja juuri visuaalinen suunnittelu on sitä minun ominta aluettani.


Keksin minä pari sellaistakin kädentaitoa, joissa olen aivan surkean kökkökehno!  

Ensimmäinen on posliininmaalaus. Vaikka osaan piirtää ja maalata, posliinia en osannut hallita lainkaan. Maalit menivät kokkareiksi, ne imivät itseensä pölyä ja pieniä karvoja, enkä osannut annostella sopivasti öljyä värijauheeseen. Kaikki oli tuskallista. Minun on vieläkin vaikeaa suhtautua kevään krookuksiin vain sen takia, että nuorna tyttösenä maalasin maailman karmeimmat krookukset posliinilaatalle! Olisipa se tekele tallessa, esittelisin sen todella mielelläni.

Toinen heikko kohtani on ehdottomasti ollut keramiikka. Löysin vintistä kuvassa olevan kipon... vai onko se kori? Olen tehnyt nuorempana aika huiman määrän erilaisia kippoja savesta, oikeastaan kokonaisen kippomalliston! Ne olivat karseita möykkyjä. Tämä kuvassa oleva on parhaasta päästä. Minua hävetti, kun äitini halusi laittaa kippoarmeijan esille keittiöönsä. Ehkä äidinrakkaus osasi katsoa pintaa syvemmälle?

Se, mitä tahtoisin oppia, on huolellisuus, pitkäjänteisyys ja syvä omistautuminen.

Koska olen kokeillut niin monta eri tekniikkaa ja todennut jotkin muita vaikeammiksi, ihailen tietysti niitä ihmisiä, jotka hallitsevat ne minulle hankalimmat tekniikat. Kuten vaikka huovutuksen (klik, esimerkki).

Haluaisin olla jossakin hommassa ihan huikean hyvä, todella taitava. Siksi minä arvostan eniten sellaisia käsityöläisiä, joilla on vankasti hallussa se oma alueensa ja kädentaidon lisäksi vielä paljon tietoa (klik, esimerkki). Niitä käsityöläisiä, joita voi kutsua mestareiksi. Esittelen teille pari mestaria myöhemmin.



Tämä viikko on Taito ry:n alullepanema Taidon ja käsityön viikko ja me Suomen käsityöyrittäjät olemme myös viettämässä sitä monenlaisin tavoin. On tarjolla muun muassa työnäytöksiä ja kursseja, näyttelyitä, avoimia ovia ja kahvitarjoiluja!
Blogeissa ja verkkokaupoissa löytyy tarjouksia ja arvontoja,
sekä mielenkiintoisia juttuja meistä yrittäjistä.

Katso tästä linkistä lista kaikesta siitä, mitä meillä tapahtuu!


37 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Innostuin aiheesta ja käsityöviikosta niin, että täytynee tehdä samantyyppinen käsityöläisen cv itsellekin blogiin ;)

    VastaaPoista
  2. Sä oot kyllä tehny tosi monipuolisesti kaikkea!! Ihailen erityisesti nukkeja :)

    Olen kohtalotoverisi huolellisuusasiassa, minultakin puuttuu lähes aina maltti tehdä "vimpan päälle". Neuleissa, kuten sukissa, sitä ei onneksi kovin paljon tarvita ;) Mutta ne ompelutöiden nurjat puolet... hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien langanpäättelyt... hmmm... senkin voi tehdä oikoen... ;)

      Poista
  3. Kiva oli lukea tätä! Itsekkin on tullut kokeiltua kaikenlaista ja tunnistan tiettyjä samoja piirteitä kädentaitajana myös itsessäni :) Ammattia minulle ei käsitöiden tekemisestä kuitenkaan tullut, vaan on ihana rakas harrastus kaikkine kokeiluineen. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minustakin olisi kivaa, että käsityö olisi "vain" harrastus. Esimerkiksi nyt kun olen laihtunut, minun pitäisi ommella uusia puseroita, mutta ajatus saumurin eteen istumisesta ei rättihommien jälkeen houkuta yhtään.

      Poista
  4. Oli kannustavaa huomata, että sinäkin olet kokeillut niin monenlaisia käsityöjuttuja ennen kuin löysit tämän nykyisen tiskirättijutun. Minulla haaveissa vaihtaa nykyiset 8-16 työt jossain vaiheessa käsityöyrittäjyyteen. Haasteena ollut vain sen oman & kannattavan jutun löytyminen. Ehkä se vielä siitä löytyy. Kävitkö sinä paljonkin noita yrittäjäkursseja ennen kuin aloitit käsityöyrittäjänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina ollut vähän sellainen ajelehtija. Ilman suurta päämäärää touhuillut elämän aalloissa ja asiat sitten vain jotenkin soljuivat niin, että olenkin nyt yrittäjä.

      Minä kävin yhden yrittäjäkurssin, joka muistaakseni kesti kolme kuukautta. Se oli työvoimapoliittinen homma; minut vähän niinkuin pakotettiin jollekin kurssille, koska olin työtön. Valitsin yrittäjäkurssin, koska se tuntui edes hiukan mielekkäältä silloin. Onneksi valitsin. Siitä oli suuri hyöty siinä vaiheessa, kun monta vuotta myöhemmin todella ryhdyin yrittäjäksi.

      Poista
  5. Olet ihana. Koin kirjoituksestasi valtavia hyvänolontunteita, mikä sielunsisar! Ihana asenne! Ja aivan upeaa innostusta käsitöihin! Pystyin samaistumaan niin täysin!

    Minä olen aivan samanlainen, niin moni asia kiinnostaa paljon ja paljon olen kaikenlaista tehnytkin mutta aina koen että joku tekee aina paremmin. Eikä kyse ole huonosta itsetunnosta vaan siitä että se joku tekeekin asiat paremmin :)

    Se huolellisuus ja pitkällinen omistautuminen puuttuvat minulta, haluan haroa pöydältä lautaselleni kaiken vaikka lautasellani olisikin lopuksi iso keko muhjaantunutta ruokaa sikinsokin siinä missä joku toinen valikoi harkitusti vain yhtä, kahta lajia ja lautasellaan ne ovat siisteinä annoksina ruohosipulinvarren koristamina. Noin kuvaannollisesti.

    Tämä taitaa olla tyypillinen luonnekysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, aivan hienosti kuvaannollisesti sait puetuksi sanoiksi tuon luonteenpiirteemme!

      Vaikka minulla ON ollut todella huono itsetunto ja on melko heikohko varmasti vieläkin, niin allekirjoitan kyllä tuon, että tässä kaiken kokeilussa, mutta pitkäjänteisyyden puuttumisessa ei ole kyse siitä. Vaan realismista: joku toinen on parempi. Ja jos ei ole todella hyvä, ei voi tehdä ammatikseen.

      Poista
  6. Kiitos, kun jaoit käsityöhistoriasi kanssamme. Ihailen :)!

    VastaaPoista
  7. Vähänkö rupesi hymyilyttämään, kun luin keramiikan tekemisestäsi. Minunkin äidilläni nimittäin on edelleen takan reunustalla minun tekemääni keramiikkaa. Surkuhupaista on se, että olen tehnyt ne ihan aikuisena ja jos on positiivinen niin voisi ajatella niiden olevan yläastelaisen tekemiä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, sama juttu! Eihän siinä mitään, jos ne möykyt olisivat lapsen tekemiä, mutta kun eivät ole. :D

      Poista
  8. Ensimmäinen ajatus: Voi mikä taitojen tuhlaus! Osaat tehdä niin paljon upeita juttuja ja sitten...(uskallanko kirjoittaa?)...tyydyt tekemään tiskirättejä. Toinen ajatus: olet liian vaativa itseäsi kohtaan. Kolmas ajatus: Luulen, että olet kuitenkin rehellinen itsellesi ja tiedät taitosi. Vaikka minusta tuntuu, että liioittelet "huolimattomuuttasi", tiedät itse kuitenkin parhaiten. Neljäs ajatus: Miten itse ollenkaan kehtaan laittaa myyntiin tekeleitäni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mervi, tulipa paljon ajatuksia. :)

      Ajatus 1: Niin, olet oikeassa. Mutta tiskiräteillä tienaa ihan oikeasti. Kaikkiin muihin tuotteisiin on lähes mahdotonta saada tarpeeksi katetta ja pitää homma mielekkäänä.

      Ajatus 2: Äitini on varmasti samaa mieltä. ;)

      Ajatus 3: Nimenomaan niin. Itsehän me olemme se tärkein laatumittarimme. Jos ei pysty ylittämään omaa laatukynnystään, on tosi vaikeaa pyytää tavarasta kunnollista hintaa.

      Ajatus 4: Höpsistä höps!

      Poista
  9. Herranen aika, mikä monilahjakkuus olet!! Sun pitäisi kulkea rinta rottingilla ympäriinsä, eikä ajatella, ettet ole riittävän hyvä jos joku toinen on mielestäsi himpun parempi. Miten yhteen ihmiseen ylipäätään on onnistuttu saamaan noin paljon erilaisia taitoja ja vielä kykyä toteuttaa ne hienosti. Oikeesti, Susanna, sä olet ihan käsittämättömän lahjakas.

    Rispektiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ihme sentään... yritän katsoa itseäni armollisemmin tästedes. Mutta vastaavasti olenkin sitten aivan onneton urheilussa ja musiikissa ja ruoanlaitossa.

      Poista
  10. Ihana postaus kertakaikkiaan.. Kyllä nuo nuket sai minut haukkomaan henkeä. Olet todella taitava. Harmi, että käsityöyrittäjällä on leipä niin tiukassa.

    Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se harmi. Kun tein nukkeja, laskin huolellisesti, paljonko niiden hinnaksi tulisi, jos niitä myisin. Sen ajan ymmärryksellänikin sain yhden nuken hinnaksi kolmisensataa euroa, ja ymmärrykseni hinnoittelusta on kasvanut aika paljon tuon jälkeen.

      Poista
  11. Tämä oli hieno postaus! Minunkin nähdäkseni olet tosi taitava monella saralla! Mutta ymmärrän pointtisi -olen aika samanlainen kuin sinä. Osaan ja olen elämäni aikana innostunut monenlaisesta puuhastelusta -mutta olen epävarma, olenko missään tosi hyvä. Sellainen mieletön kunnianhimo tekemiseen puuttuu, joka monilla on. Sitä kadehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nimenomaan kunnianhimo. Minä teen käsitöitä ihan samalla asenteella kuin vaikkapa tätä kodin remonttiakin: vähän sinnepäin, kunhan on kivaa ja tulee nopeasti valmista.

      Poista
    2. Kuulostaa niin tutulta. Äkkiä kivaa ja kaunista! Mies tuskailee siitä, etten jaksa oikein tehdä alkuvalmistelujakaan... Suoraan vaan töihin, kun inspiraatio iskee.
      Olen harrastanut laulua, grafiikkaa, maalausta, käsitöitä kutomisesta puukäsitöihin, ompelua, kankaanpainantaa, huovutusta, piirtämistä ja leipomista. Olen niissä kaikissa ihan ok, mutta aina tulee mieleen, että joku tekisi tämänkin superhyvin.
      Mutta arvaas mitä. Sinäpä olet ihana. On pitänyt kommentoida jo ajat sitten, mutta onneksi edes nyt. Olen joskus ihmetellyt, miten blogin kautta voi muka välittyä kirjoittajan aitous ja inhimillisyys, mutta löydettyäni tänään blogin se selvisi. Olet persoonana ilmeisen lämmin ja aito.
      Eevi

      Poista
    3. Alkuvalmistelut, pyh! Mitä ne ovat? :D

      Kiitos kauheasti ihanista sanoistasi! Minä olen saanut tässä ihan viime päivinä muutamia tuollaisia liikuttavia kommentteja teiltä, että tykkäätte persoonastani. Ette varmasti edes ymmärrä, miten hyviltä ne tuntuvat. En ole koskaan osannut pitää itseäni miellyttävänä ihmisenä. Olen niin epäsosiaalinenkin.

      Mutta blogini on kyllä ehkä tyhmästikin hyvin suoraan sitä, mitä olen. Kerron täällä myös erehdyksistäni ja hölmöilyistäni, joten uskon, että saatte tätä kautta minusta aika totuudenmukaisen kuvan.

      Poista
  12. Oi, huikeita varsinkin nuo nuket! Ja sukat ja korsetit ja ja ja ja...

    Mitenköhän sitä pystyisikin opettelemaan eroon ajatuksesta, että ei osaa tarpeeksi hyvin. Aika löytyy joku, joka osaa tehdä paremmin ja hienommin, mutta ei se silti tarkoita, että ei olisi itsekin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ette nyt saaneet tästä sellaista kuvaa, että jotenkin ruikuttaisin, miten huono olen ja kerjäisin sillä sympatiaa ja kehuja... Minusta minä olen ihan tarpeeksi hyvä harrastamaan tosi monenlaisia asioita. Mutta ammatiksi asti minun taitoni, keskittymiskykyni, kärsivällisyyteni, kunnianhimoni ja huolellisuuteni ei kaikessa riitä.

      Poista
    2. Lähinnä pohdin omalla kohdallani. Kun osaa paljon, mutta mitään ei erinomaisesti ja aina löytyy joku joka osaa sen paremmin. Silloin kun joku pyytää tekemään jotain, on se sitten jotain kevyttä valokuvausta tai hääkutsujen taittoa, niin helposti kieltäytyy, koska tietää, että moni osaisi tehdä ne paremmin.

      Poista
  13. Ohoh, kiitosta linkkauksesta, punastelen täällä nöyränä mielihyvästä :D

    Juu, sanovat, että kaikkea pitää kokeilla, paitsi sukurutsausta ja kansantanssia. Mie oon koittanu toista, arvaa kumpaa :P

    Voi kunpa useammassa käsityö"lajissa" päästäisiin siihen, että asiakkaat oikeasti maksavat laadusta ja työajasta. Kansallispuvuissahan tämä tilanne on suht kohtuullinen, vaikkei tälläkään rikastumaan pääse. Ajattelisin noista korseteista, että jos niille on oikeasti asiakkaita, jotka haluavat mittatilaustyönä, huolellisesti tehdyn käsityön, niin he maksaisivat siitä myös. Vaikka se tuntuu uskomattomalta, niin on ihmisiä, joilla on varaa siihen tai jotka järjestävät varaa. Eräs asiakas pohti, teettääkö kattoremontin vai kansallispuvun paidan ja teetti jälkimmäisen. Hinta oli 2700 €. Pelkästä paidasta.
    Niin kauan kun me käsityöläiset ajattelemme, että joku on liian kallista, niin se on sitä myös asiakkaan mielestä. On vaan aika kallista olla se edelläkävijä... Mitäs keksittäis, että saatais aikaan muutos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, 2700 euroa kuulostaa aika isolta rahalta paidasta. Mutta se on ihan mahtavaa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan sellaisen hinnan. Kansallispukuala on varmasti yksi niistä parhaiten ymmärretyistä kädentaidoista hinnoittelun suhteen, sillä kaikki tietävät, miten puvut todellakin syntyvät KÄSItyönä ja vankasti perinteiden mukaan.

      Poista
  14. Kätevä Emäntä!
    Tuo sormus on ihana!

    VastaaPoista
  15. Ohoh...on siinä taitoa vaikka toisille jakaa...itsenikin noista tunnista,mut ammatiksi asti en ole koskaan kädentaidoillani haaveillut...ehkä olen tuntenut sen niin "epävarmaksi"elannoksi.Mutta ilo on ollut tehdä kaikenlaista...tuo posliininmaalaus ei kyllä multakaan onnistu,en tosin ole sitä koskaan kokeillutkaan,kun hinkua siihen ei ole ollut.
    Kädentaitoja kyllä arvostetaan,mutta ei silloin,jos joutuu siitä kovasti maksamaan...joku ei osaa sukkia neuloa,mut pitää kalliina muutaman kympi maksavia villasukkia....mieluummin ostaa kaupasta"made in china"sukat,kun saa halvalla.

    Käsityöintoa jatkossakin sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se menee. Jotain tarttis tehdä asialle.

      Poista
  16. Uskomattoman hienoja nuo nuket! Ja muutkin esittelemäsi käsityöt.
    Itse olen ihan onneton käsitöissä, suorat verhojen saumat saan jotenkin ommeltua ja nekin vinoon :D Piirtäminen on ihan tikku-ukko tasoa jne. En voi kuin ihailla sinua ja muita käsityöläisiä joilla on tuo taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin muuten verhojen ompelu on todella vaikeaa! Kuka pystyy saamaan niin pitkän matkaa suoraa saumaa aikaiseksi?

      Poista
  17. Itse tykkään siitä, kun joku on luova ja innostuva, ja onnistuu myös tartuttamaan samaa fiilistä lukijaan. Sellaista olen vanhemmiten oppinut itsekin arvostamaan ankean järjestelmällisyyden ja pitkä(piimäi..)pinnaisuuden sijaan, joita ominaisuuksia ennen aina ihailin ja joihin pyrin. Nykyisin olen vain iloisesti luova ja sotkuinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisesti luova ja sotkuinen. Se kuulostaa todella hyvältä!

      Poista