tiistai 30. huhtikuuta 2013

Mikä ihmeen vappu?


Kyllä minä jo hoksasin, että tänään on vappuaatto, mutta yllättämään se pääsi. Meillä ei ole tippaleipiä, simaa, serpentiiniä, munkkeja eikä ilmapalloja. Ei niitä taitaisi olla siltikään, vaikka olisin muistanutkin vapun tulon. Kuvassa oleva pyöreä pöytäliina edustakoon nyt meidän vappuamme. Se löytyi kirpparilta ja joutuu muuntumaan minulle kesäiseksi kellohameeksi.

Mutta mihin huhtikuu katosi? Nyt on se hetki, kun taas tajuan, että kesä on ohi kolmen kuukauden kuluttua! Eikä se ole vielä lähimainkaan alkanut! Ja jos seuravat kuukaudet kuluvat samaa vauhtia kuin tämä huhtikuu, niin sehän on vain yksi vaivainen silmänräpäys, kun ollaan taas syksyssä. Apua. Auttakaa! Paniikki!


No niin, koska minun elämässäni ei ole mitään väliä sillä, onko arki vai pyhä, vappu vai juhannus, niin olen puuhastellut rättien parissa. Ensi lauantain Kulttuurisuunnistuksen yhteydessä pidettävä luovien tekijöiden tori aiheutti pientä päänvaivaa. Kirjaston aulan myyntipöydät ovat ymmärtääkseni aivan minimalistisen pieniä. Se tarkoittaa sitä, etten voi ottaa mitenkään kattavaa valikoimaa tiskiräteistä mukaan. Se tarkoittaa myös sitä, että riepuja ei voi levitellä pitkin pöytää kauniisti esille eikä ripustella seinällekään.

Niinpä askartelin tällaiset "displayt" pöydälle pantavaksi. Mikähän on suomenkielinen nimitys, en ollenkaan nyt keksi.

Ai niin, iloista vappumieltä kaikille!  

Nauttikaa herkuista ja keväästä!

8 kommenttia:

  1. Iloista vappua myös sinne itäiseen Suomeen! Mulle kävi ihan samalla tavalla eli yhtäkkiä onkin vappu eikä mulla oo simaa eikä munkkejakaan. Hätäpäissäni tässä yritän ehtiä jos rosetteja tekisi että ois ees jotain vappuista. Lapsille ilmapalloja ja serpentiinejä. Mulla muuten saattaa olla samanlainen kangas ku sulla, kovasti samalta näyttää.
    Ja tuosta ahistuksesta ett kesä on kohta ohi, mä niin jaan tuon tunteen. Enkä suostu ajattelemaan koko asiaa. Nyt nautitaan vapusta ja kevään virallisesta aloituksesta, vaikka ilma on ihan hyytävän kylmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuellisesta kommentista! :)

      Poista
  2. Höpsis! Kesä on ohi vasta syyskuun jälkeen, ja siihen on kyllä enemmän kuin kolme kuukautta - minun laskujeni mukaan viisi.

    Iloista vappua sinnekin! Täällä on talo täysi serpentiinejä ja ilmapalloja, 7-vuotias poikani todellakin on juhlahullu ja omanlaisensa esteetikko :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskuutta teidän vapunviettoonne! :)

      Meillä oli aina kivat vaput, kun olin lapsi. Serkkuja kylässä, kaikilla naamiaisasut aikuisia myöten.

      Poista
  3. Meilläkään ei ole simaa eikä munkkeja. En tiedä, miten ihmiset voi pysyä kärryillä kaikesta siitä, kuinka aikaisin simaa pitäisi alkaa tekemään ja että jotain munkkiaineksia pitäisi ostaa kaupasta. Itse järkytyin eilen illalla (vappuaattona), kun Tampereen keskusta oli tupaten täynnä ihmisiä. Jotenkin en ollut sisäistänyt tätä vappujuttua... :D

    Rättien esillepano näyttää kivalta. Tollaisia laatikoitahan saisi päällekkäinkin useampia, jos tarvitsisi enemmän valikoimaa mukaan. Jos riepuparkoja ei voi ripustaa seinille, voisitko ripustaa niitä vaikka itseesi? ;) Joku monitaskuinen esiliina päälle ja jokaisesta taskusta roikkumaan yksi rätti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tajusin sen vapun oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun hain Tiimarista oranssia kartonkia ja myyjätär oli pukeutunut vampyyrimekkoon ja kirkaanvihreään peruukkiin. Suosittelin, että hän tekisi aina niin - siitä tuli niin hyvälle tuulelle.

      Ihan mahtava ajatus pukeutua rätteihin! Mietin, tohtisinko tosiaan tehdä niin, vai olisiko se jopa minulle liian hullua! :D

      Poista
  4. Oisko tuo display box vaikka esittelyloota? Myyntiloota? Näyttiloota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyntitelineeksi minä olen sitä nyt alkanut tituleerata. :)

      Poista