Loppua kohti etenevän sisustuskuvahaasteen päivän sana on sesonki. Minä en koskaan ole harrastanut sesonkien mukaan sisustamista. En vaihda ikkunoihin jouluverhoja, en levitä pöydälle keltaista pääsiäisliinaa, en vaihda sohvatyynyjä heleämmiksi kesää varten. Joulukuusi on ainoa juhlakausien koriste, jonka tarvitsen ja haluan.
Normaalisti meillä ei siis pääsiäisenäkään näy rairuohoa tai pajunoksia. Tämä vuosi on nyt poikkeus, sillä Hans ja Paul toivoivat saavansa osallistua suomalaisiin pääsiäisperinteisiin. Tunsin heti olevani todella huono emäntä, ja siksi ryntäsin saman tien Siwaan ostamaan multaa, rairuohon ja ohran siemeniä, ja toivoin ruohon ehtivän kasvaa pääsiäiseen mennessä. Ehti onneksi. Yritän parhaani mukaan loihtia vieraillemme jotain mukavaa pääsiäisajanvietettä viikonlopuksi.
Ruohon asetin salin "uuden" lipaston päälle. Se on vanha kirjoituslipasto, jonka saimme Sulon sukulaisilta viime syksynä. Erityisesti sisäpuolelta se on aivan ihastuttava kaikkine lokeroineen. Mutta ulkopuolelta joku on petsannut ja lakannnut sitä niin antaumuksella, että sen pinta on aika kurjan näköinen kaikesta valuneesta lakasta. Ajatuksemme oli rapsutella ja laitella se sieväksi ennen sisääntuomista ja siksi se on tähän saakka odotellut kunnostamista Sulon harrastushuoneessa.
Mutta nyt Sulo aloitti huoneensa järjestämisen ja totesi, ettei halua tuota lipastoa säilytettävän siellä kovin pitkään. Sille piti keksiä toinen paikka ja minä päätin tuoda sen tällaisenaan sisälle. Ajattelin vaihtaa siihen kauniimmat vetimet näin hätäratkaisuna ensi alkuun.
3 kommenttia:
Hienot ruohot! Miehelläsi on sama pikkuautoharrastus kuin minun miehelläni.
Nyt just suunnittelin,miten sitä nurkkausta vähän uudistaisin.
Sievät nuo ruohot ja etenkin aksvatusastia. :) Mun viherpeukaloni on haalistunut, en saanut rairuohoa kasvamaan ollenkaan tänä vuonna. :D No, krassi on onneksi nopea pikaratkaisu ja pikkukasvihuonesa persilja röyhyää jo ihan kohtuukasvustona.
Noi avattavat kirjoituslipastot on jotenkin hirmuisen viehättäviä. Niistä tulee aina mieleen, että jossain siellä varmasti on salalokero tai pari.
Nuo pikkuautot siinä määrin kuin Sulolla niitä jo on, ovat aika hankalia säilytettäviä. Onneksi suurin osa ambulansseista on tosi pieniä. Suurimmat eivät voi edes olla salissa esillä.
Minäkin pelkäsiun, etten onnistu kasvattamaan edes ruohoa - sekin on joskus koettu. Onneksi tuota ei tarvitse yrittää pitää hengissä enää kovin monta päivää.
Salalokeroa olen minäkin tuosta lipastosta tähyillyt. Ja siksikin tuommoiset ovat ihania, kun ne oikein kutsuvat kirjoittamaan oikeita kirjeitä. Sulkakynällä.
Lähetä kommentti