torstai 12. huhtikuuta 2012

Huhtikuu


Näyttää siltä, että tänäkin vuonna meidän pihamme on Imatran viimeinen pläntti, jonne kevät saapuu. Kadut ovat keskustaajamissa ihanaisen kuivia ja polkupyörät ja moottoripyörät kurvailevat siellä onnellisina. Maata näkyy jo melkein kaikkialla. Kumisaappaissa ei kulje enää kukaan muu kuin minä.

Kumpparit ovat nimittäin ainoat jalkineet, joilla pääsee pois meidän pihastamme.


Taas on aika ryhtyä avittamaan kevättä, joka ei yksin tunnu selviävän urakastaan. Me mätkimme jäitä petkeleellä, levitämme ämpärikaupalla tuhkaa hangille, hakkaamme jäisiä lumikasoja rautalapiolla ja kolaamme sohjoa pois pihatieltä.


Ja jossain vaiheessa uurastuksemme vielä palkitaan; petkele vaihtuu haravaan ja kumpparit tennareihin.


Sitä kaunista päivää odottelemme.

15 kommenttia:

Liisa T. kirjoitti...

Kauniita kuvia, jälleen kerran! Teillä on aika paljon lunta ja jäätä vielä siellä, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee!

Blogini katosi äsken jonnekin?? En pääse sinne, ja blogger väitää, että blogi olisi poistettu. En tajua. Paniikki iski, että miten saan sen takaisin. Satutkohan sinä pääsemään sinne, tai onkohan kenellekään muulle käynyt näin?

Susanna kirjoitti...

Hui, minullekin se väittää, että blogisi on poistettu! Aika karmeaa... en osaa ollenkaan aavistaa, mistä tuossa voisi olla kyse.

Tiina kirjoitti...

Minäkään en pääse blogiisi Liisa. Poistettu!

Liisa T. kirjoitti...

Niinpä. Yhtäkkiä en enää vain pääse sinne. Hallintapaneeliin kyllä pääsen, tilastoihin jne. Hallintapaneelinkaan mukaan en ole vahingossa poistanut blogia, vaan se näkyy kyllä minulla omien blogieni kohdalla. Huhhu. Syke nousi, ja toivon todella, että saan blogini takaisin. Anteeksi, että puhun tästä sinun kommenttiboksissasi.

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti se on taas vaan joku häiriu, joka korjaantuu. Kokeilin hädissäni käydä tallentamassa tämän oman blogini, jos vaikka ongelma siirtyy muihinkin, mutta sekään toiminto ei toimi nyt ollenkaan. Siellä on varmaan Bloggerilla nyt joku operaatio menossa. Toivottavasti.

Susanna kirjoitti...

Liisa, nyt se näkyy taas!

Liisa T. kirjoitti...

Toivottavasti! Ei huvittaisi aloittaa kaikkea alusta. Tässä sitä näkee, kuinka riippuvaiseksi on tullut blogistaan. :) Ehkä tämä onkin minulle vain hyvä opetus ja kertoo, että pitäisi lähteä mieluummin vaikka lenkille? :D Mutta silti, hirvittää. :/ Kiitos myötätunnosta, ja lopetan nyt postauksesi häiriköinnin. :)

Susanna kirjoitti...

Minäkin olen riippuvainen omastani. Olisi ihan hirvittävää, jos se vaan katoaisi yhtäkkiä.

Nyt minua alkoi ihan kammottaa, kun en saa tästä varmuuskopiota enää tehtyä.

Nonna kirjoitti...

Minäkin olen harrastanut tuota petkelöintiä (ihana sana), ja nyt aletaan täällä olla loppusuoralla. Lumet ja jäät alkavat olla tosi vähissä.

Tervetuloa perässä!

ps. Älkäähän nyt pelotelko blogin katoamisella. Olis kauhiata!

Saila kirjoitti...

Voi hiisi, kun maa on jäässä niin se ei ime sulavaa lunta ja jäätä. Mutta kohta se sulaa - just katsoin säätiedotuksen ja siinä Imatran nurkilla oli Suomen lämpimintä, olisikohan se perjantaina tai lauantaina, 9 astetta - siinä kyllä humahtaa sitkeimmätkin lumet pois tontilta. Teillä ehkä puut varjostavat pihaa?

Susanna kirjoitti...

Nonna, perässä tullaan. Viimeistään kesäkuussa, PETKELE! :-)

Saila, meillä on ollut jo monta aikaa melkein 10 astetta, mutta ei vaan tapahdu edistystä meidän pihalla. Talo varjostaa, puut varjostavat ja maa on savea, joka ei ime kunnolla edes sulana. Mutta aikanaan.

Inka kirjoitti...

kyllä täällä keskustassakin jotkut saappailla lopmsii vielä :D mut ehkä lähinnä siitä syystä että ostin justiinsa uudet ja en malta olla niitä käyttämättä. Ja kyllä se kaunis päivä vielä tulee että maa paljastuu :)

Susanna kirjoitti...

No uudet kumopparithan ovat kyllä sen verran iloinen juttu, ettei silloin säätiloista välitetä.

Norppa kirjoitti...

Meillä on pari päivää sadellut vettä ja lumi sulaa silmissä. Vaikka harmaa ja märkä keli ei ole ehkä sitä keväisintä niin tuo märkyys yhdistettynä nousseeseen lämpötilaan antaa lumelle sen tarvitseman lopullisen lähtölaskennan. Toivottavasti näkyy sielläkin!

Susanna kirjoitti...

Myös meillä on tipotellut vettä tänään. Matalapaine saa minut aivan pöhnäiseksi, mutta nämä lumentuhovesisateet ovat siitä huolimatta mahdottoman tervetulleita tänne!