torstai 19. huhtikuuta 2012

Lappuloita


Junamatkat Helsinkiin ja takaisin sujuvat liiankin nopeasti, kun otan mukaan neulomuksen tai virkkaustyön. Nyt aloitin virkattua tilkkupeittoa. Inspiraation sain Sufferiinan salonki -blogista, joka on täynnänsä niin ihania virkattuja peittoja, että tartunta iski välittömästi minuun. Päätin kokeilla, onko minusta tähän.


Olen kerran aikaisemmin yrittänyt tehdä isoäidinneliöistä peittoa, mutta ei siitä mitään peittoa tullut. Siitä tuli tyynynpäällinen. Sitten purin senkin ja tein lapuista vierastossuja. Mutta nyt uskon, että pääsen pidemmälle, sillä nämä kuusikulmaiset laput ovat mielenkiintoisempia tehdä. Suunnittelematon väriskaala pitää myös kiinnostusta yllä paremmin kuin viimekertainen neljän ankean värin valikoimani. Ja olenhan minä tässä muutaman vuoden aikana harjaantunut koukuttelussa sen verran, että se sujuu jo joutuisammin ja vaivattomammin kuin silloin edellisellä yrittämällä.

Kuvitettu ohje tällaiseen lappuun löytyi toisesta blogista.

16 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä palasia! Tsemppiä peiton tekoon!

    VastaaPoista
  2. Oi, siul on ihanat värit <3 Mitä lankaa siulla on näissä? Melkein innostuin, mutta lienee parempi, etten, että tulee työtkin tehtyä :P

    VastaaPoista
  3. Sähän olet jo pitkällä. Kyllä noista peitto syntyy.

    Minä olen tehnyt muutaman isoäidinneliöpeiton ja mulle sopii myös ehdottomasti vapaat värit -linja. En jaksaisi vääntää satoja neliöitä samalla mallilla. Kun saa aina luoda uusia värimaailmoja, inspis säilyy!

    Virkkausintoa! Ja eihän sitä tarvitse kerralla tehdä valmiiksi...

    VastaaPoista
  4. Upeat palat! Vitsit, nyt iski itsellekin virkkausinto.. Seiskaa olisi kaapit täynnänsä ja niistä saisi kyllä peiton. Kiitos linkkaamastasi ohjeesta!

    VastaaPoista
  5. Kertakaikkisen iloisen värinen peitto tuosta tulee! Uskon vakaasti siihen, että pääset tällä kertaa pidemmälle, kuin tyynynpäällinen! Upea!

    VastaaPoista
  6. Ihan sinun näköisesi väriensä puolesta, hieno! Kun teet joka kerroksen eri värillä, tulee aika paljon langanvaihtoja. Päätteletkö langat jo virkatessasi?

    VastaaPoista
  7. ihanan värisiä tilkkuja. :) Mulla on tekeillä peitto afrikkalaisista kukista. niitä on myös mukava virkkailla ja malli on tosi kaunis. noin vinkkinä, jos tuo vaikka valmistuu niin nopeasti, että ylimääräistä tarmoa jää aloitella seuraavaa virkkuuprojektia.

    VastaaPoista
  8. Nää kuuskulmaiset on ihania! Oon virkannut samanlaisia, mutta niistä taitaa kyllä tulla vaan se tyynynpäällinen :) Välillä innostun ja sit pitkään aikaan ei jaksa tehdä mitään. Siulla on ihanat värit noissa. Millä langalla virkkaat?

    VastaaPoista
  9. Pirteän näköisiä paloja!
    Itsekin aloitin peiton tekemisen pari vuotta sitten, mutta jostain syystä inspis lopahti ja paloja on ehkä juuri sen tyynynpäällisen verran. Jospa tässä vaikka taas innostuisi!

    VastaaPoista
  10. Teen Seitsemästä veljeksestä noita tilkkuja, en ole vieläkään oppinut käyttämään mitään muuta!

    Mervi, hyvä huomio. Päättelen langat aina jokaisen lapun valmistuttua, koska muuten käy niin, että minulla on lopulta peitto, joss aon tuhansia pääteltäviä langanpäitä, eikä se peitto sen takia sitten valmistu ikinä.

    Kati, mitä ne afrikkalaiset kukat ovat? Pitänee guuglata...

    Ja eihän tässä tosiaan kiire ole. Ei minulla oikein ole mitään paikkaakaan, mihin tuollaisen värikkään peiton sitten laittaisin. Se sopisi siihen meidän isoon olohuoneeseen, jota ei siis ole (vielä) olemassakaan.

    VastaaPoista
  11. Ah! Ihania värejä! Hieno tulee :)

    VastaaPoista
  12. oi ihan tajuttoman hieno peitto on tulossa :) T: vanha naapurisi Heidi

    VastaaPoista
  13. Onpa iloa tulvillaan ja värien leikkiä lappusissasi.
    Syyssateilla ei suru tule puseroon niitä katsoessa :-)

    VastaaPoista
  14. Nämä 6-kulmaiset laput ovat paljon hauskempia kuin 4-kulmaiset, joita itsekin on joskus aikoja sitten tullu tehtailtua. Pitääpä koittaa jossain kohtaa, ohjeen laitoin talteen, kiitos! :)

    VastaaPoista