maanantai 26. syyskuuta 2011

Syksyn sävelien märehtimistä

Nyt, kun ompeleminen työntekona ei ole maistunut lainkaan, olenkin innostunut ompelemaan harrastuksena. Minulla on ollut yli vuoden ajan pari kivaa villakangasta odottelemassa, että saisin tehtyä niistä takit. Ja nyt lopultakin sen tein. Muokkasin käsityölehtien kaavoista mieleiseni mallit.

Vatteiden ompeleminen pitkän tauon jälkeen olikin mahtavan mukavaa hommaa. Ja mikä vielä mukavampaa: nyt minulla on parikin takkia, joiden kanssa kehtaan lähteä ihmisten ilmoille. Syksy on jo astetta siedettävämpi asia näiden ansiosta.

(Mannekiinina toimiva Päätön Magdaleena on kokoa tai paria pienempi kuin minä, joten takkini eivät ole aivan kauneimmillaan hänen yllään.)

Muistan joskus lukeneeni Marco Bjurströmin haastattelun, jossa hän totesi, että onnellisimpia ovat ne ihmiset, jotka ovat löytäneet 15-vuotiaana itselleen tosi rakkaan harrastuksen ja onnistuneet luomaan siitä uran aikuisena. (Pyydän anteeksi herra B:ltä, jos muistini heittää, ja vääristelen hänen sanomisiaan.)

Käsityöt olivat minulle teininä rakas harrastus lukemisen ja piirtämisen ohella. Bjurströmin ajatuksen mukaan minun siis pitäisi nyt lukeutua niiden maailman onnellisimpien joukkoon.

Luulenpa kuitenkin, että eräs ystäväni on tässä tapauksessa enemmän oikeilla jäljillä. Jos ihmisellä on joku tosi rakas harrastus, sitä ei pitäisi mennä pilaamaan tekemällä siitä itselleen työtä. Kun käsityöharrastus muuttuu työksi, käy niinkuin hänelle kävi, ja kuten on aivan selvästi käymässä myös minulle: harrastus katoaa, koska työn takia sitä ei enää jaksa tai huvita harrastaa.

Minä kaipaan vaatteiden ompelemista itselleni. Haluaisin tehdä pöytäliinahameita ja verhomekkoja ja kestovaippakangastakkeja. Kaipaan myös sisustamiseen liittyvää ompelua. Olisi mukavaa viitsiä ommella sohvatyynyjä tai yrittää verhoilla nojatuoli. Kaipaan joululahjojen tekemistä läheisilleni. Haluaisin taas käyttää luovuuttani luovasti, enkä bisnesorientoituneesti. Kaipaan ideoiden purskahtelua. Tahtoisin kehitellä saliin lampunvarjostimen.

Haluaisin ja tahtoisin ja kaipailen. Mutta minusta vain tuntuu, että jos jotain kehittelisin, sen pitäisi olla uusi tuote. Ja jos jotakin ompelisin, sen pitäisi olla sarjatuotantoa.

Onkohan minulla joku kriisi nyt menossa?

19 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus. Kyllä, käyt varmaan läpi jonkinlaista kriisiä, mutta sellaisiahan tulee ja menee. Itse jään miettimään tuota viimeisintä ystäväsi viisautta!

    Mukavaa, värikästä viikkoa sinne pään sisäisen myllerryksen keskelle!

    ps. Aivan ihanat takit!

    VastaaPoista
  2. Kuule, just noin minäkin tunnen. Ennen ompelin KAIKKI vaatteeni itse. Nyt ompelen toisille, myyntiin, mutta en itselleni.

    Tosi kauniit takit olet ommellut, eikä ollenkaan mitään helppoja malleja. Olet nähnyt vaivaa ja se kannatti.

    Kun kerran -aika impulsiivisesti- päätin ryhtyä yrittäjäksi, en ole sitä sen koommin analysoinut. Menen vaan eteenpäin, usein hammasta purren. En tiedä, kannattaisikokaan sitä kauheasti analysoida? Ehkä. Ehkä pitäisi välillä miettiä, enko tämä TODELLA sitä, mitä haluan. Mutta entä sitten? Ehkäpä pelkään löytämääni vastausta.

    Ei elämästä taida tulla mitään, jos koko ajan soutaa ja huopaa? Kun kerran olet päättänyt elämäsi suunnan ja silloin sen todella miettinyt, niin EHKÄ kannattaa vain puskea eteenpäin? Tsemppiä sulle -joulu on meikäläisten kulta-aikaa- sitä odotellessa....

    VastaaPoista
  3. Varoitus. Seuraava teksti tuli ryöppynä, sen enempää ajattelematta, että voiko noin sanoa. Tässä siis jälkisanat ensin kirjoitettuna. :D

    Sarjatyö tappaa luovuuden ja ilman luovuutta ei tule sarjatyötä. Tämän sekavan ajatusryöpyn tarkoitus on kertoa, että jos et tee jotain mikä saa innostumaan käsitöistä, niin mikä pointti on tehdä yhtään mitään (ja vielä sekavampia ajatuksia).

    Ei tarvitse yhtään potea huonoa omaatuntoa omaksi huviksi ompelusta. Jos et ompelisi itsellesi kivaa, niin tuskin käyttäisit sitä aikaa aktiiviseen tuotekehittelyyn, jos olotila on 'tuotekehittelynvastainen'. Mieli lepää ja kuitenkin siinä tehdessäsi kaikkea kivaa, alitajunta työskentelee sun puolesta ja tsadaa! uusi tuote on edessäsi ennenkuin kissaa ehdit sanoa.

    Mielettömän hienot takit! Ja mitä on se puhe aikaisemmin ollut, että et ole mikään ompelija? Otahan sanasi takaisin! :D

    VastaaPoista
  4. Sehän tämän työn varjopuoli onkin ettei ehdi enää väsäilemään mitään kivaa itselle saati kotiin. Ja se kyllä ärsyttää suunnattomasti!
    Kotona on kaikki heikun keikun ja kuljetaan kaameissa ryysyissä kun ei ehdi väsäilemään...=)
    Mulla on monta projektia tuossa odottamassa joulun jälkeistä elämää, jos ehtis vaikka vähän tuunailla niitä sitten...tosin ajattelin kyllä lähteä talvea pakoon silloin, niin ehkä nekin jää sitten taas tekemättä...=P

    VastaaPoista
  5. Hei, heittäydy ihmeessä telkemään välillä myös jotain kivaa erilaista yksittäistä. Sitä ei koskaan tiedä, mistä se idea taas sitten myytäväänkin tuiotteeseen pulpahtaa. Voi syntyä ihan jotain muuta tehdessä se uusi kuningasajatus, tai kehittyä jostakin, mikä on uniikki, mutta kehiteltynä toimiikin sarjana.

    Luulenpa että kriisin paikkoja tulee kaikille, yrittäjänä ja palkkatyössä, niistä pitää vaan jotenkin luovia läpi ja löytää se, mitä on opiksi otettavissa. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  6. Ja piti teitysti ensimmäiseksi sanomani, että älyttömän upeat takit olet ommellut!

    VastaaPoista
  7. Totta, totta. Puutarhuri ei ehdi omalla pihallaan käydä kuin kääntymässä kasvukauden aikana. Itse en ole puutarhuri, mutta käyn työn puolesta muiden pihoilla haastattelemassa tai miettimässä ja suunnittelemassa, ja tämä kuulostaa ihan hirveältä, mutta aika usein silloin mietin: EVVK tää piha. Haluaisin ruopsuttaa omaa pihaa, sitä paitsi siellä on kasvimaa kitkemättä ja ruoho leikkaamatta!

    Sen jälkeen kun aloin neuloa tuotteita myyntiin, on siitä neulomisestakin mennyt vähän maku. Mutta vain vähän, sillä päätoimeentulo on muualla ja minulla on varaa neuloa omia projekteja monta kuukautta vuodesta.
    Äitini on samolla linjoilla kuin ystäväsi; hän joskus sanoi, että pidä harrastus harrastuksena. Työnteon pitää olla mielenkiintoista, ei silti.

    Kriisi... jaa. Varmaan, siltä kuulostaa. Noita ajatuksia omasta paikasta maailmassa ja koko homman järkevyydestä tulee, ei kai sille voi mitään. Aina niitä kai tulee. En ole niin fiksu, että osaisin tähän mitään kovin kehittävää sanoa! Muuta kuin että fyysinen puuhailu, siis muu kuin työnteko, ja ajatusten lepuuttaminen on parasta keksimisalustaa uusille ideoille. Yhtäkkiä niitä ideoita alkaa pulpahdella, kun aivot saivat hetken levätä. Mielestäni fyysinen liike liittyy tähän, kai se tuo verenkiertoa aivoille.

    Upeat takit ja mua naurattaa sun puuhat, kun raahaat mannekiinia metsänreunaan kuvattavaksi :-) Mäkin usein mietin, mitähän naapurit taas ajattelevat mun olevan tekemässä!

    VastaaPoista
  8. Hyviä mietteitä. Samoja mietin itsekin, vaikka elämäntilanteeni on aivan erilainen.

    Upeita takkeja. Pidän etenkin tuosta ruudullisesta nappeineen.

    VastaaPoista
  9. Hmmm.. Mä en ole ihan varma mitä mieltä olisisin siitä, onko se hyvä vai huono asia että harrastus muuttuu ammatiksi. Ei se mun mielestä ainakaan mikään ongelma tarvi olla. Keksii sitten uuden harrastuksen, jos on harrastettava jotakin.

    Tää sama ongelma koskee varmaan aika monia aloja. Olen valmistuva fysioterapeutti ja voit vaan kuvitella kuinka usein tuskailen sitä, etten ehdi kunnolla hoitaa itseäni. Tuki- ja liikuntaelinongelmia mulla on välillä enemmän kuin monilla kolkyt vuotta vanhemmilla. (Ja käsityöt eivät valitettavasti auta asiaa ;)

    Olen ehkä hieman jäävi sanomaan tähän käsityöasiaan mitään, sillä mullahan se ei vielä ole viralinen ammatti. Voin vain arvailla, miltä se tuntuisi. Tiedän silti sarjatuotannon tuskan ja sen, kun joka asia lasketaan ja analysoidaan ja harrastepohjaltakin tehdyistä töistä mietitään, "mikäköhän tälle olis hinta.."

    Mä lähden kunnon lenkille ja harrastan liikuntaa, ei mun oo mikään pakko harrastaa käsitöitä, vaikka käsityöihminen olenkin.

    Nimimerkillä Märehtijä

    VastaaPoista
  10. Minä haluaisin harrastaa taidetta ja käsitöitä ammatikseni. Eli siis siten, että mies rahoittaisi elämämme ja minun ei tarvitsisi kuin hummailla:) Nyt kun käsityöt ovat VAIN harrastus, ei niille yksinkertaisesti jää aikaa. Bjurström lienee olisi ollut eniten oikeassa, jos olisi todennut, että jos haluat harrastaa älä hanki perhettä ja jos haluat perheen, älä kuvittelekaan, että se ei olisi täystoiminen harrastus.

    Mutta sinun takkisi ovat upeita! Juuri tuollaisia minä HALUAISIN saada aikaiseksi. Ja tiedän vielä että sekä luovuuteni, että taitonikin riittäisivät hommaan. Mutta ajanhallintataitoni eivät, ikävä kyllä:)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Takit on hienot, että taidosta ei taida ompelu olla kiinni!

    Harrastuksen muuttumien työksi lienee ikiaikainen probleema: Harrastusta tehdään siksi, että se on kivaa ja siitä saa mielihyvää, työtä että saadaan rahaa ja toimeentuloa (näin karkeasti, onhan työllä muitakin arvoja).

    Minä nautin kotihommista ja käsityöharrastuksesta juuri siksi, että teen päivisin sen toimeentulon eteen jotain aivan muuta.

    Mutta enpä osaa tämän enempää auttaa (eikä tässäkään nyt mitään kauhean avuliasta ollut. ). Uskoa voi täältä ruudun takaa kyllä valaa: Nähdäkseni sinulla on yrittäjämäinen asenne ja omaehtoinen, itsenäinen työ ilmeisesti miellyttää. Taitavakin olet, ja tuotteesi ovat laadukkaita ja genressään erilaisia kuin muilla. Eli näillä laihoilla avuilla toivotan hirmuisesti tsemppiä syksyyn!

    VastaaPoista
  13. Todella hienot takit! Osaat ommella noin 1000 kertaa paremmin kuin minä! Minä osaan ommella vain koiranvaatteita ja jos yritän tehdä jotain itselleni, niin aina menee jokin kohta pieleen niin, etten sitten viitsi käyttää sitä vaatetta paljonkaan :(

    Minulla on muuten aivan sama ongelma kuin sinulla. Enää ei jaksa tehdä itselle niin paljon kuin tahtoisi. Omat koiratkin käyttävät yksinkertaisia vanhoja rytkyjä, kun kaikki aika ja energia menee muiden koirille ompeluun.

    Tuo sinun ongelmasi on tuttu varmaan kaikille käsityöläisille, joiden pitää elää "harrastuksellaan". Se on surullista, mutta onko vaihtoehtoja? Mitä muutakaan sitä tekisi? Menisi johonkin epämieluisaan työhön?

    Voisitko ajatella niin, että vaikka yhtenä päivän kahdessa viikossa kieltäisit itseltäsi työksi ompelun ja käyttäisit sen ajan vain hullutteluun, eli itsellesi ja kotiin ompeluun. Kieltäisit itseltäsi ideoiden kehtittelyn ja tehokkuustavoitteen sinä päivänä. Kuten joku tuolla aiemmin sanoi, alitajunta työskentelee kuitenkin.

    Itse en ole pystynyt tuohon ehdotkseeni, mutta voisihan sitä kokeilla...

    Kiitos muuten tunnustuksesta. Yritän ehtiä jossain välissä!

    VastaaPoista
  14. Se taitaa olla tuo uusi kamera, joka saa nuo takit näyttämään niin taidokkailta. Kun minä ompelen itselleni vaatteita, teen ne vähän niinkuin teatterin lavalle: pitää näyttää ulkoapäin oikealta vaatteelta, mutta toteutus ja nurjapuoli voivat ollakin sitten ihan sylttyä. Nauraisitte itsenne tärviölle, jos vilauttaisin teille takkien sisäpuolia.

    Pitkät kommenttinne on täällä tarkkaan ja kiitollisena luettu muutamaankin kertaan, mutta en nyt kommentoi ihan jokaiselle erikseen.

    Pellavasydän, tuo oli hyvä huomio soutamisesta ja huopaamisesta. Sellainen minä vähän taidan luonteeltani kyllä olla, että teenpäs näin eipäs kuin teenkin noin ja sinkoilen sinne tänne. Analysoiminenkin taitaa olla perisyntini. En kuitenkaan usko, että kriisini kasvaa siihen, että heittäisin hanskat naulaan. Luulen, että minun pitää vain vähän jalostaa tätä hommaa.

    Olette varmaankin ihan oikeassa siinä, että minun pitäisikin vain antaa itselleni lupa tehdä omaa kivaa, ja luottaa siihen, että alitajunta hoitaa asioita eteenpäin sillä aikaa, kun itse rentoudun tekemällä omia kivoja juttujani. Mutta kun se raha...

    Allekirjoitan myös Sailan ajatuksen fyysisen liikkeen merkityksestä. Arvatkaa, miten masentaa, jos kökkii tietokoneella koko päivän? Ja aika usein minä kökin.

    VastaaPoista
  15. Onneksi Liisa esitti myös pienen vastalauseenpoikasen. Hyvä, etten ainakaan saanut sinua epäilemään käsityöyrittäjyyden mielekkyyttä. Itse vaan en oikein osaa asennoitua noin, että harrastatetaan sitten jotain muuta, kun niistä käsitöistä minä kuitenkin saan iloa. Käyn myös selkäjumpassa ja vesijumpassa, mutta en osaa ajatella niitä harrastuksina, vaan välttämättöminä oman terveyden hoitoon liittyvinä asioina. Harrastaminen on aina ollut minulle työntekoa tärkeämpää.

    Ja Leenan esittämä kaiken rahoittava mies olisikin kelpo tilanne. Ja ihan täyttä totta monenkin "kotiäitiyrittäjän" kohdalla.

    Kun olen tämmöinen tuulella kulkeva naikkonen, niin tuollainen Mian ehdottama aikatauluttaminen ei taida oikein luonnistua. Vaikka ihan rehellisesti sanottuna se aikatauluttaminen on yksi niitä asioita, jotka yrittäjän kuuluisi hallita.

    VastaaPoista
  16. Käsitaiteilijoille aikatauluttaminen onkin niin mahdoton homma! Minulla on sama vika kuin sinulla, eli rakastan rönsyilemistä. En osaa elää ilman rönsyilyä ja tuhatta keskeneräistä projektia yhtäaikaa. Toisaalta taas se välillä stressaa tosi paljon. Minä en saaa tehtyä juuri mitään ilman inspiraatiota, joten tuollainen yksi päivä kahdessa viikossa omaa aikaa ei kuitenkaan toimisi, sillä ehkä juuri sinä päivänä minulla ei olisi inspiraatiota mihinkään sellaiseen! Eli ymmärrän hyvin sinua. Onneksi minulla on apulainen, joka hoitaa hommia jotenkin eteenpäin silloinkin, kun minulla ei ole inspiraatiota :D Tosin AINA on oltava sen verran inspistä, että saa valmisteltua apulaisen työt, ettei tarvitse maksaa siitä, että hän vain pyörittelee peukaloitaan!

    Voih, tuollaiset jumpat olisivatkin hyödyllisiä! Minä en harrasta mitään liikuntaa, sillä täällä ei todellakaan järjestetä mitään sellaista. Kukkulalla käppäilen koirieni kanssa, muttei se niska-hartiavaivoihin auta :(

    Ja sitten taas ompelemaan - nyt vinttikoiran manttelia :)...ja jos sitten illalla ehtisi tehdä jotain vähän taiteellisempaakin....jos sitten enää jaksaa....

    VastaaPoista
  17. Kriisi, selvästi kyllä! Hyvä juttu! Kriisi poikii aina jotain uutta ja parempaa!

    VastaaPoista
  18. Niin Sulokin aina sanoo. Ja minä uskon.


    Mia, ehkä minäkin vielä joskus otan jonkun työharjoittelijan tekemään tylsiä hommia. Palkattuun apulaiseen ei varmasti koskaan olisi varaa, kun en itsellekään kovin kummoista palkkaa kykene maksamaan.

    Nuo järjestetyt liikuntaryhmät ovat minun pelastukseni - itsekseni en minäkään saa liikuttua yhtään mitään. Kaikissa liikuntaryhmissä on minun lisäkseni vain eläkeläisiä, mutta huomaan, että ne mummelit ovat aika paljon paremmassa kunnossa kuin minä.

    VastaaPoista
  19. ihan mahtavia takkeja, varsinkin tuohon ruudulliseen rakastuin ihan täysillä. ne on varmaan nuo punaiset napit, mitkä iski.

    toivottavasti kriisi selviää pikapuoliin. itse olen tässä myös miettimässä pientä käsityöaiheista "sivubisnestä". pidemmän aikaa olen ollut sitä mieltä, etten ihan välttämättä halua käsitöistä oikeaa työtä, sillä en halua aamusta iltaan olla ns. pakkoluova. ajattelinkin aloitella pienellä ja sitten lisätä määrää jos itsestä tuntuu siltä. tai sitten vähentää takaisin harrastukseksi. katsotaan miten käy :)

    VastaaPoista