torstai 15. syyskuuta 2011

Ihanaa yrittäjäelämää

Olin eilen luennolla, joka oli otsikoitu "Toteuta haluamasi elämä yrittäjänä". Odotin saavani sieltä jotakin konkreettista, mutta tilaisuus oli sellainen, kuin tällaiset tilaisuudet aina tuntuvat olevan. Puhutaan itsestäänselvyyksistä, mutta ei anneta välineitä niiden itsestäänselvien asioiden saavuttamiseen.

Kun katsot aamulla peiliin, sinun pitäisi nähdä siellä leijona, eikä kissimirriä. Tottakai. Mutta entä jos siellä onkin kissa? Tai hiiri? Miten sinne leijona saadaan näkymään?

Positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita. Kirjaa tavoitteesi ylös, ja usko niihin, niin ne toteutuvat. Päätä, että tänään on hyvä päivä, niin päivästä tulee hyvä. Niinpä niin.

Kolmeen tuntiin mahtuu monta itsestäänselvyyttä. Saimme kuulla, että elämän tärkeät asiat pitää priorisoida ja elää sen mukaan. Opimme myös, että aikatauluttaminen on hyvä juttu. Ja stressi on huono juttu. Pelkoja ei saa jäädä märehtimään. On tehtävä itselleen selväksi, mitä haluaa, ja sitten kuljettava sitä kohti. Päämäärä pitää tietää, polkua ei. Niinpä niin.

Kaikkia näitä asioita olen miettinyt jo valmiiksi paljon, joten en tullut tilaisuudesta kotiin yhtään hippusta viisaampana.

Palaan nyt edellisen postaukseni teemoihin, eli siihen, elääkö käsityöllä. Minä olen siis elänyt nyt yli vuoden. Olen elänyt jopa hyvin. Ei ole syytä epäillä, etteikö hengissä pysyminen olisi realistinen tavoite myös tulevaisuudessa. Koska olen elämäni aikana hyvinkin tottunut köyhäilyyn, tavoitteeni yrittämisellä elämisessä ovat olleet matalat, ja riemukseni ne ovat ylittyneet kirkkaasti.

Mutta olenko "toteuttanut haluamaani elämää yrittäjänä"? Katsotaanpa.

Tuote. On keksittävä menestystuote. Minä keksin bambuisen, käsinpainetun tiskirätin. Kun olin sen keksinyt, ja aloin miettiä hintaa sille, ryhdyin guuglettamaan, mitä ihmiset tiskiräteistä maksavat. Silloin löysin myös bambuisia, käsinpainettuja tiskirättejä, jotka eivät olleetkaan minun tekemiäni. Joku muukin oli keksinyt saman idean. Siitä huolimatta rättini kävivät kaupaksi ja niistä tuli suosittuja. Uskon, että kuosini ovat kyllin persoonallisia, ja niiden vuoksi asiakas saattaa valita minun kahdeksan euron rättini sen toisen kuuden euron rätin sijasta.

Sarjatyö. Koska rättejä ostettiin koko ajan enemmän, niitä piti myös valmistaa koko ajan enemmän. Niitä alettiin pyytää jälleenmyyntiin. Mitä enemmän jälleenmyyjiä sain, sitä enemmän rättejä piti painaa. Oli ryhdyttävä tekemään sarjatyötä. Oli mietittävä mahdollisimman tehokkaat työtavat, joilla kulut minimoitaisiin. Sarjatyö kävi melko pian tylsäksi, ja minä aloin rönsyillä. Koska kaipasin vaihtelua työhöni, keksin uusia tuotteita, joita tein taas pieniä määriä. Tuotevalikoima kasvoi ja vaihtui aina sen mukaan, millä tuulella satuin olemaan. Johdonmukaisuus katosi.

Kulut. Simppelin tiskirätin tekeminen on yllättävän kallista, kun kulut pitäisi saada olemattoman pieniksi. Käsin painaminen on kovin työlästä ja hidasta hommaa. Kotimainen bambuneulos on kallista silloinkin, kun sitä ostaa 50 metriä kerrallaan. Tekstiilituote ei ole ollenkaan viisas valinta, sillä materiaali maksaa ja sen työstäminen vasta maksaakin.

Hinnoittelu. Tuotteeni ovat käyttötekstiilejä. Tiskirätin hintaa ei voi hinata taivaaseen, vaikka kuosi olisi maailman nerokkain ja kaunein. Keittiöpyyhe on vain keittiöpyyhe, kukkaro vain kukkaro. Katteeni ovat liian pienet. Jos annan tuotteitani jälleenmyyjille, en tienaa oikeastaan yhtään mitään. Jos taas en anna niitä jälleenmyyntiin, myyntini on huomattavasti vähäisempää.

Ammattitaito. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija. En ole ompelija. Tiedän toki, että koulunsa käynyt tekstiiliartesaani voi olla huono ompelija, eikä pelkkä ammattinimike takaa ammattitaitoa. Useat itseoppineet, kauan harrastaneet ihmiset ovat mestareita omilla aloillaan. Silti minun on vaikeaa nähdä leijonaa peilissä, kun ompelen tuotteitani. Tiedän erinomaisen hyvin, että en ole mahtavin mestari ompelussa. Miksi ihmeessä valitsin tekstiilin materiaalikseni? Leijona minussa piirtää kuosin ja painaa sen kankaalle, mutta kissa ompelee sen tuotteeksi.

Rakkaus tekemiseen. Minä rakastin rättejäni, laukkujani, kassejani, kirjanmerkkejäni, ihan jokaista tuotetta, jonka sain valmiiksi. Rakastin sitä hetkeä, kun kääräisin ensimmäisen neliväripainetun tuotelapun tiskirätin ympärille. Mutta en rakasta enää. Sarjatyö on tehnyt rakkaudesta selvää. Sarjatyö ei ole minua varten. Ihan oikeasti minä inhoan sarjatyötä. Jos tykkäisin yksitoikkoisesta työstä, olisin varmasti nytkin jossakin tavallisessa päivätyössä.

Panostus. Yrittämistä pitäisi tehdä kokonaan, eikä vain puolittain. Minä olen tehnyt puolittain, koska minun elämässäni tärkeysjärjestys on seuraava: terveys -> ihmissuhteet -> raha. Minä olen pystynyt asettamaan rahan häntäpäähän, sillä meillä on hyvin pienet elinkustannukset. Ostimme talon halvasta Itä-Suomesta, ja asumiskulumme puolittuivat pirkanmaalaiseen vuokra-asumiseen nähden. Talo on puulämmitteinen, ja puuta saa täältä Itä-Suomesta helpommin ja edullisemmin kuin esim. Pirkanmaalta. Remontoimme taloamme käyttäen mahdollisuuksien mukaan ilmaista materiaalia ja omia käsiämme. Meillä ei ole lapsia tai eläimiä. Syömme yksinkertaisesti, emme matkustele. Emme ostele vaatteita tai käy parturissa. Harrastuksemme ovat edullisia.

Mutta puolittain, muun elämisen sivussa suoritettu yrittäminen on erityisen riskialtista.

Minulla on se päämäärä tiedossa. Minä tiedän, mitä olisi "haluamani elämä yrittäjänä". Mutta puolittain yrittäminen ei taida riittää siihen, että saavuttaisin sen. Sen tiedän, että yrittäminen itsessään on erittäin sopivaa minulle. Sitä minä rakastan. Se tekee minusta leijonan. Mutta se, mitä tuotan, tökkii. Ja se asia korjataan. Tavalla tai toisella. Jossain vaiheessa.

Näihin sanoihin päätän tämän pohdinnan ja siirryn spruuttaamaan silikonia vessan nurkkiin.

14 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea toisen käsityöläisyrittäjän pohdintoja yrittäjyydestä. Aika samansuuntaisia mietteitä on itsellänikin. Noiden mainitsemiesi lisäksi olen viime aikoina mietiskellyt "paksua nahkaa": sekä liian ankaraa itsekritiikkiä että ulkopuolisilta tulevia heittoja vastaan.

    VastaaPoista
  2. Oi miten mielenkiintoisia postauksia yrittäjyydestä. Itsekin täällä uuden alun edessä mietin kaikenlaisia yrittäjyyteen liittyviä juttuja.

    Tsemppiä sinulle sarjatuotannossakin!

    VastaaPoista
  3. Jes, näitä lisää! ;)

    Blogisi on koukuttanut minut pahemman kerran, ajatuksissasi on niin paljon samaa kuin omissani. Tosi sinä olet jo elänyt yrittäjänä, minä en.

    Itsellä on ristiriita: haluan, että tuotteitani menisi paljon kaupaksi, mutta haluanko tehdä niitä paljon? Minäkin kamppailen tylsistymisen kanssa, sillä olen luonteeltani kyllästyvää sorttia. Olen tosin miettinyt, että omaa kärsivällisyyttään voi kehittää.

    Sivukommentti: Olin nuorena magneettitehtaalla töissä, jossa työnkuvana oli pienten magneettien katseleminen virheitä silmälläpitäen. Aluksi ajattelin, että kuolen siihen työhön, en ikinä pystyisi tekemään niin robottimaista hommaa. Lopputulema oli kuitenkin se, että aloin nauttia siitä. Mikään ei ole yhtä terapeuttista kuin magneettien katseleminen ja mikään ei tee niin hyvää kuin nöyrtyminen yksitoikkoiseen työhön. Eli siis, uskon, että me luovat hullutkin voimme tavalla tai toisella oppia nauttimaan äärimmäisen yksitoikkoisista ja itseään toistavista prosesseista.

    VastaaPoista
  4. Hienoja pohdintoja jälleen kerran. Tämä ja edellinen postaus saivat ajattelemaan omaa mahdollista yrittäjyyttä.

    Vankasti olen myös sitä mieltä, että sarjatyö on kamalaa (kuin tuomiolla olisi, kun pino tehtävää ei vain vähene), vaikka yhdeltä koulutukseltani olen mm. teollisuusompelimon työnjohtaja (yöks). Päivääkään en ole tehnyt niitä töitä (kiitos 90-luvun laman). Artesaaninius minussa on tehnyt selväksi sen, että jopa kahden sukan tekeminen on liian kova pala, koska siinä on jo liikaa sarjatyön makua.

    Olen toistakymmentä vuotta (heh) miettinyt enemmän (jopa yrittäjän ammattitutkinto tjsp on suoritettuna) tai vähemmän (edesmennyt vakityö lasten parissa) vakavasti yrittäjäksi ryhtymistä, mutta vaakakuppi on aina taipunut ein kannalle. Tällä hetkellä elän rauhallista ja hidasta elämää edullisin elinkustannuksin ja kynnys yrittäjäksi ryhtymiseen on todella matalalla.

    Mitään hyvää tuotetta ei ole näköpiirissä ja tuskin kaltaisellani mielikuvituksella sitä edes koskaan tulee, mutta ateljeompelu olisi ehkä se juttu. Lisäksi korjausompelulle olisi myös aina kysyntää, sillä esim. erittäin harva osaa lyhentää housunlahkeita näinä päivinä.

    Haluan vielä tähän 'novelli omasta elämästäni' -kilometrikommenttiin vielä lisätä se, että elät salaista unelmaelämääni.
    Vielä jonakin päivänä... :)

    VastaaPoista
  5. Oikeasti en asiasta mitään ymmärrä, mutta olisiko sinulla mahdolli´suutta ompeluttaa edes osa sarjatyöstä alihankintana?

    VastaaPoista
  6. Oon sitä mieltä, että priorisointi on tärkeintä omassa jaksamisessa. Kannattaa miettiä mitkä työt ovat sellaisia, joita voi tehdä kuka tahansa muukin (esim. vaikka perusompelu) ja toisaalta listata ne työt, joita ilman sun tuotteet eivät ole samanlaisia (eli esim. painatukset eli suunnittelu). Näiden lisäksi kannattaa miettiä mitkä ovat niitä töitä, joita teet kaikista mieluiten ja mitkä ovat kaikista vastenmielisempiä. Ja sitten lähteä näiden listojen perusteella jakamaan töitä pois itseltä ja keskittyä siihen mistä itse nauttii eniten. Vaikka se oliskin lopulta työtä, jonka joku muukin voisi tehdä.

    Uskon, että näin yrittämisessä pysyy se positiivinen henki ja työtä jaksaa tehdä pitkäjänteisesti. Onnea listojen tekoon!

    VastaaPoista
  7. Nyt kun pääsin sen kommentoinnin makuun.. :)

    Tämä on niistä harvoista blogeista joiden postaukset käyn samantien lukemassa( toinen lemppari on Mia Peikkokukkulalla).

    Terapeuttista kuulla että joku muukin tuskastelee samojen asioiden kuten sarjatyön tylsyyden kourissa.
    Minäkään en ole ompelija, mutta tuotteeni ovat suurimmalta osin ommeltuja. Ja joitakin perusjuttuja pitäisi tehdä satoja ja satoja.
    Itse tartuin härkää sarvista ja kokeilin ammattiompelijaa alihankijana. Mutta mutta, kuluthan siinä sitten kasvaa ja se pieni kate pienenee ennestään. Myynhän suurimman osan jälleenmyyjien kautta.
    Nyt stressiä kohottaa lyhyt työaika, minullahan on kolme lasta, joista yksi ihan vauva.

    Kaikista vaikeuksista huolimatta, näen sen oman polkuni, päämäärän mitä kohti kulkea.
    Ja suoraan sanoen en kai osaisi tehdä mitään muuta hommaa.

    VastaaPoista
  8. No huh, miten hyvää ja niin rehellistä pohdintaa!

    Minäkin vihaan sarjatyötä ja siksi en tiedä, tuleeko minun "oikeasta" yrittäjyydestäni koskaan mitään. Kyllästyn heti, kun pitää tehdä monta samanlaista. Onneksi Chilessä työvoiman palkaaminen on edullista. Hankaluutena kuitenkin on se, ettei täällä löydä ketään, joka osaisi tehdä jotain, eikä kukaan tunnu tahtovan tehdä töitä. Laitoin radioon ilmoituksia monena päivänä, että tarjoan töitä kenelle tahansa naiselle, joka tahtoo oppia käsitöiden tekemistä. Kunnollinen palkka ja säännöllinen työ. Vain kolme naista tuli haastatteluun. Yksi tahtoi tehdä töitä vain kuukauden. Siinä ajassa hän ei oppisi edes perusteita. Yksi toinen nainen oli liian vanha nousemaan kukkulalle joka päivä jalan. Kolmas ei vaikuttanut luotettavalta. Lopulta radioilmoituksiin haaskaamani rahat menivät hukkaan. Pyysin sitten naapurintyttöä, joka ei osannut edes saksia käsitellä...aaargh. No, hänen kanssaan tässä on nyt puoli vuotta mennyt ja onneksi hän on jotain jo oppinutkin :)

    Jos Minun pitäisi ELÄÄ Chilessä käsitöillä, niin olisin ehkä jo kuollut :D Heh. Onneksi minulla on mahdollisuus harrastella näitä käsitöitä ja leikkiä yrittäjää, kun on vähän tuloja muualta.

    Chilessä olen virallisesti yrittäjä vain näyttelyideni ja tapahtumien ajan. Nyt on suunnitelmissa aloittaa virallisesti kokovuotinen yrittäminen ehkä seuraavan puolen vuoden aikana. Ei se kuitenkaan varmaan mitään muuta tule muuttamaan kuin sen, että pitää palkata kirjanpitäjä. Tuskinpa minä muutun tämän järjestelmällisemmäksi tai viisaammaksi. En osaa ja jaksa tehdä järkevästi vain yhtä edullisesti valmistettavaa tuotetta. Minä tykkään rönsyillä ja tehdä sitä, mihin milloinkin inspiraatio iskee.

    VastaaPoista
  9. Kiitos mielettyömän hienoista kommenteistanne! Minusta on ihanaa lukea teidän ajatuksianne ja kokemuksianne!

    Jasmiina, se paksu nahka olisi niin kovin tarpeen täälläkin. Onneksi negatiivista palautetta tulee ihan äärimmäisen harvoin, mutta sen kerran, kun sitä tulee, menen aivan huonoksi enkä meinaa nousta siitä millään.

    Nonna, mahtavaa, jos mietteistäni on edes jotain apua omien valintojesi kanssa. Yrittäminen on oikeasti ihana asia, mutta joka ruusussa on ne piikitkin.

    Liisa, sama ristiriita on minullakin. Haluan myydä paljon, mutta en halua tehdä paljon. Jos keksit, miten kärsivällisyyttä kehitetään sarajatyön sietämiseksi, niin vinkkaa minullekin!

    Minusta taas tuntuu, että jos olisin jossakin magneettitehtaassa, työn yksitoikkoisuus aiheuttaisi vain sen, että yksitoikkoisuus leviäisi muuhunkin elämääni enkä saisi enää mitään muuta aikaan.

    VastaaPoista
  10. Ti, juuri niin! Se toinen sukka on jo vastenmielistä puurtamista, vaikka eka sukka on innostavaa ja ihanaa hommaa.

    Se yrittäjäksi ryhtyminen varmaan tosiaan tarvitsee ponnahdusalustaksi muutenkin otollisen elämäntilanteen. Minä olin työtön silloin. Työttömyyteni esti meitä asumasta yhdessä Sulon kanssa. Kun tuli tarjolle tämä talo ja haave sen ostamisesta, minä en voinut olla enää työtön. Siinä vaiheessa yrittäjäksi ryhtyminen oli riskitön vaihtoehto. Starttirahan saaminen toisi turvan koko vuodeksi, jos yrittämisestä ei mitään sitten tulekaan.

    Ateljee- ja korjausompelu voisi olla todella hyvä juttu. SIinä ei tarvitse sarjatyötäkään sietää, ja työt ovat vaihtelevia. Ja korjausompelun alv:kin on ihan pieni....

    Mummo, olen kokeillutkin sitä ja nytkin eräs työvaihe kaikissa tuotteissani hoituu alihankintana. Esimerkiksi keittiöpyyhkeet on ommellut ammattiompelija, joka teki edullisen tarjouksen. Mutta niitä tarpeeksi edullisia ompelijoita on hankala löytää ja siihen se hupeneekin se minun oma palkkani sitten ompelijalle. Eli taas tullaan siihen, miten huono kate tuotteissani on.

    Anonyymi, tuota olen paljon punnninnut, että mitkä työn osa-alueet voisin siirtää pois. Ja jotain olen saanut siirrettyäkin. Samalla olen siirtänyt omaa palkkaani sinne toisen kukkaroon, sillä aika harvoin työn voi teettää toisella yhtä halvalla kuin itse tekisi.

    VastaaPoista
  11. Oma vinkkini sarjatyön (ja kaiken muun ikävän työn) kestämiseksi on se, että ei ajattele. Ei yksinkertaisesti ajattele, miltä minusta nyt tuntuu tehdä tätä sadannetta kermapursotusta huovasta. Ei ajattele, haluaako tehdä sarjatyötä vai ei, ei ajattele, voisinko jo lopettaa eikä ajattele, kuinka ikävystyttävää tämä on. Sarjatyö kuuluu kai niihin asioihin, joita on pakko tehdä, joten sitten vaan tekee. Eli tekee vaan, ei mieti koko asian mielekkyyttä tai muutakaan.

    Kun onnistuu tossa, voikin keittää kupin kahvia, siemailla sitä samalla, laittaa hyvää musiikkia ja KAS, työpäivä onkin ihana.

    Mua auttaa myös se, että määrittelen itselleni etukäteen jonkin tietyn ajan, jonka teen jotakin työtä. "Nyt teen kaksi tuntia näitä kermapursotuksia." Kun aika on tiedossa, on helppo sitoutua työhön. Tehokasta!

    Sit sekin auttaa kun tietää kumminkin, kuinka hyvä olo siitä itelle tulee, kun saa jonkun homman valmiiksi. Voin lisäksi etukäteen sopia itseni kanssa että palkitsen itseni kovan uurastuksen jälkeen.

    En tiedä. Kai se kärsivällisyys kehittyy ajan kanssa ja omaa ajatteluaan pikku hiljaa muokkaamalla.

    VastaaPoista
  12. Tuli muuten mieleen, ihan asiasta seitsemänteen... Käytkö myymässä tuotteitasi markkinoilla tai messuilla? (Ainakin muistelen blogisi perusteella, että käyt...?) Onko sulla jotkin tietyt markkinat tai paikat, joissa käyt myymässä? Jos sinulla on tiedossa markkinoita tai messuja, joihin osallistut, kuulisin mielelläni missä kierrät! :)

    Terveisin markkinamyyjän tytär ;)

    VastaaPoista
  13. Liisa, olen minä käynyt joissakin tapahtumissa, mutta en ole niistä ollut kauhean innoissani. Työmäärä messuille valmistautumisessa, siellä olemisessa ja kotiinpaluussa on melkoinen, ja lisäöksi tulevat matka- ja yöpymiskulut.

    Olen tosi väärä ihminen kertomaan että mihin kannattaa mennä ja mihin ei, koska minusta tuntuu, että vain harvat kerrat ovat olleet onnistuneita. Itselleni hyviä tapahtumia ovat olleet Mahdollisuuksien tori, Lappeenrannan Linnoituksen joulumarkkinat ja Oriveden joulumarkkinat sekä Naantalin Unikeon päivä. Huonosti ovat menneet ainakin torimyynti ja perusmaalaismarkkinat, valitettavasti myös Kenkäveron käsityömarkkinat. Pohjanoteeraus taisi olla Pietarilaset markkinat Tampereella.

    Olen käynyt vain pienissä tapahtumissa, joissa paikkahinnat ovat olleet edes siedettäviä. Monet käyvät isoilla messuilla ja ovat sitä mieltä, että se kannattaa.

    Tänä jouluna aion ottaa ison riski ja jättää kaikki myyjäiset väliin ja sen sijaan laittaa pari lehti-ilmoitusta ja pitää työhuoneella ovia auki koko joulunalusajan.

    VastaaPoista
  14. Ok! Sulla on se hyvä puoli, että sulla on työhuone, johon kutsua ihmisiä! :)

    Tuota isäni markkinatouhua kun olen seurannut (hän on myynyt tuotteitaan noin 10 vuotta), niin näköjään asia on niin, että vain kokeilemalla tietää, mitkä markkinat kannattavat. Jotkut tapahtumat ovat ihan surkeita, vaikka olisi luullut päinvastaista - ja toisin päin.

    Näyttää olevan myös niin, että jos jotkut markkinat ovat hyvät, ne ovat sitä seuraavanakin vuonna.

    Se on totta että kauheasti kulujahan siitä tulee, varsinkin jos lähtee pidemmälle. Myynnin pitäisi olla taattu, jos jo pelkkä paikka on 200 euroa.

    Kysyin tätä oikeastaan silti vain siksi, että olisin tullut tervehtimään, mikäli jossain lähisuunnilla olisit käväissyt. :)

    VastaaPoista