perjantai 9. syyskuuta 2011

Melko kallista


Löysin mieleisiäni muotoja Tapettitalon tapettivalkioimasta ja piirtelin Vadelma-tapetin pohjalta ornamenttikukan, jonka voisin maalata ovipöydän ruutuihin.

Mutta vastoinkäymiset ilmaantuivat sitten sen pleksi- tai lasilevyn kohdalla. Oven kokoinen 5-millinen pleksi maksaa nimittäin 176 euroa. Uhhuh.

Pleksimyyjä sanoi lasin olevan huomattavasti halvempaa. Odottavin mielin astelinkin seuraavaksi lasiliikkeeseen. Mutta vastaava lasilevy maksaakin sitten jo 200 euroa, hiotuin reunoin ja kotiintuotuna. Se siitä sitten. Satasen olisin voinut pöytään vielä uhrata, mutta kyllä nämä hinnat ovat liikaa.

Seuraava ajatus onkin peittää pleksillä pelkästään oven ruudut, jotta pöydän pinta niiden kohdalla nousisi samaan tasoon kuin reunukset. Tästä seuraa se ongelma, että rakoihin sujahtelee varmasti kamalat määrät muruja. Sitten pitääkin hankkia rikkaimuri...

Jätän asian nyt hautumaan mieleni perukoille, mutta tästä pöydästä en hevillä luovu.

16 kommenttia:

  1. Voisikohan kierrätyskeskuksesta löytyä riittävän isoa ikkunaa, josta sitten leikkauttaisit levyn lasiliikkeessä? Jäisi materiaalikulu luultavasti paljon pienemmäksi! Se leikkaaminen itsessää ei voi paljoa maksaa.

    VastaaPoista
  2. Ai noinko kallista se onkin O.o Miten mä muistan monen hankkineen moisen lasisen kannen ja hinta on ollu just sen satasen tienoilla. Tosin, tarjousta kannattaa kysyä toisestakin paikasta, hintaerot meilläpäin ainakin peilistä oli melkoiset ;)

    VastaaPoista
  3. Melkoisen on kyllä kalliit hinnat. Me meinattiin laittaa alunperin terassille turvalasikaiteet, ja olis maksaneet leikattuin ja reunat hiottuina ~600€.

    VastaaPoista
  4. Voi noita hintoja..harmi! Kuitenkin toivottelen Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  5. Työ maksaa, ei niinkään materiaali. Lasi ei naarmunnu niin helposti kuin pleksi. Ikkunalasi ei ole tarpeeksi kestävää joten jos maksaa kannanee miettiä tarkkaan! Ihana idea! tuksu

    VastaaPoista
  6. Mulla on samanlainen ongelma,sitten kun saan sen isomman keittiön...jos saan...nimittäin ovi on varaston perukoilla ja tarkoitus olisi tehdä siitäkin pöytä...meinasin käydä kierrätyskeskuksessa,vaikka noihin ruutuihin lasit...ja voisikohan ne reunat sit täyttää silikonilla...jaa...miepä jään odottelemaan mitä sie keksit:)

    VastaaPoista
  7. Tuolla blogissa on sellainen pöytä tehty :)

    http://lapinkantalossa.blogspot.com/2010/11/lapinkan-tono-osa-1.html

    Onhan se hieno, että kyllä se varmasti olis koko rahan arvoinen juttu...

    -S-

    VastaaPoista
  8. Lyde, ikkunalasi olisi paljon halvempaa ostaa lasiliikkeestäkin, mutta se ei kestä. Peiliovessa kun on nuo ruudut, joiden kohdalla lasi on ilmassa. Lasin on oltava vähintään 5-millistä.

    Lasi maksoi 60 euroa neliöltä, tuohon menee kaksi neliötä. Loppu oli sitten reunojen hiomisesta ja kuskauksesta aiheutuneita kuluja.

    PikkuBertta, mittailin niitä ruutuja ja havaitsin, että eiväthän ne tietenkään ole TÄYSIN suorakulmaisia. Mikä nyt vanhassa talossa suoraa olisi? Se vähän hankaloittaa lasinpalojen laittamista niihin.

    Voi että Lapinkan pöytä näyttää hyvältä! Kiitos tästä linkistä, S. Itse asiassa koko koti on heillä tosi ihana...

    VastaaPoista
  9. Moi

    Vaikka investointi on noin kallis, niin mun mielestä kuitenkin se on suhteellista. Pöytä on ollut ilmainen vaikka pleksi tai lasi olisikin noin arvokas. Mistään ei varmastikkaan saa ostettua noin upeaa pöytää niin halvalla.

    T:Taru Tapper

    VastaaPoista
  10. Tuli itsekin todettua, että lasi on TODELLA kallista. Hinta-arvio meidän puupöydän päälle suunnitellusta lasilevystä (karkaistu, optiwhite -> jotta lasi ei viherrä) oli yli 300 euroa! Itse pöytä maksoi 400 e, joten pöydästä tulee nopeasti TODELLA arvokas! No mutta, todennäköisesti tällä pöydällä mennään ainakin meillä tulevat vuodet eteenpäin..

    Ovipöytä on ideana tosi kiva ja lopputulos varmasti kaunis! :)

    VastaaPoista
  11. Taru, olet kyllä ihan oikeassa, mutta kun se rahakin on niin suhteellista. Satanenkin olisi ollut liian iso investointi, mutta kahtasataa ei edes harkita. Ei yhteenkään huonekaluun. Ikinä.

    Saara, toivottavasti pöytänne kestää monta elinikää.
    :-)

    VastaaPoista
  12. niin lasin kuin peilinkin hinnasta suurin osa tulee aina hiomisesta, koettakaas mennä teettää soikea tai pyöreä peili hiotuilla reunoilla, meillä töissä selvitettiin metrin halkaisijaltaan olevan hiotun peilin hinta ja se lähenteli 1000 euroa..

    VastaaPoista
  13. Ai herranen aika....

    Tuohon pöydän kokoiseen lasiin lasi maksoi 120 euroa, ja hiominen 60 euroa ja kotiinkuljetus 20 euroa. Pyöreät kulmat tosiaan olisivat olleet vielä kalliimpia.

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Hieno ovipöytä. Toteutin juuri omani valmiiksi. Ovi on samantyyppinen vaalea, 4-peilinen, josta hioin maaleja vähemmäksi, jotta se näyttäisi enemmän "vanhalta" niin kuin se onkin - 1920-luvulta :)

      En tiedä onko kaupungissasi kalliimmat hinnat, mutta täällä Oulussa 6 mm karkaistu ja reunahiottu lasi maksoi 880 mm x 1890 mm 140 euroa. Ostin täältä: http://www.lasipalvelu.fi/

      Optiwhite -lasit, jotka ei taita yhtä paljon valoa vihertäväksi, ovatkin sitten jo 250-300 euroa. Minusta normaali karkaistu lasi ei näytä yhtään pahalta pöydän päällä, suosittelen ihan sitä!

      Ja karkaistu pitää olla, ihan turvallisuussyistä. Se on 4-5 kertaa vahvempaa kuin normaali ikkunalasi, ja jos hajoaa niin se hajoaa pieniksi kuutioiksi, jotka ei viillä.

      Koko projektin hinnaksi tuli minulla noin 220 euroa, kun pistin vanhasta pirttipöydästä jalat alle. Lasin laitoin pienten kumikannakkeiden päälle, jotta se on tasaisesti joka puolella pöydän pintaa eikä liu'u vahingossakaan pois pöydältä.

      Poista
    2. Tämä on niin vanha postaus, että tämän jälkeen pöydän pinnalle laitettiin lasinen saunaovi lasiksi. Sen sain ilmaiseksi.

      Tällä hetkellä ovi on jo siirtynyt takaisin oveksi ja pöydän pinnassa on pelkkä lasi. Toimii hyvin niinkin. :)

      Poista