Suurensuuri Pietari

Suloa on houkuttanut jo pitkään lähteä Pietariin. Minä en ylipäänsä tykkää kaupunkimatkailusta lainkaan. Pakokaasua, kauppoja, ravintoloita, asfalttia - kaikkea sitä, mistä en välitä lainkaan. Ja nimenomaan Pietari supermiljoonakaupunkina ei ole kiinnostanut minua pätkän vertaa. Mutta kun Sulo täytti 40 vuotta, päätin varata meille matkan ihan vain Sulon vuoksi.

Ostin meille junaliput Vainikkalasta Pietariin, jotta emme joutuisi autoilemaan miljoonakaupungin liikenteen seassa ja varasin melko umpimähkään edullisen hotellin. En tiennyt Pietarista yhtään mitään, joten tämä matka oli todellinen sika säkissä -ostos.

Mutta voi hyvänen aika, millaiseksi se sika osoittautui! Pietari oli sanoin- tai kuvinkuvaamaton kokemus. Kaikki meni siellä niin överiksi, kuin vain voi mennä! Joko kaikki oli aivan liian suurta (talot, korttelit, patsaat, puistot) tai aivan liian pientä (miniatyyrit) tai todellakin aivan liian kultaista (jos sen vaan voi kullata, se kullataan!). Tällainen ihminen kuin minä olen, joka itsekin vetää överiksi kaiken mahdollisen ja rakastaa teatraalisuutta ja ääripäitä, olikin yllätyksekseen aivan taivaissa siinä kaupungissa! Kaikkialla ympärillä näkyi kauneutta, silmänkantamattomiin. Jopa niin paljon kauneutta, että siihen meinasi turtua. Pietari on ainoa kaupunki, jossa olen unohtanut olevani kaupungissa. Mihin vaan silmäni suuntasin, näin pelkkiä hienoja ja mielenkiintoisia asioita.

Toki kolme päivää oli totaalisen lyhyt aika moiseen kaupunkiin tutustumiseen. Vaikka me kävelimme ja liikuimme pitkin poikin joka päivä aamusta iltaan saakka, ja pakahduimme kaikesta siitä, mitä kerkesimme nähdä, jäi päällimmäiseksi tunne siitä, että olemme nähneet vain kärpäsenkakan kokoisen osan kaikesta siitä, mitä Pietarissa voisi kokea. En ole päässyt henkisesti pois sieltä vieläkään; näen yöt unia Pietarista ja kaiken päivää ajattelen sitä. Sinne on kertakaikkiaan pakko päästä pian uudelleen.

Ihmisten määrä keskustassa oli aivan käsittämätöntä ja autojen määrä uskomaton. Mutta ennakko-odotuksestani poiketen en tuntenut oloani turvattomaksi lainkaan. Toki me vetäydyimme hotellille nukkumaan yhdeksän jälkeen, jos vaan tajusimme kellon olevan jo niin paljon. Pietarin ainoat negatiiviset tunnelmat aiheutuivat muutamista kohtaamistamme kerjäläisistä, joilla kaikilla oli jokin epämuodostuma. Oli jalattomia, kädettömiä, silmättömiä, kasvottomia. Se teki minut surulliseksi. Siitä tuli tunne, että Venäjällä sairailla ja vammaisilla ei ole mitään turvaa.

Koska olimme reissussa vain muutaman päivän ja vasta tutustumassa kaupunkiin, liikuimme enimmäkseen turistialueilla. Valtava matkailijoiden määrä aiheutti myös valtavat jonot tärkeimpiin nähtävyyksiin, ja puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen minä päätin, että Eremitaasi saisi pärjäillä ilman meidän läsnäoloamme. Kun ryhmät menivät jonon ohi kaiken aikaa ja kohta kuulutettiin, että Eremitaasin kävijämaksimi on saavutettu ja museo suljetaan, sain tarpeekseni. Toisella kertaa sitten. Verikirkkoon emme edes yrittäneet, koska jonot olivat sielläkin melkoiset.

Mutta paljon muuta huikeaa saimme kokea kidutusmuseosta neuvostoaikaisten pelikoneiden museoon. Hop on hop off -bussi oli Pietarissa ihan järkevä tapa käyttää muutama tunti, jotta sai käsityksen keskustan nähtävyyksistä ja ulottuvuuksista. Yhden sateisen illan kulutimme maan alla ja ihailimme metroasemien käsittämätöntä loistoa. Ne on kuitenkin rakennettu vasta 40-luvulta alkaen, joten en lakkaa ihmettelemästä niiden loistokasta tyyliä, kultaisine koristeineen, lasipylväineen, kattokruunuineen ja marmoriseinineen.

Suosittelen oikein kovin lämpimästi Pietarin-reissua kaikille, jotka kaipaavat pakoa arjesta edullisesti. Junalla pääsee huomattavan helposti rajamuodollisuuksien läpi ja yllättävänkin hyvällä hinnalla, vaikka kyse on kuitenkin VR:n touhuista. Pietarin metrossa on erittäin helppo suunnistaa ja sen avulla pääsee halvalla ja nopeasti liikkumaan kaupungin eri alueille, vaikkakin käveleminen itsessään on jo elämys, jota ei kannata vähätellä. Edullisia hotelleita löytyy netistä vaikka kuinka paljon. Suurin kulu on viisumi ja kannattaa kyllä sitten ottaa vuosiviisumi, koska hinta on kertaviisumin kanssa samoilla hujakoilla, ja palo päästä rajan yli toiseenkin kertaan saattaa hyvinkin iskeä! Pietari on niin lähellä, että sinne ehtii vuoden aikana helposti tehdä monta pientä visiittiä. Englannilla pärjäsi keskustan turistialueilla mainiosti ja muualla sitten sönköttämällä ja viittilöimällä. Palvelukin oli ihan joka paikassa todella ystävällistä ja iloista. Kymppi plussa Pietarille! En malta odottaa seuraavaa reissua!